lauantai 23. kesäkuuta 2012

mahtijuhannus

Tänävuonna juhannusta on vietetty hieman aikaisemmista juhannuksista poiketen.

Torstaina: kiipeilyä Kauhalassa
Perjantaina: kiipeilyä Kvarnbyssa ja illalla ystäväpariskunnan luona syömistä ja saunomista
Tänään (lauantain): kiipeilyä Luhdissa (no cry ja keema)

Torstain kiipeilyt olivat kivat, tuli tehtyä monta nousua, jokainen reitti oli uusi. Tuli väänettyä yksi helpohkoksi greidattu kattoreitti, jonka katossa oli hauskat segvenssit.

Perjantaina kävimme minulle uudessa paikassa, Kvarnbyssa.. onnistuin tippumaan nelosen kiilahalkemasta :D, kiipesin puhtaasti yläköydessä 5c:n ja kakkostelin Pintahiki/sista solstrålen. Eniten innoissani olin tuosta  puhtaasta 5c:stä. Iho ei kauheasti arvostanut reittiä, iso osa nahkasta jäi sinne.

Tänään oli kahden nousun reissu, mutta kiikut olivat aivan mahtavat ja kalliot aika mahtavat, majesteettisen pelottavat.

Ensimmäinen nousu oli ihan ympäristönsä takia hieman pelottava, reitti oli greidattu vitoseksi, mutta keskellä matkaa meinasi tulla itku. Ylhäällä olin iloinen suorituksesta. Oli mahtavan hauskaa laskeutua jylhiltä kallioilta. Kerta kerralta pelottaa vähemmän tuo laskeutuminen, eikä enää tyhjän päällä roikkuminen "lehmänhännässä" pelota.


Tämän päivän toinen reitti, Luhdin kiipeilykallioiden kaunein reitti Suomen kiipeilyreitit 2008:n mukaan ainakin.


Pienen kiroilun ja muutaman kerran köydessä jälkeen pääsin reitin ylös. Oli kovaa vääntöä, tosi rankkaa, vaikka yleensä jaksankin jammailla aika hyvin. Ikinä ollut moista poltetta käsissä. Tällä kertaa ei tullut edes kakkosteltua, kun kaveripoika keräsi kamat seinältä (en oikein luottanut siihen, että olisin päässyt ylös asti hakemaan rojuja).


Tuossa kohtaa tuli killuttua hetki.. polte käsivarsissa oli mahtava. Nyrkkijammeja ja jalkajammeja vaan lisää, sekä repimistä käsillä, niin tuosta pisteestä pääsi sitten lopulta yhtäjaksoisesti. Onneksi varmistaja ei päästänyt minua tuossa vaiheessa alas, vaikka oli satavarma siitä, ettei ko reitti nouse enää loppuun asti.

Jostain syystä jammailu on aikalailla mun juttu. Koskakohan uskaltaisin lisätä kiilojen isksemisen kallioon tuohon lisäksi?

Valitettavasti sade sitten hääti meidät kotio. Aivan mahtava keikka tänäänkin hyvässä seurassa.

Taidanpa tehdä tällä päivälle hienon lopun lämmittämällä saunan ja paistamalla makkaraa heti kun mies tulee töistä.

0 kommenttia:

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0