maanantai 31. toukokuuta 2010

kahdestaan kotona

Tassuterapia on tullut tänään tarpeeseen, ollaan leikitty Mimin kanssa kotosalla, pikkuinen taitaa olla ihan poikki. Olisin kyllä toivonut avokin olevan kotona, mutta mitäs sille tekee, kun toiselle on iltavuoro.

En ole ollut maailman paras päivä, alkupäivällä vitutti asiat, mutta sitten tuli oikeita murheita.

On jotenkin niin kauhea huoli ja murhe isoisästä. Kävimme viikko sitten tiistaina äidin kanssa katsomassa pappaa sairaalassa, siellä se oli varsin pirtsakassa ja äärimmäisen skarpissa kunnossa. Puhuivat siitä, että tämän viikon lopussa pääsisi kotiin, nyt .. näyttää siltä, ettei pappa pääse välttämättä enää ikinä kotiin. 91-vuotta on kiitettävä ikä. Sille ei vain voi mitään, kun elimistö alkaa sanoa, että tää olisi mahdollisesti tässä. Mä niin toivon, että pappa vaan onnistui pelästyttää meidät, niinkuin kävi vuosi sitten.

Mä olen onnellinen papan puolesta, että se on nähnyt kaikkien sen lapsenlapsien olevan nyt onnellisissa parisuhteissa, pääsi pikkusiskon häihin, sai kuulla pikkusiskon odottavan lasta ja pääsi ihmettelee vauvamasua, pappa on nähnyt pikkuveljenkin olevan onnellisessa parisuhteessa.. ja minä, minäkin voin hyvällä omalla tunnolla sanoa papalle olevani onnellinen parisuhteessani ja löytäneeni sen oikean.

Viikko sitten meidän ollessa sairaalassa kyselimme papalta, että haluaisiko hän katsoa huoneessa jotain hänen lempimusiikkiohjelmiaa. Pappa vaan totesi, ettei viitsi noita vanhuksia häiritä (taisi huonetoverit olla muutaman vuoden vanhempia) ja että hänellä on vielä paljon aikaa kuunnella musiikkia omassa kodissaan. Mä niin toivon, että pappa pääsee vielä omaan kotiinsa.

Tassuterapiakuvia pääosissa Mimi <3

















310510

Ha, tänään laitetaan päivänasukuva tänne ilman mitään turhia rajailuja tms.





takki - H&M
paita - Only
farkkulegginssit - Vila
kengät - Spirit
Laukku - Mango

ja sitten päivän Mimi-kuva

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

220510

Viimeaikoina ei ole tullut hirveästi päivänasuja, tässä yksi kokonaisuus viikon takaa.





mekko - Mexx
tekonahkatakki - H&M
kengät - Bronx

Mä olin niin iloinen, kun muuton yhteydessä löysin uudelleen tuon mustan nahkatakkini, luulin kadottaneeni sen iäksi. Ehdin jo jopa ostaa uuden harmaan :) Voin esitellä sen joku toinen päivä.

Ehkä asukuvien ottaminen muuttuu helpommaksi, kuhan saamme kunnon peilin kotiin.. TAI sitten jaksan asentaa kameran ja jalustan paikoillee :)

väläyksiä kodista

Teki mieli hieman kuvata kotona..

Suomisoffasta ostettu ruokaryhmä, kaitaliina on Anttilasta ja istuintyynyt Ikeasta. Olin alunperin menossa ostamaan valkoisia istuintyynyjä, mutta onneksi en ostanut. Keittiötila on hieman ankean näköinen, erittäin ankean oikeastaan, se huutaa verhoja, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi lähteä joko Vallilan outlettiin tai Eurokankaaseen.



Kävin ostamassa ruokatilan piristykseksi ruukkugerberan.





Tässä on ainoa hankintani keväisilta sisustusmessuilta. Rakastan kynttilöitä ja kynttiläasetelmia, mutta kynttilöillä on tapana sulaa, joten loppujen lopuksi jäljellä on vain kasa steariinia, tässä tämä ongelma on ratkaistu, tämä asetelma näyttää aina hyvältä :) Harmi kun en muista sitä pientä firmaan, minkä pömpelistä nämä ostin.



