home alone

Tätä päivää on odotettu ristiriitaisin tuntein. Pikkuisemme vietiin tänään ryhmikseen. Tällä viikolla emme enää jääneet pojan kanssa sinne, vaan nyt hän on koko hoitoajan siellä itsekseen. Mies saattoi metelimiehen hoitoon, minä jäin kotiin keppeineni. Poika oli kuulema vain rynnännyt lelujen luokse, kuten minäkin kuulema tein ensimmäisenä hoitopäivänäni muutamia (ha ha) vuosia takaperin.

Viimeviikko oli tosiaan pehmeää laskeutumista, joka näin pintapuolisesti näyttäisi olleen tärkeämpi meille kuin pojalle. Oli ihana päästä tutustumaan henkilökuntaan, seurata pojan tulleen hyväksytyksi muiden lasten leikkeihin ja keskustella päivittäisistä käytännöistä nukkumisiin ja syömisiin liittyen.

Voi mun isoa pikkuista, onneksi kaveri on niin reipas, ettei tarvitse huolehtia. Koti tuntuu omituisen hiljaiselta vain nyt, täytyy touhustella, jottei ikävä kasva liian isoksi.

snaps snaps

Dramaattinen kuva, muta tilanne ei ole mitenkään niinkään. Pitkään odotettu / pelätty polvioperaatio koitti vihdoinkin, tiistaina polvesta korjattiin polven takaristiside.Kesäloma vaihtui sairaslomaksi, mies on onneksi ottanut koko elokuun lomaa, joten minulla on oma hoitaja kotona.

Suuri muutos koitti myös, poika aloitti maanantaina pehmeän laskeutumis päivähoitoon. Maanantaina kävimme miehen kanssa yhdessä ryhmiksessä, juttelimme hoitajien kanssa, seurasimme pikkuisemme pärjäämistä ryhmässä. Tuntuu ihanalta pystyä hyvin mielin jättää poika ko hoitopaikkaan. Maanantaina poika sitten jää hoitoon, juuri sopiva hetki sille, sillä en millään selviäisi pojan kanssa kotona. Sauvojen kanssa pienen pojan perässä juokseminen kotona ei varmasti ole se fiksuin juttu.

Nyt sitten parannellaan koipe, toivotaan operaation mahdollistavan pikkuhiljaa tavallisen touhustamisen pojan ja koiran kanssa. Kohtuu pian pääsee urheilemaan, mutta kiipeilyyn tuli aikaisemmin suunniteltua pidempi tauko.