Vapaata riistaa

Tässä on jo tovin törmännyt kommentteihin liittyen vatsan kokoon tai mahdollisesti kertyneeseen painoon. Ovatko raskaana olevan strategiset mitat tai kasvu jotenkin sellainen asia, mitä saa kommentoida ihan miten vain? Pääasiallisesti olen sivuuttanut erilaiset kommentit olankohautuksella, mutta välillä nuo jäävät ärsyttämään vähän pidemmäksi aikaa.

Alussa ei halunnut kauheasti kenenkään koskevan vasta vähän kasvaneeseen vatsaan. Vatsa on alussa kaukana pinkeästä, sillä kyllähän ne ylimääräiset kilot/löllöt, jotka ovat olleet vatsan päällä tuntuvat myös vatsan kasvaessa. Alussa etenkin tuntui olevan erittäin tietoinen siitä, että kaikki löllö oli tuossa päällä suoraan esillä, kommentit "onpas se pehmeä" vaikkakin se oli tarkoitettu ilman mitään sen kummempaa hävetti minua. Nyt vatsa alkaa olla iso ja pinkeä, eikä sen koskeminen enää ärsytä NIIN paljoa. Ajattelin, että raskautta varten pitää hankkia paita don't touch tms tekstillä.

kuva lainattu

Eihän sitä sovi mennä muutenkaan kenenkä tahansa vatsaan käsiksi ja alkaa ihmetellä koostumusta :D "onpas se löllö" tai "ai siellä ei olekaan vielä six päckiä".

Jotkut kokevat myös asiakseen kysellä painonnousua ja ehdotella kerääntyneiden kilojen määrää. Kysellä saa, mutta siinä vaiheessa kun arvatut kilot on tuplaten mitä paino on noussut, niin alkaa oma naiseus hieman karista.  Myöskin kommentit että "oletpas pyöristynyt (ei maha, vaan sinä)", "ai sulla on vielä 3kk!?" tai "parin kuukauden päästä tarvitaa kottikärryjä", ovat vain ajattelemattomia.

Pitää muistaa, että raskaana oleva nainen (ainakin näin esikoistaan odottavan näkövinkkelistä) kokee kroppansa vieraaksi, muutokset voivat olla hämmentäviä. Joku saattaa stressata paljonkin löllöjä ja kiloja ja kokea itsensä epänaiselliseksi verrattuna muihin, ja jos siihen vielä lisää mahdollisten raskausvaivojen tuoman harmituksen, niin ulkonäköön liittyvät komnentit ovat viimeiset mitä haluaa kuulla. Pääasiallisesti en ole itse ottanut kauheasti paineita siitä paljonko painoa nousee, sitä tulee, enkä ala ottamaan stressiä tai vetämään pelkkää porkkanaa illat, mutta kyllä itsellekin mahtuu päiviä, jolloin toivoisi olevansa pienempi/sirompi/vähemmän raskaana :P

Ihan vain vinkkinä, jos kokee että haluaa jotenkin keskustella odottavan äidin kanssa juuri raskaudesta, niin voi kysellä ihan vointia tai vaikka mahdollisia tehtyjä hankintoja tai onko kotia valmisteltu jo tulokkaan varalta. Jos haluaa koskea vatsaa, niin siihen on hyvä kysyä lupa, eikä vain hyökätä ekana kädet ojossa palloa kohti.

Vähän erilainen maanantai

Olen ollut niin onnekas, että olen kesällä saanut kahdesta kaverista seuraa punttikselle (kun salilla oli treenaa kaverin kanssa viisi kertaa -kampanja). Nyt kampanja on ohi, ja pääti vuorostani lähteä tutustumaan kaverin punttiksella.

Olen katsellut salista kuvia netistä jo tovin, ja olin intoa täynnä menossa koko maanantain salille. Ko sali on pienempi, ahtaampi, matalampi ja se on täytetty Krafwerkin laitteilla JA isoilla raavailla miehillä, ei tarvitsisi olla enää ainoa joka puhisee ja puuskuttaa sarjoja tehdessä. Välillä on tullut sellainen olo, että olen turhan "ronski" tai punainen /puuskuttava omalle salille, on kauhean epänaisellinen olo kun väännän sarjoja naama punaisena. Täähän on siis vaan mun päässä, eihän ketään oikeasti kiinnostaa mun touhut.

Tutustuimme saliin, pyörähdettiin siellä, tsekattiin laitteet ja alettiin hommiin. Oli tarkoituksena treenata rintaa ja ojentajia. Pari penkkisarjaa sain tehtyä, sitten vähän rintalihaksia kehikkohässäkässä. Päässä tuntui painetta jo penkin jälkeen, mutta vinopenkkiä tehdessä koneessa tuntui kuin pää olisi räjähtänyt, tuli ennenkokematon päänsärky, joka humahti yli tuoden jalat alta -tunteen ja välittömän pahanolon. Tuli siinä vähän itkeskeltyä kipua. Koska tuo kauhea tunne tuli treenin yhteydessä, päätin etten ota turhia riskejä, vaan painelin saman tien työterveyslääkäriin, joka laittoi lähetteen neurologian ensiapuun.

vielä pari tuntia kotiutumiseen

Tuli vietettyä sairaalassa 6-7h, otettiin kaikenmaailman sydänfilmit, verikokeet, aivoskannaukset yms testit. Helpotus oli suuri kun ei löytynyt mitään vammoja, ymmärtääkseni homman tarkoitus oli sulkea pois aivoverenvuoto. Diagnoosiksi jäi sitten ponnistuspäänsärky.

Nyt pitää ottaa entistä rennommin tämä viikko, mielummin nyt kuin seuraava. Tällä viikolla on hyvä lepäillä vielä, muutenkin mietin jo eilen ennen kohtausta sitä, että voisi vetää salilla 50% treeniä, jotta sitten ensiviikolla voisi vähän kokeilla maksimeja. Nyt pitää vain rullailla selkää ja laittaa aviomies hieromaan epäkkäitä, ne tuntuvat olevan jumissa.

Mietin vähän tätä seuraavaa, kirjoitanko vai enkö. Sattui tosi outo.. tapaus. En ole aikaisemmin kokenut tulleeni etukäteen tuomituksi, mutta nyt oli vähän outoa menoa. Koska säntäsin suoraan salilla lääkäriin, menin samoilla vaatteilla sieltä luonnollisesti sairaalaankin. Minulta kyseltiin pituudet ja painot. Mietin hetken aikaa mitä oma paino voisi olla. Edellisen kerran olin ollut puntarilla juhannuksena inbodymittauksessa, ajattelin että siihen nyt varmaan kilo tai pari on kohtuu realistinen. Ihmeteltiin vähän, että miten mä nyt en ihan tarkkaan tiedä painoa, että mä näytän siltä että juoksen aamuna ensimmäisena vaa-alle (varmaan oon jollain dietilläkin ja varmaan kisoihin menossa). Aijaha, mistä se johtuu, niistä treenihousuista vai? Kerroin urheilevani ihan treenaamisen ilosta ja että viimeaikoina on tullut keskityttyä enemmän punttitreenin boulderoinnin jäätyä pakosta pois.

Siinä sitten muita testejä odotellessa, kyseltiin lapsista ja kerrottiin sitten, että tulen näyttämään samalta kuin hoitava henkilö, kuhan saan lapsia, "tältä ne käsivarret sit näyttää penkin ja lapsien jälkeen" .. aijaha. Muutenkin tuntui että ko henkilö kuvitteli nokittelevansa penkkituloksillaan, ja joka toisessa välissä toisteltiin, että tältä sä tulet sit näyttämään. Siis mitä ihmettä?! Pidin suuni kiinni siitä, että varmaan ruokavaliollakin pystyisi vaikuttaa omaan ulkonäköön lapsen saannin jälkeen, jos ei urheilla jaksa (ajattelin kuitenkin olla hiljaa, oli vähän sekava olo päänsärkykohtauksen jäljiltä).

Jäin miettimään, että olisiko nuo samat avautumiset tulleet, jos olisin saapunut better bodiessien housujen sijaan verkkareissa/kollegeissa. Onko se, että olen investoinut pitkän harkinnan jälkeen erittäin mielyttäviin teknisiin vaatteisiin merkki siitä, että olen pinnallinen ja heti ensimmäisenä alan toisessa tarkkailla sen painoa, ja sitä kautta pitää "hyökätä" tyylillä että mun kunto on katoavaista jne?  HUH!?

Minulle on aidosti ihan sama miten muut treenaavat, paljon nostaa penkistä tai miltä näyttävät. En edes kiinnittänyt huomiota ko naisen omasta mielestä ilmeisen epämielyttävään vartaloon, enemmin jäin katsomaan kauniita kasvoja. Ja omasta painosta, mä olen onnistunut ihanasti irtautumaan siitä vaa-an luvun tuijottelusta, pyrin määrittämään sen oman arvon mun tekemisten kautta eikä siitä mitä vaaka minäkin päivänä näyttää. Tätäkin - omituista kyllä - jouduin perustella eräälle tuttavalle. Miksi mun pitäisi punnita itseni päivittäin? Mulla sitä paitsi tällä hetkellä paljon muitakin asioita murehdittavana kuin se, että painonko 100g vai 500g enemmän kuin edellisenä päivänä.

Voisi kuvitella, että tuollainen suhtautuminen itseensä ja sitä kautta hyökkääminen kaikkia itseään "uhkaavaksi" tai paremmaksi (?) kokemien kohtaan olisi kuluttavaa, miksi pitää lähteä tuollaisten negaatioiden kautta käsittelemään asioita. Tuntuu että ihmiset käyttävät aivan liikaa aikaa sen miettimiseen, mitä muut heistä ajattelevat. Se on ihan sama hei, mitä joku toinen miettii minusta /sinusta, itse sitä tietää omat taustansa ja tilanteensa. Jos oma elämäntilanne on se, että juuri nyt ei oo aikaa urheilla yhtä paljon kuin toinen tai ruokailut syystä tai toisesta ei ole onnistuneet, niin ei sen takia pidä kokea itseään huonommaksi. Elämässä tulee hetkiä, jolloin pitää priorisoida asiat uudella tavalla.

Tuo oli vaan NIIN outoa, en ole aikaisemmin joutunut vastaavaan tilanteeseen.

Mutta voi aviomiesparkaa, kun sillä on näin mäsä vaimo. Mies taisi olla aika huolissaan kotona, edellisen kerran helmikuussa vietin yötä sairaalassa selkäkipujen takia, nyt sitten tämä keissi. Pitää pitää parempaa huolta itsestäni, ettei tarvitse miehen olla noin huolissaan. Ihanainen haki minut keskellä yötä sairaalasta. (Täytyy toivoa kans, että mun kaveri uskaltaa vielä lähteä eilisen jälkeen mun kanssa treenaamaan, niin voisin ostaa sarjalippu tuonne toisella salille :D )

enää ei talvi yllätä lenkkeilijää

Jo maanantaina pääsin takaisin aamutepsutteluiden makuun, silloin oli jo suhteellisen liukasta, mutta pystyin tehdä aamukävelyn normaalisti. Keskiviikkona yritin luikastella tovin, mutta suurin osa lenkistä taittui peilijään päällä, oikaisin kotiin, suunnitellusta tunnista kävelin vain vähän alle 40min. 

En jäänyt tuleen makaan. Olin jostain bongannut termin "icebug" ja selvitin mitä ne ovat. 

Tiistaina boulderointisession jälkeen kävin hakemassa itselleni Pytho 2 BUGrip Ladyt. Pieni googlettelu kertoi, että ko kengät olisivat käyttööni sopivat, sovitus kaupassa antoi kuvan, että kengät olisivat hyvät jalassakin.

Keskiviikkoiltana tuli testailua kenkiä koiraa ulkoiluttaessa, etsin kaikki mahdolliset liukkaan kohdat. Mies sain luistella normaaleilla kengillään ja minä iskin sitten nastani jäähän. Kengät piti uskomattoman hyvin, ei mitään ongelmia.

Torstaina aamulla olin varautunut peilijäähän, mutta lämmin keli oli pääasiallisesti sulattanut jäät pois. Tulipahan tepsuteltua kuitenkin. Inhottavaa vain oli se, että kengät hiersi kovasti kantapäästä, ehkä nämä vain vaativat enemmän totuttelua /sisäänajoa. 

Nyt on taas jäät sulaneet, ehkä tässä pääsee vielä normilenkkareilla ulos ennen kuin maa on taas valkoisena ja jäisenä. Kovasti odotan lunta ihan senkin takia, että tällä hetkellä selkä on niin hyvässä kunnossa, että voisin jopa kuvitella pystyväni juosta.

Yksi hurjan tärkeä asuste lenkkeilyyn on HEIJASTIN ja itse käytän vielä edelleen otsalamppua näkyäkseni pimeinä aikoina. Muistakaa käyttää heijastimia. Viimeksi tänään aamulla sain sätkyn ajaessani töihin, suojatietä ylittänyt nainen oli täysin mustissa vaatteista ilman minkäänlaista heijastinta, tuolleen tulee vielä vahinkoa.

Jotenkin epätodellinen olo, että nyt jo on perjantai. Mihin tämä viikko katosi? Kuvittelin, että vajaan viimeviikon jälkeen kokonainen työviikko tuntuisi jossakin määrin raskaalta. Koko työviikko tuntui kaikkea muuta kuin raskaalta, innostuin jopa tekemään ylitöitä kolmena päivänä. Toimisto on kiinni jouluviikon, joten työt on tehtävä reippaasti tämän ja seuraavan viikon aikana.

Urheiluissakin ajattelin, etten jaksaisi vielä tällä viikolla urheilla 100%, mutta olin onneksi väärässä siinäkin. Torstaina punttitreenin jälkeen kädet tärisi vielä ruokakaupassakin samaan tahtiin kuin polttarieni jälkeen.

Ihme ja kumma, että tänään jaksoin boulderoida yhtään eilisen treenin jälkeen. Olen alkanut teipata sormet, iho kestää paremmin kahvat.

Aviomies hemmotteli minua pasta carbonaralla päivän urheilun jälkeen.

Minä hemmottelin aviomiestä joulutortuilla (luumuhillon alla on nokare maustamatonta tuorejuustoa)

Löytyipä kuva minusta toukokuulta 2008.

On aikamoinen muutos, hiukset vaihtuneet takaisin omaksi värisiksi, kiloja on lähtenyt (ja pysynyt poissa) hurjasti ja silmälasejakaan en ole tarvinnut silmien laserleikkaukseen jälkeen.

Tuommoinen btw juttu tuo kuva. 

hyvää jalkapäivää

Uf, kävellen koiran kanssa kotio..

pyöräillen lungisti salille.. kevyet alkulämmöt vielä crosserilla, jalkatreeni ja sitten vielä pyörällä kotiin. Eipä ole vähään aikaan tuo matka salilta kotiin tuntunut noin pitkältä ja jyrkältä :P

Elikä jalkatreeni tänään

7 min crosseri

reiden koukistaja maaten, 3 x 12 45 kg
kyykky leveä smith 3 x 10 50 kg
kyykky kapea h-i-d-a-s smith 3 x 12 40kg
reiden ojentaja 3 x 12 20kg
pohkeet seisten laitteessa 3 x 12 45kg
loitontajat 3 x 12 50kg
lähentäjät 3 x 12 40kg
trx hoover&crunch 3 x 20
linkkari kahvakuulan avulla jalkojen alta kiertäen ympäri 3 x 12

Tänään juuri ystävän kanssa puhuimme siitä, kuinka korkea kynnys suomalaisilla on jakaa osaamistaan, usein neuvoja pyytäessä tulee mutinaa, ääni hiljentyä yleensä sanotaan, ettei oikein osata/tiedetä.. ja juuri tänään sitten näyttäessäni erittäin eksyneeltä reidenkoukistajalaitteen (penkkimalli,jolla en sitten kuitenkaan tehnyt treeniä) luona, niin minun luokse tultiin auttamaan.. myöskin ehdotettiin erilaista laitetta pohkeiden tekemiseen, kuin mitä olin aluperin itse ajatellut käyttäväni. Tosi iloinen yllätys.

Mä haluan kohdella ihmisiä niinkuin toivoisin itseäni kohdeltavan, autan ihmisiä jos vain osaan, ja vaikken olisin ihan varma, niin autan selvittämään. Aina ei saa takaisin juuri siltä ihmiseltä, kenelle on antanut. Jollain hauskalla tavalla uskon karmaan, ja että sitten jotain kautta elämässä saan sitä hyvää takaisin, jota olen antanut muille. Osaaminen ja onni ei ole vakio, päinvastoin se vaan lisääntyy, kun sitä antaa eteenpäin.

Pintaa syvemmällä

On tullut taas ravattua lääkärissä, tammikuinen vammautuminen kiipeilyseinillä ei ole mennyt ohi. Päivystyslääkäri ohje 2 viikkoa lepoa ja sitten takaisin kevyesti lajin pariin. Jääkaudella ei ollut ongelma, mutta sisällä tulee välillä vedettyä turhankin rankasti.

Käsivarsi/olkapää ei tavallisesti haittaa kauheasti, mutta tietyt liikkeet, mm päälle pukeminen tuntuu, vipunostot on aika nou nou vielä .. yläköyden varmistaminen ei ole hyväksi.. ja takin pukeminen päälle sattuu, käden vieminen selän taakse.. tai kiipeilleissä tietyt asennot, joissa käsi on rintalinjan takana.

Maanantaina kävin toistamiseen julkisella (odotettuani 5-6 viikkoa ylipäätänsä lääkärille pääsyä) lääkäri totesti vain "ultraan" .. eikä edes koskenut, kehotti miettimään jotain muuta urheilua kuin kiipeilyn. *köh* Nojuu, sain varattua itseni ultra-ajan 2,5kk:n päähän, mutta mitää ohjeita tai neuvoja ei tullut lääkäriltä. Aika paska maku oli suussa.

Kärsivällisyys tällaisissa asioissa ei kuulu hyveisiini. Tunti tk-lääkärin jälkeen soitin yksityiselle lääkäriasemalle, ja sain torstaille työterveyslääkäriajan.. lääkäri + ultra, aikaa meni vähemmän tuohon kuin mitä olisi mennyt ajaa Peijakseen lääkäriin.

se ei oo salamatkustaja, se on mun HAIUS!

Ihan kuten arvelinkin.. ei ultrassa näkynyt mitään, mutta eipä tarvitse odottaa tätä tietoa 2,5kk. Nyt on lähete magneettiin, mutta lähden kuitenkin liikkeelle pitkällä tulehduskipulääkekuurilla, kylmävoiteella, kuminauhajumpalla ja liikunnalla. Nyt enää kiipeily ole kielletty, pitää vain ottaa rauhallisemmin, ja välttää liikkeitä, joissa käsivarteen/olkapäälihakseen sattuu.

Pitää yrittää jotenkin päästä julkisella magneettijonoon, ihan siltä varalta, ettei jumppailut ja lääkkeet auta vaivoihin. Ihan kevyesti en maksaisi itse magneettikuvaa.. ellei tosiaan tilanne julkisella puolella ole aivan toivoton.

Mutta vammoista huolimatta kiipeilyt ovat sujuneet erittäin hyvin. Viimeviikolla innostuin 3D-seinällä valkoisesta 7a:sta niin, että se on (yläköydessä) enää kahden levon (toinen lepo oli olkapäänvihlaisu ja käden irtoaminen otteesta) päällä. 

Toissapäivänä flashasin uuden 6c:n (yliksessä) ja tänään ylitin itseni. Molemmilla kerroilla otin alun erittäin kevyesti, tekniikka tuntui jopa parantuvan, kun mietti miten kiipeää, eikä vain revi itseään ylös :D Tää on se hopeakehys. 

Tänään kaveri laittaa minut liidaamaan 6b:n  (neljä lepoa) ja tämän jälkeen puuskutin reitin höyryjunan lailla ylös. Puolivälin jälkeen jokainen ote tuntui epävarmalta, ja olin varma tippumisestani, mutta puhtaasti sain kakkostelua. WUHUU!! Aivan mahtavaa, kuinka paljon keyvemmin 6b:t alkaa nousta. Pumppukakkostelun jälkeen minut vielä törköttiin liidaamaan eräs musta 5b 3D-seinällä, kädet tärisi, verisuonet pullotti, mutta.. jollain ihmeen keinolla liidasin reitin puhtaasti ylös. Mahtava fiilis, kun ei ole lainkaan varma pitääkö yksikään ote ja sitten lopulta pääsi toppiin. 

Muuten tuli otettua TOSI rennosti, mutta.. ehkä mielummin vähän löysäillen, kuin kivut ja pitkittyvä paraneminen. 

mikä pettymys?!

