lauantai 4. huhtikuuta 2015

32

Jee, tänään saan ihanan synttärilahjan, mies palaa reissusta. Oi ilo!

Eilen tuli vietettyä varsin kiva syntymäpäivä. Aamulla avasin Hampurin perheeltäni saaman paketin, parhaat pääsiäisnamit.

Kaverin kanssa oli sovittuna aamupäivälle synttärikiikut. Kiipeilyt sujui erinomaisesti, mitä nyt yhdellä reitillä otteet hukkui mahan alta, mutta pieni hetki köydessä roikkuessa paljasti otteiden sijainnin. Hyvin jaksoi kiivetä kaksi tuntia, sitten tuli jo tutuksi tullut salamaväsy. On tässä viimeaikoina tullut iltapäivisin 11-12 maissa instant väsy, silloin ole on kuin puulla päähän löyty, haukottelu ei ota loppuakseen ja voisi nukahtaa istualteen.

Eiliselle oli sovittuna toisetkin treffit. Minulle suositeltiin facebookin yhtä kirpputoriryhmää lastenvaatteiden hankkimista varten. Olin sopinut noutavan kuvan tummiman asun myyjän luota, ja sieltä sitten tarttui mukaan vähän muitakin vaatteita JA lämpöpussi. Myyjä oli aivan ihana, ja häneltä ja hänen mieheltää sai paljon vinkkejä tulokkaan suhteen, sekä siihen että mitä kaikkea voisi vielä tarvita.

Kotiin päästyäni lenkkeilin koiran kanssa ja tankkasin kevyesti hedelmiä ja salaattia ennen kuin vein itse itseni rentoutumaan Flamingon Spahan. 

Yleensä Flamingon Spassa on ollut erittäin rauhallista, mutta nyt tietenkin muutkin olivat saaneet päähänsä viettää vapaailtaa kylpylässä. Kaikki altaa olivat täynnä, onneksi höyrysaunassa sai olla pitkiä aikoja ihan omassa rauhassa ja silmät sulkemalla sai suljettua altaissakin muut ympäriltä. Ruuhka ei siis haitannut minua mitenkään. Oma aika rauhottuen teki hyvää.

Kotona olisi odottanut lisää salaattia ja kanaa, mutta jostain syystä lillumisen ja hikoilemisen jälkeen mieleni teki jotain vähän erilaista kuin mitä olen tässä viikon ajan pupeltanut. 


Kotona oli sitten mukava katsella sarjoja ja syödä mäkkiateria.  

Aamupalarahka alkaa olla sen verta kauan levännyt masussa, että voisi tästä suunnata punttiksen kautta ruokakaupoille. Päivän ohjelma sen jälkeen on kodin siivoaminen JA illalla käyn hakemassa pupun kentältä. Tulee jo laskettua tunteja.

0 kommenttia:

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0