Kävimme äidin kanssa Pentikillä keskiviikkona, enkä voinut vastustaa tätä kulhoa. Pentikin vanilja-sarja on niin kaunis, toivoisin avopuolison innostuvan sarjan keräämisestä. Meillä on tällä hetkellä kaikki keramiikka Jussis keramikilta, on vain ollut niin kauan jo, että voisin kuvitella hyvin hankkivani jotain elegantimpaan hienompia tilaisuuksia varten. Myös salaattiottimet ovat Pentikiltä.







Parvekkeelle ostin isokukkaisen ruukkuruusun. Minulla ei ole mitään kokemusta ruukkuruusuista, joten pitäkää peukkuja, että kaunokainen kestää minulla pidempään kuin pari viikkoa :)





Päivä on ollut mahtava, aamu oli jälleen niin täynnä ihoa ja kiimaa <3 Iltapäivällä kävimme yhdessä uimassa. En saanut todellakaan uitua niin pitkää matkaa, kuin mitä olin kuvitellut. Tajusin matkalla uimahallille, etten ollut käynyt hallilla reiluun puoleen vuoteen, tämä oli siis ensimmäinen kerta silmäleikkaukseni jälkeen, kun kävin siellä. Olipa erinäköinen paikka :)

Nyt taas jälleen touhustan kotosalla avokin ollessa töissä. Ohjelmassa on jotain niinkin jännää kuin wc:n ja kylpyhuoneen siivoaminen, sekä mikäli jaksan, lattian luuttuaminen. Raivasin jo eteisestä ja parvekkeelta paljon pahvia roskikseen. Nyt on taloyhtiön pahvilaatikko ahdettu täyteen, varmistin tätä ennen, että huomenna on roskiennoutopäivä, jotten aiheuta närkästystä niille, ketkä myöskin lajittelevat roskansa.

Meidän pikkuinen tykkää makoilla sohvan selkänojan päällä <3

lauantai 29. toukokuuta 2010

voi vattu

hitsi vitsi, oon saanut tänään kutsun pariinkin paikkaan, minne oikeastaan todella haluaisin mennä. Kaveripariskunta kutsui keilaamaan ja sitten eräs ala-astekaveri kutsui viettämään iltaa saunomisen, grillaamisen ja kuohuvan merkeissä vanhempiensa luokse. Tämä ystävär kävi juuri toissapäivänä silmien laserleikkauksessa, oli tosi kiva, että hän kääntyi minun puoleeni, kyseli neuvoja ja mun omaa tarinaa siitä, kun olin itse vastaavassa operaatiossa reilun puoli vuotta sitten.

Mutta joo, oikeasti olisin erittäin innoissani lähtenyt sinne, mutta ajatus lähtemisestä yksin saa aikaan omituisen puristuksen tunteen rintaan. Plus, mä saan olla tänään yksin kotona :) Mulla on eka vapaapäivä kahteentoista päivään, jos vaikka katsoisi jotain höpöhöpöä, joko telkusta tai kävisin vuokraamassa ärrältä jonkin leffan :) Kasista ysiin olisi myös tuo sauna/uintivuoro, johon haluan ehdottomasti mennä.. katsotaan, jos sen jälkeen olisi enemmän sellainen olo, että haluan lähteä jonnekin, tosin.. se varmaan vaatisi parin siiderin verran "rohkaisua"
edit: juu, mä mitään sidukkaa tai leffaa käynyt hakemasssa.. mähän laitan taas kotia kuntoon :)

mitenköhän

aamuseksi vaikuttaa palautumiseen urheilusuorituksen aikana? Ehkä hmm.. aamulämmöt :P vaikuttaa niin, että crossatessa palautusosiossa päästiin takaisin kevyemmälle sykkeelle nopsempaa. Täytyy alkaa tehdä empiirisiä kokeita :D Oli tosiaan ehtinyt tulla kuukauden tauko salitreenaamiseen. Toki tässä välillä oli tullut liikuttua, asunno remppaaminen kävi hyvin urheilusta.