Pituus 167

aika 03/2013, 03/2012, 11/2011, 03/2011
Paino 68,kg, 65,4 kg 65,7kg,  63,1kg
Painoindeksi 24,7, 23,5 , 23,6,  22,6

Kehon rasvaprosentti  23,2%, 21,9 % 23,7 % 24,8 %
Perusaineenvaihdunta 1569 kcal ,1520 kcal , 1498 kcal ,1432 kcal
Kehon nesteprosentti 56 %, 57 %, 55 %, 55 %
Viskeraalisen rasvan arvo 2, 1, 2, 2
Oikea käsi - rasva% 27,3 % 25,3 % , 24,9 %  26,8 %
Oikea käsi - lihasmassa 2,3 kg 2,2 kg, 2,3 kg, 2,1kg
Vartalo - rasva% 19,4 % 17,6 % 19,6 % ,21,4 %
Vartalo - lihasmassa 28,3 kg, 27,7 kg  27,2 kg, 25,7 kg
Vasen käsi - rasva% 27,8 % 26,7 % 26,1 %, 26,9 %
Vasen käsi - lihasmassa 2,4kg 2,2 kg , 2,2kg , 2,1 kg
Vasen jalka - rasva% 28,0 % 26,3 % 28,9 %  29,2 %
Vasen jalka - lihasmassa 8,5kg 8,2 kg 7,9kg , 7,5 kg
Oikea jalka - rasva% 28,0% 27,7 % 29,8 %, 29,7 %
Oikea jalka - lihasmassa 8,6kg, 8,2 kg, 8 kg,7,6 kg

Mietin tovin, että kehtaanko laittaa kehonkoostumusmittaukseni tuloksia tänne. En ole tilivelvollinen kenellekään, mutta olisi toisaalta tuntunut epärehelliseltä itseäni kohtaan, jos laitan vain niitä onnistumisenhetkiä tänne.

Elikä eilen.. kehonkoostumusmittaus. Jo aamulla tiesin (olin tiennyt jo viikon) ettei tulos tulisi olemaan mieleinen. Paino oli parisen viikkoa sitten ollut parin sadan gramman päässä viimevuoden tuloksesta kotivaa-an mukaan. Paino oli noussut, kroppa oli kerännyt nestettä, sen tunsi ja näki, kroppa ei tuntunut hyvältä ja sukkien resoreista jäi jäljet farkuista ja vyötäröstä puhumattakaan. 

Voi olla liian intimiiä jollekulle, mutta päätin hetken mielijohteesta aloittaa e-pillerit, joita käytin joskus, huomatakseni vain, että kaikkien muidenkin (kovat välivuodot, rajut mielialanvaihtelut) sivuoiren lisäksi paino alkoi nousta. Päätin lopetta pillerit, päivä tämän jälkeen eilen mittauspäivänä kuukautiset alkoi. Moni nainen varmasti tietää, että näinä ekoina päivinä paino voi nousta hyvinkin paljon. Itselläni usein tavallisesti mukavat farkut alkavat puristaa, rinnat eivät mahdu liiveihin jne jne. 

Noh, olosuhteista huolimatta päätin mennä mittaukseen, edellisen kerran vaa-alla käydessäni paino oli noussut jo 67,4 kiloon (käsi sydämellä sanon, etten ole lipsunut dietistä, jotta tällainen olisi mahdollista). Järkytyin vaa-an lukemasta. Kaikki muut hienot kehitykset jäivät tämän vielä pari viikon takaisin painoon tulleen +3,1kiloon. 

Kahden vuoden aikana lihasta on tullut todella paljon lisää, molempiin jalkoihin kilo, käsiin muutamisen sataa grammaa, keskivartaloon.. jäätävästi :D Lepoenergiankulutus on myös noussut mukavasti. 

Mä mietin, että missä tuossa mittauksessa näkyy se neste/turvotus joka on tullut nyt hormonien takia. Tuntuisi kauhean omituiselta, että käsivarsiin olisi muka tullut lisää rasvaa, saatika sitten keskikroppaan. Kovin kolaus tämä oli sen takia, että en ole koskaan aikaisemmin kokenut olevani yhtä kovassa fyysisessä kunnossa. Voisiko kuitenkin rasva-arvojen nousu johtua siitä, etten ole harrastanut yhtä paljon aerobista liikuntaan kuin vielä edellisten mittausten aikana?

Kaikista typerintä on se, että tiedän mistä hetkellinen painonnousu johtuu, tiedän sen olevan tilapäistä, tiedän etten ole syönyt itseäni ruoalla tuohon kuntoon, tiedän olevani erittäin hyvässä fyysisessä kunnossa, ja saatan jopa urheilla enemmän kuin vuosi sitten. Kaikesta tästä huolimatta koen tarvetta selitellä asiaa, koen epäonnistuneeni massiivisesti. Miksi vaa-alla on noin iso rooli tässä?

Positiivista on se, että kotivaaka näytti samaa tulosta salin mittausvaa-an kanssa. Luku oli kaamea, mutta se seikka tuli eliminoitua, etteikö aikaisemmin tässä kuussa saavutettu paino olisi ollut validi.

NOH! Eilisen murhemässäilyn jälkeen otin itseäni niskasta kiinni. Menkat loppuu ja turvotus katoaa, huomenna pääsen taasen parin päivän levon jälkeen treenaamaan normaalisti, ellen jopa kovempaa. JA mä voin mennä uudestaa mittaukseen ja sellaisena päivänä, jolloin kroppa tuntuu hyvältä.

Ihan vähän kuin nyt rauhottuu.. mieli paranee, kaverin ("pt":n sanat) lämmittää ja parantaa mieltä, niin .. saahan tuolta kaivettua lisää positiivista esille, ok.. kahden vuodan aikana painoa tullut lisää, MUTTA 

• tavoiteltava rasva% on 21-33%, 23,2% on ihan hyvä
• keskivartaloon on tullut parin vuoden aikana lisää lihasta massiiviset 2,6kg
• Molempiin koipiin on tullut lisää lihasta kilo per koipi (das pylly muovautuu)
• käsivarsiin on myös tullut lisää lihasta, 200g ja 300g.

Yritän keskittyä näihin.. ja antaa itselleni enemmän kredittiä saavutetuista tuloksista.

Didi testaa: Fast Pudding

Silmät kiiluen etsin tänään kaupoilta Fastin vanukasta, Jumbon Cityamarketista en tätä löytänyt, Prismasta sitten löytyi tämä kauan himoitsemani uutuus.

Mies osti kaupasta pari patukkaa Daimia, minä lohduttauduin sillä, että minulla on vanukasta mahdolliseen makeanhimoon, ja se on myös hyvä proteiinipitoinen välipala.

Tein vanukkaan ohjeen mukaan, 1,5dl maitoa ja 1 dl jauhetta, vatkaus ja jääkaappiin vetäytymään.

Vanukkaan koostumus oli aika maitovaahtoinen, ja väri oli kaukana kuvan pakkauksesta.

Koostumus ja maku täsmäsivät, vanukas maistui lähinnä vatkatulta ja tönköltä maidolta. Jos oikein etsiskeli, saattoi tuolta löytää häivähdyksen jotain karamellimaista, mutta ei tuolla makeanhimoa pystynyt taltuttamaan. Vain jos maitorahka alkaa tökkiä, niin siinä tilanteessa tuon pussin voi syödä loppuun. 700g vanukasjauhetta maksoi muistaakseni 27€. En lähtisi suosittelemaan tätä tuotetta.

Toivottavasti suklainen vanukas olisi pienempi pettymys, odotukset eivät ole ainakaan korkealla. Mannisen suklainen pudding pieksee ainakin tämän Fastin mömmön sata nolla.

koskahan sitä ehtisi?

Niinkuin eilen kirjoittelin, että alkaa tuo kalenteri olla toistuvasti täynnä. Sen lisäksi, että olen laiminlöynyt kotia .. ja viettänyt valitettavan vähän aikaa avopuolison kanssa..olen myös laiminlöynyt itseäni. Kuten kuvasta näkyy, niin en ole muistanut pitää lepopäivää urheilusta toviin.

