keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

suurin niistä on rakkaus

Joka kuukausi sitä ihmettelee ajan kulkua. Eilen tuli täyteen 9 kk imetystä, josta 4kk mentiin täysimetyksellä. 


Äitiys on jatkuvaa ihmettelyä, poika kasvaa ja kehittyy. Pikkumies ryömii ja konttaa, vetää itseää pystyyn kaikkia mahdollisia tukia vasten, löytää lattioilta ja tunkee suuhun kaiken, mitä ei missään nimessä saisi saisi löytää.

Imetys on edelleen siitä, että mennään ihan sen mukaan, mikä tuntuu itsestä ja pojasta hyvältä, edelleenkään en ole asettanut mitään takarajaa sille, mihin mennessä pitäisi lopettaa. Edessä on asioita, jotka voivat osaltaan vaikuttaa siihen kauan tätä iloa yhdessä jatkuu, kerrankin osaan elää hetkessä.

Imetyksen hyötyjen lisäksi haluan imettää ihan sen takia, että se on minulle tärkeää. Minusta on ihanaa, että pojan kanssa saa viettää rauhallisen hetken, jolloin kaikki tekeminen saa jäädä. Poika tuijottelee silmiin, hymyilee ja rauhoittuu rinnalla. Imetyksen rauhoittava vaikutus on verrattavissa kiipeilyn tuomaan zeniin, kaikki ympärillä katoaa, silloin ei ole huolia.

Pikkumies nukkuu jo omassa huoneessaan. Huomenna meillä on taas työpäivä. Tällä viikolla olemmen poikkeuksellisesti joka päivä toimistolla metelimiehen kanssa. Töitä tehdään pojan ehdoilla, tähän mennessä kaikki työt on saatu tehtyä. Poika hereillä ollessaan möyrii möyrii toimistolla ja ilahduttaa asiakkaita, jos heitä toimistolle eksyy.

torstai 10. maaliskuuta 2016

hitaasti kohti parempaa kuntoa

Pitää olla onnellinen, että ehtii urheilla edes vähän. Äitiyslomalla ja vanhempainvapaan puolelle (ennen remonttia) urheilu oli helppoa. Ei ollut periaatteessa kuin aikaa, kuhan vaan keksi miten pojan päivät sai tiettyy rytmiin, niin oli helppoa suunnitella kiikkuja, varailla salireissuja ja sopia vaunulenkkejä ystävien kanssa.

Nyt ei ole niin simppeliä enää, ei sentään ole mahdotonta, mutta urheilun ymppääminen tähän yhtälöön tuntuu vaativan vähän mielikuvitusta. Tässä on kuitenkin palattu työelämään ja poika kulkee nyt mukana töissä parina päivänä ja muulloin teen töitä kotona pojan ehdoilla. Poika ja työt ovat nyt ykkönen, koirasta ja kodistakin on pidettävä huolto, sitten tulee urheilu, jos tulee.

Tavoitteena olisi päästä noin parina päivänä viikossa salille, vauvajumppa on sitten oma lukunsa. Salilta onnistuin viikonloppuna bongata toisen äidin, kenelle viikonlopun aamusalit ovat enemmän kuin passeli. Uusi ystävyys myös tykkää treenailla kovaa ja haastaa koviin suorituksiin, erinomaista!


Pojan kanssa kiipeilemään pääsee, JOS saa synkattua treenit ystävien kanssa. Poika ei vielä ymmärrän vierastaa, joten sylisurffaaminen äidin nousujen aikana ei ole ongelma. Boulderhalli on edelleen etäisyyden puolesta se ideaalein vaihtoehto, mutta onneksi olen nyt löytänyt ystävättären, kuka aivan ehdottomasti haluaa leikittää poikaa meidän itsevarmistavajojoilujen välissä. Pojan ja imetyksen ehdoilla mennään köysittelyssäkin, iltakiikut eivät nyt oikein vaan enää onnistu.


Maanantaina kävin kolmen kuukauden tauon jälkeen boulderoimassa. Iho kesti ihan mukavasti, kunnes sitten siirryin negatiivisille reiteille. Eiköhän tässä saa ihon totutettua pikkuhiljaa kiipeilyyn.


