Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokailu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 21. helmikuuta 2014

Ruokavaliomuutoksia

Täyttelin tuon paljastuksia minusta, kysyttiin salaista pahetta, ja laitoin, ettei ole sellaista ole. Minulla oli vielä vähän aikaa sitten sellainen salainen pahe, että makeutin pääsääntöisesti aina maitorahkani joko hunajalla tai makeutusjauheella, en osannut syödä sitä ilman.

Muutettuani ruokavaliota jo ennen vuodenvaihteen alkua, olen alkanut arvostaa enemmän ruokien omaa makua.

Pikkuhiljaa olen siirtynyt kohti vähämakeutusaineisempaa arkea, olen myös vähentänyt radikaalisti light limujen juomista. Olen aina tiedostanut sen, ettei makeutusaineet ole hyväksi (ihan kuten ei ole sokerikaan), enkä nyt sano ettenkö niitä tulisi lainkaan käyttämään. Olen iloinen siitä, että olen niistä päässyt eroon ainakin osittain.

Maitorahkoissa on eroja, osa on niin happamia, ettei niitä ole voinut syödä kuin makeutettuna. Parhaimmanmakuista on Valion Eila Pehmä maitorahka. Sen kanssa jokin lastenruokaa (Piltti kuningatar tai ruusunmarjavadelma), pari kuivattua aprikoosia (pirkan on sokerittomia) silputtuna päälle ja pari hyppysellistä gojimarjoja.


Ruoka maistuu nyt erityisen hyvältä saatuani viimeviikkojen stressin jälkeen ruokahaluni takaisin. Syöminen ja stressin myötä yöunien palaaminen tuntui tänään köysittelyssä. Pari viikkoa olen lähinnä himmaillut köysittelyn suhteen, en ole luottanut voimiini/jaksamiseeni. Mitenkäs sitä voisi olla energiaa pidempiin rankkoihin negatiivisiin nousuihin, kun ruokailut ovat jääneet välistä jne.


Tänään jaksoin nousta 15 nousua, 2 kisaseinällä ja 4 3D:llä aviomiehen varmistessa, loput itsevarmistavilla. Ei huono. Olin iloinen siitä, että sain itseni taas omalla epämuvakuusalueelleni. Minulla on aivan liian suuri tarve onnistua kerrasta.  Mitä sitten jos reitin nousu menee projektoinniksi?

Sitä taisi olla turhan paljon energiaa vielä selän kuntoon nähden, tuli käveltyä varsin hitaasti areenalta autolle, pikkuhiljaa koko ajan paremmin.

Ruokavaliomuutoksen lisäksi muutoksia tulee myös treeniin. Boulderointi on ollut nyt se juttu mitä mennä tekemään, jos aikaa on vähän, haluaa saada kohtuullisessa ajassa hyvän treenin tehtyä, eikä ole esim ollut autoa käytössä tms (Konalaan on ollut lyhyt matka pyörällä). Olen tavallaan iloinen siitä, että tulen nyt treenaamaan useammin punttiksella, punttis on se minne aina kerta toisensa jälkeen palaan, kokeilen jotain muita juttuja välissä, mutta punttikselle palaan aina. Oma punttisrakkaus syntyi jo lukioaikoina uimastadikan salilla treenatessa ihanaisen N:n kanssa. Yleisurheiluaikoina punttisalitreeni oli jo tullut tutuksí, mutta silloin se oli lähinnä penkkiä (kuula kun oli lajini).

Nyt viimeistään taitaa tulla turvauduttua pt:n apuun kuntosalillakin, jos vain meidän salilta löytyy joku, jolla on fysioterapeutin koulutusta. Haluan saada liikkeen kuntoon, niin että saan hyvältä tuntuvan rankan treenin ilman pelkoa selän rikkoutumisesta lisää. Joku tukivyö pitää pikimiten hankkia. Tottakait liikkeitä tulee harjoiteltua fysioterapiassakin, mutta koen tarvitsevani opastusta omassa ympäristössäni, eikä uudet treeni-ideat ole lainkaan huono asia.

Erityisen iloinen olen ollut viimeaikoina siitä, että olen nyt saanut parikin kiipeilevää ystävääni seurakseni salille satunnaisesti. Ei se punttitreeni nyt NIIN kamalaa ole.

Sanoin aviomiehelleni ajaessamme Salmisaaresta kotiin, että vaikka viimeaikoina koettelukset ovat olleet rankkoja sekä fyysisesti että psyykkisesti, niin olen tässä oppinut entistä enemmän arvostamaan aviomiestäni. Olen heikoilla hetkilläni voinut turvautua häneen, olla heikko ja kipeä, eikä minun ole tarvinnyt yksin pärjätä ja taistella kaikkea vastaan. Mun kivi.

perjantai 30. elokuuta 2013

gluteenitonta?