Tänään on tiedossa boulderointia, huomenna joko aamu- tai iltasali, lauantaina suuntaan normaaliin tapaani kiipeilemään ja saatamme tehdä avopuolison kanssa jotain söpöilykävelyä Nuuksiossa. Lauantaina illalla voi sitten vetää hyvällä omallatunnolla jädeä.. ommom.

Sunnuntaina tulee olemaan totaalilepo urheilusta. Varmasti joku pieni ääni päässä yrittäisi ylipuhua mua juoksulenkille, tekee niin kovasti mieli juosta.. mutta en mene. Saadaanpa kuoritettua hääkutsut ja laitetaan ne eteenpäin maanantaina.

Painosta muuten, hyvinhän se lähti heti alaspäin, aamupaino siis, melkein 1,5 kg sillä että ajoittaa ruokansa paremmin.. ja ottaa dietmixiä mukaan evääksi, kun ei ehdi muuten normaalia iltaruokaa syödä. Pysyy verensokeri tasaisena, eikä tule niitä mielitekoja niin paljoa.

Tänään aamulla mielytti sekä peilikuva että vaaka.

rakkautta ensikokeilulla

Kuten lupasin, testasin tänään salilla edellisellä kerralla ystävälliseltä mieheltä saamani vaahtomuovit (?) taljoissa yms liikkeissä. Salihanskat ja vetoremmit kalpenee tuon pienen vaahtomuovipalan rinnalla. Liikkeet sai vietyä kunnolla läpi, ote piti ja helposti olisi voinut kuvitella tekevänsä pidemmät sarjat.. tai ainakin lisäävän painoa liikkeisiin.

Käytin noita paloja ylä- ja alataljassa, pystysoudussa ja hauiskäännöissä <3 Rakkauta ensikokeilulla.

Hyvä treeni takana, vaikka olikin vähän nuhaa. Tuntuu, kuin olisin saanut sen pelästytettyä pois. Missään vaiheessa ei ole ollut lämpöä tai yskää.

7 min alkulämpö crosserilla

reisikoukistus 3 x 10 40 kg
SJMV kp 3 x 12 á 15 kg
prässi kapea jalka-asento 3 x 10 120 kg
ylätalja leveä ote eteen 3 x 12 45 kg
alatalja rusetti 3 x 12 50 kg
hauiskääntö seisten, 2 x 15 17,5 kg, 2 x 10 20 kg
pystysoutu kp 2 x 10 á 9 kg
reisi- ja lantionostot 3 x ?? niin kauan kun viitsi
hoover 3 x 30s
pohkeet seisten omalla painolla 3 x max

Edelleen välillä tulee mietittyä sitä, että mitä tuolta salitreeniltä haluaa. Miksi sitä tulee tehtyä jotain tuollaista, mikä ei varsinaisesti tue kiipeilyharrastusta, eikait se sentään mitenkään sabotoi sitä myöskään. Toisaalta, punttista olen harrastanut jo vuosia, kiipeilyhän oikeastaan häiritsee mun salitreeniä :P

Moni kiipeilijä sanoo, että salitreeni on tissiposkille... no joo.. onhan se totta. Salitreeni on helppoa sinänsä, ettei siinä tarvitse haastaa itseään emotionaalisesti. Riittää kun tekee toistoja ja jaksaa käydä salilla. Ei tarvitse kohdata omia pelkojaan, ei tule samanlaista mieletöntä endorfiiniryöppyä, kuin jos seinällä kohtaa pelkonsa ja ylittää itsensä. Pidempään jaksan fiilistellä hyvästä kiipeilysuorituksesta kuin uudesta painoenkasta esim jalkaprässissä. Kiipeilyä ajatellessa ja käydessä mielessään jotain kiipeilyreittiä, miettii otteita ja mooveja, alkaa kädet hiota.. samanlaista reaktiota ei itselle tule salitreenistä.

Tuntuu, että olen alkanut viimeaikoina innostua salitreenistä entistä enemmän (en kuitenkaan kiipeilystä yhtään vähempää, päin vastoin).. ehkä se on helppo pakotie siitä, että kiipeillessä välillä pelottaa liikaa. Kiipeillessä myöskin kehitys on tällähetkellä salitreenin kehitystä hitaampaan, ehkä tuo salitreeni on se quick fix.

Voi olla, että mä vaan kaipaan kiipeilyssä kunnon itsensähaastamista, ja sitä että kohtaan pelkoni.. mitä sitten jos liidaan ja tipun.. ja mitä sitten jos tipun helpolla reitillä liidatessa. *tarttuu itseään niskasta kiinni*

edit: ehkei mun tarvitse perustella salitreeniäni kenellekään, mä tykkään siitä

muistakaa

Löysin fb:stä ryhmästä "Laugh it's free" tämän mietelauseen, joka on mielestäni aika hyvä ja sellainen, joka kannattaa pitää mielessä, jos joskus tuntuu joutuvansa yritetyksi lannistaa tai vähätellyksi. 

Oma elämänohjeeni (en tiedä olenko aikaisemmin kirjoittanut tästä) on kohdella ihmisiä niinkuin toivoisin itse tulevani kohdelluksi. Autan ihmisiä, ja haluan olla ystävieni tukena, auttaa ja antaa omistani, jos vain pystyn, usein jopa oma jaksaminen on koetuksella, kun en osaa sanoa ei. 

Jos joku kohtelee minua väärin, niin en kuitenkana lähde kostamaan, siihenkään en usko. Missään suhteissa kosto ei kannata, kostosta seuraa aina kierre, jos alunperin loukkaavasti käyttäytyvä henkilö ei ymmärrä omaa vastuutaan, ja asiat lähtevät vain rullautumaan. Jos joku loukkaa minua, kysyn syyn miksi toinen on toiminut loukkaavalla tavalla, mitä sillä halutaan saavuttaa. Usein kykenemöttömyys vastata yksinkertaiseen kysymykseen on ollut toimivampi "rangaistus" toiselle kuin kosto.

Mielestäni kultaisella käskyllä pääsee hienosti eteenpäin. Välillä maailma on tuntunut lohduttomalta paikalta. Vaikka toimisi kuinka hyväntahtoisesti, niin ympäröivä maailma ei tunnu pelaavan samojen sääntöjen mukaisesti. Tuntuu onneksi siltä, että viimeaikoina elämä on alkanut antaa todella paljon takaisin sitä, mitä olen itse antanut läheisillä, ystävilleni ja perheelleni. Tuntuu, että oma elämä on rikastunut paljon vilpittömästi minusta välittävistä ihmisistä, joista olen suunnattoman kiitollinen. 

Pupu kiittää ja kuittaa. Rauhaa ja rakkautta kaikille <3

Miltä oikea nainen näyttää

Kaveri oli linkannut fb:ssä tämän kuvan

Pisti miettiämään sitä, miten näkee itsensä ja miten näkee muut. Kuinka itse on aina se isoin.. jne. Oikeat naiset näyttää tuolta. Pitää pitää se mielessä.
kuva

back @ school

Olen taas (osa)opiskelija. Jipi! Tänään alkoi reilun vuoden pituinen oppisopimuskoulutusjakso, jossa suoritan taloushallinnon ammattitutkinnon. Vaikka kyseessä on itseasiassa mun omaa koulutusta alemman koulutuksen jatkoulutus, niin en mä silti pidä mitenkään epätodennäköisenä sitä, ettenkö oppisi jotain tällä jaksolla. Seuraavaksi voisi harkita jotain kurssittautumista liittyen verotus- ja yritysjuridiikkaan.

