13,3 € ja 1 mk

Eipä ollut häävi päivän kirpparin voitto.
Myynti
- pöytävuokra
- laukku (ihana, kunnon sellainen.. hmm.. pitää otta kohta kuva)
- turkoosin Ginan toppi
= 13,30 ja 1 mk :D

Mutta nyt ei ollut raha se pääasia, oli ihana viettää aamua mahtavan ihanassa seurassa. Mä olen yleensä kauhean ujo ja hiljainen tyttöjen seurassa, mutta joskus vaan sitten löytyy sellainen kenen kanssa voi höpötellä ihan kuin olisi aina tunnettu.

Vaikka raha ei olekaan se pääasia, niin sovin jo toisen ystävättären kanssa meneväni piakkoin uudestaan. Jälleen kerran varmaan aamu tulee menemään kuin siivillä höpötellessä. Mahtavaa kun olen vihdoinkin alkanut löytää ystäviä. Aikaisemmin olin välillä niin yksinäinen.

Yksinäisyydestä tuli mieleen torstainen terapiasessio. Käsittelimme sitä miksi olin entisessä suhteessani niinkin pitkään mitä olin, melkein 3,5vuotta.

Nykyään kun mietin asiaa, niin en oikeasti ymmärrä mikä sai minut pysymään siinä suhteessan niin kauan. Jälkkeenpäin ajateltuna en muista hirveästi mitään hyvää. Silloin kuitenkin näin suhteessa jotain hyvää ja pelastamisen arvoista. Aloin miettiä sitä, miksi näin oli. Päädyin siihen lopputulokseen, että näin kait isäni ja exäni käytöksessä jotain samaa, ja kuvittelen sen olevan se millainen normaali parisuhde on. En odottanut saavani mitään, yritin pärjätä kaikessa itse. Tämän oivalluksen tekeminen sai minut surulliseksi, sillä äitini on edelleen samanlaisessa tilanteessa, parisuhteessa, jossa häntä ei kunnioiteta, suhteessa jossa .. nooh.. rakastan isääni, mutta .. hän on välillä erittäin vaikea ihminen.

Nyt kun ajattelen entistä parisuhdettani ja vertaan sitä nykyiseen parisuhteeseeni.. en voi ymmärtää entistä minääni.

Yksi syy entisessä parisuhteessa roikkumiseen voi olla myös se, että .. en kokenut, että minulla olisi ollut minkäänlaista tukiverkkoa. Vanhemmilleni en uskaltanu kertoa, osa ystävistä oli kadonnut minun alkaessa seurustellessa exän kanssa .. ja osa kavereista... ei ollut mitään kavereita, joukko selkäänpuukottajia, jotka saivat minut uskomaan, minun ylireagoivan.

Kolmas olennnainen syy oli varmasti ylpeys, en voinut myöntää ystäville, perheelleni ja ennenkaikkea itselleni tehneeni suuren virheen.

Aluksi noiden oivallusten tekeminen teki surulliseksi, mutta nyt alkaa olla helpottunut olo siitä, että alan vihdoinkin ymmärtää sitä miksi altistin itseni niin kauan kaikella paskalle.