Croozerikausi käynnistetty

Polkupyörä ja pyöräily ovat the juttu tässä elämänvaiheessa. Muuten en varmaan saisi samanlaista määrää liikuntaa mahdutettua (tai saisi ylipäätänsä aikaiseksi) viikkoon, aerobista siis. Pyöräily on niin ihana, eikä työmatkapyöräilyyn käytettävä aika ole edes niin paljoa autoilua pidempi. 

Pyöräkausi on ollut itsellä käynnissä talven läpi, mutta sitten myös sain lapset croozeriin ja miehenkin mukaan menoon. Perjantaina pistettiin Croozeri kuntoon ja lähdettiin testamaan miten pojat pärjäävät ja viihtyvät takana. Croozerihan on ollut meillä kovasti käytössä koko ajan. Se on ollut mitä parhain hankinta (jos vaan olisi ollut vähän fiksumpi, olisimme voineet ostaa sen 2015 mallin, joka taisi olla jousitettu malli). Molemmat pojat ovat pienestä pitäen kulkeneet kärryssä, tätä varten ostimme infant slingin.

Nuoremman kanssa tein myös vanhempainvapaan jälkeen ennen pojan hoidon alkamista (pojan kanssa käytiin yhdessä töissä) työmatkat pyörällä, tai niin kauan poljin matka miniK takana, kun hän helteillä tuolla kärryssä pystyi olla kesällä. Hoidosta esikoista hakiessa oli kätevä jättää nuorempi kärryihin nukkumaan ja saada hakea rauhassa isompi poika, usein vielä sain esikoisen kuskattua kotiin Croozerilla ja pidettyä nuoremman vielä unessa kotiutumisen jälkeen. Nuorempi on varmaan pitkän aikaa nukkunut suurimman osan päikkäreistään Croozerissa. 

Viimeviikolla pistimme croozerin kevätkuntoon ja kokeilimme miten pojat viihtyvät kyydissä ja miten itse jaksan heitä vetää. Molemmat menivät hyvin, onhan toi 25kg vaunu ja melkein 30kg poikia .. no .. paljon, mutta treenii treeniin, voin sit kesällä kekkuloilla häpeilmättä pihalla biksuissa.

Kakkaa lumella

Ah kevät!

Talvipyöräily on taas takana. Hyvin tuossa muutaman viikon pyöräilytauon aikana työmatkapyöräilyn speksit muuttuivat merkittävästi. Itsellä meni vähän hermo huonoon kuntoon, kun sain pyöräillä sohjossa, pyörä tärisi ja kämmenet puutuivat tärinästä. Sohjon määrästä riippuen välillä työmatkoihin kului jotain 45-50min välillä, autossa hommassa olisi mennyt alle vartti.

Talvipyöräily OLI kivaa, pääasiassa kuitenkin lunta oli maltillisesti ja teitä aurattiin talvella mukavasti. Välillä vaan saatoin aamuisin olla ennen aura-autoa liikkeellä, niin tiet olivat hyvinkin pehmoiset. Toisaalta onhan se huisa fiilis rikkoa aamuisin neitseellinen lumi, olla yksin ensimmäisenä pyörällä liikkeellä. Siinä on jotain hyvin palkitsevaa.

Vaatetus ei ole missään vaiheessa talvea ollut ongelma, ei ole huonoa säätä on vain huonot varusteet, ja itsellä on hyvinkin paljon vaihtoehtoja siinä, miten lähteä kerroksittain vuoraamaan itseään. Renkaatkaan eivät varsinaisesti ole olleet ongelma, Schwalben winter marathonit ovat olleet hyvin stabiilit liukkailla keleillä.

Ainoa miinus on ollut se, että talvisin tuohon matkaan tosiaan on kulunut merkittävästä enemmän aikaa. Pukeminen, kerrokset .. ja tosiaan sitten se, että työmatka on tosiaankin voinut viedä sen 50min. Ei voi lähteä enää 30min ennen työpäivä alkua, pystyen luottaa siihen, että on jopa ennen työpäivän alkamista toimistolla. Tänään sotkin kotiin 20 minuutissa, se että on 20-30 min enemmän aikaa sekä aamulla että iltapäillä tarkoittaa hyvin aikataulutetussa lapsiperhearjessa mahdollisesti nopeaa ruoanlaittoa ennen lasten hakemista hoidosta, nopeaa yleissiivousta jne jne.