Seuraavan vuoden aikana on mm opiskelut, häävalmistelut ja työ.. ja pitäisi ehtiä urheillakin jossain välissä. Kiireiset ajat tiedossa.

Eilen tuli itseasiassa hankittua vuodeksi kiikkumiset, ja toissapäivänä liityin  kiipeilyurheilijat ry:hyn. Kiipeily luetaan extremeurheiluksi, eikä tavalliset tapaturmavakuutukset kata, jos seinillä onnistuisi itsensä telomaan. Olen myös ilmottautunut halukkaaksi osallistumaan liidauskurssille. Liidaus on siis alaköysikiipeilyä, siinä itse viedään köysi ylöspäin, kun tähän astin olen kiipeillyt vain yläköydellä tai boulderoinut. 

Me odotellaan kuumeisesti avopuolisoni pääsyä takaisin seinille, kuhan nyt ekaksi pääsee olkapääleikkaukseen ja sitten vielä kuntoutuu. Siinä tulee kyllä olemaan aikamoinen ero nykyiseen kiipeilyyn, sillä olen sisäistänyt/oppinut nopeampitempoisemman kiipeilytyylin, kuin mitä aikaisemmin avopuolison kanssa tuli harrastettua. 

Mutta joo, tänään on ollut koulutuksen lisäksi muutenkin kiva päivä. Pörräsin kaupoilla, yritin etsiä jotain kivaa must have- vaatetta huonolla menestyksellä. Mä en ymmärrä, aikaisemmin olisin shopannut itseni köyhäksi, jos olisin antanut itselleni siihen luvan. Nyt mukaan ei tarttunut vaatteen vaatetta. Mielummin olisin suunnannut urheiluvaatekaupoille, mutta en sillä hetkellä keksinyt tarvitsevani mitään. Tosin nyt jälkikäteen ajateltuna ja Saran blogista inspiroituneena tajusin, että joku sateisen kelin juoksuasu voisi olla bueno.

Koin myös muuten vaatekaupoilla olon hämmentäväksi. Kävin Forumissa Monkissa tms. Tää kauppa tulee usein monissa blogeissa esille, on vissi tosi håt .. tms.. mutta. Mä en tiennyt missä olisi kaupassa silmäni laittanut, siellä oli niin paljon kaikkea sekaisin, kaikki se tilpehöörä vie kaiken huomion vaatteilta, mikään vaatteista ei siinä sotkussa noussut esille.

Onneksi ruoka oli hyvää, mulla ja Potterilla oli treffit Fazerilla päivän salaatin äärellä.

Laatuajan jälkeen vietin vielä lisää laatuaikaa, tällä kertaa ihan ei-fiktiivisen ystävän seurassa. Oli kiva puhua häistä, vaatteista ja pörrätä Sokoksen sisustusosastolla :) Sokokselta kotiin tarttui ihanat valkoiset lakanat.. halusin saada vähän sellaiset hotellityyliset lakanat omaan sänkyyn, no .. noi ovat valkoiset, mutta niissä on ihanan ylelliset kuvioinnit.

Millainen on hyvä ystävä

Sitä alkaa pikkuhiljaa olla jo varsin kovan ihon omaava, silti aina välillä onnistun ärsyyntymään siitä, kuinka kuitenkin saatan harmistua siitä, että itse pidän joitakin ystävyyssuhteita jotenkin erityisempinä, erityisempinä kuin mitä sitten se on toiselle.

Terapiassa edelleen usein vallitsevana teemana on mun oma kykenemättömyys luottaa ihmisten pysyvän mun elämässä, tai sen, että muihin voisi luottaa, sanaan tai siihen, että toinen olisi lojaali.

Mua ketuttaa se, että tietyt tyypit katoaa aina pariuduttuaan, ja sitten otetaan yhteyttä kun on suhde karilla .. ta loppunut. Sitten pitää olla kuuntelemassa, tukemassa ja ymmärtämässä toista.

Mä en usko kostoon, haluaisin kohdella toisia niin kuin toivoisin itseäni tulevan kohdeltavan, mutta missä menee raja? Kuinka monta kertaa pitää kerta toisensa jälkeen pitää antaa toiselle mahdollisuus? Milloin ei tarvitse enää olla se "bigger person"? Milloin sitä itse rupeaa tekemästä uhrauksia/joustoja omaan elämään.. omiin aikatauluihin, luopumaan mahdollisesti asioista, joista toinen ei ole valmis luopumaan.. vaan päästäkseni jonkun toisen aikataulun rakoihin?

Jotenkin vaan... mulla on mennyt hermot, se, että jos joku toinen ei ole valmis joustamaan omista aikatauluistaan, niin en sitten tee minäkään niin. NIH!

Tuli vaan viimeinen tippa, tää on nyt hautunut jonkin aikaa kun taas yksi moneen otteeseen kuopattu "ystävyyssuhde" kaivettiin auki.

Saman päätöksen mä olen tehnyt ihmisten suhteen, keihin olen yksipuoleisesti yrittänyt luoda jotain suhdetta esim sukulaisuuden nimissä, niin .. antaa olla. Jos useamman vuoden yrityksiä luoda jotain yhteyttä ei noteerata, niin antaa olla. Mä en koe menettäväni mitään, päin vastoin.. vältyn jatkuvan pettymyksen aiheuttamalta mielipahalta.

Ei oo helppoa kuitenkaan olla välinpitämätön tai kylmä. Mä kuitenkin pohjimmiltani olen erittäina avulias ja empaattinen, sekä lupaudun usein hoitamaan asioita, jotka voivat olla minulle hankalia tai epäsopivia, mutta teen niin, jos se auttaa läheisiäni. Usein mietin, että miten ihmeessä olen taas onnistunut haalimaan itselleni kaikkien muiden murheet ja työt.

wakawaka!

Tänään koin helpotuksen, olen saanut purettua työsumaa erinomaisesti, minulle jäi jopa tunti ylimääräistä aikaa, joten kaivoin esiin tämän.



TADAA!

Tää on just näitä, joita myydään kauppakeskusissa, tää tarttui mukaan jo vuonna 2008, vanha kapine. Nyt sitten hieman syletyttää katsella kuinka edullisesti kaikkia vastaavia saa jopa kylkiäisenä.

Ko brändillä on jokin kiharrustikku myynnissä. Kerran myyjä sai minut ja ystävättären puhuttua ympäri istumaan tuoliin. Markkinoi tätä kiharrustikkua erinomaisena tapana tehdä helpot kampaukset jne. Kysyin, että eikös toi teidän myös myymä rauta, jonka olin siis ostanut muutama vuosi sitten, markkinoitu juuri samoilla fraaseilla. Vähän kiukututti, että ekaksi myydää rautaan ja sitten vähän ajan päästä pyörretään myyntipuheet.

Tietenkin enemmän kiukuttaa se, että ylipäätänsä osti moisen ylihintaisen metalipalan. Onhan ko rautaa tullut käytettyä, mutta 99 % tapauksista hiusten suoristamiseen.. koska..

Tämä on lopputulos :P



Oli tuolla jossain seassa pari onnistunutta kiharaakin, muuten toi pehko näytti hupsulta.

Jotenkin kampaajaystävättärien käsissä tuolla tulee ihan erilaista jälkeä. Minun ei varmaan kannata lopettaa päivätyötäni.