Kauhean kätevää, tässä on muutenkin ruokakuuri päällä, jossa on tarkoitus tiivistyä (on muuten ihan huikeaa kehitystä omassa kropassa) ja nyt siihen sit päälle olen päättänyt kokeilla vhh ja gluteiinitonta ruokavaliota. Tarkoituksena on kokeilla, jos refluksikohtaukset pysyisivät poissa. Kuinkakohan suuren työn ja tuskan takana gluteiinittoman ruokavalion noudattaminen on? Pitää opiskella aiheesta, ikinä joutunut sen koommin aiheeseen perehtymään.

Tänään tein illalla Jonna1983:n kukkakaaliriisiä, sen kanssa jauhelihaa ja salaattia, herrrrkullista.


Bongasin lähikaupasta myös glueteiinitonta kaurahiutaletta. Gluteiinittoman lisäksi tarkoitus oli noudattaa vähähiilihydraattista .. tai ainakin hiilaritietoisista ruokavaliota.. ei tästä varmasti ainakaan haittaa ole. Olisi kiva vaan jossain vaiheessa saada kohtauksen kuriin, eikä kärsiä useita viikkoja kivuista.


Huomenna aamuaerobisen jälkeen sitten ensimmäinen satsi uutta puuroa.

Btw.. mahtavat kiipeilyt tänään, jaksan vain olla niin fiiliksistä kiipeilystä.. mieli halajaa kyllä jatkuvasti salillekin, vaikka jaloissa tuntuu viimeaikoina lisääntyneet alakroppatreenit korkeammilla painoilla. Voisi mennä saunaan toviksi hauduttamaan koipia kuntoon tai mennä hetkeksi infrapunasaunaan. Infrapunasaunallahan pitäisi olla kaikennäköisiä terveysvaikutteitakin.

torstai 11. heinäkuuta 2013

herkullista kesää

Kesäinen herkuttelu tarkoittaa jäätelön sijasta mansikoita, vesimelonia ja ananasta. Makealla ananaksella ja tuoreilla mansikoilla saa kiva iltapalaherkun. Alunperin kokeilin ananaiksen ja maitorahkan sekoittamista sauvasekoittimella, kun yritin peittää Lidlin laktoosittoman maitorahkan happamuutta.


Ananas paloina pelastaa vain niin vähän, ja yrittäessäni vältellä turhaa keinotekoista makeutusta hunajaa kuluisi turhan paljon, jotta maitorahkoista saisi syötävää. Valion pehmeän maku oli niin mukava, että sitä voisi syödä sellaisenaan.


Usein lisään 3-4 rkl Sun Mysliä maitorahkojen sekaan. Myli tuo fiiliksen, että syö oikeasti jotain, eikä vaan vedä vellejä/vauvojenruokia.


Vesimeloni on nyt ihanan edullista.



Pikkuinen on samanlainen vesimelonirohmu kuin emäntänsä.



Pakko hehkuttaa. Eilen veimme mieheni kanssa ystäväni 30v syntymäpäivänsä kunniksi kiipeilemään. Vähän jännitti pystynkö edes varmistaa, mutta hyvin varmistaminen onnistui (onnistuin maanantaina reveyttämään jotain kädestä.. viikko pitää vielä ottaa rennosti).

Olin NIIN innoissani ystäväni puolesta, hän ei ollut koskaan aikaisemmin ollut kiipeämässä, kaikki oli uutta .. ja kerrankin sain pitää "kiipeilyluentoa" jollekin.. ja pääsin jakamaan osaamistani. Ystäväni oli erittäin otettu omasta tavastani opettaa, ja hän oli jopa sitä mieltä, että minun kannattaisi jopa harkita valmentamista tms. Personal trainer-hommathan on salainen haaveeni, mutta ei ole aikeita oikeasti alkaa alanvaihtoon.

Ystäväni oli ihana, uskomattoman reipas .. ja lopulta kun saimme hieman jo tekniikkaa mietittyä, niin hän suorastaa juoksi reitit ylös. Aivan mahtavaa. Tuntuu ihanalta, kun pääsee jakamaan tätä rakkautta lajiin, ja mahdollisesti innostamaan uusia harrastajia lajin pariin. Lahjaan kuuluu vielä kokeilukerta ulkokallioilla, otollisia säitä odotellessa.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

5/2013

Takana on mukavan aktiivinen urheiluviikko, paljon aerobista, fysioterapiaa ja kotijumppaa. 