Nyt aikaisempaan pyöräilyyn on se muutos, että nyt minulla on menossa ketokokeilu. Piti jo aikaisemmin pistää testiin ketoosin vaikutus omaan arkiliikuntaan, mutta tämä kokeilu siirtyi ihan siitä syystä, että meillä perheessä oltiin kipeinä yms syitä.

Tänään aamulla olo oli kerrassan mainio, työmatkalla ei tuntunut minkäänlaista väsymystä. Kotimatka sitten oli asteen tahmainen lopussa, TOSIN siinä voi myös olla ihan se myös taustalla, että vaatetta saattoi olla liikaa JA olo ehkä alkoi iltapäivää kohden muuttua kuitenkin sellaiseksi, etten välttämättä ole vielä ihan täysissä voimissani.

Testailut jatkukoon, mutta sitä ennen voisin vaihdatuttaa miehellä talvirenkaat tavallisiin. Olihan tuo matka aika rapisevaa sorttia.

Ympäri vuoden

Kahden pienen lapsen äitinä ja useampaa urheilulajia rakastavana, on ollut hyvin vaikea löytää aikaa enää pyöräilylle. Lokakuun viimeisellä viikolla äitiysloma vaihtuessa vanhempainvapaaksi, meillä alkoi miehan kanssa sama järjestely, mikä meillä oli käytössä jo esikoisen vanhempainvapaalla. Minä palasin osa-aikaisesti töihin, ja mieheni työ muuttui samalla osa-aikaiseksi, jaamme siis vanhempainvapaan suhteessa 40-60.

Näin alkaneen työrupeaman hienona mahdollisuutena siirtyä tekemään työmatkat pyörällä. Moni ihmettelikin, että on varsin omituinen aika korkata pyöräilykausi alkuun. Onneksi viimevuosina on oppinut, että ei ole olemassa huonoa säätä, on vain huonot varusteet.

Alussa minua hieman hirvitytti, olin ollut tähän asti vain hyvillä keleillä polkevaa sorttia. Sateella pyörällä sotkeminen ei missään nimessä ollut ikinä kuulotanut kivalta.

Kerran kävin pimenevillä keleillä töissä ilman lamppua, työmatka pelotti niin paljon, että tämän jälkeen heti seuraavana päivänä suuntasin Varuste.nettiin ostoksille, matkaan tarttui kunnon etulamppu sekä takalamppu, sadesuoja repulle sekä huomioliivit, jotta varmasti näyn.

Kelien kylmetessä sekä muuttuessa vielä märemmiksi, hankintoihin kuului suojat kengille, kylmenevillä keleillä suojat estävät varpaita paleltumasta ja sateisilla keleillä jalat eivät kastu. Ensimmäisten pakkasten jälkeen hankin myös nastarenkaat pyörään.

Pyöräily on oikeastaan aivan mahtavaa. Usein valitsen sen pidemmän reitin töihin, ihan vain saadakseni nauttia hetken omaa aikaa lapsiaamun ja työpäivän välillä. Näin pienten lasten kanssa oma aika on aika harvinaista herkkua. Ei toki pidä ymmärtää väärin, minä nautin suunnattomasti myös siitä äiti-ajasta lasteni kanssa.

Joskus tuntuu, että valmistauminen työsiirtymiin on aika pitkä prosessi.

Päälle tulee urheilutoppi, pyöräilyhaalari (sellainen lämpimämpi), sukat, pitkähihainen paita (paksuus vaihtelee lämpötilan mukaan, usein on päällä myös sadeasu  (takki ja housut), pyöräilykengät, kenkien suojakengät, buffi kaulaan ja toinen buffi päähän, korvatulpat, ettei korviin satu viima, pyöräilykypärä, ajohanskat ja sormikkaat päälle. Tulee hiki ihan ajatellessa sitä kaikkea kamamäärä mikä pitää pukea päälle. Sitten vielä reppu selkään ja reppuun sadesuoja.. ihan varmuuden ja näkyvyyden vuoksi.

Nyt vain on joutunut joulupyhien JA sairasteluiden takia pitämään kohta kuukauden tauon työmatkapyöräilystä, myös nuo muutamat lumimyräkät tuossa joulualla oli sellaiset, ettei tohtinut lähteä pyörällä. Ihan väkisin mä en kelillä kuin kelillä aja, lumi ei ole estä, mutta auraamattomat pyörätie kyllä.

