sunnuntai 31. tammikuuta 2016

buns of steel

Remontti on edennyt siihen pisteeseen, että yläkertaan on voitu alkaa tuoda tavaroita. Yläkerrassa on siis laitettu uudet lattiat, listat, ovet karmeineen, vahvistettu muutama kulma, maalattu seinät ja katot, laitettu uudet listat oven ja ikkunanpieliin sekä avattu kertaallan kulma missä alunperin pelättii olevan hometta (ei ollut). Eilen siirrettiin ystävän kanssa kaksi täyttä pakullista tavaroita, kunnon treeni, kolme tuntia huhkittiin. Aviomies asensi sillä välin keittiötä isäni kanssa. 


Remontti ei tosiaan ole mennyt ongelmitta, aikataulusta ollaan runsaasti jäljessä. Itse kun teemme, niin moni asia tulee opettua kantapäänkautta, sekä mies että minä olemma tehneet asioita tuplasti, jouduttuamme purkamaan, mainittakoon kulmien vahvistukset sekä ovien listat. Ensimmäinen yritys asentaa keittiö oli viikko sitten, kaapit eivät pysyneet seinissä, mies teki viikolla hommia, ratkaistakseen ongelman ja nyt kaapit ovat tukevasti seinissä kiinni. 

Olin alunperin ajatellut delegoivani lattia- ja jalkalistojen laittamisen miehelle ja mahdollisesti appiukolle, mutta keittiöongelmia takia piti vähän laittaa omat suunnitelmat uusiksi. Tiistaina opettelin käyttämään sirkkeliä ja asensi listoja ja taistelin naulaimen ja kompuran kanssa. Tärkeintä oli saada laitettua pojan huone siihen kuntoon, että olisi siisti tila, missä poika voi olla remonti keskellä. Näyttäähän se huone isoilta osin siltä, että sieltä on listoitusurani lähtenyt liikkeelle, mutta.. ainahan sitä voi laittaa osia uusiksi, jos pienet raot listoissa ahdistaa liikaa.


Remonttiaika on ollut erittäin raskasta. Ystäväni sanoi, että se on eroon tai kuolemaan verrattavissa ole kriisi liitolle. Siltä se on välillä tuntunut. 

Joulun jälkeen tuntuu, että olemme olleet koko ajan liikkeellä ja olen roudannut koko elämääni koko ajan mukanani. Olen ottanut pojan työpäivinä mukanani toimistolle, jotta mies vois omina kotipäivinään rempata, minun on helpompi hoitaa poika töissä, kuin miehen remppaympäristössä. Olen myös ollut kotipäivinä töissä, jotten työtunnit viikossa pysyisivät vakiona, sillä syöhän pojan hoitaminen työpäivinä työtunteja. Sitten parina arkipäivänä viikossa olen lähtenyt jo ennen kasia uudelle asunnolle remontoimaan pojan kanssa, päivät asunnolla ovat järjestäen venyneet kuuteen/seitsemään asti. Viikonloputkin ovat luonnollisesti menneet remontoiden. Vanhassa kodissa on tullut lähinnä käytyä vain nukkumassa välillä. 

En valita, itselle tässä tehdään uutta kotia, ja lopputulos palkitsee. Onneksi nyt on sellainen koti hankittuna, josta ei pitäisi ihan hetkessä loppua tila kesken, vaan sinne mahtuu sitten lisääkin lapsia sekä kotitoimisto. 

Pitkälti olen siis ollut yksinäni asunnolla remppaamassa arkisin, siskoni ja isäni ovat käyneet auttamassa muutamaan otteeseen ja yhden ystävättären kanssa asensimme yläkerrassa yhdessä vinyylilattiaa. 

Poika on onneksi nyt vasta viimeisen viikon aikana alkanut nukkua lyhyempiä unia päivällä, muuten remontista ei olisi tullut yhtään mitään. Poika on myös hyvin itsekseen viihtyvä, monta huonetta ja kattoa on maalattu niin, että poika istuu turvakaukalossa ja katsoo kun äiti maalaa kattoa bassoradiota kuunnellen, tanssien tai lastenlauluja laulellen.

Viimeviikolla ystäväni laittoi viesti, että olen ollut hänen mielessään, mietti miten meidän remonttimme etenee ja josko hän tulisi tyttärensä kanssa käymään, voisi katsoa poikani perään ja minä saisin remontoida. Ei olisi voinut parempaan saumaan tuo tarjous osua, sillä poika nukkuu enää 1-1,5h unia sen kolmen tunnin sijasta ( voi olla toki ylähampaiden tulosta johtuva vaihe). Sainpa sitten yläkerran listoitettua (paria kohtaa lukuunomatta) ja tänään / tiistaina voi siirtyä listoittamaan alakerran, sitten asunto onkin minun osaltani enää pieniä fiksauksia ja siivousta vaille.

Mutta tosiaankin, sitä on tosiaan taas ajettu itsensä oman jaksamisen äärirajoille (ei sentään ole elämäni raskain kokemus). Eilen kävin ostamassa peitelistoja Starkista, ihan vain se, ettei kaupassa ollut myynnissä juuri sen pituisia peitelistoja mitä olin kuvitellut ostavani, sai minut suunnillaan.  Vielä jos viikon jaksaa, sen jälkeen ei tarvitse käyttää joka päivää siihen, että roudaa koiraa, lasta, vaunuja, turvakaukaloa, kasseja jne edestakaisin, ja sitten voisimme olla viikonloppuna joskus rauhassa kotona.

Nyt on poikkeuksellinen sunnuntaiaamu, olen kotona hetken aikaa. Puolen päivänn jälkeen ohjelmassa on vauvauinti, jonne menen poikkeuksellisesti äitini kanssa, sitten suunnataan taas asunnolle remontoimaan.

tiistai 5. tammikuuta 2016

kiire ei ota helpottaakseen

Uusi vuosi vaihtui, itselle uuden vuoden tuomat vapaat tarkoitti vain yhden päivän pidempään putkea remonttia ajatellen. Kolme viikkoa olemme kohta touhunneet asunnolla. Välillä tuntuu, ettei hommat etene lainkaan. Nyt viimein on sellainen fiilis, että tästä selvitään vielä kunnialla. Huomenna toivottavasti saamme aimo harppauksen remonttia eteenpäin. Meillä on käynyt paljon vieraita ihmettelemässä asuntoa, mutta huomenna viimein iso porukka tulee auttamaan maalaamisessa. On tässä vielä onneksi pari viikkoa aikaa ennen kuin keittiö tulee.

Tuntuu niin epätodelliselta, että muuttaisimme jossain vaiheessa tästä kodista pois. Edellistä remonttia tehdessä asuimme evakossa laatikoiden keskellä vanhempieni nurkissa, nyt käytämme kaiken vapaa-ajan remontointiin, mutta kotona mikään ei muistuta tulevasta muutosta.

Jotta ei kiire olisi ainoa stressitekijä, niin meidän perhettä on kiusannut kohta jo kolme viikkoa kurja flunssa, poika poti ensimmäisen kuumeensa, eikä me olla oltu miehenkään kanssa missään parhaassa iskussa viikkoihin. Saisi jo hellittää, remppastressi ja tämä kurja tauti.

Poika onneksi mennä touhuaa, pikkukaveri on istunut jo parisen viikkoa hienosti, istumaan ei vielä nouse ja joulun aikoihin kaveri alkoi kontata JA joulusta on yöunet olleet ihan ihanat yhtenäiset (flunssasta huolimatta).

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0