Viikon ruokailut ovat menneet hyvin, perjantain puolikasta superherkullista kuppikakkua lukuunottamatta olen pysynyt kovana. 












Vaikka syökin tiukan kuurin mukaisesti, ei ruoan tarvitse silti olla mautonta. Jerk chikenin lisäksi olen syönyt meksikolaityylisesti maistettua kanaa riisiin sekoitettuna.

perjantai 24. helmikuuta 2012

kevyt perjantai-illan punttis

Alunperin tämän päivän piti olla lepopäivä urheilusta, mutta koska kenkäostokset siirtyi toiselle päivälle (Nina's sulki tänään jo viideltä, snif!) niin pääsin ajoissa kotio. Lähdin salille lähinnä avopuolison "tueksi". Olihan siellä taas kiva heilutella painoja.


Ruokailut ovat menneet varsin mukavasti, pääsääntöisesti suunitelmien mukaan. Liikuntaa on tullut harrastetta monipuolisesti ja riittävästi, joten ei ole tarvinnut pelätä lihoavansa. Jokin pieni vinksahtnut ääni välillä päässä yrittää huudella, että vähentäisi ruokamääriä, vähentäisin kaloreita, jättäisi leivät ja pastat syömättä jne.. Jos punnitsen itseni, niin sen jälkeen äänet päässä alkavat huudella enemmän. MUTTA kuten aina muillekin sanon, vaaka ei ole se mittarit, pitää katsella miltä vaatteet näyttävät päällä

Mulle peili ei aina vaan kerro aina sitä "totuutta", välillä mua sieltä katselee se 80kg tyttö, joka olisi halunnut suurinpiirtein vuolla itsestään ylimääräiset laardit pois. Pitäisi varmaan käydä taas jossain välissä kehonkoostumusmittauksessa, edellinen taisi olla joskus lokakuussa. Jos ne mittaukset saisivat sen pläskin mun sisällä pitämään suunsa kiinni.

Onneksi näitä hetkiä on nykyään vähemmän, suurimman osan ajasta alan olla jo tyytyväinen itseeni ja omaan vartalooni.


Tänään olisi kovasti salin jälkeen tehnyt mieli vetää eilen leivottuja rouhesämpylöitä kaksin käsin, mutta onneksi maltoin mieleni. Nyt edessäni on jättimäinen annos höyrytettyjä kasviksia, nuudeleita, kanaa ja kananmunanvalkuaisia. JOS tämän jälkeen vielä on nälkä niin mä vedän maitorahkan. On vain pakotettava itsensä syömään kaikki noi fiksut ja suunnitellut ateriat; ei etteikö muuten saisi tarpeeksi energiaa.. vaan koska muuten tulee sitten nälissään vedettyä kaikkea ei niin fiksua ja paljon.

Hyvästä ruokailusta.. mun pikkuiseen. Mimihän on välillä ollut hurjan ronkeli syömään, saattaa useita päivä vain närppiä ruokaansa ja välillä on jättänyt ruoan kokonaan koskematta. Aina välillä ollaan luultu, että olemme keksineet jonkin jutun millä saamme Mimin syömään ruokansa. Nappulat + jokin juttu.. tonnikala, kurkku, tomaatti, raejuusto.. oltermanniraaste, mutta jokainen noista on parin päivän jälkeen menettäny tehonsa.  Nyt ehkä ollaan vihdoinkin löydetty se millä saadaan tuo syömään, vastaraastettu parmesan. Onneksi toi on vaan tuollainen pikkuinen, eikä esim rotikka mille ei varmaan pieni määrä raastetta riittäisi.

Avokki sanoi, että meissä on jotain vikaa, kun ruokalistalla lukee "parmesania Mimille".. sehän on koira :D Pääasia että toi nyt syö.

maanantai 6. helmikuuta 2012

ruokavaliohahmotelma

Tänään oon "maistellut" omaa ruokavaliotani, ekaksi voisin vähän luonnostella sitä tähän, sitten katsellaan kalorilaskurissa miten tästä saan tarvittavat hiilarit, prodet, rasvat ja vitskut.