Täytyykin käyttää pyörä huollossa, niin sitten taas saa pyöräily jatkua. Nyt talvella onkin hyvä sitten hankkia sitä kuntoa pyöräillessä nastarenkaille, kesällä jaksaa sitten vetää molempia muksuja pyörällä Croozerissa.

Team Metelimies pyöräilee

Pidemmän aikaa olemme miehen kanssa miettineet lapsella peräkärryn ostamista. Kauheasti ei tullut tutkimustyötä tehtyä, sillä hyvinkin pian yksi kärry nousi useammalla palstalla ja foorumilla ehdottomasti yli muiden. Valintamme oli Croozer Kid 2 -urheilukärry.

kuva lainattu: www.lastenturva.fi

Aviomiestä hieman mietitytti kärryn paino, mutta sanoin siihen, että tuleepahan sitten minun treenattua loput raskauskilot pois.

Lauantaina kasasimme kärryn ja sunnuntaina kävimme ensimmäisellä pyörälenkillä kolmistaan. Harmillista on, ettei koiraa uskalla laittaa lapsen kanssa samaan suljettuun tilaan, nyt vielä Mimin joutuu jättämään kotiin perhelenkkien ajaksi.

Koska meidän poikamme on vasta 9 viikkoinen, niin ostimme pojalle erityisen vauvaistuimen, joka asennettiin kärryyn.

Pyörän kasaaminen näytti helpolta ja kasatun vaunun sai osiin helposti alakertaan ja pihalle kuljettamista varten. Pyörääni laitettiin takapyörään liitinosa, johon reissuun lähtiessä vain napsautetaan vastakappale kärryn kera kiinni. Helppoa. Tarkoituksena on laittaa vielä yksi liitinosa tavalliseen pyörääni, sillä jos yksin lähden liikkeelle pyörän kanssa, niin on hyvä, että uskallan jättää pyörän yksinään (jos vaikka poikkean kärryn kera kaupassa tms) ja tällä hetkellä cyclossani ei ole jalkaa, joten yksi kärryn saaminen kiinni pyörään voi olla pienen taiteilun takana.

Vapisevin jaloin ja käsin lähdin liikkeelle. Kestää hieman hahmottaa se, kuinka leveä perässä vedettävä kärry on sekä millaiselle säteellä kärry kääntyy perässä. Erityisesti sen takia jännitti kovasti, sillä minulla oli kärry liitetty cyclocrossin perään, olin kolmatta kertaa ylipäätänsä ajamassa lukkopolkimilla.

Matka meni ihan mukavasti, puoli tuntia pyöräilimme kodin lähellä. Hieman pitää miettiä sitä, mitä reittejä tulee poljettua, ehkä pahimmat ylämäet tulee välttää sekä jos tietää jonkin tien olevan erityisen töyssyinen, niin se ei ole mukavaa ajettavaa. Olisi myös mielyttävää, jos ei olisi kauheasti suojateitä ja tienylityksiä, sillä näissä joutui aina hidastamaan vauhtia merkittävästi, ettei pikkuisen matka olisi kauhean epämielyttävä.

Neitsytmatkalla olimme asentaneet gopron kärryn sisälle, joten pystyimme lenkin jälkeen katsella miten vauva oli matkan kokenut. Pikkuinen oli ollut tyynenä istuimessaan, eikä pienet tärinät näyttäneet häirinneen häntä. Kotipihaan kaartaessa kärrystä löytyi rauhallisesti nukkuva pikkumies.

Eilen kävin metelimiehen kanssa vielä ostamassa aurinkolasit, hatun ja aurinkorasvaa, jotta nyt voimme tehdä pidempiäkin lenkkejä vaikka keli olisi kovinkin aurinkoinen.

Seuraavaa lenkkiä odotellessa.

34 2015

Viimeviikon alkua verotti vielä oleminen mökillä, tavallisestihan mökillä olen urheillut ihan tavalliseen tahtiin, mutta nyt tosiaan piti mennä vauvan tahtiin. Metelimiehen rytmit olivat aika sekaisin mökillä, poika ei nukkunut päikkäreitä normaaliin tapaan ja fiksuna tyttönä jätin pullot ja pumput matkasta, joten mies ei voinut sitten tuurailla äitiä, jos olisin esim lähtenyt yksin pidemmälle kävelylle. Olisihan sitä voinut periaatteessa lähteä kahdelleen vauvan kanssa kävelylle, mutta.. nyt voitti laiskuus.

