Näytetään tekstit, joissa on tunniste sport. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sport. Näytä kaikki tekstit

maanantai 6. maaliskuuta 2017

5kk takana

Parisen viikkoa sitten alkoi tosissaan tuntua raskaus treenatessa, onhan tässä mahaa kasvateltukin jo reilut viisi kuukautta.



Salitreenissä on joutunut ( :P ) siirtyä pidempiin sarjoihin kevyemmillä painoilla. Viimeksihän tässä vaiheessa olin jo melkein kuukauden joutunut olemaan lähestulkoon kävelemättä, vatsaa kiusasivat repivät kivut, nyt on siltä kannalta paremmin. Sektiohaava sen sijaan tuntuu toisinaan siltä, kuin vatsaa vedettäisiin auki hehkuvan kuumalla puukolla, ja pahimpia kipuja seuraa pieni polte jonkin aikaa, mutta muuten kasvava vatsa ei kipuile.

Olin enemmän kuin innoissani parisen viikkoa sitten ystävän kanssa treenatessa, uskaltaessani crosstrainerin päälle. Olin aivan varma, että sekä vatsa että polvi estäisivät laitteella urheilun, mutta mitä vielä, hyvinhän crosserilla onnistui tehdä hyvät alkulämmöt. Innostuin niin kovasti crossailusta, että viime maanantaina mennä crossailin salitreenin sijasta 45min crosserilla.

Toinen ihana löytö/uskallus on salin porraslaite. Jokin aikaa sitten aerobisten laitteiden saliin ilmestyi pari porraslaitetta, mutta masiinat näyttivät niin uhkaavilta, että kuvittelin lentäväni portailta selkä edellä maahan.

Uskaltuin testaamaan porraslaitteen, ja se oli rakkautta ensiaskeleella. Polvi ei kipuillut mitenkään ja vauhdin sai pidettyä maltillisena. Olenkin kaivannut jättäriä kovasti leikkauksen jälkeen, mutta mäen päältä alas tuleminen on ollut se juttu, miksi Maltsuun ei ole tullut lähdettyä. Nyt sitten voikin tehdä joskus aamuisin aerobisen salilla portaissa. Mahtavaa!!



Aamuiset polkupyöräilyt ovat vähän jääneet, joko raskaus tai sitten työstressi on aiheuttanut huonot yöunet, kun kolmelta yöllä herää.. ja sen jälkeen ehkä nukkuu.. ehkä ei, niin ennen kuutta polkupyörän päälle nouseminen ei ole tuntunut kaikista mielekkäimmältä idealta. Istuminen kauhean etukenossa asennossa ei ole myöskään enää mielyttävää, joten sillekin pitäisi keksiä jokin ratkaisu, paremmasta satulasta puhumattakaan.

Mutta joo, kivasti onnistuu tämä urheilu, vaikka tuossa vähän aikaa sitten olinkin maani myynyt painojen kanssa heilumisen muututtua todellakin enemmän heilumiseksi kuin "kunnon treenaamiseksi".

tiistai 24. tammikuuta 2017

Takaisin urheilun pariin

Olisi niin paljon mistä kirjoitella, usein vain tulee sellainen olo, ettei tiedä mistä niistä monista asioista kirjoittelisi, joten sitten on jotenkin vain lamaantunut, eikä ole tullut aikaiseksi purkaa ajatuksia näytölle.

Uusi vuosi on pitkällä, uudenvuodet lupauksia tuli tehtyä, ja vielä ne ovat pitäneet. Päätökseni liittyi ruokailun siistimiseen sekä urheilun palauttamiseen arkeen. Lupaukset olivat hieman liian helpot, sillä sekä ruokailu- että urheilu oli retuperällä raskauden ja pitkittyneiden flunssien ja poskiontelotulehduksia takia, eikä niinkään että olisin laiskuuttani antanut itseni mennä.

Raskauden toinen kolmannes tuntuu tosiaan energiseltä, helppohan sen on siltä tuntua, kun flunssien ja pahoinvointien takia urheilu oli ollut tovin aika ponnetonta.


Raskaus ei ole vielä pahemmin vaikuttanut urheiluun. Pyöräily onnistuu kivasti, sitä pystyy meillä harrastaa kotona olkkarissa. Cyclo on asennettu treenivastuksen päälle ja 2-3 aamuna (tavoite) viikossa olisi tarkoitus kotona tehdä aamuaerobiset ennen muun perheen heräämistä.

Salitreenissä ovat vatsalihasliikkeet jääneet pois, mutta muuten pystyy vielä treenailla aikalailla normaalisti. Kiipeilyä on myös ehtinyt harrastaa enemmän, kerran viikossa teen lyhyemmän työpäivän ja käyn tuolloin kiipeämässä ennen pojan hakemista hoidosta, sitten parina päivänä on joko kaveri- tai perhekiikut jäsen K:n kera. Sitten sen lisäksi tulee käytä uimassa ja perheen kanssa myös salilla.

Sen lisäksi, että urheilu sujuu, on ruokavalio muuttunut takaisin normaaliksi. Enää ei monetkaan ruoat aiheuta ällötystä, enkä myöskään joudu syödä 1-2h:n välein pitääkseni pahan olon poissa. Olin hieman hämmentynyt raskauspahoinvoinnista, olin ajatellut että koska sitä ei ollut ensimmäisessä raskaudessa, ei sitä nytkään tulisi.

Siinä määrin alkaa raskaus tuntua, että olen jo joutunut pyytämään miestä kävelemään vähemmän reippaasti yhteisillä lenkeillämme. Onneksi on vielä päiviä, jolloin vatsa ei tunnu isolta, ja varsin reipeas eteneminen on mahdollista.

perjantai 2. syyskuuta 2016

Miten syödä kun ei urheile

Ennen kaikkia fitfarmin kuureja ja kiipeilyä vannoin karppauksen nimeen. En harrastanut sellaista urheilua, joka olisi vaatinut pitkäkestoista jaksamista enkä myöskään treenannut isoilla painoilla. Yhdeksän vuotta sitten olin ihan eri kunnossa fyysisesti, kuin mitä olen nykyään. Olin ollut mukamas urheilullinen, vaikkakin salilla tuli käytyä ehkä muutaman kerran kuussa, elämässä oli synkkä periodi, ja sen näkyi myös kropassa ylipainona.

Tiputtelin karppaamalla painoa 80kg:sta alimmillaan 58 kiloon. Samalla kävin vähän salilla ja crossailin, mutta karppaus oli se juttu silloin. Fiframin kuurien myötä ymmärsin miten iso vaikutus syömisellä oli urheilussa jaksamiseen ja urheilusuorituksiin. Aloin syödä paremmin, paino nousi mutta nyt se oli vain positiivista.

