keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

muutos suunnitelmiin

Heh, niin ne suunitelmat muuttuu. Taidamme sittenkin miehen kanssa jaksaa olla aktiivisia juhannuksena, lähdemme kummityttöni vanhempien luokse grillaamaan ja saunomaan. Ehtiihän sitä sitten juhannuspäivänä vain olla ja möllöttää. 


Sää on nyt kuin morsian, mieli on jo karannut pari tuntia sitten ulos ja kallioille, parin tunnin sisällä keho seuraa perässä.

Eilen alkuperäinen suunnitelma oli ulkokiikut Solvallassa, mutta kuski (minä) päätti pelata varman päälle, ja suuntasimmekin Kiipeilyareenalle. Sain tosi hyvän flown päälle heti, vaikka ennen otteista tarttumista tuli jäätyminen, kaikki itsevarmuus katosi, mielessä otteet tuntuivat jotenkin hurjan liukkailta.

Hyvin sai nousuja, muutamat vitoset alle (yksi taisi nousta vähän raskaannäköisesti, kun mieheni nousuni jälkeen tsekkas greidin ja ihmetteli, että saankin 5c:n näyttämään vaikealta :P) ja sitten kokeilin vähän valkoista 6c:tä 3D-seinällä. Lähdin tyyppaamaan kivannäköistä sinistä reittiä, minkä muistelin olevan 7a, yllättävän hyvä flow, uskalsin ihan minulle ennekuulumattomalla tavalla klippailla, puskea moovit, joista ei ollut mitään takeita,  enkä jäänyt kelamaan, että miten mahdollisesti tipun alas, jos en saakaan liikettä vietyä loppuun. Pääsin yllättävän pitkälle yhtäjaksoisesti, ylös en päässyt ja silti karjahtelin matkalla kuin leijona (vähän ehkä hävetti ollessani taas maassa). Oli ilonen yllätys huomata greidin olevankin 7b , kun juuri ennen tuota nousua oli ottanut hyvin pataan 6c:ltä, jonka alun jouduin huijata päästäkseni alkuun.

Huomaa, että voimakestävyyttä voisi vähän hankkia lisää.

Ainaki vielä olkapää sallii ihan mukavasti kiipeilyt, pitäisi malttaa mielensä, jotta pysyy kunnossa ja pystyy kiivetä Lofooteilla. En tiedä kuvittelenko, mutta jotenkin tekniikka tuntuu nyt paremmalta, kun ei uskalla runtata vain voimalla, vaan joutuu miettiä fiksumpia ratkaisuja etenemiseen (hopeakehys).

Kuulen jo kallioiden kutsuvan...

2 kommenttia:

Nora kirjoitti...

Mimmi liidaa 7B:tä!!! Wow!

Hauskaa jussia!

-didi- kirjoitti...

Mimmi yritti liidata sitä, ja jäin jumiin :P

Kiitos ja kuten myös :)

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0