Näytetään tekstit, joissa on tunniste arki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arki. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. elokuuta 2010

laiska sunnuntai

Tällaiset maisemaa alkaa kohta olla tältä vuodelta ohi. Heräsimme sateiseen aamuun. Täytyy alkaa tosissaan miettiä pukeutumista, koska tuollahan tulee muuten vilu :)



Hieman vielä fiilistelyä vaippajaisviikon lämpimiltä päiviltä, Mimi vanhempien terassilla.. mun kukkaistyttö <3




Tänään ollaan sitten tekemättä aikalailla mitään, tai no .. mitään ja mitään, mutta siis ei mennä minnekään, ei ole pakko lähteä, urheilla. Pikkuisen kanssa tietenkin käydään ulkona, mutta se ei ole pakko, se on ihana valinta joka tehtiin puolitoista vuotta sitten kun päätimme hankkia koiran.



On huomattavasti helpompaa pitää sekä koira että asunto siistinä, kun pukee pikkuiselle päälle tällaisen asun sadepäivinä. Mimillä on välillä tapana heittäytyä matoksi maahan, jos vastaan tulee toisia koiria. Se alistuu ja haluaa päästä leikkimään. Ei tarvitse sitten aina pestä koko koiraa, tällä asulla riittää tassujen pyyhminen.

Tämä päivä tosiaan on tällaista kotona laiskottelua. Eilinen oli niin rankka päivä, sammuin kuin saunalyhty sohvalle.. olin niin väsy, etten rehellisesti saanut itseäni nostettua ylös sohvalta.

Tänään kropassa tuntuu myös eilinen urheilu, joten ei ole mitään hinkua lähteä salillekaan, avopuoliso auttoi tekemään tavallisat tehokkaampia vatsalihasliikkeitä, ne plus hooverit tekivät tehtävänsä. Huomenna sitten on taas ohjelmassa treenaamista salilla. Olen myös innoissani siitä, että ystävätär liittyy samalle salille, hän aloittaa siellä joko huomenna tai keskiviikkona. On kiva saada treeniseuraa. Tuntuu, että harrastan niin paljon jatkuvasti yksin.

Jos menisin katselemaan true bloodin kolmannen tuotantokauden tähän asti ilmestyneet jaksot. Ykkös- ja kakkoskausi on tullutkin tällä viikolla katsoa uudelleen. Olen niin koukussa. Sain vihiä, että tätä ihanuutta löytyy myös kirjoina ja tv-sarja kalpenee näiden rinnalle. Mahtavaa :)

perjantai 13. elokuuta 2010

ei enää ikkunoita

Mä oon nyt sitten linux -tyttö. Avopuoliso yritti eilen asentaa uudelleen Vistaa koneelleni, mutta menestys ei ollut toivomani. Nyt sitten mulla on jokin ihmeen Linux Kubuntu, johon tuntuu, etten itse osaa asentaa yhtään mitään. Oon ihan pissassa ilman avopuolisoa. Pitäisköhän ostaa jokin Linux idiooteilla -kirja.. ja samalla ostaa samansarjan kirja valokuvauksesta.



Nopsaa mennyt muuten tämä työviikko. Maanantaina töissä takkusi niin hirveästi, ta nyt onkin jo perjantai. Niin se aika kuluu... kuluisi vielä vähän nopeammin. Jos saisi jonkin autopilotin siihen asti, kunnes avopuoliso kosii :)

maanantai 9. elokuuta 2010

kesälomien jälkeen

Nyt on hyvä aika aloittaa uusi... tai jatkaa sitä mihin jäi ennen kesälomaa urheilun ja ruokailun suhteen. Uusi lomanjälkeinen minä puhkuu energiaa, tai ainakin niin yritän itselleni uskotella. Totuushan on se, että kaikista mieluiten olisin kotona tekemättä mitään.. ja voisin tilata pizzan, mutta ei.