Kotiuduttua tuli taas palattua normiarkeen. Torstaina illalla kävin kiipeämässä kaverin kanssa kahdelleen pitkästä aikaan kunnolla, edellisellä kerralla oli bebe mukana ja sen mukaan tuli valittua sitten reitit (pakoiltiin reitintekometeliä). Tulihan sitä kavuttua yksi 6a taas ylös JA otettua turpaan urakalla yhdeltä 5c:ltä. Hauskaa oli ja oli tosi kiva varmistaa kunnon liidiä pitkästä aikaa. Nyt vielä kun itsekin uskaltaisi ja ennen kaikkea saisin kiivetä negatiivisia reittejä.

Perjantaina pääsimme miehen kanssa kahdelleen pyörälenkille. Kävimme testaamassa kehä kolmosen vieressä kulkevan pyörätien bränikän asfaltin. Matka sujui ihan kivan kevyesti Leppävaarasta Espoon Ikealle, kehä kolmosen varrella sitten ihan alussa minulta otettiin luulot pois noin 1400m:n jatkuvalla ylämäellä. Mies paineli mun ohi kun itse yritin selvitä kovin korkeilla sykkeillä. 23-24km:n kohdalla teki mieli luovuttaa, mutta ylpeys ei antanut periksi. Ihan hyvä lenkki tuo 26 kilsaa kolmannelle pidemmälle lenkille.

La ja su oli hyvät punttitreenit. Edellisellä kerralla penkatessa rimpuilin 30kg:n tangon alla, lauantaina sain sarjat tehtyä jo 40kg:lla, sarjat olivat tosin lyhyemmät, mutta teinpä silti. Monessa muussakin liikkeessä painot nousi. Ojentajille tein pitkästä aikaa neljän liikkeen superin, ei ollut ratti kääntyä tallista lähtiessä.

Sunnuntaina tuli pyöräiltyä koko perheen voimin kevyt testilenkki.

32 2015

Woop.. alkaa nämä viikot olla selkeästi monipuolisempia urheilun suhteen. Minä tykkään!

Maanantaina kävin ensimmäisen kerran kiipeämässä muutakin Areenalla kuin itsevarmistavia. Oman "jännityksensä" hommaan toi pikkuinen, nukkuako vaiko ei. Yksin urheillessa ei tarvitse spennata sitä, että onnistuuko vauva nukkua vai ei ja miten hoitaa syöttämisen jne. Metelimies vaati hieman huoltoa alussa, mutta antoi lopulta minun ja kiipeilykaverini kiivetä ihan rauhassa. Hyvin jaksoi köydessä, vähän tuli kiivettyä negaakin (mikä tänään kiellettiin vielä minulta.. hupsista). Jaksoin kiivetä odotettua paremmin.

Tiistaina urheilut jäi välistä.. emme ehtineet edes sen kummemmalle vaunulenkille.

Keskiviikkona tuli käveltyä mukavan pitkä lenkki. Salilla innostuin kokeilemaan penkkaamista ensimmäisen kerran aikoihin. Tuntui erittäin nöyrältä kamppailla penkissa 40kg:n kanssa ja tiputtaa painot kesken sarjojen 30 kiloon. Eiköhän sitä taas pikkuhiljaa päästä takaisin tässäkin asiassa samaan kuntoon kuin raskauden alkupuolella, silloinhan tuli penkattua oma enkka. Rintalihaksia tuli treenattua pitkästä aikaa selällään maaten, hauskaa oli vain se, ettei sarjojan jälkeen enää noustukaan vanhaan tapaan painot rinnalla vatsalihasten avulla ylös, vaan jouduin tiputtamaan käsipainot maahan ja sivun kautta kiertäen nousemaan itse ylös.

Perjantaina boulderissa alkoi jo hieman iskeä greidinälkä. Tuli tyypattua reittejä (joita en saisi selän, polvien enkä tosiaan tämän päivän tiedon mukaan edes coren takia) saisi kiivetä. Konalaan oli tullut kiva 6a, joka vaikutti niin mukavalta, että hammasta purren jouduin kieltämään itseltä ko nousun. Onneksi onnistuin saada itselleni juttuseuraa hallilla, joten sitten keskityin neuvomaan kaveria ko reitin suhteen.