Seinien maalaaminen oli yllättävän rankkaa, kuten myös hionnat jne.. plus rempatessa usein taisi jäädä syöminen hieman vähälle. Muutto se vasta treeniä olikin, kun yksin roudasin banskulaatikot. Ei haitannut oikeastaan lainkaan, kun sen otti treeninä :)

Ja nytkin on pitänyt kotona laitella tavaroita paikoillee jne, touhustaa niin, että jalat ovat iltaisin ihan tuusannuuskana.

Ja ja ja.. nyt kun työmatka ei ole makuuhuoneesta työhuoneeseen, vaan hieman alle kolme kilometriä, on tullut työmatkat liikuttua kävellen koiran kanssa :)

Palan halusta paljastella kotia ennen ja jälkeen rempan, mutta edelleen iso osa kuvista on avokin koneella, kohta kaksi viikkoa odotellut kuvia.. MUR! Noooh aloitetaan vaikka paljastelemalla makkaria ja vessaa ennen ja jälkeen :)



Eli meidän makuuhuoneessa oli oikein ihanat vaalenpunaiset prinsessaseinät, yhdelle seinälle oli asennettu hieman aaltoilevaa seinäpanelia, mikä loi omat haasteensa maalatessa. Vaaleanpunainen väli ei meinannut millään peittyä, vaikka käytimme huoneen seinissä vaaleaa pohjamaalia ennen kahta kerrosta varsinaista väriä. Huoneen pinkiksi maalannut henkilö ei myöskään ollut ollut kovin tarkka teippausten kanssa, sillä vaaleanpunaista väriä oli huomattavan paljon myös kattolistoissa, joten kattolistatkin oli maalattava uudelleen. Lattialaminaatti on samaa koko asunnossa, Pergon julkisen tilan laminaattia 32/35 (ellen väärin muista) italialainen pähkinä lankku. Lattialistat hankittiin Puukeskuksesta. Avokki oli kauhean tarkka siitä, ettei meillä saa näkyä johtoja joka paikassa, joten piti sitten valita sellainen lattialista, jossa oli takana kouru.



Aluperin katselin jotain yksinkertaista mutta hemmetin kallista listaa Starkista, onneksi tajusin poiketa Puukeskuksessa, niin saimme huomattavati kivemman ja puolet edullisemman, kuin mitä olin alunperin suunnitellut. Lattialistan piti siis olla puuta, eikä mitää päällystettyä listaa, ja sen piti olla pähkinänvärinen, mutta väri ei saanut olla liian kova, vaan lämmin. Yritä siinä sitten löytää sopiva :D



Ja sitten wc



Aluperin wc:lle ei ollut tarkoitus tehdä mitään, mutta sitä mukaan kun muu asunto sai uutta väriä, alkoi wc:n kusenkeltaiset seinät näyttää turhan härskeiltä. Wc:n seinät maalattiin samalla lumikkovärillä kuin millä maalattiin makuu- ja työhuoneet.

Seuraavalla kertaa lisää huoneita.. tai huone.. työhuone :)

perjantai 28. toukokuuta 2010

TJ 7

Niin tosiaan, viikon päästä lauantaina lähdetään äidin ja siskon kanssa Barcelonaan. Jännää. Mulla ei tosiaan ole mitään sellaista selkeää mielikuvaa siitä millainen paikka Barcelona on, sen mä tiedän, että se on Espanjassa.. ja että siellä on ihmisiä kuin pipoa, mutta.. siinä se onkin. Ja niin joo, siellä on paljon taskuvarkaita. Tervemenoa vain.

Äidillä on tapana viedä meidät tytöt kerran vuodessa jonnekin reissuun, tavallisesti erikseen mun kanssa ja erikseen siskon kanssa, mutta nyt sitten jostain syystä mut pyydettiin kans mukaan.

Tai no.. pieni epävarmuus on siitä pystyykö pikkusisko lähteä, sillä systi on 21 tai 22 viikolla raskaana, ja viikko sitten sillä oli jo pitkän tovin suppareita. Pitää pitää varpaat ja sormet ristissä, että kaikki on kunnossa ja että pikkusisko voi lähteä mukaan reissuun.

