29 / 2015

Noni, viimeviikko alkoi olla jo urheilumielessä vähän mielekkäämpi.

Tiistaina oli 4 viikkoa sektiosta, aika jona en saanut nostaa mitään vauvaa painavampaa (vaikkakin en todellisuudessa välttynyt tuolta, sillä meidän talossa ei ole hissiä, joten vaunut on pitänyt nostaa silti ulos JA koira ei uskalla mennä kierreportaita alas, joten hänetkin on kannettava alas).

Kuten jo kirjoittelinkin, niin tiistaina otin pyörän käyttööni sillä seurauksella, että kynsin maata kodin vieressä. Keskiviikkona lähdin sitten tavallisilla kengillä pyöräilemään .. kuten myös eilen sunnuntaina. Keskiviikkona vielä arastelin käsijarruja ja vaihteiden käyttö tuntui oudolta mainitsematta sitä, että minua hirvitti se vauhti, mihin pyörällä pääsi.

Lauantaina oli pitkään odotettu köysikiipeilykerta. Miehen kanssa pakkasimme kamat ja vauvan ja suuntasimme Areenalle. Olin erittäin skeptinen siitä, saammeko ylipäätänsä kiivettyä pikkuisen kanssa, mutta ihan mukavasti me saimme molemmat mentyä itsevarmistavilla juuri sen määrän mitä iho salli. Lihakset olisivat jaksaneet paljon enemmän mitä iho kesti, näin taas, mutta kyllä tuo ihokin taas tottuu kiipeilyyn.

Eiliselle olin suunnitellut lähteväni uimaan, mutta eihän täällä päin ole uimahallit auki. Olin jo pitää lepopäivän kevyttä vaunuilua lukuunottamatta, kunnes mies kehotti lähtemään pyörälenkille. Vähän vastentahtoisesti lähdin, sillä taivas näytti niin pahaentisen harmaalta. Vähän tihutti pyöräillessä, mutta kivaa oli silti. Kevyesti taittui 20 km. Kädet vähän puutui ajaessa, ongelma poistunee ajohanskoilla.

Vielä muutama viikko menee tällee kevyemmin, koska salikortti aktivoituu vasta elokuun alussa ja elokuun puolessa välissä on vasta jälkitarkastus. Täytyy toivoa, että saan pian alkaa treenata kunnolla, sillä kroppa huutaa urheilua. Selkä alkaa olla kovinkin kurjassa kunnossa. Onneksi on nyt pyöräily, sillä pitkät ja mäkiset kävelylenkitkin näemmä vaikuttavat polviin negatiivisesti (elokuussa ortopedille). Pitkä urheilemattomuus ei sovi tälle kropalle.