Nyt minulla on vaihe elämässä, ettei tule liikuttua melkein ollenkaan, mitä nyt on kolme viikkoa könytty kepeillä Ikeassa pariin otteeseen, salilla on tullut treenattu kevyesti kuutisen kertaa ja kotona käyskentelen ala- ja yläkerran väliä, mutta muuten olen hyvin passiivinen.

Jotta tämä kotona oleminen ei olisi mälsää, niin päätin kokeilla paluuta karppaukseen. Kukkakaali on ollut kova juttu, kesäkurpitsapalaset jauhelihalla ja juustolla päällystettynä on myös ollut suurta herkkua, mies valmisti leikkausviikolla herkullista kukkakaalikeittoa jne. Vähän kuitenkin on tullut syötyä epäkarpisti - tankkauspäivää lauantaita lukuunomatta - ruokavaliossa on hiilaria banaanin muodossa, vähän pitää kuitenkin syödä hiilihydraatteja, ettei maidontuotanto hiivu liikaa.


Se, onko 1v2,5kk vanhaa poikaa syytä imettää, jakaa mielipiteitä. Meillä imetys on kuitenkin edelleen kovasti kuvioissa mukana, 3-4 kertaa päivällä, yöimetys on jo aikoja sitten jäänyt pois. Medioissa on ollut paljon juttuja siitä, miten paljon pienet lapset sairastavat siirryttyään kotoa päivähoitoon. Kaipa toivon imetyksen tuovan edelleen jotain suojaa pikkuisellemme, eihän siitä haittaa kuitenkaan ole.Nyt ihan siltäkin kannalta imetyshetket ovat erityisen tärkeitä, kun en jalkani takia muuten pysty touhuta pojan kanssa, niin nuo hetket ovat meidän yhteisiä.

Enemmän kuin mitään muuta (edes kiipeilyä) odotan kovasti sitä, että pääsen pojan kanssa leikkimään, lähtemään puistoon jne. Nyt pääsen vain valokuvien ja videon välityksellä seuraamaan sitä, miten poika tutustuu liukumäkiin ja kiipeilytelineisiin.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

15 / 2016

Ah, mikä viikko. Heiaheiassa saa selata aika pitkälle viimevuoden puolelle, jotta saadaan semanlaista näkymään treenien osalta. Arvata saattaa, että olen erittäin tyytyäväinen päättyneeseen viikkoon, urheilunkin osalta siis.

Parit spinut, pari salia, yksi kotireeni, vauvajumppa ja -uinti. Spinussa oli sekä pk-treeniä että vauhtikestävyyttä. Vauhtikestävyystunnilla ensimmäiste 35 min toivoin vain äkkiä pääsytä pois tunnilta, niin kauhealta tuo tuntui, mutta sitten yhtäkkiä rullailu sujuikin ihanan kevyesti.

Kiipeilyt alkaa sujua ihan kivasti, iho alkaa kestää paremmin, tekniikka tuntuu olevan yhtä "hyvä" kuin aina, vähän vain voisi toivoa lisää voimaa ja kestävyyttä. Tiettyä arkuutta tuntuu olevan tippumisten suhteen ihan yläköydessä, mutta siitä nyt kohta hankkiudutaan eroon. Pitää palata taas liidiin, selkä alkaa olla siinä kunnossa, ettei tarvitse pelätä kauheita kipukohtauksia seinällä ja polven ongelmat on hyvin estettävissä hyvällä polvituella.

Salitreenistä, lauantaina treenasin varsin kivasti yläkroppaa, penkki (vino- ja tavallinen) jäivät välistä, mutta muuten sain rääkättyä lihaksia kivasti, tuntui tänään aamulla kovasti treeni lavoissa. Tänään taas treenasin jalkoja. Koska unohdin polvituen, niin jouduin pitämään painot kohtuullisina, joten sitten painojen sijasta tehtiin erilaisia sarjoja, pidempiä ja myös hitaampia. Vikasetti, eli portaat alas parkkihalliin oli ehkä se hankalin.

Projekti, didi kuntoon ennen syksyn polvileikkausta eteenee mukavasti, ruokailutkin ovat menneet mukavasti. Oma silmähän on vain sokea muutoksille omassa kropassa, joten taidan kaivaa mittanauhan ja kameran avuksi tähän projektiin. Selkeästi tarvitsen aina jotain projekteja. Onhan se hyvä päästä hyvään kuntoon ennen leikkausta, varmasti palautuminen on sujuvampi, kun on hyvä kunto leikkaukseen mennessä.

tiistai 27. lokakuuta 2015

#hallussa

HAA! Onpas ihanaa, kun ystävätär haastaa kokeilemaan jotain uutta. Alunperin olimme miettineet eiliselle keikkaa uimahalliin, mutta ystäväni bongasin TFW Vantaan avajaisilmoituksen ja ilmaiset kokeilutreenit, niin tottakait sitä lähdettiin treenaamaan kuin soturit.

Minua jännitti aivan kauheasti, sillä näin silmissäni vain kauhean määrän leuanvetoja ja jotain vatsaliikkeitä, molemmat ovat sellaisia, joita ei ole vielä kauheasti tullut treenattua. Omat treenit ovat muutenkin olleet aika leppoisia synnytyksen jälkeen, paria viimeviikon punttistreeniä lukuunottamatta.

Saavuimme TFW:n salille, siellä oli aikaisempi ryhmä vetämässä treeniä, meno ja melu oli kova. Odoteltiin kasvavan ryhmän kanssa omaa vuoroamme.

Treenit alkoi nimenhuudolla, käytiin läpi TFW:n periaatteita hyvään treeniin. Treenit alkoi kevyesti erilaisilla hypyillä, aina teorian jälkeen huudettiin "hallussa" ja sitten tehtiin sarjat.

Kovasti mieleen oli treeniin leikkisyys ja huikea tsemppaus kaikessa treenaamisessa, sekä valmentajat että muut treenaajat kannustivat. Erilaisia "kävelyjä" (kani- kalkkuja- ja pikkukarhu) tehdessä ei edes tajunnut ajatella, josko näytti vähän hassulta, kaikki treenajat olivat samassa veneessä.

https://instagram.com/p/9TsIejkR2o/

Loppuun oli vielä kuntopiiri vai onko se wod tms se oikea termi. Näiden liikkeiden nimetkin on aika hakusessa.

köysi
tikkaat (tikkausjuoksua)
"twist" tms (vatsaliike)
mc aka mountain climber
joku ihme vatsarutistus

Juju oli se, että jokaista liikettä tehtiin 30/30, 30s itse ja 30s aktiivisella palautuksella, tällöin tsempattiin kaveria. Mun kaveri oli aivan mahtava, mullahan noissa vatsaliikkeissä oli loppua paukut jo ensimmäisellä kierroksella, mutta I:n tsempatessa vieressä sain rutistettua itsestäni kuitenkin vielä enemmän irti.

