Eilen koin läpimurtoja ruuvipenkissä. Tuli kahdesti noustua ko reitti (sekä kerran vieressä oleva ikämies). Ensimmäisella kerralla tuli muutamassa kohdassa köyteen, toisella yrityksellä hengailin köydessä sitten usempaan otteeseen. Tuli paras nousu siihen asti. Onnistuin löytää myös yhden lepokohdan reitiltä, sekä opin hyödyntämään kaverin lepokohtaa.
Saatoin ehkä hiffata kikan saaakseni puhtaan nousun ensikerralla. Ei paineita. Kaveri sai reitin träditettyä puhtaasti, wuhuu! Täytyy toivoa, että hän malttaa ainakin muutaman kerran vielä viedä köyden minulle ylös, en taida ihan vielä uskaltaa trädittää reittiä :D
Ihmettelin eilen, että miten kiipeily tuntui nyt niin raskaalta. Mietin vähiä yöunia ja sitä, että ei saa pitää taukoa kiipeilystä edes paria päivää jos on aivan poikki yhden nousun jäljiltä. Tiputettuani kaverin kotiin tajusin jaloissa ja koko kropassa painavan keskiviikkoillan 9,48km:n lenkin :D Ei ihme, ettei ollut niin skarppina. Onhan tuollaisen matkan juokseminen vasta kolmannelle juoksukerralla kuukausiin aikamoinen rääkki kropalle.
Juoksu tuntuu tosiaan yllättävän kevyeltä jo, ja aika hyvää vauhtia pystyin juostakin. Ihme kipuja tuli selkää ja polvet tuntuivat vähän hassuilta (vähemmän hassuilta kuin kahdella ekalla kerralla), mutta hyvin sitä jaksoi silti paahtaa. Juoksu kiihtyi vain loppua kohden, ehkä ensikerralla voisi tuohon päälle vielä juota yhden kivan hiekkatielenkin, 1,45km:n.
Polvet tuntuvat nyt hieman siltä, että niillä on juostu, mutta niihin ei satu. Rullaus on muuttunut pikkuhiljaa vähemmän kivuliaaksi. Enää ei tartte purra huulta ollakseen huutamatta.
Tänään ei mennä juoksemaan, salille eikä kiipeilemään. Aviomies vie minut treffeille, meillä on huomenna vuosi kihlautumisesta <3
11 tuntia sitten
0 kommenttia:
Lähetä kommentti