lauantai 27. helmikuuta 2010

Brunch

Ah, tänään on niin kaikkea kivaa tiedossa. Yhden pintaan on tulossa kaksi ystävätärtä brunchille ja illalla on kaverin syntymäpäiväjuhlat.

Eilen kävin pikkuisen kanssa tahtojen taistoa. Olen lisännyt ystävän mallia seuraten erään pienen manööverin Mimin rutiineihin. Mimin pitää istua ja olla paikallaan kunnes pääsen ovesta sisälle. Pieni juttu, mutta onhan se tärkeä opettaa koiralle kumpi käskee.

Eilen iltalenkki meni nätisti, ihan kuin toissailtainen tiukka kuri olisi tuottanut tulosta, ja Mimi mennä tepasteli nätisti edessä vetämättä kertaakaan. Olin tosi iloinen tuosta edistymisestä. Sitten pääsimme alaovelle. Mimi ei ollut kuulevinaankaan istu-käskyä, tuntuu että sain toistaa tätä pienen ikuisuuden, mutta tämä ei ollut vielä mitään. Oman kotioven eteen päästessä, meillä meni liioittelematta vartti, ennen kuin Mimi suostu istua. Pariin otteeseen näki, että se olisi halunnut istua, mutta ei sitten suostunut. En antanut periksi, oltiin sitten siinä, käytiin moneen otteeseen laittamassa uudestaan valot rappukäytävään.

Sitten sisällä mimi istui nätisti ensimmäisestä käskystä pantaa pois otettaessa. Gummaa.

Olihan se tiedossa, että terrierit ovat paksupäistä sorttia. Meillä kummallakaan ei ole ollut koiraa aikaisemmin, eikä mitään kokemusta koiran kasvattamisesta, joten ei ollut pienintäkään hajua siitä, millaista on kouluttaa vähemmän omapäistä koiraa, saatika sitten terrieriä. Nooh, tässä oppii :) Ei meidän pikkuinen kuitenkaan mikä menetetty tapaus ole.

Pitäisi tehdä nyt äkkiä toimintasuunnitelma, mitä ja missä järjestyksessä. Avokki kohta häipyy töihin, joten saan touhuilla ihan omassa rauhassa tänään. Hmm.. koiran kanssa ulos, suihkuun, kauppaan, leipomista ja ruoanvalmistelua, PALJON kahvia, vähän naamaan kuntoon, tytöt tänne ja se olis siinä hetkeksi.

0 kommenttia:

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0