Aamiainen
45g kaurahiutaleita
100g raejuustoa
50g marjoja
1,5 dl mehukeittoa
10 g soijalesitiiniä
omegat

Lounas
300g kasviksia
100g lihaa/kalaa/kanaa
2 valkuaista tai 50g raejuustoa
10 g oliiviöljyä
(tähänkin mahd 50g pastaa/riisiä  tai pari palaa leipää jos kalorit sallii)

Välipala
250g maitorahkaa
100 g marjoja
TAI pro fx -patukka

Päivällinen 
300g kasviksia
50g pastaa
100g kanaa/kalaa/lihaa
10 g oliiviöljyä
2 valkuaista /50g raejuustoa
hedelmä

Iltapala
250 g maitorahkaa
10 vehnälesettä
5 g soijalesitiiniä
1 dl mehukeittoa
hedelmä

Liha- ja kasvisvalinnoilla tietenkin on sitten suuri merkitys paljonko päivittäin tulee kaloreita, mutta tein alustavan laskelman käyttäen broileria ja kruunuvihanneksia ja hedelmänä omenaa, niin päivittäiseksi kalorinsaanniksi tuli vain karvan alle 1700 kcal. Lisäämällä lounaalle riisin/pasta tulisi kaloreita vähän alle 200 lisää, siihen voi ottaa vaikka pari ruisleipääkin.

Jotain lisää tuonne olisi saatava, ellei siten osan kasviksista korvaa esimerkiksi linsseillä ja pavuilla. Ehdotuksia? Annokset ovat jo isoja, ettei niihin tarvitse kait kauheasti enää sörkkiä.


Kyllä tuon nyt pitäisi olla ihan toimiva, saa korjata jos oon tekemässä ihan päin honkia jotain.

Terapeutin kanssa ollaan tosiaan edelleen puhuttu siitä, kuinka tärkeää mulle on tuo ruokailun suunnitteleminen etukäteen, ja ..jos pienellä vaivannäöllä pysyy vanhat möröt pois ja pystyy silloin tällöin herkutella ilman huonoa omaatuntoa, niin tää oon enemmän kuin fine mulle :)

Elikä, pääsääntöisesti tuolla ruokavaliolla, mutta jos tankkauspäivän lisäksi joskus tulee joku toinenkin meno / illallinen kylässä tms, niin en ota paineita siitä. Silti 5 päivää seitsemästä tuolla ja liikunnat päälle. Eikait nyt tää ihan reisille voi mennä?

tunnustettavaa

Äsken tipahti mailiboksiin kiitoskirje fitfarmilta. *köh*... eihän se nyt ihan puhtaasti mennyt :D Motivaatio ylläpitäminen oli vaikeaa eikä ollut niin kovaa tahtoa kieltäytyä muutamaan otteeseen herkuista, kun .. sitä pudotettavaa ei nyt ollut niin kovasti. Tavoitteenahan oli tiputtaa joulun aikana tulleet muutama kilo, ja sen tavotteen saavutinkin. 3 viikossa paino tippui 3 kiloa, onhan se tosi hyvin.

Joskus kun oli kovasti tyytymätön itseensä oli helpompi pitää noista dieteistä kiinni, myös silloinkin maksoin Litestä sen 89 € oli motivaatio ihan eri.

Se että GFG on ohi, ei tarkoita kuitenkaan sitä, että siirtyin herkuttelemaan poskettomasti, vaan pääsääntöisesti noudatan Fitfarmin ruokarytmejä, annoskokoja ja ruokavaliota. En näe mitää syytä miksen noudattaisi noita ohjeita, kasviksia voisin syödä enemmän, ja iltaruokien pasta-/riisimääriä voisi korottaa.. ehkä. Ylläpitoa nyt siis, ei laihduttamista. edit: ja hedelmät tulevat takaisin, niin on ollut ikävä

Kerran viikkoon voi pitää kunnon herkuttelupäivän / tankkauspäivän, ihan vain koska sitä pitää sallia itselleen herkkuja, jottei elämä muutu tylsäksi. Ah, ja joo.. ennen kovia kiipeilyurakoita teen kans erikseen tankkauksen jollain hiilaripitoisella juomalla tai ruoalla, ihan jotta ei tuu sellainen olo, ettei siitä nyt ole se kiipeily kiinni.

lounas
 Fitfarmin näissä proggiksissa toimivan ruokavalion lisäksi superia on se, että saa aina valmiit treeniohjelmat.

Fitfarmillahan alkaisi Lite.. ja ylläpitäjät, uskoisin sen olevan samantyylinen mitä olen tässä itselleni muutenkin kaavaillut ruokavaliota.

Ihan ilma muuten, käytin molemmat kahvitunnit kerralla ja kävin pikkuisen kanssa ulkona



Ei ihan välity se kirkas aurinkoinen ilma tuosta kuvasta :P

Miltä kuulostaa?

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0