Wikipedia tietää Barcelonan nähtävyyksistä:

Barcelonassa on lukuisia niin sanotun katalonialaisen modernistityylin rakennuksia. Modernistityyli on paikallinen vastine art noveau- ja jugendstil-tyyleille. Suuntauksen syntymiseen ja kehitykseen ovat vaikuttaneet useat arkkitehdit, mutta kuuluisimpia ovat Antoni Gaudín luomukset. Kaupungin tunnetuin maamerkki on arkkitehti Antoni Gaudín 1800-luvun lopulla suunnittelema, yhä rakenteilla oleva Sagrada Família, katolinen temppeli. Gaudí suunnitteli myös Parc Güellin puistokompleksin.

Barcelonan vanhakaupunki (Ciutat Vella) on Euroopan suurimpia keskiaikaisia keskustoja, ja siellä sijaitsee muun muassa Barcelonan goottilainen katedraali. Vanhakaupunki jakautuu useampaan eri naapurustoon, kuten Barri Gòtic, Raval ja Born. Barceloneta on ensimmäinen vanhan keskustan ulkopuolelle rakennettu kaupunginosa. Eixamplen eli laajennusosan rakentaminen alkoi 1850-luvulla. Gràcia ja monet muut ympäröivät pienet kaupungit liitettiin laajentuvaan Barcelonaan 1800-luvun loppupuolella, mutta ne ovat osittain säilyttäneet oman pikkukaupunkimaisen rakenteensa. 1950- ja 1960-luvuilla kaupunki kasvoi nopeasti muualta Espanjasta tulleen siirtolaisuuden ansiosta, ja sinne rakennettiin uusia lähiömäisiä kerrostaloalueita, kuten La Mina ja Poble Nou.

Sagrada Famílian ja keskustan keskiaikaisten osien lisäksi Barcelonan tärkeimpiin nähtävyyksiin kuuluvat muun muassa Palau de la Música Catalana, Montjuïcin kukkula kaupungin eteläpuolella, länsipuolella sijaitseva Tibidabovuori huvipuistoineen ja kirkkoineen, Plaça Catalunyalta venesatamaan johtava La Ramblan kävelykatu sekä venesataman tuntumassa sijaitseva rantakatu, Passeig Marítim.

Historiallisten rakennusten lisäksi Barcelonassa on mielenkiintoista nykyarkkitehtuuria.

Montjuïcin rinteillä kohoaa myös kansallispalatsi, Palau Nacional, jonka ympärille on rakennettu messukeskus, Fira de Barcelona, jossa käy vuosittain erilaisissa kansainvälisissä messutapahtumissa jopa 3,5 miljoonaa vierailijaa.

Montjuïcissa on vuoden 1936 Barcelonan peruuntuneita olympialaisia varten rakennettu urheiluareena Estadi Olímpic Lluís Companys. Vuoden 1992 toteutuneita olympialaisia varten toteuteut rakennukset, kuten Palau Sant Jordi, (arkkitehti Arata Isozaki) 1990 kattavat suuren osan Montjuïcin rinteistä, ja stadionin edustalla kohoava valkoinen televistintäantenni (arkitehti Santiago Calatrava) on yksi Barcelonan tunnusmerkeistä.

Espanjalainen kylä (Poble Espanyol) on Montjuïcin olympiastadionin laidalla sijaitseva, muurien ympäröimä kauppa- ja ravintolakompleksi, jonka tekee erityiseksi se, että nimensä mukaisesti muurien sisältä löytyy muun muassa pienoismalleja Espanjan eri alueiden tärkeimmistä nähtävyyksistä. Tämä muurien ympäröimä ”kylä” on jaettu pieniin kujiin, joiden varsilla olevat rakennukset on nekin rakennettu maan eri osien rakennustyylien ominaispiirteitä jäljitellen.

