lauantai 18. syyskuuta 2010

dinner with parents

Mielialat vaihtelee aikas hurjasti, välillä ahdistus nousee lähes sietämättömäksi. Terapeutti oli kovasti annostuksen hetkellisen nostamisen kannalla, mutta ... enköhän mä pärjää ilmankin. Sitten on kohta taas vaan vierottauduttava.

Torstaina oli tosi kivaa, olin vallan yllättynyt. Olimme kutsuneet meidän molempien vanhemmat meille syömään. Tajusin, etten ollut koskaan aikaisemmin kokannut avopuolisoin vanhemmille, enpä ollut aikaisemmin kutsunut omia vanhempianikaan luokseni syömään, vanhemmilleni olen sentään kokkaillut useastikin. Hassua vain tuo avopuolison vanhempien osalta, olemme seurustelleet kuitenkin kohta kolme vuotta. Avopuolison vanhemmille on vain tapana ehtiä kutsua itse itsensä paria tuntia ennen saapumistaan itsensä meille, jolloin ei ehdi enää valmistella mitään ruokia. Harmi sinänsä. Eihän avopuolison vanhemmat ole edes tienneet osaako heidän lapsensa puoliso kokata :D Tosin, eivätpä he muutenkaan tiedä minusta oikein mitään, ikinä ole viitsineet kysyä / tutustua minuun. Mutta muutenkin tuntuu, ettei me kiinnosteta niitä, se on vaan avopuoliso ja Mimi, koskaan ei kysellä mitä mulle kuuluu, mitä mä oon tehnyt... en mä tiedä onko se sitten avokin äidin tapa .. hmm.. sulkea mut pois, kun on mustasukkainen pojastaan tms (mustasukkaisuusasia ei ole mun oma pääteltä).

Vanhin ihana ystävättäreni sai minut koukkuuntumaan television kokkailuohjelmiin, ja niistä inspiroituneena päätin valmistella kunnon päivällisen alkupaploineen. Halusin tarjotan avopuolison vanhemmille jotain uutta, heillä syödään kotona varsin perinteistä ruokaa, joten tortaina oli "eksoottista" ruokaa. Meille siis tavallista, mutta heille mm uusia yrttejä ja ruokia.

Alkuruokana oli italialaista tomaattikeittoa täysjyväpatongin kera. Alunperin minun olin tarkoitus ostaa knorrin valmista keittoa ja vain lisätä mozzarella helmiä, mutta löydettyäni varsin mielenkiintoisen kuuloisen reseptin netistä, teinkin keiton itse.

Pääruokana oli timjamikermaperunoita, fetalla raidoitettua uunissa paistettua kirjolohta sekä salaattia. Avopuolison äiti ymmärtääkseni on kokenut basilikat, timjamit ja oregaanot jotenkin eksoottisina, joten ajattelin tutustuttaa hänet/heidät timjamiin, uskoisin myös, että heille fetalla höystetty kirjolohi oli myös uusi yhdistelmä. Salaattikin oli hieman eksoottisempaa, salaatissa oli rucolaa, pinaattia ja ja ja jotain kolmatta.. en nyt muista sitä, plus kirsikkatomaatteja ja kurkkua. Simppeliä.

Jälkkärinä oli mun yksi bravuureista, appelsiinisuklaamoussekakku. (kaikki nää reseptit löytyy mun kokkiblogista).

Ilta oli erittäin onnistunut, ruoka tuntui maistuvan kaikille ja koko ajan oli leppoisaa jutustelua. Oli kiva, että oli omatkin vanhemmat paikalla.

0 kommenttia:

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0