Googlettaminen kielletty

Ympärillä puhutaan jatkuvalla syötöllä lapsista ja odottamisesta. Oon tosi onnellinen niiden ystävien puolesta, ketkä ovat raskaana.. ei heidän raskautensa ole minulta pois.

Mutta kuitenkin, tuntuu että sitä on nyt joka tuutissa. Hollywoodissakin on kuulema vauvabuumi.

Erityisen paljon harmittaa vaan se, että edelleen sukulaiset, puolitutut ja kaverit .. (erityisesti tämä kummastuttaa) kyselevät vauvojen ja häiden perään. Miksi mun pitää edelleen jankuttaa, että ei olla menty kihloihin ja ei en ole raskaana.

Eräs pitkäaikainen tuttu kyseli pikkusiskosta, jokos hän synnytti. Kerroin että poika tuli ja olen nyt kummitäti. "mitenkä, onko sulla vauvakuume... siis sulla on oltavana kova vauvakuume" .. No totta munassa on. Ja vattuako se kuuluu kenellekään vaikka olisinkin raskaana.

Mä toivoisin, ettei kukaan enää kysyi noita asioita, mä kerron jos on jotain kerrottavaa ja jos mä itse niin valitsen.

Omaa tilannetta ei mitenkään helpota se, että menin äsken (typerä minä) googlettamaan naisten hedelmällisyydestä. Korkeimmillaan se on 20-22 vuotiailla erään lähteen mukaan. Saman lähteen mukaan hedelmällisyys alkaa laskea jo selvästi 30-ikävuoden jälkeen. Mulla on enää kaksi vuotta tuohon, eikä ole mitään tietoa vielä siitä, milloin jälkikasvu kuuluisi edes suunnitelmiin. Nämä asiat kun eivät ole vain minun yksin päätettävissä.

nopsa

Mun pitäisi varmaan käydä useammin ulkona, ettei sitten sen kerran kun lähdemme ulos, meinaa tulla kunnon kiukkua siitä, etteikö muka olisi mitään päällepantavaa. Tai .. ne mitä olisin halunnut laittaa päälle ovat kuulema liian fancy pancyja, ettei oo tarkoitus mennä leikkimään juppia.

Nyt sitten.. mulla ei oo mitään.. mikään muu ei kelpaa. Tai no.. onhan se uusi paita, mutta.. jotenkin se ei ole sellainen, että se päällä sitten haluaa ehdottomasti lähteä vielä baariin bibbaloimaan.

Onkelma onkelma.

ULOS!

Vihdoinkin on kunnon ulkoiluasu, ihanaa. Äiti halusi ostaa itselleen uuden hiihtoasun, jolloin häneltä jäi vanha (pari vuotta vanha) asu "yli". Tuo on vielä ihana tuollainen naisellinen Rukan ulkoasu.



Takki on ihanan yksinkertainen, juuri mulle sopivalla värityksellä :) Housut on vaan mustat,joten niistä en sitten vaivautunut ottamaan kuvaa. Jokainen osaa varmasti kuvitella miltä näyttää mustat paksut talvihousut :)

Ja koska sain tämän hiihtoasun sekä aikaisemmin sain jo lämpökerraston, ei minun tarvinnut enää lähteä kaupasta etsimään moista vaan lähdinkin ostamaan Sellosta talvikengät. Eilenhän tuli pyörittyä ziljoonassa kaupassa etsiessämme ystävälle talvikenkiä.



Ystävätär oli sitten päätyä eccoihin.. ja niitä minäkin lähdin alunperin kaupoista metsästämään, kunnes sitten törmäsin näihin Aleksi13:sta. Olivat vielä -30 % alennuksessa. Eipä sitten tarvinnut enää lähteä koklaamaan mitää muita.

Hassua muuten miten jostain Bronxeista maksan melkein mielellään jotain 150 € , ja niitä kuitenkin tulee käytettyä huomattavasti vähemmän kuin jotain järkeviä talvikenkiä.. mutta niistä järkevistä talvikengistä ei meinaisi millään maksaa edes satasta :D

Jospa sitten ylihuomenna kävelisin töihin :)

Ongelma

Välillä tuntuu, että läheisille minun ruokavalio on kauhea ongelma, tai he luulevat, että minulla olisi jotenkin hankaluuksia sen kanssa. Perhe ja avokki ihmettelevät, että saanko mä oikeasti syödä mitään. He myöskin pelkäävät, etten saa tarpeeksi kaikkia tarvittavia vitamiineja ja hivenaineita.

Kovasti edelleen jaksavat sanoa jos olemme menossa kylään, että voithan sä nyt syödä tämän palan kakkua, ei se sun diettiä tapa. No joo, en maagisesti samantien saa karistettuja grammoja lantioon, mutta.. olisi kiva, jos läheiset ymmärtäisivät tukea minua, eikä niinkään pilkota tai yrittää horjuttaa minua pois kuuriltani.

Viikonloppuna juhlittiin isänpäivää, äiti heti kyseli, että "no, voitko sä syödä mitään". Mä sanoin, että lihaa ja kasviksia tottakait, reajuustoa löytyy myöskin aina jääkaapista. Mun vanhemmilla on muutenkin aina kalaa tai kanaa ruokana, ja salaattiakin tehdää aina kun tullaan syömään. Ainoa mikä on oikeasti erilailla mun ruokavaliossa on se, että mä en syö perunaa, pastaa tai riisiä. Nämä on helppo korvata esim pakastevihannespussilla, kukkaakaalilla tai vaikka parsalla. Muiden syödessä kakkua, mä pilkoin luxus -proteiinipatukan lautaselle. No biggy. Mä en ymmärrä, että jos mua itseäni ei haittaa se, että en syö kakkua, niin miksi se on ongelma muille?

Avokin kanssa meinasi tosi tulla riita, kun oli puhetta hänen vanhempiensa luokse menemisestä. Mähän olen karpannut vuoden 2008 tammikuusta lähtien, ja mä olen useaan otteseen selittänyt mitä en syö. Olin ennen karppaamista Vichy-dieteillä ja sen jälkeen päätin etsiä itselleni sellaisen ruokavalion, jolla ei tule tarvetta turvautua mihinkään älyttömiin itsensärääkkäyskuureihin eikä myöskään laksatiiveihin tai mihinkään muuhunkaan tyhmään.

Voisi luulla, että tässä kohta kolmessa vuodessa mitä mä olen "pelleillyt ruoan kanssa", olisi iskostunut heille, etten syö tiettyjä ruoka-aineita. Noin kuukausi takaperin menimme heidän luokseen syömään, tarjolla oli pizzaa ja salaattia. Otin vain salaattia, meidän ei ollut tarkoitus edes mennä syömään, mutta tottakait tämä oli mennyt ohi korvien. Mä sitten jälleen kerran sanoin, että kiitos, mutta ei kiitos en vieläkään syö jauhoja. Mä tunnen itseni jotenkin kauhean ilkeäksi ihmiseksi, mutta.. oikeasti.. mä en ihan ymmärrä, että miten tuo ei mene jakeluun. Jos mä olisi kasvissyöjä, niin tarjoiltaisiinkohan siellä mulle edelleen lihaa melkein kolmen vegeilyn vuoden jälkeeen?