Lauantain kuntosalilla tuli tehtyä jalkaa ja selkää. Treeni oli edelleen kevyttä, mutta tuntui hyvältä tehdä jalkoja prässissä ja sekä mavea smithissä. Ihana ihanaa ihanaa.

Sunnuntaina pääsimme miehen kanssa ensimmäiselle yhteiselle pyöräretkellemme. Meidän ystävä ilmoitti keskiviikkona, että tulee enemmän kuin mielellään vahtimaan poikaamme, jos vain joskus tarvitsemme lapsenvahtia. NOOOH.. turhan useinhan meillä ei ole ollut lapsenvahtia (lue emme kertaakaan olleet lähteneet pojan synnyttyä kahdelleen mihinkään). Soitimme N:n vahtimaan metelimiestä ja teimme yhdessä tunnin kevyen lenkin. Tällä kertaa uskaltauduin käyttämään lukkopolkimia, en edes kaatunut. Ensikerralla pyydetään ystävä vähän pidemmäksi aikaa, jotta pääsemme mielekkäämmille reiteille, nyt poljimme liikaa reitillä mikä oli täynnä liikennevaloja ja suojateitä.

31 2015

Viimeviikko oli sitten jo vähän monimuotoisempi urheilun suhteen, oli jo boulderointia, punttista ja pyöräilyä. 

Keskiviikon luukin lenkin jälkeen (2,5h ja lähes 11km) oli torstaina sellainen olo, että pieni lepopäivä kävelystä oli tarpeen. 

Maanantaina tuoli ihan vain totutettua ihoa otteisiin ja kiipeilin aikalailla omia reittejä. Perjantaina nousin jo vitosia. Selän ja polvien takia, pysyttelen ihan varmoissa reiteissä ja kiipeän reitit myös alas. Boulderoinnin tarkoitushan on nyt totuttaa ihoa ja aktivoida synnytyksen aikana heikentynyttä corea.

Salilla tein jo raskauden aikana tutuksi tullutta ohjelmaa paitsi lisäsin prässin ja muutin reiden koukistuksen istualteen vatsalteen tehtäväksi. Vielä mentiin pienillä painoilla, tarkoituksena on vain herätellä kroppaa, eikä treenata itseään niin kipeäksi, että vauvan hoitaminen muuttuisi kivuliaaksi.

Lauantaina jalkatreenin jälkeen tuli pyöräiltyä hieman hakiessani pyöräni huollosta. Matkaa tuli 12-14km, mutta aika ei ollut kummoinen, sillä reitilläni oli isolta osalta matkaa jalkatiet vedetty auki ja oli paljon poikkeuksellisia liikennejärjestelyitä.

Sunnuntaina tuli pidettyä taukopäivä urheilusta, sillä silloin vietimme poikamme ristiäisiä, pikkuista voi vihdoinkin kutsua oikealla nimellä muuallakin kuin aviomiehen kanssa kahdellaan kotona ollessa.

29 / 2015

Noni, viimeviikko alkoi olla jo urheilumielessä vähän mielekkäämpi.

Tiistaina oli 4 viikkoa sektiosta, aika jona en saanut nostaa mitään vauvaa painavampaa (vaikkakin en todellisuudessa välttynyt tuolta, sillä meidän talossa ei ole hissiä, joten vaunut on pitänyt nostaa silti ulos JA koira ei uskalla mennä kierreportaita alas, joten hänetkin on kannettava alas).

Kuten jo kirjoittelinkin, niin tiistaina otin pyörän käyttööni sillä seurauksella, että kynsin maata kodin vieressä. Keskiviikkona lähdin sitten tavallisilla kengillä pyöräilemään .. kuten myös eilen sunnuntaina. Keskiviikkona vielä arastelin käsijarruja ja vaihteiden käyttö tuntui oudolta mainitsematta sitä, että minua hirvitti se vauhti, mihin pyörällä pääsi.

Lauantaina oli pitkään odotettu köysikiipeilykerta. Miehen kanssa pakkasimme kamat ja vauvan ja suuntasimme Areenalle. Olin erittäin skeptinen siitä, saammeko ylipäätänsä kiivettyä pikkuisen kanssa, mutta ihan mukavasti me saimme molemmat mentyä itsevarmistavilla juuri sen määrän mitä iho salli. Lihakset olisivat jaksaneet paljon enemmän mitä iho kesti, näin taas, mutta kyllä tuo ihokin taas tottuu kiipeilyyn.