Museoista tärkeimpiä ovat Barcelonan arkeologinen museo, Picasso-museo sekä vuonna 2004 täysin restauroitu tiedekeskus (Museu de la Ciència). Lisäksi kaupungissa on paljon pieniä museoita, joista kenties erikoisimpia ovat suklaamuseo ja hologrammimuseo.

Barcelonassa on Güellin puiston lisäksi lukuisia muita puistoalueita, joista merkittävimpiä ovat Barcelonan keskuspuisto Parc de la Ciutadella, johon kuuluu muun muassa eläintarha; Parc del Laberint Hortan kaupunginosassa sekä Montjuïcin puistoalueet, niistä erityisesti kaktuspuisto.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Barcelona





kuvat .. netistä..jostain..

Güellin puisto on ehdottomasti nähtävä :) ehkä sitä sitten voi lentokoneessa vihdoinkin lukea matkaoppaasti loputkin mitä tarttee tietää.

let´s get musical





Rakennekynsistä luopuminen mahdollistaa muutaman vanhan harrastuksen aloittamisen uudelleen. Jokus yläasteikäisenä kyllästyin pianonsoittoon ja vaihdoin kuuden-seitsemän vuoden harrastuksen kitaraan.

Jostain syystä ko harrastus ei tuntunut alun jälkeen ihan omalta, en tiedä johtuiko se opettajasta vai niistä kappaleista mitä soitettiin, ihme klassista rämpytystä, ihan tylsiä kappaleita.

Ennen toissapäivää en ollut koskenut kitaraan vuosiin, mutta nyt jotenkin innostuin. Ehkä rempan ja muuton jälkeen tarvitsen uutta projektia.

Tänään soittelin kitaraa melkein tunnin, oli kiva lähteä ihan soittikirjan alusta, opetellen yksinkertaisia melodioita ja sointuja. Nyt sormenpäät ovatkin jo hellinä :)

Rakennekynsistä luopuminen sallisi myös rakkaan keihäänheittoharrastuksen aloittamisen :) Muikeeta. Tällä hetkellä mietin, että voisi kerran viikossa mennä yleisurheilukentällä, aloittaa treenamisen juoksella pari kertaa kevyesti radan ympäri, venytelle, voisi tehdä jonkin mimimin kuntopiirin, 100 m juoksua - punneruksi, 100 m juoksua vatsalihaksia.. jne jne, sitten voisi treenata käsiä tekemällä liikkeitä kuulalla, heittoa päänylä, alakautta ja sivuilta ja lopuksi harjoittelemalla varsinaista keihäänheittoa :) Toivottavasti vain polvi kestää :) Voisin aloittaa myös uudelleen uimisen. Parin vuoden ajan kävin 2-3 viikossa aamuisin uimassa, aina tuli uitua jotain 2 km. Uintia varten löytyy uimahanskat rintauintia varten, sellaiset läpyskät kroolia varten ja pulleri sitten kun haluaa treenata yläkroppaa. Kroolaaminen pullerijalkojen välissä ja läpyskät käsissä on extrakivaa. Tietenkin normaali crossaaminen salilla saa jatkua.

Tarkoitus ei ole näännyttää itseään urheilulla, vaan harrastaa kohtuudella. Minulla on ollut tapana usein vetää noi jutut överiksi, mutta nyt on sellainen olo, että osaisin ehkä liikkua kohtuudella :) Ja ennenkaikkea olla piiskaamatta itseäni emotionaalisesti, mikäli joku kerta en jaksakaan/halua urheilla.

Pitää myös ajatella perhettä, eikä vain koko ajan olla koko ajan poissa kotoa. Onneksi saan avokin kanssani lähtemään salille ja mahdollisesti myös uimaan, yleisurheilusta en usko avokkini innostuvan, mutta ei se haittaa, mä tykkään treenata myös yksin.

torstai 27. toukokuuta 2010

:)

Nyt on paljon parempi olo, energisempi. Tuli juteltua eilen kunnon maratonpuhelu ystävän kanssa :) erityisesti odotan sitä, että ystävätär tulee ensiviikolla kylään <3 Girl´s night in. Jei! Leffan katselua ja höpöttelyä.