Ok, oli virhe sanoa avopuolisolle, että voisin ottaa eväät mukaan. Siitähän vasta riita syntyi... mutta.. en mä halua, että siellä pohditaan sitä, että mitä sille tytölle nyt tarjottaisiin.... mutta mä en myöskään halua a) joka kerta tuntea itseäni ihan hirviöksi kun kieltäydyin tai b) syödä jotain sellaista, mikä ei kuulu jokapäiväiseen ruokavaliooni. Juhlapäivät ovat erikseen, mä en 100 % karppaa, on ne herkuttelupäivät. Tietenkin myös jos menemmä jonnekin, jossa käymme harvoin, niin en sano ruokavaliostani mitään, en ota kaikkia sortteja, ja syön kohtuudella. Ei voi olettaa, että joku sukulaistäti ketä näkee kerran vuodessa ymmärtäisi vähähiilihydraattisen ruokavalion perään.

Mutta mitä sitten kun ihmiset, jotka ovat toivottavast jossain vaiheessa perhettä? Onko oikein nirsoilla heidän luonaa? Onko se oikeasti niin vaikea muistaa?

Avokki sanoi, että no joo, jos sä otat omat eväät, niin ehkä hän ottaa sitten aina omat eväät minun vanhempieni luokse. Eihän se ole sama asia. Mun vanhemmat ovat täysin tietoisia siitä mitä avokki syö ja mitä ei, siellä on aina sille omat vaihtoehtonsa, eikä kukaa oo ikinä tuputtamassa sitä jälkkärikakkua, kun avokki ei (muka) ole niin makean perään (mä en tiedä ikinä, että milloin se on ja milloin ei). Ne ei oo siitä moksiskaan. Ne tietää, ettei se syö kukkakaalia, kesäkurpitsaa, sieniä ja ties mitä muita kasviksia.

Myöskin, jos joku tulee meille kylään, vaikkei kävisi edes usein, niin mä kyllä selvitän allergiat ja ruokarajoitukset. Jos mä tiedän, että joku on dietillä, niin mä tarjoan sen mukaista ruokaa. Huoh!

Ehkä mä olen hieman neurottinen, mutta.. tässä on vielä se seikka takana, että minulla on syömishäiriöitä takana. Karppauksen myötä ja nyt vielä enemmän tämän fit farmi-touhuilun ansiosta olen löytänyt sen tasapainon mitä olen niin pitkään kaivannut. Mulla itselläni säilyy tietty mielenrauha, kun mä saan syödä silleen kuin mä itse haluan, mä voin myös herkutella, mutta mä haluan etukäteen päättää ne, jotta osaan valmistautua henkisesti sihen, että "otan kohtuudella".

Tregginssit

Haa, olen oppinut shoppailemaan hillitysti.. eilen hipelöin vaikka mitä vaatteita, mutta kerrankin jätin turhat impulsiiviostokset väliin. Hennesistä ostin nämä tregginssit. Tähän mennessä parhaat ja kestävimmät farkkuleggarit ovat hennesistä :)



Housuista ja impulsiivisista ostoksista, isoin virheosto tänä vuonna on ilman mitään kilpailua Ginatricotista ostamani farmaat farkut mustilla tekohahkaosilla. Farkut ovat täysin menettäneet muotonsa, paikat eivät tunnu pysyvän mitenkään paikallaan .. ja .. no .. noi. No mutta, mitä 20 euron farkuista voi odottaa oikeastaan?

ladut kutsuvat

Olen pienen tovin leikitellyt ajatuksella sooloreissusta Saariselälle. Kuinkas ihanaa olisikaan taas hiihtää tunturien välissä.

Perheen kanssa olemme käyneet muutamaan otteeseen hiihtämässä Saarisellä, ja muistot reissusta ovat mahtavat. Kaikista kivointa noissa reissuissa oli se, että ison osan matkasta sai hiihtää aivan kaikessa rauhassa (hiihdin muuta perhettä huomattavasti nopeammin), sai nauttia kauniista maisemista ja iltaisin suksiretkien jälkeen pääsi uppoutumaan kirjojen pariin.. tai sarjakuviin.

Mietin, että olisiko nyt hyvä aika lähteä Saariselälle. Kyselin avopuolison mielipidettä asiasta, ja hän kummastelee sitä, että lähtisin yksin. Kysyin, että haluaisiko hän muka lähteä mukaani, sanoi ettei.. tai no .. ehkä vuoden päästä. Nyt kun ole tovin kuunnellut avopuolison erilaisia suunnitelmia, niin alkaa näyttää, ettei siellä edes pienenä ole ajatusta hiihtoreissusta Lappiin. Pitää ostaa sitä ja tätä, pitää hankkia auto (olen edelleen sitä mieltä, että me emme tarvitse uudempaa autoa, sen voi miettiä sitten kun on lapsia, kun on oikeasti tarvetta isommalle ja turvallisemmalle).

Tavoitteena olisi hiihtä 20-30 km lenkkejä, ja .. veikkaan, ettei meillä molemmilla kunto riittäisi siihen. Tietenkään myöskään varmasti vuokrasukset eivät kelpaa, kaiken pitää olla omaa ja viimeisen päälle.

Mietin myös, että .. no mä kovasti toivoisin, että vuoden päästä keväällä viimeistään olisi jotain mitä suunnitella ja johonka säästää rahaa. Ja sitten.. toivottavasti jossain vaiheessa olisi myös niitä lapsia, sitten hiihtoreissu omassa rauhassa ei varmaan ole vuosiin mahdollinen.

Avokki on kait paristakin syystä matkaani vastaan, ei varmaan tykkää ajatuksesta, että lähden yksin jonnekin tunturien väliin hiihtämään, mutta on ideaa vastaan myös taloudellisista syistä. Noooh, mähän säästän joka kk, olen säästänyt jo useamman vuoden, kyllähän sinne kertyy. ja ja ja .. mietin, että olisiko tämä nyt sellainen, missä voisi näitä säästöjäni käyttää. Isoin osa säästöistä on mennyt kotiin, uusiin kodinkoneisiin, huonekaluihin, avokin ja minun matkoihin ja auton korjaamiseen. Periaatteessa en ole raaskinut käyttää säästöjäni 100% itseeni lainkaan.

Avopuolisoni sen sijaan suunnitellessa hankintoja suunnittelee "minä haluan uuden auto (me emme tarvitse uutta autoa edelleenkään), pitää olla parempi tietokone, pari uutta näyttöä, ipad, kaikkea muuta tekniikkarjua jne.. Missää ei ole .. "meitä".

Teitenkään parisuhde ei toimi sillä tavalla, että molemmat ajattelevat vain omaa napaansa, mutta ehkä tää on sellainen asia, minkä oikeasti haluan sallia itselleni.

Vajaaksi viikoksi hotelliin Saariselälle, Suksenvoitelu idiooteille -kirja messiin, pari jotain muutakin opusta, vaatteita .. ja ja .. menox :) Olen tämän viikon katsellut eri hotelleja, miettinyt erilaisia matkustusvaihtoehtoja.. ja ennen kaikkea yrittänyt kerätä rohkeutta lähte yksin "suureen seikkailuun". Täytyy sunnuntaina isänpäiväaterialla ollessa tiedustella äidiltä sitä milloin on sopiva minun pitää talvilomani.

Hitsin vitsi.. kait mä uskallan :)
Uskallanko?