Tulipa tehtyä kertarysäyksellä enemmän vatsoja kuin synnytyksen jälkeen yhteensä. Ei sentään, on sitä vatsoja tullut treenattua jo vähän, mutta ei tuollaisia vauhdikkaita istumaannousuja lainkaan.

Oli tosi hauska treeni, jos vaan aikaa (ja rahaa) riittäisi, niin tuollainen treenaminen olisi kovasti se mun juttu.


torstai 21. toukokuuta 2015

blub blub

Hitsi, upea ilma, kiva päivä, kävin kääntymässä toimistolla, tuli naurettua paljon, oli hauskaa pomon ja äitiystuuraajani kanssa.

Parin edellisen päivän urheilut taisi vähän iltapäivästä väsyttää, sänky kutsui houkuttelevasti. En kuitenkaan keksinyt mitään hyvää syytä olla urheilematta, joten suuntasin uimahallille höydyntämään ilmaisuintini.

Olen nyt käynyt suurinpiirtein kerran viikossa pulikoimassa. Joskus aikoinaan tuli uitua enemmänkin. Kävin äitini kanssa 2-3 krt viikossa klo kuusi aamulla uimassa, yleensä matkaa taittui vähintään pari kilometria. Muutamia vuosia takaperin onnistuin myös murtamaan häntäluuni talvella pulkkamäessä, silloin uinti oli ainoa urheilu mitä pystyi tehdä, mutta tällöinkin modifioidusti. Häntäluun parantuessa tuli hiottua kroolia aika tehokkaasti, pullerin vain jalkojan väliin ja kädet kävi sen ajan mitä tavallisesti uin.

Uinti on viimeaikoina tuntunut tavallista mielekkäämmältä, siinä voisi ehkä olla laji, joka sopisi muuten raihnaiselle kropalleni (yliliikkuvuus ja polvi- sekä selkävammat).. siihen kun saisi vielä ympättyä pyöräilyn JA juoksemisen, niin voisi treenailla jotain hupitriatlonia varten. Valitettavasti vain näillä polvilla ja selällä ei enää juosta (viimeviikonloppuna elin sitten yhden ystävättären kautta, olin kovasti hengessä mukana hänen juostessa hcr:n).

Aina välillä olen haaveillut uudestaan uintitekniikkakurssin käymistä, olenhan joskus osannut mm tehdä käännöksen päädyissä jne. Jos kuitenkin ekaksi kesällä keskityn tulevaan uuteen pyörään ja jos vaikka talvella aikaa riittänee perhe ja työvelvotteilta, niin voisin ilmottautua tekniikkakurssillekin.

Mutta niin tänään.. hyvin taas jaksoi uida. Tänään tuli otettua viimemaanantaita rauhallisemmin, tänään uin "vain" 1100m puolessa tunnissa. Alussa innostuin revittelemään, kunnes tuli kauhea repivä olo vatsalihaksiin, jouduin levätä tovin. Hetken luulin jo, että uinnit jäisi alle varttiin, mutta vaihdettuani tahdin rauhallisempaan sain uitua koko puoli tuntia. Viimeviikon riehuminen altaassa oli toki nannaa itseluottamukselle, mutta 20 min kuolema pukkarissa uinnin jälkeen ei ollut tässä tilassa kauhean järkevää.

Aika tosin näyttää, josko omat suunnitelmat ja toiveet jaksamisen suhteen ovat hieman epärealistiset, sitä ei koskaan tiedä millainen kiljukaula vatsasta tulee. Ainakin poju on erittäin aktiivinen ja liikkuvainen.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

saliohjelmaa raskauden ehdoilla

Päätin jo hyvissä ajoin ennen uutta vuotta ottavan personal trainer -palveluita. Pitkän aikaa salilla pystyinkin urheilemaan ilman mitään rajoituksia. Pitkään mietin, että enkä vain tajua jotain, kun kaikki liikkeet tuntuivat niin hyviltä, ei ollut mitään epämukavuuden tuntemuksia.

Vatsan kasvaessa huomasin, ettei isoilla painoilla liikkeiden teko oikein välttämättä enää onnistunut. Jossain liikkeissä tulee asento lukittua jännittämällä core, jotta ei tapahtuisi turhaa heilumista tms. Näissä piti painoja muuttaa pienemmiksi.

Toinen konkreettinen muutos oli siirtyminen maaten tehtävästä reisien koukistuslaitteesta istuen tehtävään liikkeeseen. Meillä on onneksi salilla parikin erilaista laitetta tähän, ja toinen osoittautui niin mahtavaksi, että saan edelleen tehtyä liikkeet samoilla painoilla kuin maatessa.

Mutta sitten pari viikkoa sitten alkoi tosissaan kroppa huudella monessakin liikkeessä. Palattuani flunssan jälkeen salille treeni on muuttunut täysin. Vatsalihakset ovat mennyttä, kaikki liian venyvät liikkeet tuntuvat voimakkaasti epämielyttäviltä, kuten esimerkiksi jos ylätaljaa tehdessä päästäisi liikkeen liian pitkälle tai jos pitäisi lasketua vinopenkissaä alas hallitusti käsipainot käsissä tai nousta ylös setin päätteeksi.

Onneksi tiistaina treffasin pt:n, teimme minulle uuden kaksijakoisen treeniohjelman, Pt selitti miksi tietyt liikkeet on jätettävä pois, liikeratoja pienennettiin. Tuntuuhan tuo salitreeni aika mummojumpalta, mutta nyt pitää miettiä että mikä on vatsassa kasvavan pienen ihmisalun kannalta parasta. Liikkeet eivät saa olla liian raskaita, hengityksen tulee kulkea koko ajan hyvin ja tasaisesti. Leveä kyykky tulee nykyään sitten tehtyä jumppapallo selän takana ja joko levypainoa pitäen rinnalla tai käsipainot käsissä.

Yksi iloinen uutinen oli se, että sain takaisin kylkien harjoittamisen repertuaariin. Olin karsinut vatsalihasliikkeiden ohella myös kylkiliikkeet, mutta niitä saankin nyt tehdä.

Toinen rajoite urheiluun on tullut raskauden myötä hemoglobiinin romahtaminen. Kiipeillessä ihmettelin, että jopas nyt on tullut painoa lisää, kun kiipeilyssä hengästyin tavallista helpommin (oli jo havaittavissa tätä ennen flunssaa), sykkeet ovat alkaneet nousta hetkessä taivaisiin jne. Pitää vain tässä odotella rautakuurin purevan, niin jos sitten alkaisi tuo peruskuntokin taas parantua. Vaikkakin nykyään sanotaan neuvolassa, ettei äidin sykkeillä ole merkitystä vauvalle, niin kyllä sitä silti yritän urheillessa pitää sykkeet kurissa, mikä on tietenkin nyt vähän haastavampaa, kun ne tuntuvat nousevan niin helposti kovinkin korkealle.

maanantai 8. joulukuuta 2014

49/2014

Viimeviikko oli aika hurjan upea urheilullisestikin. Tiistaina oli ns lepopäivä, eli ohjelmaan kuului vain aamutepsuttelu.

Vakkarikiipeilykaveri on työreissussa ja aviomies oli la-to "työmatkalla".  Ihan omaa mukavuudenhaluisuuttani päätin treenailla lähempänä JA spinnailla vähän normalia enemmän. Tavallisestihan pläänini on käydä yhdellä sisäpyöräilytunnilla viikossa, nyt innostuin käymään kolmesti. Alan selkeästi päästä sisälle tuohon sisäpyöräilyyn, enää tunti ei ollut alusta alkean loppuvenyttelyn odottamista.


Punttiksella treenit ovat sujuneet varsin mukavasti. Maanantaina tuli tehtyä niin hyvä setti ojentajille, että puntin jälkeisellä pyöräilytunnilla sain tosissani tehdä töitä pysyäkseni pyörän päällä, käsien muistuttaessa spaghettia.

Keskiviikon selkä-&hauistreeni oli lepposa, lauantaina pistin taas ihan hurjan setin salilla. Pitäisi varmasti kehdata vielä pyytää joku varmistamaan, voisi testailla millaisia settejä oikeasti jaksaa 50kg:n tangolla.. nyt setit loppuu "kesken", kun en vain luota omiin voimiini ja siihen, että en jää puserruksiin tangon ja penkin väliin.

Torstaina köysitellessä tunsi ensimmäisen kerran olevansa raskaana urheillessa, oli vain otettava tosi rauhassa. Montaa nousua putkeen ei pysty tehdä. Aluksi tuli tehtyä monta nousua yhteen putkeen, joka lopulta alkoi tuntua omituiselta keskikropassa. Sunnuntain jalkatreeni taasen jäi kohtuu kesyksi liitoskipujen takia.

Ihanan aktiivinen viikko takana. Sunnuntaille olin alunperin ajatellut köysittelyä joko aviomiehen kanssa tai itsevarmistavilla. Joulukalenterin luukusta paljastui hemmotteluhetki kylpylässä, joten muutin suunitelman ja suuntasin tosiaan salille.

Tämäkin viikko näyttää lupaavalta urheilujen suhteen :) Ihanaa.

tiistai 2. joulukuuta 2014

Uusi treenikaveri

Mietin pitkään, josko nyt jo kirjoitan asiasta. Ehkä kuitenkin voi jo. Ei tarvitse tuntea tarvetta selitellä mahdollisia treenimuutoksia / lällympiä treenejä tms, kun voin olla avoin asiasta.

Tuommoinen on tulossa. Ultrassa näkyi kovasti käsiä viuhtoja menijä, näytti siltä että se yritti kovasti miettiä jonkin kiipeilyreitin betaa.

Elikäs, syy miksi salitreenissä tulee himmailtua ja kiipeilyssäkin painopiste on muuttunut oman itsensä haastamisesta ylläpitoon ja hauskanpitoon.

Nyt on vihdoinkin tullut hankittua lenkkivaatteet, jotka eivät ahdista ja purista, niin voi taas siirtyä aamutepsutteluihin. Tänään tuli käytyä pitkästä aikaa, ja se teki hyvää niin päälle kuin kropalle. Sateisille keleille ei ole vieläkään kunnon asua, mutta ehkä sitten niinä päivinä voin jättää aamuaerobiset väliin.

Pahoinvointia ei ole ollut, väsymystä vain, kahteen kuukauteen asti välillä kovaakin sellaista. Urheilla on jaksanut, mutta sitten illat ovat muuten menneetkin lähinnä nukkuessa. Salilla väsymys näkyi lähinnä voimatasojen laskussa, ja helpompana hengästymisenä. Olen joutunut pitämään pidemmän palautukset sarjojen välissä.

Kiipeilyssä siirrytään pian kokovartalovaljaisiin, suorien vatsalihasten treenaaminen tulisi pikkuhiljaa lopetella, jalkaprässi ja penkkipunnerrus tippuvat varmaan piakkoin pois salitreeneistä. Penkkiä tulee kyllä ikävä, mutta onneksi kyseessä on vain ohimenevä vaihe.

Viimeviikon tiistai oli yksi elämäni parhaimmista päivistä, sen lisäksi ultrassa näkyi normaali liikkuva ihmisen alku, sain aivan mahtavia uutisia muunlaisten asioiden tiimoilta. Siitä joku toinen päivä.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

metsäleskenä

Nyt on otettu chillisti. Aviomies karkotettiin erämaahan (lue: lähti ihan kaverin pyynnöstä vaeltamaan), otin perjantaille yhden lomapäivän ja vietin pitkän viikonlopun hömppää katsoen, siivoilleen, urheilleen ja ystäviä treffaten. 

Perjantaina heräsin itselleni tyypilliseen tapaan joskus viideltä (hitto tätä unirytmiä) ja kävin uimassa parisen kilsaa äitini seurassa. Kolmen päivän raakaruokailu teki sen, että mitään kovaa tahtia ei jaksanut uida, 2km taittui 50 minuuttiin.

Muuten tuli hengattua sohvalla koiruuden kanssa. Illalla kävin ystäväni syntymäpäiväjuhlissa.


Lauantaille oli pitkästä aikaa kiikut vakkarikaverin kanssa, mä kiipesin, hän varmisti. Olen auttamattoman lähtökuopassa ihon ja jalkojen suhteen, myös kiipeilykunto on jotenkin olematon liidipäätä mainitsemattakaan. Ei mitään, mitä ei treenaamalla saisi takaisin kuntoon. Pitää olla kärsivällinen.

Muuta kivaa lauantaille oli shoppailut kaverin kanssa ja kävimme syömässä. Ilta menikin sitten koiruuden kanssa kotona ja lenkkipolulla. Kokeilin josko oikeasti reipas lenkki onnistuisi pikkuiseni kanssa. Mimi jaksoi tosi hyvin hölkötellä reilut 5 km vähän päälle 50 minuuttiin. Ei taida tarvita minun enää käydä aamuaerobisillani yksin .. ainakaan joka kerta. 