Erään toisen ystävättären kanssa suunniteltiin pientä kesäistä yllätystä meidän avopuolisoille :) Sen odottaminen myös innostuttaa.

Mieliala on korkeammalla tosiaan. Sain tänään jopa meikattua :)

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

aina ei voi olla niin täydellistä

ehkä se on tuon pitkän odotuksen jälkeen, kun nyt ei ole enää mitään mitä oikein odottaa samalla kiihkolla kuin mitä odotti uuteen kotiin pääsemistä. Omituinen alakulo on vallannut mielen, muutoksena se, että ei ole lainkaan itsetuhoisia ajatuksia (vieläkään), mutta on vain jotenkin lamaantunut olo.

Töissä jaksaa olla ihan normaalisti, mutta kun pääseen kotiin, lähtee kaikki voima koko kropasta, ei jaksaisi tehdä mitään, ei jaksa oikein syödä .. itsensä raahaaminen suihkuunkin tuntuu ylivoimaisen hankalalta. Suikussakaan ei halunnut olla, sitä vain pesi nopsaa hiukset, ei jaksanut edes laittaa hoitoainetta tai mitään.

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

loveee

joskus tulee sellainen hetki, ettei meinaa pysyä pöksyissään. tahtoo päästä toisen iholle NYT. odottavan aika pitkä, miten sitä jaksaa odottaa kunnes päästään molemmat töistä? toisaalta, kiusaaminen ja odottaminen ovat usein erittäin hyvää esileikkiä.

lauantai 22. toukokuuta 2010

Parvekkeen ensimmäinen tuunaus

Mätin parvekkeelle kaikki tavarat mitä jo valmiiksi meiltä löytyi, asunnon sisätilojen hankintoja on tullut NIIN poskettoman paljon tässä kuussa, uusi jääkaappipakastin, uusi astianpesukone, tv-taso ja vitriinikaappi.

En halua julkaista kuvia asunnota ennen kuin se on hmmm. valmiimpi :)

Vielä on osissa ikkunoissa edellisen omistajan vanhat kämäset rullaverhot ja keittiössä ei ole verhoja lainkaan, keittiöstä puuttuu myös kattolamppu ruokapöydän yläpuolelta ja ja ja miljoona muuta juttua. Kämpän laittaminen kuntoon on mulle niin tärkeä asia, etten halua tosiaan niitä keskeneräisä kuvia sisutuksesta. Itse rempasta laitan kuvia heti kun tuo yksi hyväkäs muistaa/ehtii/viitsii minulle ne kuvat antaa. Yllättävän kauan kestävä projekti sanoisin.

Nuo "ruukut" on ostettu Lahden Citymarketista vuosi sitten, kahdessa pienemmässä on jotain pientä petuniaa ja isossa on petunian lisäksi kolme pientä murattia.



Keittiön ikkunan edessä keikkuu isompi muratti Pentikin lintuhäkissä. Olin pitkään himoinnut ko häkkiä, kunnes sitten vihdoinkin bongasin se alennettuun hitaan :) Olisi pitänyt samantien ostaa kaksi... tai sitten alkaa keräillä erilaisia häkkejä murateille.



Kaksi päivänsineä ja ikean lyhty. Aikalailla power by Ikea, sillä tuo PS kaappi on myös ikeasta sekä valkoiset ruukut.



Lisää power by Ikea, ikeasta on tuo pieni pöytäryhmäkin. matto on Sotkasta, enkuli Prismasta, istuintyynyt Anttilasta ja itse ole ommellut pöytä- ja tyynyliinat.



Parvekkeen ulkopuolelle kiikkuu lisää petunioita, ovat vain turhan pieniä.. eihän noi näy omalle parvekkeelle mitenkään, aikas mälsää. Onneksi tuossa telineessä on tilaa vielä muillekin kukille ja futonin vieressä oleva teline odottaa vielä tyhjänä.



Ja ah! Futoni. Se on myös ikeasta kuten myös päiväpeitto. Lyhdyt on joskus hankittu anttilasta ja viltti taitaa olla Lapuan kankureiden tms, lahja äidiltä.



Että tällainen näin alkuunsa. Parvekkeen lattia on tarkoitus täyttää kokonaan tuollaisella kaisla/bamubu/mikälie matolla. Futonille haluan laittaa ziljooan tyynyä, joiden päälle voi vain rojahtaa lukemaan jotain hyvää kirjaa tai tai tai nauttimaan vaan maisemasta.

Tuohon valkoisen kaapin päälle tulen vielä laittamaan paljon vihreää, ihanaa olisi jos saisi jotain kasvamaan niin, että se vain valtaisi koko valkoisen seinän.
Myöskin futonin takana olevalle seinälle voisi laittaa jotain kasvamaan. Futonia voisi hieman työntää eteenpäin ja sen taaksi voisi rakentaa jonkin kyhäelmän, johon voisi laittaa yrttejä tai vaikka papuja kasvamaan :)

Ideoita, ideoita..

torstai 20. toukokuuta 2010

Unettomuutta

Mimi ensimmäistä kertaa uudessa kodissa, huom varsin huonossa kunnossa oleva parketti



remppasotkua



projekti makuuhuone, tämä oli aikaisemmin se pinkki huone, kuvassa seinissä jo monta maalikerrosta



olohuonesotku nro 2, eteisen kaappi jo purettuna, lattiasta erottuu



Olkkarin ja eteisen välisen seinän raakile




Ei malta nukkua, jotenkin niin mahtava fiilis tästä asunnosta, vaikka sitä suunnitteli ja teki kollaaseja ennen remonttia ja muuttoa, niin lopputulos ylitti hurjimmatkin fantasiat, vaikka asunto ei ole vielä edes sisustusmielessä valmis.

Pääsimme uuteen kotiimma vappupäivänä. Yllättäen aikaitaulut myyjän kanssa eivät menneet niinkuin oli tarkoitus, klo 16 vapautuminen venyi ja venyi, ja myyjä perheineen lähti ovesta ulos vasta kahdeksalta illalla.

Lauantaina lähinnä ihasteltiin asuntoa ja teippailtiin mitä piti teippailla ja revittiin turhat naulat irti seinistä.

Sunnuntaina siirryimme tositoimiin, pikkuveljeni ja avokin .. ja myös minun kaksi kaveripoikaa tulivat auttamaan. Pojat työstivät makuuhuonetta, kun tuli toisen maalauskerran vuoro, pikkuveljeni huolehti työhuoneen maalaamisesta ja repi/irroitti kaikki vanhat lattialista (homma mikä alunperin vaikutti helpolta, oli avokille ja minulle turhan haastava, mutta pikkuveli pelasti), ja minä maalasin muun asunnon pariin otteeseen. Pojat myös purkivat vaatekaapin eteisestä. Ensimmäisellä viikolla maalasimme huoneen loppuun, vaihdoimme keittiöön vetimet, laitoimme valaiset kattoon.

Toisen viikon maanantaina avokin hyvä kaveri tuli rakentamaan meille seinän.

Toisen viikon aikana laitoimme asuntoon laminaatit lattiaa, maalasimme vielä viimeiset maalattavat paikat, paikkailimme maalauksia - makuuhuoneessa pinkki maali tuntui pilkottavan vielä jatkuvasti jostain ja viimeisenä perjantaina ja lauantaina laitoimme lattialistat paikoilleen.

Saimme pitkin remonttia apua minun perheeltäni, avokin perheeltä ja ystäviltä. Mieletöntä, olemme erittäin kiitollisia kaikista avusta.

Remontti oli kyllä varsin rankka kokemus parisuhteelle, me jotka tavallisesti emme riitele, nahistelimme varsin triviaaleista asioista. Tuntui välillä, ettei kommunikaatio toimi. Avokki tuntui myös stressaavan remontista erittäin paljon, olihan tämä toki uusi kokemus hänelle, ja tähän kun lisätään vielä vähäiset yöunet, niin tuloksena on varsinainen kiukuttelija. Olin pariin otteeseen aivan valmis pistämään pillit pussiin ja lähtemään.. no ehkä en kuitenkaan niin voimakkaasti reagoinut, mutta turhautuminen oli kyllä suuri. Pääasia oli se, että avokki itse ymmärsi asia, tajusi käyttäytyneensä väärin ja pyysi anteeksi.

