tiistai 10. syyskuuta 2013

onneksi on ohjaustehostin

Olipas pitkä viikko, viimeksi tuli urheiltua viikko sitten tiistaina, ja silloinkin tuli tehtyä vain aamukävely. Sairastaessa tuli liikuttua vain, kun nousukuumeessa perjantaina siivosin keittiön.. ja toisessa nousussa sunnuntaina makuuhuoneen. Kuumeisena sain myös idean pieneen säilytystilapuuteongelmaan.. torstaina tai viimeistään viikonloppuna menemmä ostamaan uuden sängyn säilytyslaatikkoineen. Wuhuu! Kaupassa sain myös idean keittiön ilmeen piristämisestä, mutta siitä (ja sängystä) lisää myöhemmin.

Olin asettanut tämän päivän tavoitteeksi testata josko jaksan kävellä aamulenkin. Ja hyvinhän se sujui, vaikka matka-aika oli nelisen minuuttia pidempi kuin ennen flunssaa.


Olin myös miettinyt, että jos olo on hyvä, niin voisin uskaltaa jo myös salille. Massiivisen lounaan ja kahvitankkauksen voimalla lähdin salille. 

tunaa, kukkakaalimuusia, kurkkua ja oliiviöljyä

Tarkoituksena oli (kuten aina on) vetää kevyt treeni, jotenkin sitten innostui ihan ihmeentavalla. Painot tuntuivat yllättävän kevyiltä ottaen oman oloni huomioon. Salilla oli sen verran paljon trafiikkia, että päätin vetää oman treenin kuurin mukaisen treenin sijasta.

alkulämpö crosserilla

tasapunnerrus kp 3 x 12 á 12,5kg 
pystypunnerrus 3 x 12 á 11kg
ranskalainen punnerrus mutkatanko + 15kg 3 x 12
rintaliike 3 x 12 á 8kg
vipunosto 3 x 12 á 5kg
olankohautukset 3 x 12 á 15kg
push down köydellä 3 x 12 

vatsakierrot istuan levypainolla 3 x 20

Onneksi autossa ohjaustehostin, kotimatka olisi muuten ollut aika vaivalloinen.

0 kommenttia:

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0