Rouva Punanaama ja jalkatreeni takana
Tälle päivälle oli taas punttitreeni nyt vakkarin salikaverini kanssa, tehtiin oiva penkkitreeni ja ihan järkyttävä killeritreeni ojentajille (kauhulla odotan huomisia tuntemuksia muskuloissa). Jostain syystä sain päähäni, että tänään sitten haluan tehdä myös jalkatreenin. Punttitreenien välissä sain vielä ala-asteystävältäni viestin, joskos haluaisin lähteä reippailemaan.

Nyt on aviomies saatu jo kotiin, hän sai tulla kotiin. Metsäilyn jälkeen tarjolla oli lihapullia ja perunamuussia, ihanan perinteistä.

tiistai 21. lokakuuta 2014

hulluutta

Tentistä on jo pari viikkoa, ajattelin pääseväni samantien normielämästä kiinni. Kuinka väärässä olinkaan. Pidettyäni useamman kuukauden hiljaiseloa sosiaalisella rintamalla, olen nyt kiitänyt toista viikkoa jatkuvasti. Ei toki, on ihanaa nähdä ystäviä, tehdä asioita, joita ei vähään aika ole ehtinyt, ja kokeilla uusiakin juttuja. Kaipaan silti sitä, ettei tarvitse arkiaamuna herätä viideltä päästäkseen urheilemaan ja että ei ole ihan tällaista minuuttiaikataulua. Jos ensiviikolla hellittäisi.

Viimeviikolla ehdin pariin otteeseen köysittelemään, ja pari (?) kertaa salille. Köysittely on ihan alkutekijöissään, iho ei kestä montaakaan nousua ja jalat tuntuva vieroksuvan kenkiä. Eiköhän se siitä. Salilla on ihan hyvä pössis, mutta huomaa jatkuvan juoksemisen menoissa vaikuttavan voimatasoihin. Ajan selkeästi itseäni taas liian tiukoille.

Kivaa kuitenkin on ollut.

Tänään alkoi kolmen päivän raakaruokakokeilu. Eilen tein jo esivalmisteluita, tein yrttistä raakaleipää, cashewtuorejuustoa ja omia raakapatukoita taateleista, cashewpähköinöistä ja cocovin marjamixistä.

Tänään töissä pyöräytin itselleni nopeasti avokadotomaattikeiton.

Merkkailin ruoat ylös, ja kovasti ainakin saa rasvoja. Olisi ehkä voinut etukäteen miettiä ruokien energiasisältöjä, raakaleipiäkin voi tehdä kevyempänä, eikä avokadoa (eipä) ole pakko laittaa joka ruokaan. Proteiinia ei ole nimeksikään, mutta ehken mä kolmessa päivässä saa mitään pahaa damagea aikaiseksi :P

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

rakkautta ja rentoutumista långvikissä

Jo jonkin aikaa sitten päätin palkita aviomiehen pienellä get awaylla siitä hyvästä, että hän on tukenut minua niin paljon viimekuukausina. Pidemmän aikaa omat arki pyöri töihin-salille-opiskelemaan -rutiinilla, aviomies piti kodin kunnossa, kun tiesi miten tärkeää vaimon jaksamiselle oli päästä urheilemaan välillä. Ihana mies!

Viikonlopusta, olin varannut meille huoneen merinäköalalla Långvik Congress Wellness Hotellista.

Tutustuttuamme hotelliin ja huoneeseen nappasimme sauvakävelysauvat ja lähdimme etsimään mahdollisesti mielekkäitä sauvakävelyreittejä. 

Hotellin oma kuntopolku oli kilometrin, se kierrettiin pari kertaa ja pelleilimme kuntopolun ulkotreenilaitteilla, kunnes tajusin että olen edelleen aika poikki jalkojen osalta edellisen päivän jalkatreenistä ja kyseisen aamun sali tuntui edelleen kropassa. 

Iltapäivän ollessa nuori ja ruokailuun ollessa runsaasti aikaa, vaihdoimme vaatteet uima-asuihin ja suuntasimme kylpylään ja allasosastolle. Tuolla oli ihana 22 metrin allas, jossa olisi voinut uida ihan kunnolla, jos olisi vain muistanut ottaa uimalasit mukaan. Yritin houkutella aviomiestä vesijuoksemaan kanssani, mutta häntä houkutti poreammeet enemmän. Mikäs siinä sitten oli istua poreammeessa kylmä juoma kädessä ja välillä halia kylpytakki päällä takan äärellä. Pisteet siitä, että tarjolla oli vaahtokarkkeja paahdettavaksi. 

Saunoissakin tuli rentouduttua, oma lemppari on nyt ja varmaan aina höyrysauna. Saunoin itseni rennoksi.


Illaksi meille oli varattuna pöytä Bistrossa. Ruokalista näytti alunperin meidän mielestä hieman omituiselta, turhan erikoiselta ja täysin sellaiselta, mistä emme pitäisi, mutta onneksi olimme kuitenkin rohkeita.

Otimme pari erilaista alkupalaa maistellaksemme eri makuja ja molemmat valitsimme pääruoaksi marmorifileetä, tryffeliperunaa ja tumaa omenakastiketta. Ruoka oli niin upeaa, jokaista suupalaa halusi varjella ja pitkittää mahdollisimman pitkään. 

Ruokailun aikana Reino & The Rhinos aloitti setin, mahtavaa sekin. En ole aikaisemmin tietoisesti kuunnellut yhtyeen musiikkia, nyt varmaan kotona tuota tulee soittamaan useamminkin. 


Pyysin baarimikolta jotain "souria" ja alkoholitonta, aviomies kadehti juomaani jack cola kädessään. Drinkissä oli anista, kanelia, inkivääriä, upea juoma. 

Pitkien yöunien jälkeen heräsimme aamulla varhain aamupalalle. Aviomies oli kauhean huolissaan, josko näin fiinissä paikassa on lainkaan pekonia aamupalalla. No olihan tuolla.

 Ja lihaa muutenkin hyvin.


Ruoan laskeuduttua testasimme aviomiehen kanssa hotellin kuntosalin, joka oli ihan riittävän hyvin varustettu kevyeen jalkojen- ja coren rääkkäämiseen. Vähän håt gymiä, hirveä hiki tuli, sali ei ollut tukahduttava tai huonosti ilmastoidun tuntuinen, siellä oli vain lämmin.
Vielä ennen omaan huoneeseen suuntaamista kävimme saunoissa ja altailla. Pari reipasta käyntiä kylmävesialtaassa piristi kovasti treenin jälkeen.

