Onneksi oli saliaika.. pullisten kotona ennen salille lähtöä, mistä toi haius on tullut?! Toissapäivänä vedettiin urakalla leukoja Konalassa.. eikä tuo pala ota laskeutuakseen, ts tuntuu kuin haiukset olisivat jatkuvassa pumpissa.
Tänään tuli tehtyä oikein kunnon perustreeni salilla, ei mitään kikkailuja masiinoissa, ei mitään omituisen kuuloisia liikkeitä, vaan tosi basic -kamaa. Innostus tähän lähti siitä, että kävin tiistaina ystävättären kanssa salilla.
Ystävätär ei ole puntti-ihmisiä, joten piti sitten siinä miettiä vähän uutta treeniä. Itse vedän kaksijakoisella tai sitten fitfarmin superpari tms tai kiertoharjoittelutreeniä. Mutta.. mitä tehdä kun tulee tutustuttaa toinen lajiin. Kiva tilanne miettiä mitä treenata, miksi .. ja miten. Kuten kiipeilyssä, niin punttitreenissäkin on hyvä välillä pysähtyä miettimään miten treenaa ja miksi. (Tästä tulikin mieleeni, että seuraavan parin viikon aikana pääsen tutustuttamaan muutamaan ystävää enemmän kiipeilyn ihmeelliseen maailmaan.. ihan superia.)
Tein ystävättärelle kivan yksijakoisen treenin, pitää muistaakin laittaa se hänelle, ties vaikka innostuisi treenaaman toistekin. Oli kuulema tuntunut hyvin koko kropassa seuraavana päivänä, erinomaista.. niin pitikin tuntua.
Tänään tein omasta päästä tällaisen treenin
7 min alkulämpö crosserilla
leuat 8 - 6 - 4 (huomaako kaavan.. :P)
leveä kyykky tanko 50kg 3 x 12
sjmave 55 kg 3 x 12
etukyykky&pystypunnerrus tangolla 3 x 12
penkkipunnerrus 35kg 3 x 12
dippi penkkin nojaten omalla painolla 3 x 12
vatsat kiertäen istuessa levypainolla 3 x 20
TGIF.. tänään tuli katsottua Iron Man 3 sylissä, huomenna kiipeilyä, shoppailua, saunomista, sunnuntaita ja tankkauspäivää, joka alkaa ystävän luona brunssin merkeissä.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti