juhannusperinteet kunniaan

Ennen raskautumista tuli parina vuotena aloitettua kiipeilyaiheinen juhannusperinne, käytiin kaverin kanssa Kvarnbyssä juhannusaattona. Vuosi sitten olimme vasta kotiutuneet aatonaattona sairaalasta jäsen K:n kanssa, joten kiikut jäivät luonnollisesta syystä väliin. Viimekesänä ei sitten ehtinyt / tohtinut / osannut lähteä ulos kiipeilemään. Yritin toki ennen pojan syntymää kiipeillä ulkona, reippaasti kertaalleen pakkasin tavaratkin, mutta jotenkin vain kuukausi ennen laskettua aikaa sitten iski jänistys kallion juurella.

Vähän arvottiin kaverin kanssa mihin sitä lähtisi, kauhean mairittelevaa säätä ei oltu luvattu, enkä myöskään yksinkertaisesti halunnut viettää pojan ensimmäistä juhannusta (ihan kuin pojalle sillä olisi oikeasti väliä) erossa.

Pienen arvonnan jälkeen valitsimme Kvarnbyn, se on nykyään mukavan lähellä kotia, se on ajallisesti melkein yhtä lähellä kuin Salmisaaren Kiipeilyareena. 

Kallion juurella tuntui ihan siltä, kuin ei olisi ollut mitään taukoa. Trädittämiseen ei ollut mitään hinkua, pääasia oli nauttia ulkoilmasta, seurasta, helposta kiipeilystä ja hyttysistä.

Viimeaikoina on tullut fläsbäckejä kiipeilyajoilta, on tullut elettyä jotenkin uudelleen tietty hetkiä. Äitiyshän on mitä ihaninta, ei malttaisi olla lainkaan erossa pojasta, mutta nyt aika vietettynä kiipeilyn parissa tuntui taivaalliselta, ihan kuin minusta olisi pitkään puuttunut pala, joka löysi paikkansa. 

Toiseksi viimeisellä nousulla jäin yksin ankkuriin roikkumaan. Oli tulla kyynel silmään kuunnellessani camujen ja kiilojen helinää kaverin valjaissa jäsen T:n laskeutuessa alas reiltilä ja minun istuessa ylhäällä puiden latvojen yläpuolella. Halasin kalliota ja tunsin olevani hurjan onnellinen.

Toivoisin kovasti ehtiväni vielä edes kerran kallioille ennen elokuun alun leikkausta, mutta jos en ehdi, niin se on on ihan ok. Pääsinpä edes tuon yhden kerran.

Kallioilla ajatukset pysyi pois kotoa, mutta heti autoon noustuamme teki mieli huristella tuhatta ja sataa kotiin pojan luokse.

16 / 2016

Toissaviikolla oli lomaviikko, ja parina päivänä oltiin koko perheen voimin liikenteessä niin, että siellä tuli jopa pari urheilusta vapaata päivää. Urheilusta vapaat päivät olivat silti aktiivisia kotia laittaessa ja Pihapiirimessuilla pyöriessä. Perjantaille oli myös alunperin varattuna paikka spinun vauhtikestävyystunnilta, mutta päätimme sen sijaan grillata kaverien kanssa meillä.

Viimeviikon köysittelyt hoitui täysin itsevarmistavilla, tiistaina olin ystävättäreni kanssa ja torstaina kävimme miehen kanssa. Molemmilla kerroilla tein nousujen välissä superdietin kotitreeniä poika lisäpainona, hyvin sujui.

Salilla oli taas treenatessa erittäin hyvä pössis, oli vähän sellainen rusinat pullasta treeni, eli tein vain kaikkea kivaa (eli kaikkea :D .. kaikkihan salilla on kivaa, myös ne inhottavat). Lauantaina kaverini osui samaan aikaan salille, uskalsin siinä sitten miehen varmistaessa penkata 50kg:lla ihan täydet setit. Olin niin innoissani tuosta, etten sitten uskaltanutkaan vähään aikaan koskea mihinkään käsipainoihin, taisin vähän täristä innostuksesta. Sunnuntaina nitkuttelin jalat hapoille, reiden ojentajat pistettiin koville.

gotta love these hormones

Ihan jo imetyshormonien takia en millään haluaisi lopettaa imetystä, luonnon oma rauhoittava. Jo alkuraskauden aikana hormonit saivat minut rauhoittumaan ja lopettamaan turhan stressaamisen, en muista mitään kummempia mielialavaihteluja raskauden aikana (voisin tietenkin kysyä tähän miehen näkökulman asiaan). Pojan synnyttyä alun baby bluesin jälkeen olen havainnut olevani edelleen jatkuvasti omituisen seesteinen.

Tänään tuo seesteisyys siirrettiin kiipeilyseinälle. Päätin vain jossain vaiheessa päivää, että tänään ei yläköysitellä. Tavallisesti minua jännittää uusien reittien liidaaminen, olivatpa ne kuinka helppoja tahansa. Hyvin usein myös reitellä iskee ihme jännittäminen, joka iskee kädet välittömästi pumppuun.

Tänään koin olevani oman osaamiseni / tasoni ulkopuolella eräällä nousulla, olin arvioinut että reitti nousisi vain max puoleen väliin, mutta sehän eteni kivasti sen jälkeenkin. Parissa kohtaa oli jännät paikat, mutta aivan poikkeukselliesti, pelko ei pistänytkään forkkuja pumppuun vaan sain kuin sainkin klipattua asennoista, joista aikaisemmin en olisi uskaltanut.

Pitkiä kiipeilyjä tänään ei ehtinyt, isovanhemmat ehtivät katsoa poikani perään vain tovin, mutta mieli on silti korkeammalla kuin aikoihin. Tuskin maltan odottaa ensikertaa, yksi kesken jäänyt nousu houkuttaa kovasti, ja haluan päästä kokeilemaan mihin asti oman mukavuusalueen ulkopuolelle imetyshormonien zen-vaikutus auttaa. Luonnon dopingia.

perjantaifiiliksiä

Termi ruuhkavuosi on sellainen, mikä on silloin tällöin tarttunut silmään. Onko nyt sellainen täälläkin? Ihan kuin muutenkin ei olisi kovasti koko ajan menoa, mutta nyt sitten tähän ympätään ensiviikolla vielä joulujuttujen lisäksi meidän uuden kodin remontti. Tässä täytyy nyt sitten vähän urheilla varastoon. 

Tänään nappasin pojan mukaani salille, poika meni lapsiparkkiin ja itse painelin salin puolelle. Treenissä ei voi kehua liikkeiden määrällä, mutta ne liikkeet mitä tehtiin, niissä sai hyvän tuntuman ja ylitin itseni. Sillä on uskomaton vaikutus jaksamiseen, kun poika herää 1-2h:n sijasta nyt jopa välillä 5h:n välein. Uniperiodien pidentyminen tuntui tänään salilla niin, että uskalsin vihdoinkin ladata penkissä 50kg tankoon, tehtyäni sitä ennen täyden setin 40kg:lla. Tuntui hyvältä, vaikkakin tässä olen viimeaikoina pystynyt luopua siitä ajattelusta, että on päästävä takaisin toistoihin ja painoihin, joilla riuhdottiin ennen raskautta ja vielä vähän sen aikanakin. Vinopenkissäkin sain täydet sarjat tehtyä 16kg:lla. 16kg per käsi ei itse liikkeessä tuntunut edes pahalta, mutta isompaa painoa en varmaan olisi saanut aloitusasentoon rikkomatta itseäni.

Aivan loppuun asti en viitsinyt itseäni treenata, sillä tänään on ohjelmassa vielä kiipeilytreffit. Viimeaikoina köysittelyt ovat sujuneet erinomaisesti ja nyt on vielä löytynyt spontaanisti yksi ihana syli Areenalta, jossa meidän pikkumies viihtyy erinomaisesti. On ollut kiva pystyä liidailla enemmän viimeaikoina. Nyt sitten vielä omasa kiipeilyseurassa on havahduttu siihen, että me kiipeilijät olemme alkaneet lisääntyä, ja nyt tarvitaan vähän yhteistyötä. Nyt on pistetty pystyyn kiipeilyrinki, jossa olisi tarkoitus aina löytyä auttavat kädet / vahtivat silmät siksi aikaa, että äiti ja isi pääsevät kiipeämään. Tänään sitten treffaillaan mamas & papas -ryhmän kanssa ensimmäistä kertaa.

(postaus kirjoitettu pe 11.12, mutta unohtui julkaista)

34 2015

Viimeviikon alkua verotti vielä oleminen mökillä, tavallisestihan mökillä olen urheillut ihan tavalliseen tahtiin, mutta nyt tosiaan piti mennä vauvan tahtiin. Metelimiehen rytmit olivat aika sekaisin mökillä, poika ei nukkunut päikkäreitä normaaliin tapaan ja fiksuna tyttönä jätin pullot ja pumput matkasta, joten mies ei voinut sitten tuurailla äitiä, jos olisin esim lähtenyt yksin pidemmälle kävelylle. Olisihan sitä voinut periaatteessa lähteä kahdelleen vauvan kanssa kävelylle, mutta.. nyt voitti laiskuus.

Kotiuduttua tuli taas palattua normiarkeen. Torstaina illalla kävin kiipeämässä kaverin kanssa kahdelleen pitkästä aikaan kunnolla, edellisellä kerralla oli bebe mukana ja sen mukaan tuli valittua sitten reitit (pakoiltiin reitintekometeliä). Tulihan sitä kavuttua yksi 6a taas ylös JA otettua turpaan urakalla yhdeltä 5c:ltä. Hauskaa oli ja oli tosi kiva varmistaa kunnon liidiä pitkästä aikaa. Nyt vielä kun itsekin uskaltaisi ja ennen kaikkea saisin kiivetä negatiivisia reittejä.

Perjantaina pääsimme miehen kanssa kahdelleen pyörälenkille. Kävimme testaamassa kehä kolmosen vieressä kulkevan pyörätien bränikän asfaltin. Matka sujui ihan kivan kevyesti Leppävaarasta Espoon Ikealle, kehä kolmosen varrella sitten ihan alussa minulta otettiin luulot pois noin 1400m:n jatkuvalla ylämäellä. Mies paineli mun ohi kun itse yritin selvitä kovin korkeilla sykkeillä. 23-24km:n kohdalla teki mieli luovuttaa, mutta ylpeys ei antanut periksi. Ihan hyvä lenkki tuo 26 kilsaa kolmannelle pidemmälle lenkille.

La ja su oli hyvät punttitreenit. Edellisellä kerralla penkatessa rimpuilin 30kg:n tangon alla, lauantaina sain sarjat tehtyä jo 40kg:lla, sarjat olivat tosin lyhyemmät, mutta teinpä silti. Monessa muussakin liikkeessä painot nousi. Ojentajille tein pitkästä aikaa neljän liikkeen superin, ei ollut ratti kääntyä tallista lähtiessä.

Sunnuntaina tuli pyöräiltyä koko perheen voimin kevyt testilenkki.

32 2015

Woop.. alkaa nämä viikot olla selkeästi monipuolisempia urheilun suhteen. Minä tykkään!

Maanantaina kävin ensimmäisen kerran kiipeämässä muutakin Areenalla kuin itsevarmistavia. Oman "jännityksensä" hommaan toi pikkuinen, nukkuako vaiko ei. Yksin urheillessa ei tarvitse spennata sitä, että onnistuuko vauva nukkua vai ei ja miten hoitaa syöttämisen jne. Metelimies vaati hieman huoltoa alussa, mutta antoi lopulta minun ja kiipeilykaverini kiivetä ihan rauhassa. Hyvin jaksoi köydessä, vähän tuli kiivettyä negaakin (mikä tänään kiellettiin vielä minulta.. hupsista). Jaksoin kiivetä odotettua paremmin.

Tiistaina urheilut jäi välistä.. emme ehtineet edes sen kummemmalle vaunulenkille.

Keskiviikkona tuli käveltyä mukavan pitkä lenkki. Salilla innostuin kokeilemaan penkkaamista ensimmäisen kerran aikoihin. Tuntui erittäin nöyrältä kamppailla penkissa 40kg:n kanssa ja tiputtaa painot kesken sarjojen 30 kiloon. Eiköhän sitä taas pikkuhiljaa päästä takaisin tässäkin asiassa samaan kuntoon kuin raskauden alkupuolella, silloinhan tuli penkattua oma enkka. Rintalihaksia tuli treenattua pitkästä aikaa selällään maaten, hauskaa oli vain se, ettei sarjojan jälkeen enää noustukaan vanhaan tapaan painot rinnalla vatsalihasten avulla ylös, vaan jouduin tiputtamaan käsipainot maahan ja sivun kautta kiertäen nousemaan itse ylös.

Perjantaina boulderissa alkoi jo hieman iskeä greidinälkä. Tuli tyypattua reittejä (joita en saisi selän, polvien enkä tosiaan tämän päivän tiedon mukaan edes coren takia) saisi kiivetä. Konalaan oli tullut kiva 6a, joka vaikutti niin mukavalta, että hammasta purren jouduin kieltämään itseltä ko nousun. Onneksi onnistuin saada itselleni juttuseuraa hallilla, joten sitten keskityin neuvomaan kaveria ko reitin suhteen.

Lauantain kuntosalilla tuli tehtyä jalkaa ja selkää. Treeni oli edelleen kevyttä, mutta tuntui hyvältä tehdä jalkoja prässissä ja sekä mavea smithissä. Ihana ihanaa ihanaa.

Sunnuntaina pääsimme miehen kanssa ensimmäiselle yhteiselle pyöräretkellemme. Meidän ystävä ilmoitti keskiviikkona, että tulee enemmän kuin mielellään vahtimaan poikaamme, jos vain joskus tarvitsemme lapsenvahtia. NOOOH.. turhan useinhan meillä ei ole ollut lapsenvahtia (lue emme kertaakaan olleet lähteneet pojan synnyttyä kahdelleen mihinkään). Soitimme N:n vahtimaan metelimiestä ja teimme yhdessä tunnin kevyen lenkin. Tällä kertaa uskaltauduin käyttämään lukkopolkimia, en edes kaatunut. Ensikerralla pyydetään ystävä vähän pidemmäksi aikaa, jotta pääsemme mielekkäämmille reiteille, nyt poljimme liikaa reitillä mikä oli täynnä liikennevaloja ja suojateitä.

29 / 2015

Noni, viimeviikko alkoi olla jo urheilumielessä vähän mielekkäämpi.

Tiistaina oli 4 viikkoa sektiosta, aika jona en saanut nostaa mitään vauvaa painavampaa (vaikkakin en todellisuudessa välttynyt tuolta, sillä meidän talossa ei ole hissiä, joten vaunut on pitänyt nostaa silti ulos JA koira ei uskalla mennä kierreportaita alas, joten hänetkin on kannettava alas).

Kuten jo kirjoittelinkin, niin tiistaina otin pyörän käyttööni sillä seurauksella, että kynsin maata kodin vieressä. Keskiviikkona lähdin sitten tavallisilla kengillä pyöräilemään .. kuten myös eilen sunnuntaina. Keskiviikkona vielä arastelin käsijarruja ja vaihteiden käyttö tuntui oudolta mainitsematta sitä, että minua hirvitti se vauhti, mihin pyörällä pääsi.

Lauantaina oli pitkään odotettu köysikiipeilykerta. Miehen kanssa pakkasimme kamat ja vauvan ja suuntasimme Areenalle. Olin erittäin skeptinen siitä, saammeko ylipäätänsä kiivettyä pikkuisen kanssa, mutta ihan mukavasti me saimme molemmat mentyä itsevarmistavilla juuri sen määrän mitä iho salli. Lihakset olisivat jaksaneet paljon enemmän mitä iho kesti, näin taas, mutta kyllä tuo ihokin taas tottuu kiipeilyyn.

Eiliselle olin suunnitellut lähteväni uimaan, mutta eihän täällä päin ole uimahallit auki. Olin jo pitää lepopäivän kevyttä vaunuilua lukuunottamatta, kunnes mies kehotti lähtemään pyörälenkille. Vähän vastentahtoisesti lähdin, sillä taivas näytti niin pahaentisen harmaalta. Vähän tihutti pyöräillessä, mutta kivaa oli silti. Kevyesti taittui 20 km. Kädet vähän puutui ajaessa, ongelma poistunee ajohanskoilla.

Vielä muutama viikko menee tällee kevyemmin, koska salikortti aktivoituu vasta elokuun alussa ja elokuun puolessa välissä on vasta jälkitarkastus. Täytyy toivoa, että saan pian alkaa treenata kunnolla, sillä kroppa huutaa urheilua. Selkä alkaa olla kovinkin kurjassa kunnossa. Onneksi on nyt pyöräily, sillä pitkät ja mäkiset kävelylenkitkin näemmä vaikuttavat polviin negatiivisesti (elokuussa ortopedille). Pitkä urheilemattomuus ei sovi tälle kropalle.

19 & 20 2015

Kuten heiaheia-kuvasta huomaa, on välillä näitä vähän vähemmän aktiivisia viikkoja. 

Vähän kaikkia lajeja tuli harrastettua, ihan kiva, uintia, spinua ja salia. Kuten aikaisemmin kirjoittelin, on urheilu tuntunut erittäin raskaalta, välillä on jopa joutunut pakottamaan itsensä urheilemaan. Spinussa tuli sellainen olo, että nyt oli viimeinen kerta ennen posahtamista. Jaksoin kyllä polkea, eikä häntäluusärky ollut niin kauhea, mutta vatsa vaan auttamattomasti oli koko ajan reisien tiellä. 

  

Perjantaina oli muuten hyvä draivi lähteä köysittelemään, mutta sain hämmentävää kommenttia liittyen kiipeilyyn raskauden aikana. Yritin olla välittämättä kommentista, mutta kyllä se vaan latisti mieltä.

Minulle tultiin hieman pätemään "faktoilla" siitä, kuinka kiipeilemällä riskeeraan raskauden. Kommentoija oli itsekin raskaana ollessa kiivennyt, useampaan otteeseen sanottiin, että kiivetessä istukka voisi irrota, ja kuinka sitten ei olisi mitään tehtävissä, etten ehtisi millään kiipeilyhallista lääkäriin. Istukan irrotessa lapsi on saatava heti ulos, "mitä sä teet, jos se istukka irtoaa?".

NOH! Vaikkakin tiedän, etten rauhallisesti itsevarmistavilla kiivetessä voi mitenkään vahingoittaa bebeä, annoin sanojen vaikuttaa tekemisiini tuona päivänä.

Sunnuntaina kävin tekemässä käsi- ja rintatreenin. Tunsin, että tuona päivänä treenissä oli jotain uutta, voimaa ja energiaa riitti. Toistojen määrä nousi normaaliin ja painojenkaan kanssa ei tarvinnut himmata. Treeni sujui ja jaksoin myös kaikki liikkeet. Jotain oli tapahtunut.

Viimeviikko alkoi mukavasti. Maanantaina hiffasin syyn yllättävään energianlisäykseen. Neuvolassa huomasimme vatsan laskeutuneen. Olinkin tunnustellut, että vatsan supistaessa kohtu tuntui olevan alempana, neuvolassa terveydenhoitaja huomasi saman.

Viimeviikko oli kaiken kaikkiaan voimatasojen ja jaksamisen suhteen ihan mahtava. Toviin nautin urheilusta ja sain jopa haastettua itseäni. 

Maanantaina jaksoin polskia 1,3km puolessa tunnissa. Tähän mennessä oli uinut vain rintaa, mutta nyt kokeilin kroolin sujumista pallon kanssa, ja hyvinhän se sujui. Vedin vain itseni ihan piippuun tuolla sykkimisellä, keräilin itseäni 20 min pukuhuoneessa uinnin jälkeen. Hupsista!

Tiistainakin köysitellessä jaksoin paremmin. Viimeaikoina tahti on ollut nousu & lepo jne, nyt jaksoin tehdä useamman nousun peräkkäin. Tuntui mahtavalta.

Torstain punttiksen jälkeen oli peppu ja reidet hapoilla. La kävin taasen tekemässä kohtuu hyvän punttitreenin. Vähän alkaa tuo kaksijakoinen saliohjelma tökkiä, tahtoisin pystyä haastamaan itsensä paremmin.. eihän tässä enää kauaa...ehkä.

Sunnuntaina kävimme vielä korkkaamassa pyöräilykauden kotimaassa.

Aviomies kävi ostamassa itselleen uuden polkupyörän, joten totta kait sitten piti lähteä mukaan testiajolle. Oma pyöräily oli kaukana nautinnollisesta, 4km vähän alle puoleen tuntiin oli aika tuskan takana, liian iso masu, liian etukeno asento jne. Aviomies kuitenkin nautti pyöräilystä. Ihanaa, kun hän päätyi nyt hybridin sijaan cyclocrossiin, sillä itsellä on ollut nyt jo tovin toiveena hankkia cyclo. Kuhan pääsen istumaan pyörän päälle oikeassa asennossa, aion hankkia itselleni myös vastaavan menopelin. Pitää vielä sitten miettiä jokin peräkärry ainakin toiselle pikkuiselle.

Maltan tuskin odottaa.

8 2015

Ha! Sunnuntai ja olen nyt jo päivittämässä blogia, ihmeitä tapahtuu. Kivaa, kun on taas ollut energiaa olla aktiivinen monella eri tavalla, ystäviä on tullut tavattua useampaan otteeseen, ja näillä näkymin ei ihan heti ole tulossa tähän muutosta. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tuntuu, etten joudu pakottaa itseäni jaksamaan olla aktiivinen. Ei pidä luulla, ettenkö haluaisi treffailla ystäviä, mutta joskus olen kokenut moisen aktiivisuuden raskaana.

Enivei, summa viikon kahdeksan liikunnoista, lähemmäs 10 h urheilua, pari punttista, kolme köysittelyä, kahski spinua JA lepopäivä, olen tyytyväinen.

Tiistain salilla tein mun mammatreenin jaloille. Hyvä kun oli kaveri mukana, niin sain puristettua tosi hyvän treenin. Muka kevyt treeni tuntui kovasti jaloissa pari päivää, että ehkä ei tarvitse vielä vallan turhautua salilla.

Torstain köysittelyt olivat varsin leppoisat, eksyin vain parille reitille joissa tuli varsin isot moovit. Undereista vartalon avaaminen sumpusta pitkälle ylös.. vatsa ei tykännyt, piti lopettaa leikki kohtuu lyhyeen tämän takia.

Tänään oli vastapainona torstaille onnistuneet kiikut. Sovimme kaverin kanssa keskittyvämme jammailuun. Salmisaaressa toisella parvekkella on kolme erilevyistä halkeamaan, sormi- käsi ja offarihalkeamat. Lähdin liikkelle ilman sen kummempia odotuksia supersuorituksilta. Ajattelin jammailun olevan turhan raskasta keskikropalle ja olin varma, etten pääsisi pelkkää halkeamaa alkua pidemmälle, kuinkas sitten kävikään.

video: https://www.youtube.com/watch?v=1egrc1EunGk

Tuossa videolla toinen nousuni. Se meni aivan älyttömän hyvin, tasainen nousu, halkeamahan on niin kapea, ettei siinä paljon tarvitse jalkaa vääntää pysyäkseen seinässä. Kädelle tuo halkeama on taasen juuri sopivan levyinen, ainoana miinuksena se, että jostain syystä tuo seinä hankkaa kämmeniin h**vetin kipeän kohdan, ihan kuin siihen olisi muodostumassa rakkula. Täytynee tutustua teippihanskojen tekoon. Jos saisin tuon kohdan kädestä suojattua, niin voisin päästä useammin hinkkaamaan tuota halkeamaan. Halkeamakiipeily on ihanan raskasta kiipeilyä.

tc prot ja jammishanskat, tuli ihan kesäfiilis.

Kaikenkaikkiaan mahtiviikko. Olkoon ensiviikko yhtä hieno.

4&5 2015

Ei pitäisi päästää näitä bloggauksia nyt näin venymään. Sitä on ollut vaikka kuinka monta ideaa mistä kirjoitella.

Melkein parin viikon flunssan jälkeen palaa urheiluun tuntui tosi hyvältä, mutta yllättävän raskaalta. Kovasti tuntui sykkeet nousevan taivaisiin, luulin jo kerryttäneeni ihan mahdottomat raskauskilot edelliseen neuvolakäyntiin verrattuna. Neuvolassa onneksi selvisi sekä se, että paino on noussut ihan maltillisesti sekä selvisi syy siihen miksi yleiskunto tuntuu romahtaneen täysin.

Nyt on määrättynä rautakuuri, hemoglobiini oli romahtanut 136:sta 110:een, elikä anemiarajalle.

Kaikesta huolimatta viimeviikkokin oli erittäin aktiivinen viikko. 

Keskiviikkoja ja perjantaina oli taas sisäpyöräilyä, olinkin kaivannut sitä jo. Flunssaa ennen olin miettinyt, että kuinkas pian vatsa tulee tielle ja joudunko lopettamaan tunnit, mutta nyt tangoa laittamalla vähän korkeammalle homma sujui erinomaisesti. 

Lauantaille osui Kiipeilyurheilijoiden järjestämät Open kisat. Sinne olimme kaverin kanssa ilmottautuneet jo aikoja sitten. Olivat järjestäneet kivat kisat. Olisikohan osallistujia saanut olla noin 60 kpl ja reittejä oli rakennettu 38 kpl kisoja varten. Osan reiteistä olisi voinut liidata, osa oli vain yläköydelle. Sanomattakin selvää, että mä menin yläköydellä, enkä edes lähtenyt yrittämään mitään 6a:ta vaikeampaan. Kivaa oli silti. Miinuksena olivat kauheat kasvukivut vatsassa (plus vatsalla sopimattomat rautatabletit), jotka pakotti pitämään suurimman osan nousuista naurettavan helppoina/kevyinä enkä pystynyt kiivetä kuin sen 10 nousua.

Täytyy antaa vain paljon hyvää palautetta kisoista yhdistykselle, niin ehkä järjestävät vastaavanlaiset vielä uudestaan. Oli ihan mahtavaa huomata paljon uusia naiskiipeilijöitäkin kisoissam, jos oikein oli napannut tiedon, niin naisia taisi osallistua jopa 20 kpl, mikä olisi tuplaten edellisiin kisoihin. Kiivettäviin reitteihin kuului mukavan monta helppoa reittiä, että ei niin kokeneetkin varmasti kokivat löytävänsä itselleen kiivettävää.

Sunnuntaille oli kovasti kaavaillut rinta-olkapää & ojentaja treeniä, mutta nyt jouduin varmaan ensimmäisen kerran nöyrtymään raskauden takia, ja jättämään treenit välistä. Lauantai -sunnuntai -yö meni sohvalla hereillä kipujen takia. Tänäänkin levätään, toivottavasti kyseessä on vain jotain kasvukipuja eikä esimerkiksi revähdys/repeämä. 

pikkuhiljaa

Torstaina olin sitä mieltä, että ulos on lähdettävä, kotona alkoi tuntua seinät kaatuvan päälle, takana oli jo kuitenkin reilu puolitoista viikkoa sairastelua takana. Anastin isältäni toppatuuliasun, kotiudun ja muistin että minullahan saattaisi olla iltalenkkiseuraa ihan lähistöltä. Parin tekstiviestin päästä olikin jo kävelylenkki sovittuna.

40 min rauhallista kävely teki ihmeitä, mieliala nousi asteita ja innoissani odottelin jo seuraavaa iltaa, olin päättänyt lenkkeillä myös perjantaina, jos vain ei lantion nivelet kipeydy liikaa reippailusta. Kyllähän sitä taas häntäluu oli hurjan kipeänä, mutta nyt päätin olla välittämättä asiasta.

Perjantaina odotin koko työpäivän ajan illan kävelylenkkiä (flunssan mentyä ohi, on näemmä taas jokapäiväinen päänsärky tehnyt comebackin), mutta nyt oli myös toinen asia mitä odotin innolla. Olin bongannut fb-kaverin huutelevan, että nyt olisi lastenvaatteita tarjolla. Sovin treffit ja kotimatkalla töistä kotio kävin hakemassa bebelle pussin vaatteita ja itselleni toisen pussin äitiysvaatteita. Olen ostanut itsen muutamia äitiysvaatteita ja sainkin kummityttöni äidiltä läjän äitiysvaatteita.

Kotona avasin pussin, levitin vaatteet lattialle ja olin alkaa itkeä kiitollisuudesta. En olisi ikimaailmassa kuvitellut saavani tuollaisen määrän vaatteita tulokkaalle. Selkeästi olen tehnyt joskus jotain hvyää, kun nyt näin palkitaan.

Tänään vielä entisestään mieliala koheni päästyäni ensimmäisen kerran kahteen viikkoon kiipeilemään.

Oli sovittuna aamukiikkutreffit kaveripariskunnan kanssa. Kiipeilyt sujui hyvin .. mitä nyt siis flunssan jälkeen, tällä mahalla ja kertyneellä treenivastuksella sujuu. Tänään kokovartalovaljaat tuntuivat istuvan hyvin. Pari tuntia tuli kiivettyä, otin ihan reilusti turpiin 6a:lta. Sitä huomaa coren olevan kovilla isoissa mooveissa, liikkuvuus ja voima ei ole vain sama kuin vielä raskauden alussa. Isot liikkeet sykkyrästä suoraksi ei vaan onnistu, vaan sitten levätään ja kokeillaan hetken päästä uudelleen. Pääasia, että pääsi kiipeämään. Areenalla olikin hauskoja uusia reittejä.

uutta rytmiä arkeen

Yllättävän mitättömistä asioista saa tehtyään itselleen ongelman. Oma ongelmani on ollut se, etten ole oikein osannut hahmottaa miten saisin kaikki ihanat harrastukseni sekä koti- ja työelämän sovitettua yhteen.

Olen taas kiivennyt viimeviikkoina enemmän, enemmän kuin kesällä, jolloin keskityin aikataulujen takia opiskelun ohella lähinnä punttikseen. Nyt minulla taas on enemmän aikaa itselleni (kuhan vain en sovi kaikenmaailman menoilla kalenteria täyteen), mutta ongelmani on ollut se, että miten saisi kaikki harrastukset sumplittua niin, ettei minulla ole sellaista tunnetta, että jokin harrastuksistani kärsii.

viimeaikoina, punttista, vähän boulderia, kisistreeni kaverin kanssa sekä köysittelyä (peukkukuva)

Tänä vuonna olen panostanut hurjasti salitreeniin, otin pt:n, rikoin omia henkilökohtaisia parhaita koko ajan, opin treenaamaan paremmin jne. En missään nimessä halua vaihtaa salitreeniä täysin kiipeilyyyn. Kiipeily taas on alkanut kesän tauon jälkeen sujua pikkuhiljaa paremmin ja paremmin. Kunto alkaa olla hyvä, pumppikestävyys on jeesch, core on kunnossa ja se auttaa kiipeilyssä tietynlaisena helppoutena. Salitreenissä keskityn nyt enemmän ylläpitoon.

Tein itselleni toimintasuunnitelman, salilla siirryin takaisin kaksijakoiseen treeniin, selkäpäivän salilla ajoitan niin, ettei seuraavana päivänä ole kiipeilyä vaan lepopäivä. Tästä lähtien tavoitteenani on käydä salilla kahdesti viikossa, köysissä kolmesti (kolme ihan sen takia, että huomasin stressaantuvani jatkuvasti pitkistä matkoista salmisaareen ja takaisin, kolme kertaa viikossa matka sinne tuntuu kohtuulliselta) JA uutena tähän vielä päällä lätkäisin spinning-tunnin kerran viikkoon. Haluan myös hieman parantaa aerobista kuntoani ja spinningistä innostuin muutama viikko takaperin ollessani kalorilaskurikaverien kanssa yhteisellä spinning-tunnilla. Aamuaerobiset olkoon mukana myös, mutta niitä voisi tehdä 1-3 riippuen siitä miten saan nukuttua (uniongelmia on ollut aikalailla viimeaikoina).

Tänään siis oli ensimmäinen kaksijakoinen treeni pitkästä aikaa.

alkulämpö

penkki 5-7-6-5 setit 50kg
rintalihas maaten, 3 x 12 11kg
arnold press 3 x 10 10kg
viparit 3 x 12 6kg, ja 4kg hapotus loppuun

neljän liikkeen setti x 2, 30kg:lla
- push down köydellä
- push down tangolla vastaote
- push down tangolla myötäote
- ranskalainen köydellä ylätaljassa

superian prässi leveä 145kg ja jalan koukistus maaten 50kg 3 x 12 toistoa
reiden ojentaja istuen 3 x max hitaaasti 20kg (tarkoituksena tällä lähinnä kuntouttaa polvea, jos pystyisi välttyä taas uudelta polvioperaatiolta).
superina sumokyykky kahvakuulan kera ja bulgarialainen

Setti tuntui hyvältä, penkissä rajoitti se, ettei ollut kaveria varmistamassa, varmasti olisi löytynyt paukkuja pidempiin sarjoihin, mutta olin silti supertyytyväinen tehtyyn treeniin.

Tuli rauhallinen mieli kun tänään hahmotin tuon, miten haluan tästä eteenpäin aikani jakaa. Tällä pläänillä saan harrastaa kaikkia mieluisia lajeja JA minulla jää myös aikaa olla kotona ja vain olla. Minulla oli selkeästi aivan epärealistinen visio siitä, kuinka noin vain palautuisin koko alkuvuoden kestäneestä hirveästi stressistä ihan noin vain takaisin siihen samaan aktiiviseen itseeni, ilman että tuota uupumusta olisi mitenkään käsitellyt. Nyt vihdoinkin tuntuu, että olen palautunut takaisin omaksi itsekseni ja viihdyn näemmä työajan ulkopuolellakin jo tietokoneen äärellä.

On ollut ihana pystyä nauttia ihan vain olemisestakin. Tänään olen lähinnä katsonut televisiota (punttiksen ja pizzanteon ohella).

Vanha sarja, mutta vasta nyt tajusin alkaa seurata sitä. Onneksi on Netflix.

synkkä päivä

Varmaan monelle on pistänyt silmään Hs:n tai jonkin iltapäivälehden verkkosivuilla sekä Facebookissa pyörinyt uutinen aivan kauheasta kiipeilyonnettomuudesta Ranskassa. Synkkä päivä, kerrassaan kamala, vaikea uskoa todeksi ettei näitä kavereita näe enää.

gotta love trad climbing because..

Hehe, kovasti uhosin trädikiipeilyn olevan osaltani historiaa, olin jo viittä vaille myymässä omia kamojani eniten tarjoavalle, mutta eilen tuli löydettyä itsensä Kauhalasta kamut ja kiilat valjaissa.

Olin etukäteen palautellut mieleen paikan trädireittejä, mitä olisi kiva kiivetä jne. Oman to do-listan kanssa tuli sitten toimittua. Yksi reitti vaan paljastuikin paikanpäällä suunniteltua vaikeammaksi/hirveämmäksi, joten tyydyin sen kakkosteluun, turhan jännä reitti näin alkuunsa, eikä se ollut sittenkään sellainen mitä olisin edes halunnut kiivetä, selkeästi mun makuun on enemmän fyysisesti rymistelyt erikokoisissa halkeamissa, joissa levot tuntuu levoilta ja käsi/jalka kunnon jammissa. Totta kait olisi hyvä uskaltaa kiivetä paljon erilaisia reittejä, mutta nyt lähdettiin liikkeelle omalla mukavuusalueella.

Päivän saldo Potilas (4+) trädiliidi, kakkosena Left crack (5), Ruuvipenkki (6a+) kakkosena puhtaasti (ei tosin ensimmäinen kerta, ei edes toka, mutta silti .. woop woop), pohdin hetken nelosen ja vitosen trädireittien välillä, päätyen kannustuksesta kiipeämään Nimettömän vitosen, kunnon jammailuryömiminen. Ihanaa kun Italian jälkeen noi suomilukit ei tunnu oikein missään. Päivä päätettiin kiipeämällä Pelkkiä mustikoita (4) ylös, kaveri träditti ja minä yritin kavuta reitin kakkosena perässä. Reppu selässä reitin nousu oli kaukana puhtaasti, pari kertaa tuli käytyä köydessä, sen siitä saa kun raahaa koko omaisuutensa repussa.

Ihan mahtava fiilis, ehkä tää trädikuume tästä nousee vielä.

Iho oli näemmä kovalla koetuksella eilen. Selkä oli raavittu, nilkka vuoti verta ja polvessa on luumun näköinen ja kokoinen kosketusarka mustelma. Ruuvipenkki vaatii veronsa. Naarmut eivät haittaa, kuuluu lajiin, mitä enemmän tapelleen näköinen, sitä mahtavammat ovat olleet reitit. Aikamoinen prinsessa.

ulkogreidi korotettu

Kuten kirjoittelinkin, niin torstaille olimme suunnitelleet toistamiseen reissua le Piazzoleen. Jälleen kerran nousimme puolisen tuntia autolta kalliolle ja valmistauduimme lähettämään. Itsellä ei alkuunsa ollut kovin suuria odotuksia omalta kiipeilyltä, olinhan edellisellä kerralla kiivennyt 22metrisen 5c:n osissa. Oli jotenkin kuuma eikä fiiliksiä niin kauheasti.

Onnekseni aviomieheni oli reippaalle tuulella (hän olin pitänyt keskiviikon lepoa) ja hän lähti edeltä liidaamaan reittejä. Hän nykäisi kerrasta edellisellä kerralla työstetyn 5c:n ylös, jonka jälkeen minäkin nousin sen.

Pieni tauko ja mieheni ampaisi kiipeilemään 6a:ta. Projektoituaan osan reistä ylös ja eksyttyään viereiselle reitille, minä lähdin vuorostani kiipeämään reittiä, tosin nyt pysyttelin omalla reitillä :P 6a meni kerrasta!!

tyytyväisenä pb:n jälkeen

Ystäväpariskunta eksyi samalle sektorille, N lähetti ensimmäisen ulko 6b:nsä... lähdin vailla sen suurempia odotuksia ylistelemään ko reitin, ja sehän meni kerrasta! aivan mahtavaa. En ollut pahemmin katsellut miten kaverit reitin kiipesivät, 22 m nousin kuin kone, ei pahemmin lepoja, tasaista nousua.

ylis 6b ekalla ylös, photo by sami/nora

Tuonhan olisi voinut myös liidata.. no onpa jotain, jota odottaa seuraavalta Arcon reissulta. Kolme reittiä oli tarpeeksi, sillä takana oli jo monta päivää putkeen kiipeilyä. Eihän sitä malttanut mitään lepopäiviä, milloin muulloin pääsisi noin mahtavassa paikassa kiipeämään?

Aviomies kävi myös kiskaisemassa samaisen 6a:n ylös, meillä molemmilla oli mahtava ulkokiipeily päivä.

Old style (6a):n edessä "tuolla me kävimme"

Lähdettyämme laskeutumaan takaisin autolla onnistuin mahdollisesti saamaan polvilumpion sijoiltaa, kuului kova poks ja sen jälkeen sainkin sitten linkata matkan alas, joka ylöspäin tullessa terveillä jaloilla oli vaatinut puoli tuntia. Iltasella oli tuo oikea polvi kohtalaisen ylirasittunut ja nesteinen.

Perjantaille oli alunperin mietittynä paikkaa nimeltä Regina, mutta koska ei oikein tiedetty mitä vammapolveni kestävät, suuntasimme paikkaa, jossa lähestymiseen riitti autosta nouseminen, suuntasimme siis Colturaan.

kohtalaisen iisi lähestyminen

kamoja valmiiksi

Perjantaina tavoitteena oli kiivetä paljon, mutta helppoja. Paljon ei toteutunut. Ehdin nousta yhden 5a:n, 4b:n ja 4a-5b-kombon. Sade iski päälle, joten jouduimme lopettamaan leikin kolmen tunnin päätteeksi.

Kaksi ekaa nousua olivat helppoja greidiltä, mutta moovit ja seinä olivat kohtuu pelottavat. Reiteillä tuli klipattua asennoista, joista tippuessa olisi lähdetty alas selkä edellä, otteisiin ei ollut täysi luotto, sillä ko reittien otteet olivat jo hieman ehtineet lasittua.

Oma kolmas nousu oli kahden reitin kiipeäminen yhteen putkeen. Aviomies kyllä mietti tempaukseni järkevyyttä, ihan siten argumentoiden, että rope drag tulisi olemaan jo kohtalainen. Aviomies oli ihan oikeassa, kerran oli otettava jatkosta kiinni klipatessa, sillä köysi sattui menevään jumiin halkeamaan ja sen saaminen sieltä pois vaati voimakkaan nykäisyn, joka olisi pelkästää lasittuneista otteista kiinni pitäen olisi tiputtanut minut.

photo by sami/nora

Eka pitchi oli 17m ja toka 15 (tai toistepäin). Reitit olivat kivaa kiipeämista, mutta hurjan inhottava reitillä olevien seinälukkien määrän takia. Kohtaisen kuumottavassa kohdassa (pulttiväli muutaman metrin.. ainakin) paras kahva kuhisi lukkeja. Aikani yritettyä huitoa kahdeksanjalkaisia ystäviäni alas seinältä, päätin kiertää kohdan tehden varsin kivuliaat jammit, koko jalalla. Reitin loppu ei onneksi ollut enää lasittunut, joten siitä ei tarvinnut siinä kohtaa murehtia.

photo by sami/nora

Seuraavalla kerralla voi sitten kiivetä pitchit yksi kerralla.. siihen on ihan selkeästi syy, miksi tuohon oli ne määritelty, eikä ollut tarkoitus kiivetä koko 32m kerrasta ylös.

Aspettando Martino (5c) Rupe Secca Est, Arco

(kirjoitettu keskiviikkona, julkaistu sunnuntaina) Eilen oli yksi mahtavimmista päivästä /kokemuksista tähänastisessa elämässäni. Lofoottien jälkeen olin varma, etten haluan enää oikeastaan ikinä vetää multpitchiä. Reissu oli ollut turhan rankka, jotenkin nousut pelotti ja niiltä odotti vain koko ajan pois pääsyä.

Olimme katselleet kyllä kaverin kanssa multipitch-reittejä, mutta jotenkin en ollut siltikään uskonut lähteväni tuonne. Ajattelin myös, että menisimme jotkin ihan vierekkäiset tai mahdollisesti jopa ryhmänä jonkun reitin. Toteutus oli se, että meillä oli mieheni kanssa reitti kohtalaisen kaukana ja täysin erillään ystäväpariskunnan reitistä.

Oli iskeä paniikki monestakin syystä,  olen minusta ja miehestä se kokeneempi kiipeilijä, ja minä olin ihan pihalla alun perin siitä miten varmistaa ylhäältä kaveria (edellisen kerran tehnyt sitä vuosi sitten kesällä ja silloinkin pienen paniikin kautta, kun en luottanut tekemisiini silloin).  Toiseksi, katselin reittiä, sieltä ei niin vaan laskeuduta alas reitin muuttuessa liian vaikeaksi /pelottavaksi.

Toissailtana istuin huoneemme lattialla pakokauhusta mykkänä, minun pitää oikeasti lähteä. Ei hemmetti. Aviomies hieman säikähti sitä, kuinka paljon minua pelotti. Hiljaa sitten mietin ne asiat, jotka aiheuttivat itsessä sitä epävarmuutta, palauttelin mieleen varmistamiset ja harjoittelin sen huoneemme patteriin kiinnittäen slingit jne.

Eilen aamulla olin luonnollisesti aikaisin hereillä. Söimme tukevat aamiaiset, katsoimme reitit läpi, matkin ystävätärtäni ja kopioin itselleni kartan kirjasta paperille.

Noralta lainattu idea, piirretään oma taskuun menevä topo reitistä

Lähdimme kaikki saman vuoren juurelle ja erkanimme, kun aika tuli.

aika vakavana, pelotti /jännitti hurjasti

Ensimmäinen haaste oli löytää ylipäätänsä reitille. En ymmärtänyt sitä kuinka voimakkaasti meidän olisi pitänyt lähteä vielä vasemmalle eteenpäin päästäksemme reitin juurelle, onneksi aviomies löysi reittimme alun.

Olimme jakaneet reitin pitchit, mies aloitti 4a, minulle 5b, miehelle 5c, minulle 5c ja toinen 5c heti perään ja mies veti viimeisen 4b:n toppiin.

Pupu aloitti reitin kiipeämisen

Reitti on mitä ilmeisimmin tosi suosittu, ei ihme sillä siitä löytyy kaikkea kiipeämistä,  kivaa iisipiisiä tepsuttelua, släbiä, jalka- ja käsijammeja, offareita, släbitepsuttelutraversea jne. Suositun reitin kääntöpuolena osasta kohtaa reittiä seinät/otteet olivat kohtalaisen lasittuneet, ja lasittuneisuus mielestäni muutti paria kohtaa kohtalaisen haastavaksi ihan sen puolesta, ettei jalkoihin luottanut niinkuin niihin olisi pitänyt ko kohdissa pitänyt pystyä luottaa. Hyvin silti selvittiin.