Kotiin oli ihana suunnata onnistuneen viikonlopun jälkeen. Aviomies oli otettu hemmottelusta.

Nyt salille, päivän toinen treeni luvassa, otetaan vähän kiinni sairastelun takia väliin jääneitä treenejä.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

personal trainerina ja viikonlopun touhuja

Nähtyäni ensimmäisen kerran lähiseudun virkistysalueen urheilulaitteet innostuin ajatuksesta laatia aviomiehelleni ja minulle treenit. Salilla meillä on niin eri intressit, mies ei tykkää treenata yhtä tavoitteellisesti ja hän käy kerran viikossa max treenaamassa koko kropan.  


Suunnittelin alkuun hieman intensiivistä rupeamaa, useamman liikkeen setin laskevalla toistomäärällä, tarkoituksena saada vähän hikeä pintaan ja sykettä nousemaan. Itselleni laitoin enemmän jalkapainotteisia liikkeitä, sillä oli perjantaina käynyt jo salilla aamulla tekemässä penkki- ja rintatreenin. 

Aviomiehelle laitoin 40-30-20-10 hyppyjä, vatsoja, punnerruksia ja dippejä.


Itsellä oli askelnousu boksille, crunchit ja jalan heilautukset sivulle 50-40-30-20 toistoilla. Päälle teimme neljät eri setit puiston laitteilla. Laitoin instagramiini videoita liikkeistä


Aviomies vaikutti tyytyväiseltä settiin. Pitää miettiä uusia kivoja liikkeitä seuraavaan yhteiseen treeniimme. Taisin saada myös saada ylipuhuttua ystäväni kanssani treenaamaan ko puistoon lähiaikoina. JEI!


Reilun puolen tunnin temmellys päätettiin 4,7km:n sauvakävelylenkillä. Sauvoilla sai pidettyä reippaan tahdin yllä ja ylämäissä sauvoilla sai kevennettyä reippailun polville ystävällisiksi.


Treenin jälkeen kävin hakemassa kaupasta Questbarin (kanelipulla) ja pekonia. Olen yllytyshullu kokkailun suhteen; pekonitäytteinen prodepatukka vain vaikutti ajatuksena niin härskiltä, että oli pakko kokeilla. Pari palaa pekonia paistetaan kypsäksi. Proteiinipatukka laitetaan puoliksi, kaulitaan ohuiksi. Pekoni laitetaan kaulittujen levyjen väliin ja reunat painellaan joko käsin tai haarukalla kiinni. Välipalaa paistetaan 3,5-4min 250 asteessa. 


Lauantaille oli suunnitellut aamukävelyä ennen koulupäivää, mutta jalat eivät tuntuneet palautuneen vielä edelleen päivän reippailuista. Sain nukuttua pidempään ja jaksoin olla aktiivisena koulussa. Kotona odotti valmis ruoka, jatkoin opiskelua ja ennen saunaa kävimme vielä miehen ja koiran kanssa 1h15min kävelylenkillä lähimetsässä. 


Tänään aika on kulunut jälleen kerran nenä kiinni kirjoissa ja harjoitustehtäviä tehden. Jotta päivät ei ole pelkkää opiskelua, kävin tänäänkin salilla (tosi hyvä olkapäätreeni, hirveä pumppi, vaihdoin hieman liikkeiden järjestystä gigasetissä JA tein aivan monsteripyramidin sivuvipareilla).

Aviomies oli jo viimeviikolla puhunut siitä, että voisimme kokeilla vesijuoksua. Salin jälkeen kävin hakemassa aviomiehen kotoa ja suuntasimme uimahallille. Onhan tuo tehokasta urheilua, hidasta vaan. Hyvä että aviomies ehdotti tuota, yksinäni tuskin saisin itseäni vesijuoksemaan, vaikka se näillä vammapolville hyvää tekeekin.

Uinnin jälkeen kokeilimme miehen kanssa vielä boulderointia. Kävin kysymässä josko uimahallin kiipeilyseinää saa käyttää. Uimahallin kiipeilyseinässä oli vielä sellainen kiva "vivahde" että siitä valui vesi koko kiipeilyn ajan, helpot reitit muuttuivat kohtalaisen vaikeiksi silmien ollessa koko ajan täynnä vettä.

Ihan mahtava viikonloppu (vaikkakin tuo opiskelu stressaa), harvoin olemme urheilleet aviomiehen kanssa näin paljon yhdessä.

lauantai 23. elokuuta 2014

yhtä hymyä

Aamulenkki onnistui tänään ilman polvikipuja, päänsärky hellitti kävelyn aikana eikä omituinen ihokutina tullut tänään enää. Viimeksi sain käveltyä 35 min lenkin hammasta purren, polvi tuntui tukkoiselta ja ensimmäiset kävelylenkki kylmällä ilmalla aktivoi omituisen kutinan (alkoi polvitaipeista leviten lopulta koko kroppaan ja lenkin jälkeen tuli omituista lihasnykimistä). Tänään ei ollut mitään ongelmia, pistin jopa tanssien lenkillä kun soittolistalta tuli  LMFAO:n Party Rock Anthem. Onneksi ei ollut muita ihmisiä näkemässä
.

Kevennetty viikko on sujunut erinomaisesti, olen pysytellyt poissa salilta, olen keskittynyt kehonhuoltoon. Töissä lanseerasin jokapäisen klo 11.15 hartiajumppahetken. Puhelimessa on hälytys joka päivälle, ja äänimerkin tullessa kynät tippuu kädet ja teemme kevyen hartiajumpan ja venyttelyjä.

Nyt voisin laittautua ja alkaa sunnata keskustaan brunssille.

lisäys, niin joo.. meillähän alkoi eilen LOMA 

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Köysikivaa Siriuksessa

Lauantai oli pyhitetty ystävättären polttareihin, muuten pysykään touhut polttariryhmän kesken, mutta päivän reissusta Sirius Sport Resorttiin on kirjoitettava.

Siriuksessa ohjelmassa oli surffauastaa ja köysirata. Surffaukseen en näine maanantaikappelajäsenine osallistunut, Surffaus näytti aivan mahtavalta puuhalta. Liikkeelle lähdettiin ihan simppelisti, opeteltiin miten liikutaan laudalla puolelta toiselle, kun pysyttiin "radalla" opeteltiin nousta polvilleen laudan päälle, siitä pikkuhiljaa parien temppujen jälkeen rohkeimmat pääsivät kokeilemaan seisaaltaan surffausta. 