Salin ja kiipeilyn lisäksi pitää yrittää etsiä aikaa pyöräilylle. Joululahjana saatu treenivastus tuli vihdoinkin otettua käyttöön. Sillä on hyvä pyöräillä sisällä, tuo laite on yllättävän hiljainen. Viikonloppuna tuli pyörähdettyä GoExpossa, josta tarttui monet vaatteet pyöräilyä varten. Toiveena on, että keväällä ja kesällä olisi paljon hyviä pyöräkelejä. Pojan aamu- ja päiväunien välissä olisi tarkoitus lähteä sotkemaan pyörällä poikaa Croozerilla vetäen.

Että tällaista. Tuntuu, että on vähän kaikki hommat levällään, sitä yrittää revetä vähän joka paikkaan, uutta kotia haluaa esitellä ystäville, on kuitenkin täysi luotto siihen, että pikkuhiljaa tahtii alkaa rauhottua ja taas löytyy rytmi arkeen ja urheiluun.

maanantai 7. maaliskuuta 2016

iso poika

alku kirjoitettu 24.2.2016

Muutto tuntuu itseltä niin isolta muutokselta, että ensimmäisenä yönä uudessa kodissa sängyssä maatessani mietin, etten ainakaan pariin kuukauteen halua siirtää poikaa omaan huoneeseen, koin että siinä olisi liikaa muutoksia minulle.

Toinen asia mistä en ole halunnut luopua, on pojan nukuttaminen iltaisin. Tässä on vain joutunut myöntämään, että öisin isi on parempi nukuttaja. Pitkän aikaan mies ei saanut poikaa nukahtamana iltaisin, mutta nyt asia on muuttunut täysin. Yksi tekijä on varmasti ihan se, että mies ei tuoksu maidolle. Pari selän paijausta, ja poika nukahtaa yöllä.

Hopeakehys toissaöiselle vatsataudilleni oli se, että mies joutui hoitamaan yhtä imetyskertaa kaikki yön heräilyt. Viimeyönä pääsimme siihen, että puolen yön syötön jälkeen poika nukkui melkein neljään asti.

Alunperin ajatus pojan siirtämisestä omaan huoneeseen lähti siitä, että poika on tullut äitiinsä, hän on erittäin kevytuninen. Ei ole voinut olla vain sattumaa, että lähes joka ilta poika on herännyt suurinpiirtein samoihin aikoihin, kun joko minä tai mies olemme tulleet nukkumaan. Toissailtana siirsimme sitten pojan sängyn toiseen huoneeseen.

Poika ei tunnu olevan moksiskaan, ei herää mitenkään erityisen pelokkaana, sama hymyilevä naama sieltä pilkottaa aamuisin kuin aikaisemminkin. Minulle tuntuu olevan vain vaikeaa se, ettei poika

Tuosta on kohta kaksi viikkoa. Poika nukkuu hyvin omassa huoneessaan, iltaisin nukuttaminen tuntuu vievän jatkuvasti vähemmän ja vähemmän aikaa. Olemme päässeet öisin yhteen imetyskertaan, joka ei haittaa minua lainkaan. Yösyöttöhalun taustalla on varmaankin pelko siitä, että jos yösyötöt loppuisivat, tarkoittaisi se myös muutenkin imetyksen loppumista.

En ennen pojan saamista ajatellut mitään tiettyä aikaa, jonka ajan halusin imettää. Nyt mennään sen mukaan mitä lapsi tuntuu haluavan. Ehkä myös imettäminen on minun tapani hyvitellä sitä, että teen töitä ollessani lapsen kanssa kotona. Haluan pystyä tarjota lapselle turvallista olemista äidin sylissä.


Viimeviikon perjantai oli viimeinen päivä vanhempainvapaata, nopeasti se 6kk menikin. Olen niin onnekkaassa asemassa, ettei meidän tarvitse vielä laittaa poikaa hoitoon, vaan voimme odottaa päivähoitoon laittamista syksymmälle, jolloin toivottavasti olisi todennäköisempää saada pysyvä hoitopaikka. Vaikka poika onkin reipas tapaus, en silti halua mahdollisesti hyppyyttää poikaa hoitopaikasta toiseen, vaan sitten kun mennään jonnekin, niin se olisi pysyvämpi hoitopaikka. 

Tänään olimme pojan kanssa töissä, tavoittena oli pystyä tehdä viitisen tuntia töitä, niin että poika on toimistolla mukana. 4h poika nukkui kaikenkaikkiaan, osan ajasta hän touhusti sylissä, möyri lattialla, leikki pinnasängyssä tai söi syöttötuolissa.Täytyy toivoa, että poika viihtyy menossa mukana, mahdollisimman pitkään. Ainakin niin kauan kuin K ei kävele, niin pojan ottaminen töihin sujenee ongelmitta.

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0