Sillä hetkellä, kun aviomies lähti liidaamaan jännittäminen loppui. Kakkostelin ylös, reitti oli ihan kävelyä, mutta kakkosena noustessa jännitystä hieman lisäsi mukana roudattava reppua (joka jo ensimmäisellä pitcthillä tajuttiin olevan ylipakattu). Oma ensimmäinen nousuni oli siis 5b, joka alkoi paksulla lasittuneella halkeamalla. Erityisesti luottoa loi se, että jo toiselta pultilta oli joku tehnyt exitin (päättänyt, että hell no tää reitti on liian vaikea/kauhea/ei mentävissä, ja jättänyt välineen lehtihakaan ja laskenut itsensä alas). Ekalla pitchi oli jännittävä, siinä olisi tullut kohtuu pitkät rannarit ja vielä hyllyille kera voimakkaan sivuheilurin, flowssa noihin asioihin ei onneksi kauheasti jaksanut kiinnittää huomiota, vaan työstin pitchin ylös. Se fiilis mikä tuli topissa iskettyäni itseni lehmänhännällä yhteen pulteista kiinni, oli yksi elämäni parhaista hetkistä. Nautin hetken maisemista, rakensin ankkurin ja valmistauduin varmistamiseen ja iskin kengät ankkuriin roikkumaan. Taivaallista. Sitten vain aviomiestä varmistamaan.

tokalta pitchiltä

ankkuri, pinkit solut osoittautui mahtavaksi valinnaksi ko reitille

sieltä jostain se aviomieskin tulee

Aviomies otti hoitaakseen ensimmäisen 5c:n, joka alkoi negatiivisella halkeamakulmalla (overhanging corner). Koin miehen pitchin kohtuu helpoksi, joten siitä asennoituneena lähdin liidaamaan omaa 5c:täni, jossa sama kulma halkeama teema jatkui, tosin nyt ei riittänyt enää käsijammit, vaan siellä välissä halkeamassa oli koko Didi hämähäkkien kera.

halkeama näyttää kuvassa pienemmältä kuin luonnossa, varoitus: hämähäkkejä, neljäs kp

Reitillä olisi ollut tarkoitus käyttää kulman oikeaa seinää enemmän, mutta lasin kitkaa enemmän luotin omaan kykyyni saada itseni luotettavalla tavalla jumiin halkeamaan. Vielä ennen ankkuria tuli poistua "turvallisesta" kulmasta ja siirtyä voimmaakasti vasemmalle nousten ulkokautta fleikin päälle. Tuli tehtyä hieno hyljetoppaus. Onneksi kitka oli tuossa kohtaa kohdallaan.

Aviomiestä neuvoin jättämään repun köyden päähän ja iskemään itsensä tuplakasilla keskellä köyttä  ja haulaamaan repun ylös päästyään ennen ankkuria olevan fleikin päälle.  Olisin saattanut mennä ko pitchistä nautinnollisuus, jos olisi jäänyt oikeasti jumiin halkeamaan repun kera.

Viides pitchi (5c) oli alkuunsa ihanaa kahvarallia, huomasin mitkä kohdat oli ollut niitä suosittua, mutta onneksi kun vähän levensi sitä sädettä mistä etsiä otteita, tuli eteen myös hyvän karheita otteita. Viiden pitchin herkkä osuus oli ankkurille tehtävä släbitraverse hyllyn päällä. Just mun lemppari. Trädikakkosenakin tullessa tuo kohta saisi melkein itkun partaalle. Nyt katselin vain, että köyttä on tarpeeksi ulkona pystyäkseni tehdä moovit vauhdilla, hyllyllä tuli tehdä parit maksimaaliset venytykset kohtalaisen sumpusta asennosta.

hehei.. mun lemppari, släbitraverse.. 

Aviomiehelle jäi hauska släbi (4b) ja multipitchin virallinen toppaus.

WHIII!!!

rauhallisempi ilme topissa

Toppauksen jälkeen seikkailu ei loppunut siihen, päästäksemme takaisin alas meidän tuli seikkailla 120 m poikittainen siirtymä, jota varmistimme alun 20 m ja loput soolosimme. Jälkikäteen ajateltuna hurjan typerää ja vaarallista, olimme kuitenkin korkealla. Traversen jälkeen oli vielä Via Ferrata Dei Colodrin loppu 100 m kiivettävää. Ihan kiitettävä urheilupäivä.

photo by sami/nora

Ystäväpariskunta oli päässyt oman reittinsä toppiin huomattavasti meitä nopeammin, ja he odottelivatko meitä Monte Colodrin huipulla aurinkoa ottaen.

tällaiset maisemat ovat yksi erittäin hyvä syy lisää harrastaa kiipeilyä

Pupu Monte Colodrin huipulla

löydettiin jäsenet S ja N huipulta, laskeuduimme heidän kanssa alas ja suuntasimme kohti jätskibaaria

aika rättinä, jädetankkaus, reilut 1200 kcal kulutettu reissussa

Eiliseltä opittua, molemmille omat pienet reput, mahdollisimman kevyet lähestymiskengät (ei niitä painavia Haglöfsejä), pitkät takit voi jättää himaan JA myöskin, että ei ala miettiä vaihtelevansa kenkiä kesken reissun (ellei siis ole erityisen vammahakuinen ja HALUA väkisin kantaa liikaa kamaa mesissä). Meillä oli miehen kanssa softshellit mukana; tähän tarkoitukseen on hankittava ohuemmat ja kevyemmät, jos kokee takin mukaan ottamisen tarpeellisena. Olimme myös molemmat ottaneet TC prot ja toiset kengät, mutta TC prot osottautuivat virhevalinnaksi lasittuneelle reitille. Toki jos yläkroppa on niin hyvässä kunnossa, että voi ja haluaa kampustella koko reitin ylös TAI tykkäää muuten vaan pelkäämisestä, niin sitten TC prot on ihan paikallaan.

Eilinen oli yksi upeimmista päivistäni ikinä, vaikka aviomiehen kanssa usein kinastelemme ja välillä tuntuu, etten pysty urheilla lainkaan yhdessä (olemme niin erilaisia urheiluun liittyvissä asioissa), niin  eilen kaikki sujui erinomaisesti. Molemmat etenivät rauhallisesti, turha hätäily jäi pois, kunpa tällainen siirtyisi multipitchiltä kotiinkin.

ansaittu skumppa