Meno näytti aika rajulta, tytöt vetivät varsin miehekkäitä pannuja, taisi olla vähän niskat kipeänä seuraavana päivänä. Meillä kukaan ei loukkaantunut, mutta viereisellä radalla ollut mies taisi loukata polvensa. 

Toinen aktiviteetti oli köysirata, vähän tuollainen Flowpark-tyylinen. Siriuksessa oli kolme erilaista rataa, joita kavuttiin valjain, hanskoin ja kypärin varustautuneena. 

Köysirata oli aivan mahtava. Muut tytöt laittoivat minut edelle, kun kiipeilen. Eihän nyt kiipeilystä ollut muuten hyötyä, kuin että osasin käyttää valjaita ja luotin välineisiin. Minäkin kaaduin ekalla radalla alas valjaiden varaan. 

Menimme ekaa rataa vähän matkaa, kunnes tajusimme löysimme seurueen lapsia, joille reitti oli liian pelottava, hetken odotettuamme lähdimme takaisin alkuun ja kävimme kiipeämässä metsäreitin läpi.
Monelle polttariporukkalaiselle yksi rata riitti, mutta muutaman tytön kanssa kävimme kiipeämässä vielä kolmannen ja vaikeimman radan.

Köysiradan kiipeäminen oli niin mahtavaa, että katselen jo kalenterista aikaa lähteä johonkin Flowparkeista, ymmärtääkseni niissä on ratoja enemmän kuin kolme.

Että jos ei kärsin aivan kauheasti korkeanpaikan kammosta (mitä mä en siis edes tajunnut, muut tytöt mainitsi, että korkeudet huippas, itse en ymmärtänyt edes kiinnittää asiaan huomiota), ja on kohtalainen kunto, niin suosittelen. Tuo on aivan mahtavan hauskaa, siinä tulee voitettua omia pelkojaan ja radoilla eteneminen on mahtavaa kokovartalotreeniä, tuossa tulee varmasti aktivoitua paljon lihaksia, joita ei joka päivä tule käytettyä.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

6 am

On ollut onni löytää samanhenkinen aamutreenaaja, vielä siistimpää on, että kerrankin se en ole vain minä, joka on pyytelemässä toisiaan treenaamaan, vaan tämä homma toimii molemmin päin.

5.15 oli herätyskello soittamassa, 5.35 avasin uudelleen silmäni tajutakseni, että 25 min päästä tulisi olla jätemäeällä. Ulkona oli lämmintä viisi astetta pihasta lähtiessä ja taivaalta tihutti vettä. Varmuuden vuoksi tuli puettua sitten villakerraston paita ja sadeasu trikoiden päälle. Ei tullut kylmä ja helpompi se on ottaa noita vaatteita poi, kuin yrittää jostain niitä alkaa treenatessa metsästää, jos ei olisikaan tarpeeksi päällä.

Noin puolisen tuntia reippailimme jättärin portaita, tänään jäi kaikki kyykkykikkailut jne väliin, sillä huomenna treenataan salilla jalat.

aamiainen ja samalla pystyy uudelle lelulla lukea kaikki tärkeät blogipäivykset
Treenin jälkeen maistuu kaurapuuro. Raejuustoissa oli mennyt päiväykset vanhaksi, joten nokkela laitoin Mannisen vaniljapuddingia puuron sekään pensasmustikoiden ja kookosöljyn kaveriksi.

On niin luksusta, tässä nämä pari viimeistä työpäivää ovat sellaisia, että työmatka on makuuhuoneesta talon halki toimistolle. Tämä on se unelma.

perjantai 13. joulukuuta 2013

enää ei talvi yllätä lenkkeilijää

Jo maanantaina pääsin takaisin aamutepsutteluiden makuun, silloin oli jo suhteellisen liukasta, mutta pystyin tehdä aamukävelyn normaalisti. Keskiviikkona yritin luikastella tovin, mutta suurin osa lenkistä taittui peilijään päällä, oikaisin kotiin, suunnitellusta tunnista kävelin vain vähän alle 40min. 

En jäänyt tuleen makaan. Olin jostain bongannut termin "icebug" ja selvitin mitä ne ovat. 


Tiistaina boulderointisession jälkeen kävin hakemassa itselleni Pytho 2 BUGrip Ladyt. Pieni googlettelu kertoi, että ko kengät olisivat käyttööni sopivat, sovitus kaupassa antoi kuvan, että kengät olisivat hyvät jalassakin.


Keskiviikkoiltana tuli testailua kenkiä koiraa ulkoiluttaessa, etsin kaikki mahdolliset liukkaan kohdat. Mies sain luistella normaaleilla kengillään ja minä iskin sitten nastani jäähän. Kengät piti uskomattoman hyvin, ei mitään ongelmia.

Torstaina aamulla olin varautunut peilijäähän, mutta lämmin keli oli pääasiallisesti sulattanut jäät pois. Tulipahan tepsuteltua kuitenkin. Inhottavaa vain oli se, että kengät hiersi kovasti kantapäästä, ehkä nämä vain vaativat enemmän totuttelua /sisäänajoa. 

Nyt on taas jäät sulaneet, ehkä tässä pääsee vielä normilenkkareilla ulos ennen kuin maa on taas valkoisena ja jäisenä. Kovasti odotan lunta ihan senkin takia, että tällä hetkellä selkä on niin hyvässä kunnossa, että voisin jopa kuvitella pystyväni juosta.

Yksi hurjan tärkeä asuste lenkkeilyyn on HEIJASTIN ja itse käytän vielä edelleen otsalamppua näkyäkseni pimeinä aikoina. Muistakaa käyttää heijastimia. Viimeksi tänään aamulla sain sätkyn ajaessani töihin, suojatietä ylittänyt nainen oli täysin mustissa vaatteista ilman minkäänlaista heijastinta, tuolleen tulee vielä vahinkoa.

Jotenkin epätodellinen olo, että nyt jo on perjantai. Mihin tämä viikko katosi? Kuvittelin, että vajaan viimeviikon jälkeen kokonainen työviikko tuntuisi jossakin määrin raskaalta. Koko työviikko tuntui kaikkea muuta kuin raskaalta, innostuin jopa tekemään ylitöitä kolmena päivänä. Toimisto on kiinni jouluviikon, joten työt on tehtävä reippaasti tämän ja seuraavan viikon aikana.

Urheiluissakin ajattelin, etten jaksaisi vielä tällä viikolla urheilla 100%, mutta olin onneksi väärässä siinäkin. Torstaina punttitreenin jälkeen kädet tärisi vielä ruokakaupassakin samaan tahtiin kuin polttarieni jälkeen.

