keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

6 am

On ollut onni löytää samanhenkinen aamutreenaaja, vielä siistimpää on, että kerrankin se en ole vain minä, joka on pyytelemässä toisiaan treenaamaan, vaan tämä homma toimii molemmin päin.

5.15 oli herätyskello soittamassa, 5.35 avasin uudelleen silmäni tajutakseni, että 25 min päästä tulisi olla jätemäeällä. Ulkona oli lämmintä viisi astetta pihasta lähtiessä ja taivaalta tihutti vettä. Varmuuden vuoksi tuli puettua sitten villakerraston paita ja sadeasu trikoiden päälle. Ei tullut kylmä ja helpompi se on ottaa noita vaatteita poi, kuin yrittää jostain niitä alkaa treenatessa metsästää, jos ei olisikaan tarpeeksi päällä.

Noin puolisen tuntia reippailimme jättärin portaita, tänään jäi kaikki kyykkykikkailut jne väliin, sillä huomenna treenataan salilla jalat.

aamiainen ja samalla pystyy uudelle lelulla lukea kaikki tärkeät blogipäivykset
Treenin jälkeen maistuu kaurapuuro. Raejuustoissa oli mennyt päiväykset vanhaksi, joten nokkela laitoin Mannisen vaniljapuddingia puuron sekään pensasmustikoiden ja kookosöljyn kaveriksi.

On niin luksusta, tässä nämä pari viimeistä työpäivää ovat sellaisia, että työmatka on makuuhuoneesta talon halki toimistolle. Tämä on se unelma.

0 kommenttia:

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0