keskiviikko 14. elokuuta 2013

sataa sataa ropisee

Viikonloppu appivanhempien tykönä.. satoi. Saavuimme omalle mökille.. satoi. Eilen oli hetken verran aurinkoista, sain nurmikon ajettua .. tänään on satanut, eikä loppuviikkokaan perjantainta lukuunottamatta näytä kovin kuivalta.


Appivanhempien luona sitten pääasiallisesti nukuin, tein parit aamuaerobiset ja vietin aikaa miehen vanhempien kanssa yleisurheilua katsellen. Eipä muuta tavotteita tuolle visiitille ollut, olisivat varmasti olleet erittäin häkeltyneitä, jos olisin alkanut vielä jotain punttitreenintyyppistä jumppaa vetämään heidän pihallaan. Ovat ahkeria ihmisiä, mutta heidän liikuntansa tulee kesämökin askareista, punttistreenaaminen olisi varmaan outo käsite ,saatan muutenkin heidän silmissään vaikuttaa suhteellisen fanaattiselta liikkujalta.

Mökkiajalle meillä oli hieman jopa suunnitelmia, olin katsellut 27cragsista mukavia kiipeilypaikkoja, jos parinakin päivänä olisi päässyt uusille kallioille. Onneksi ollaan pidetty itsemme muilla tavoin kiireisinä.

Ollaan syöty hyvin (toi on mun "tortilla" .. mies sai ihan oikean version)


Mulla oli Forrest Gump -hetkeni..


Käytiin rantsussa, pikkuinen pestiin ja Mimi sai myös uida.


Ennen saunomista tein hyvän treenin, ekat liikkeet pystyi tehdä pihalla, sitten alkoi vaihteeksi sataa vettä.


Keräsin vihanneksia omasta puutarhasta..



Olen keräillyt marjoja metsästä ja pihalta ja tehnyt proteiinivanukasletun.


Kävin aamuaerobisella, selvitin kauanko kestää meidän mökiltä läheiselle tanhulavalle, edestakaisin 55 min. Norjan reissua varten ostettu sadeasu on muuten ollut kova juttu nyt meidän kesälomalla.


Oltuani hetken tein päivän toisen liikuntarupeaman, kiertoharjoittelupihatreenin. Treenin aikana ei tuntunut pahalta, mutta alleolevan kuvan otettuani yritin nousta portailta.. aviomies mietti, josko minulla oli jotain palkkaria vahvempaa pullossa.


Olen saanut paljon rakkautta


Tein ruokaa oman puutarhan antimista ja mies grillasi saunomisen jälkeen.



Löysin talon takaa huikean vadelmameren, valitettavasti vaan kovin vadelma-aika on takana, ja nyt 95% marjoista oli joko a) maassa tai b) homehtuneena puskissa. Sain sentään huomisella iltapalarahkalle marja kerättyä. Suvun naiset olivat saaneet talon takaa aivan mahtavat marjasaalit, jos vaikka ensivuonna sitten osuisi parempaan aikaan vadelmia kannalta. Mustikoita ja puolikoita onneksi ehtii vielä kerätä.


Olen ollut tiskikone.


Elikä.. ei sitä nyt olla aivan kauheasti kärsitty, vaikkei vielä ollakaan kauheasti omaa rantsua pidemmälle päästy kiipeilemään tms. On ollut aivan ihanaa olla mökillä.. ihan vain olla, urheilla.. syödä .. halia ja saunoa. 

Mies tutkiskeli netistä lähialueiden sisäkiipeilymahdollisuuksia. Jyväskylästä ei tainnut kunnon köysittelymestaa löytyä, ja Tampere on taasen turhan kaukana, joten suuntaamme sitten Boulderpajalle, samalla voisi katsasta Jyskylän kovimmat turistipaikat (onko niitä?) ja ehkä kurvata jossain muuallakin. 

Pitää ottaa rauhassa, jotta en hajota itseäni, mies on meistä se intohimoisempi boulderoija, itse voin hoitaa urheilut aamulla alta pois jo ennen keihän karsintoja (huomia aamulla: vettä tulee ihan tolkuttomasti, lenkki siirretty perjantaille). Kovasti sekä kymmen- että seitsenotteluita seuratessa alkaa keihäskättä kutittaa. Heitin ihan ok keihästä lukioaikoina, kunnes polvi hajosi.. keihästä on vähän huono heittää ilman luotettavaa tukijalkaa.

Ihanaa kun kerrankin olemme täällä ajan kanssa, tavallisestihan olemme vain käyneet kääntymässä pari yötä mökillä, tällä kertaa voimme olla sunnuntaihin asti, jos vain keksimme tekemistä ja intoa riittää.

Rauhaa ja rakkautta.

0 kommenttia:

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0