Lauantaina oli sitten muuttopäivä. Avokki ja hänen isänsä työstivät vielä loppuja lattialistoja ja hioivat wc:n ja pesuhuoneen ovet sopivan kokoisiksi. Muutto onnistui yllättävän hyvin, mitä nyt oli tuskaisen kuuma päivä muuttaa.

Hoidin kaiken "pikkusälän" roudaamisen vanhempien talolta meille, olisinkohan ajanut 5-7 puntokuormallista banaanilaatikoita yms asunnolle, ennen kuin aloimme avokin ja isäni kanssa roudata isoja huonekaluja. Lauantaina klo seitsemään mennessä olimme saaneet 95 % kaiken tuotua.

Oli mahtava tunne purkaa uusia huonekaluja pakkauksista ja laittaa asuntoa jo kuntoon. Isuimme sanattomina olohuoneessa ja nautimme uudesta kodista. Käydessämme uimassa ja saunassa taloyhtiömme tiloissa, kaikki tuntui vain vieläkin täydellisemmältä kuin aikaisemmin. Lauantaina jäimme ensimmäistä kertaa yöksi uuteen kotiimme.

Asunto näyttää nyt jo kodilta, 3 /4 ikkunasta on jo ikkunaverhot, olin suunnitellut jossain vaiheessa tekeväni olohuoneeseen paneeliverhot, mutta päädyin laittamaan kuitenkin äitini yksiöön tekemät verhot, ja ne ovat täydelliset sinne.

Tekisi mieli laittaa kuvia asunnosta, mutta kaikki kuvat ovat vielä avokin koneella, koska käytimme hänen järkkäriään. En koe iphonen kuvien tuovan oikeutta sille, kuinka mahtavalta asunto nyt mielestäni näyttää, joten odottelen kunnollisten kuvien saamista.

Voisi yrittää nukkua, ei tässä kyllä ole kuin kaksi tuntia ennen herätystä.

tiistai 18. toukokuuta 2010

bussissa

Kummallista.

Eilisestä asti ahdisti, kun tiesin matkustavani tänään julkisilla. Koko päivän mietin sitä, kuinka en millään haluaisi matkustaa julkisilla. Päässä tuntui omituiselta, rintaa painoi ja ahdisti.

Bussissa purin hermostuneena hampaita yhteen, siihen pisteeseen asti, että päätä meinasi alkaa särkeä. Pääsin bussilla juna-asemalle, jossai sitten hermostuneena odotin junaa. Mieleni teki vain hypätä taksiin ja huristella kotiin, mutta en viitsinyt tehdä kavereille ohareita.

Junassa istui suurimman osan ajasta silmät kiinni ja hengittelin, ha, mä selvisin. Välillä tuntui siltä, että purskahdan hetkellä millä hyvänsä itkuun ja häpesin tätä jo etukäteen.

Pari rauhoittavaa tekstiviestiä avokilta toimi.

Aikaisemmin juttelin välillä tällaisten tilanteiden sattuessa eksäni kanssa. Hän usein höpötteli minulle koko bussimatkan, kun olin muuten aivan varma, etten handlaa tilannetta.

Mutta jee, matka meni paremmin kuin mitä kuvittelin, pienin askelin, kyllä tästä tytöstä vielä ehjä tulee.

huh huh edelleen

Ennen (jalkalistoja kans näemmä)...


.. ja jälkeen muuton



Nuo kotona olevat banaanilaatikot ajavat minut vielä epätoivoon. Kuvassa siis työhuone, johon aluksi roudasimme kaikki laatikot. Makkariin sijoitettiin kaikki kenkä- ja vaatekorit.

maanantai 17. toukokuuta 2010

170510

Vieläkään ei saa aikaiseksi puristettua tarinaa remontista..
päivän asukuva sentään irtoaa



mekko - Ginatricot

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0