Eiliselle olin suunnitellut lähteväni uimaan, mutta eihän täällä päin ole uimahallit auki. Olin jo pitää lepopäivän kevyttä vaunuilua lukuunottamatta, kunnes mies kehotti lähtemään pyörälenkille. Vähän vastentahtoisesti lähdin, sillä taivas näytti niin pahaentisen harmaalta. Vähän tihutti pyöräillessä, mutta kivaa oli silti. Kevyesti taittui 20 km. Kädet vähän puutui ajaessa, ongelma poistunee ajohanskoilla.

Vielä muutama viikko menee tällee kevyemmin, koska salikortti aktivoituu vasta elokuun alussa ja elokuun puolessa välissä on vasta jälkitarkastus. Täytyy toivoa, että saan pian alkaa treenata kunnolla, sillä kroppa huutaa urheilua. Selkä alkaa olla kovinkin kurjassa kunnossa. Onneksi on nyt pyöräily, sillä pitkät ja mäkiset kävelylenkitkin näemmä vaikuttavat polviin negatiivisesti (elokuussa ortopedille). Pitkä urheilemattomuus ei sovi tälle kropalle.

testing testing

Tänään poistui kielto nostaa mitään vauvaa painavampaa, joten nostin pyöräni pihalle ja lähdi koeajamaan. Teki hurjan hyvää tehdä jotain muutakin kuin vain kävellä, vaikkakin pyöräilyn alku oli kaikkea muuta kuin hohdokas. Pääsin noin sadan metrin päähän kotipihasta saadessani kenkäni jumiin lukottomaan puoleen polkimista. Hienosti vedin rähmälleni tiellä ihmisten ihmetellessä vieressä. Jotenkin tuollaisella pyörällä polkiessa voisi olettaa, että osaa myös pyöräillä (hih).

Mutta tänään on tutustuttu vaihteisiin ja käsijarruihin. Voisi tässä joku päivä yrittää uskaltaa käyttää lukkopolkimia, ovathan ne jo spinutunneilta tutut.

Ainakin aviomiehellä oli hauskaa katsoa katsella perästä, kun vaimo pyyhkii teitä. Ajohanskat voisi olla kovajuttu minulla.

24/2013

Ha, 10 kerta pyöräilyä ja 50 kerta köysittelyä tuli täyteen tänä vuonna päättyneellä viikolla.

Maanantaina sain henkilökohtaisen parhaan ajan, sotkin työmatkan vähän päälle 38 minuutissa, keskviikkona vielä paransinsi aikaa puolella minuutilla, vaikka pyöräileminen tuntuu paljon raskaammalta. Tiesä mistä moinen spurtti tuli, mutta olin erittäin tyytyväinen.

Pe ja la kävin kiipeämässä sisällä.. oli eka kerta sisäliidiä reiluun kuukauteen. Meinasi taas tulla itku ilosta, kun pystyin vastoin pelkojani kiivetä 3D-seinällä. Ensimmäisellä nousulla tuli puristettua kovasti, vaikka kuinka yritin kiivetä rennosti, myös liikkeet tuli tehtyä vähän tönkösti, kun jännitin olkapäätä. Hyvin sitten nousujen liisääntyessä tuttu rentous tuli kiipeilyyn. Nyt pitää vain opetella lukemaan ja toteuttamaan reittejä eritavalla, pitää opetella käyttämään jalkoja fiksummin, jotta ei tarvitse käsillä repiä.

Uskaltauduin jopa hiplailla kevyesti 7b:n otteita kakkostellen.. kokeilin kuinka pitkälle pystyy mennä, että joutuu voimalla tms vääntämään, semi kevyentuntuisesti pääsin yllättävän pitkälle, välillä piti köydessä miettiä vaihtoehtoisia tapoja kiivetä.

Eilen ennen sunnuntain superhulinapäivää vedin oikein tyydyttävän setin salilla. Hyvin nousi rauta, ei kipuja.. ei vaikka ei ollut teippiä eikä mitään tukea.