Ihme ja kumma, että tänään jaksoin boulderoida yhtään eilisen treenin jälkeen. Olen alkanut teipata sormet, iho kestää paremmin kahvat.


Aviomies hemmotteli minua pasta carbonaralla päivän urheilun jälkeen.


Minä hemmottelin aviomiestä joulutortuilla (luumuhillon alla on nokare maustamatonta tuorejuustoa)


Löytyipä kuva minusta toukokuulta 2008.


On aikamoinen muutos, hiukset vaihtuneet takaisin omaksi värisiksi, kiloja on lähtenyt (ja pysynyt poissa) hurjasti ja silmälasejakaan en ole tarvinnut silmien laserleikkaukseen jälkeen.

Tuommoinen btw juttu tuo kuva. 

lauantai 23. marraskuuta 2013

hulluuden rajalla

Aikainen lintu sämpylät paistaa, herätyskello soitti tänään 5.50 .. olin päättänyt, että menen salille aamusella, siitäkin huolimatta että oli paistettava pari satsia hampurilaissämpylöitä urheilua ennen JA klo 10.45 oli vielä oltava Heurekassa. 


Treeni kulki tänään ilmiömäisen hyvin. Punttiskäynti oli lähinnä pyrähdys, mutta erittäin tehokas hyvä pyrähdys. Viimeksi salilla tuntui, että alennetutkin painot olivat liian painavat, tänään sitten paukkui enkat. Epäilen vähän, että viimepäivien hiilarit teki tehtävänsä. Tuli tuossa pienen masistelukauden jälkeen vedettyä vähempihiilihydraattista, nyt sitten taas parina päivän syönyt aamulla puurot ja on myös pari leipää mennyt päiväsaikaan. Nyt taas voi siirtyä aamupuuroon aamulenkkipäivinä JA riisi tulkoon takaisin lounaisiin.

Olin suhteellisen järkyttynyt jopa siitä, että sain push downissa lisätty painoa lisää, tekniikka säilyi hyvänä, mutta puhisin kuin mielipuoli. Vipareissa kokeilin isompia painoa kuin aikaisemmin, ja tuntuu että voisi nostaa vielä kilolla painoja, rintaliikekin alkaa tuntua laittoman kevyeltä (kirjoitin virheellisesti vihkoon 3 x 8, kun todellisuudessa tein 3 x 12).

Kodin ja suihkun kautta huristelimme aviomiehen kanssa Heurekaan, jossa treffasimme vanhempani ja serkkuni perheineen.

Touhustimme pari tuntia Heurekassa. Kävimme katsomassa Tie Tähtiin -elokuvan, leikimme serkuntyttöjen kanssa ja tutkimme varsin tarkasti Heureka tulee hulluksi -näyttelyn pisteet. Kerrassaan valaiseva näyttely, vaikka itsekin olen kokenut olevani suhteellisen tietoinen erinäisistä mielenterveysasioista, niin silti tämä herätti kovasti ajatuksia.


Näyttelyn jälkeen kokoonnuimme vielä vanhempieni luona samalla porukalla. Sämpylöiden lisäksi oli valmistanut pulled chickeniä, resepti on about sama kuin aikaisemmin tekemässäni pulled porkissa, nyt vain lisäsin sinappia ja ketsuppia lihaan paistamiseen jälkeen lisättävään soosiin.


On ollut aivan suurenmoisen ihana päivän, meidän pikkuinenkin sai jälleen kerran valtavasti huomiota, tytöt leikkivät Mimin kanssa ja mimi myös jahtasai legojunanradalla olevaa junaa (ihan kuin piirretyissä, koira jahtasi rataa kiertävää veturia).

Miehen kanssa kävimme vielä ennen sauna- ja uintivuoroa melkein tunnin kävelyllä. Tuli testattua hakkuuhuukkailuissa saamani otsalamppu. Huukkailujen sisäänpääsymaksu maksoi itsensä takaisin ja ylikin, Sain Petzlin Zipka plussan.

perjantai 27. syyskuuta 2013

tgigt

Onneksi oli saliaika.. pullisten kotona ennen salille lähtöä, mistä toi haius on tullut?! Toissapäivänä vedettiin urakalla leukoja Konalassa.. eikä tuo pala ota laskeutuakseen, ts tuntuu kuin haiukset olisivat jatkuvassa pumpissa.




Tänään tuli tehtyä oikein kunnon perustreeni salilla, ei mitään kikkailuja masiinoissa, ei mitään omituisen kuuloisia liikkeitä, vaan tosi basic -kamaa. Innostus tähän lähti siitä, että kävin tiistaina ystävättären kanssa salilla. 

Ystävätär ei ole puntti-ihmisiä, joten piti sitten siinä miettiä vähän uutta treeniä. Itse vedän kaksijakoisella tai sitten fitfarmin superpari tms tai kiertoharjoittelutreeniä. Mutta.. mitä tehdä kun tulee tutustuttaa toinen lajiin. Kiva tilanne miettiä mitä treenata, miksi .. ja miten. Kuten kiipeilyssä, niin punttitreenissäkin on hyvä välillä pysähtyä miettimään miten treenaa ja miksi. (Tästä tulikin mieleeni, että seuraavan parin viikon aikana pääsen tutustuttamaan muutamaan ystävää enemmän kiipeilyn ihmeelliseen maailmaan.. ihan superia.)

Tein ystävättärelle kivan yksijakoisen treenin, pitää muistaakin laittaa se hänelle, ties vaikka innostuisi treenaaman toistekin. Oli kuulema tuntunut hyvin koko kropassa seuraavana päivänä, erinomaista.. niin pitikin tuntua.

Tänään tein omasta päästä tällaisen treenin

7 min alkulämpö crosserilla 

leuat 8 - 6 - 4 (huomaako kaavan.. :P)
leveä kyykky tanko 50kg 3 x 12
sjmave 55 kg 3 x 12 
etukyykky&pystypunnerrus tangolla 3 x 12 
penkkipunnerrus 35kg 3 x 12
dippi penkkin nojaten omalla painolla 3 x 12 
vatsat kiertäen istuessa levypainolla 3 x 20


TGIF.. tänään tuli katsottua Iron Man 3 sylissä, huomenna kiipeilyä, shoppailua, saunomista, sunnuntaita ja tankkauspäivää, joka alkaa ystävän luona brunssin merkeissä.

maanantai 16. syyskuuta 2013

hyvää alkanutta viikkoa


Maanantaille erinomainen aloitus, circuitreeniä neljä kierrosta salilla. Toivottavasti muillakin alkaa viikko ihanasti.

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0