Pitäis enemmän pepputreeniä silloin kun käyn salilla, pitää suunnitella.

ylitin itseni

Ha, eilen olin asettanut itselleni tavoitteeksi juosta tänään töihin, kävellä pikkuisen kanssa kotiin ja käydä punttisalilla. Aamulla heräsin, aivan koomassa ja kroppa tuntui mankeli alle joutuneelta. Hyvät kiikut eilen. Jammailu on vaan niin erilaista kuin muu kiipeily, se on niin paljon fyysisempää, änkeämise, kampaemiset, vääntelyt.. kroppa on jatkuvasti ihan omituisissa asennoissa, ja sitä yrittää pysyä halkeamissa ja kulmissa jännittämällä koko kroppansa. Voisin kuvitella painin tms saavan kropassa aikaiseksi samanlaisen kokonaisvaltaisen kolotuksen. Töissä nauraminen tuntui ja ojentajat ovat helleänä. Ihan mahtavaa. Kroppa on täynnä mustelmia, mutta se on vaan ihan sika jeesch. Tietää tehneensä kovasti töitä reiteillä.

viikonlopun muffien, tortillojen, muchos nachojen, pizzan ja jäden jälkeen, tämä annos tuntui erittäin tervetulleelta

Enivei.. töiden jälkeen olin jo täynnä energiaa, pikkuisen kanssa kävelimme kotio, josta hitaan vaatteiden vaihdon jälkeen katselin pyörän käyttökuntoon ja sotkin salille

muistakaa kypärä, potta on pienempi paha, kuin pysyvä aivovamma 

Alkulämpö crosserilla (kun pyöräily salille ei riittänyt :P )

ylätalja rusettiotteella 3 x 8 60 kg
alatalja rusettiotteella 45-50-60 kg x 8 (jokaista siis yksi sarja.. vähän testailua)
suoriltajaloin maastaveto kp 3 x 12 á 20 kg
smith kyykky 3 x 12 40kg (tää laite on vähän vielä uusi, liike vielä hieman hakusessa)
hausikääntö taljassa 3 x 12 35kg
hammer 3 x 8 á 10kg
hoover crunchi trx:llä 3 x 20
linkkarivatsat 6 kg:n kahvakuulalla, kahvan vienti jalkojan alta 3 x 12
kyljet 20 kg levypainolla 3 x 12 á
pohkeet omalla painolla 3 x max

loppuun zygäily himaan.

Olin erittäin tyytäiväinen tänään sarjoihin ja painoihin.. enpä olisi uskonut tuollaisia sarjoja, kun miettii mitkä fiilikset olivat aamulla.

Joskus toivoisi kovasti seuraa tuonne salille, olis kiva saada tsemppiä, ehkä jos joku vetäis kovempaa vieressä, niin sitä itsekin lähtisi revittelemään painoilla enemmän. Monesti tulee mietittyä myös sitä seikkaa, että tekeekö liikkeet oikein. Ideat uusiin liikkeisiin ja laitteisiin olisi myös tervetullut, nyt olen tehnyt taas vanhoilla hyvillä fitfarmin ohjeilla, lisäten itse vähän lisää mm hauisliikkeitä ja vatsoja. Jos oikeasti harrastaisi salia, niin pitäisi vaihdella ohjelmaa, mutta jos aina välillä käy muutamia kertoja, niin .. tokkopa vanhan ohjelman toistamisesti haittaa on.

Kotiutuessa minua odotti aviomiehen varuste.netistä minulle noutamat uudet popot.

Jännittävää, kuinka sitä huomaa jatkuvasti "tarvitsevansa" erilaisia uusia juttuja. Tähän asti olen ollut aivan tyytyväinen kiipeilemään mentäessä lähetymiseen lenkkareissa, mutta eilen talvigoretexit eivät olleet enää riittävät. Kallioille pomppiessa huomasi, ettei luottanut kaltevilla kivillä enää talvigoretexeihin, niissä ei ollut sopivaa pitoa eikä haluttua jämäkkyyttä. Nyt pitäisi pystyä lähetysä reittejä turvallisemmin mielin.

Oon niin innoissani huomisestakin. Ohjelmassa on naamiaisjuhlat ystävän luona. Aviomies sai valita meille asut, ja hän kävi hakemassa ne Punanaamiosta. Ihanaa, yleensä mies on ollut joko töissä tai jossain, ja minä olen saanut vappuilla yksinäni naamiaisasuissa.