Sitä menee aina tovi, että pääsee taas takaisin sisälle urheiluun. Nyt täytyy ottaa rauhallisesti ja toivoa, että selkä kestää. Tietty tuo koko ajan muistuttaa olemassaolostaan, mutta kuhan vain sitä ei kerro avokille, niin kaikki on ok :D Pitää aina varoa ja varoa, mutta hemmetti.. jos mä vaan jatkuvasti varon, niin eihän sitä kohta saa tehtyä mitään.

Nyt salille :) *yrittää uhkua innostusta*

torstai 5. elokuuta 2010

nöräilyä areenalla

Päivän asu ensimmäisessä terapiaistunnossa terapeutin loman jälkeen sekä Assemblyilla :)



toppi - One Green Elephant (tosi inhasti näemmä näkyy noi rintsikat tuosta alta, pitää hankkia se peili pian meille)
farkut - One Green Elephant
vyö - Diesel
Kengät - Zara
laukko - Zara

Oli tosi hyvä istunto tänään, käytiin vähän loman aikana tapahtuineista jutuista.

Istunnon jälkeen suunnattiin avopuolison kanssa Hartwall Areenalla Assemblyille, ystävä on töissä siellä, ja järjesti meille vapaaliput sinne, päästiin katsomaan mm Assemblytv:n tekoa. Alla mä kuulokkeet päässä.



Tämä kyseinen ystävätär on se, ketä treffasimme Hampurissa :) Ko tyttö on kyllä NIIN kiva. Jotenkin vaan pelottaa luoda ystävyyssuhteita, viimeaikoina ystävät ovat yllättäen kääntäneet selkänsä tai puukottaneet selkään, sekä valehdelleet minusta, mutta tällä kertaa ei vain naispuoliset.

Pääsin kuuntelemaan miten livelähetystä ohjataan, miten ohjaaja päättää kamerat, asettelun jne. Oli kyllä tosi kivaa. Eipä pääse ihan joka päivää seuraamaan tuota.

Käytiin myös pällistelemässä itse areenaa ennen ja jälkeen avajaisten.




Oli kyllä kiva olla tuolla, hieman kyllä huolestuttaa joidenkin pikkupoikien ylenpalttinen energiajuomien kulutus. Kauhea katsoa, kun useilla oli laatikolliset puolen litran energiajuomia siellä, ei tee hyvää kehittyville mukeloille, ja kiva riippuvuus voi tulla kofeiiniin. Minä jos kuka tiedän.. mähän jäin aikoinani koukkkuun pepsi maxiinkin.

Kotimatkalla sanoin avokille, että eikös olekin kiva, että jaan hänen kanssaa näitä kiinnostuksen kohteita, "juu, toki".. Sanoin hänen pitävän tämän sitten mielessään seuraavan kerran kun käymme vaatekaupoilla.

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

diipadaapa

ihana päivä :) Töissä oli kivaa, kotona oli kivaa, pyöräily oli kivaa, lämpö on kivaa vaikka hikoilee, lenkki mimin kanssa oli kiva, juoruiluhetki uuden ystävättären kanssa oli ihana ja true bloodin viimeisin jakso oli ihana .. tietty, ainahan true blood on :lovena:

Kävin tänään tosiaan vanhassa kodissa, yksiössä siis. Se nuori nainen, joka osti yksiöni on aivan ihana, tarkoituksenani oli käydä nopsaa katsastamassa kämppä ja sitten lähteä kävelylle. Lämmin ilma kuitenkin suostutteli meidän jäämään sisälle kämppään, joka on aivan mahtavan viileä btw ja juomaan lasilliset kylmää siideriä. Ei pöllömpää. Olipas kiva, että kutsuin itseni sinne kylään :) Aika meni kuin siivillä, reilut kolme tuntia hurahti hetkessä ohi.

Katselin tänään tänään ottamaani ja eilen otettua päivä asu -kuvaa, ja .. en tiedä kuvittelenko, mutta käteni näyttävät jotenkin joko hoikemmilta tai sitten lihaksikkaammilta, ja yläkroppa muutenkin jotenkin erilaiselta. Täytyy katsella uudestaan.

En tiedä onko juttailusta ollut apua.

Juttailua on tosiaan enää muutama .. vai onko enää kaksi päivää jäljellä. Tuloksia on nyt vielä turha katsella, koska on tosiaan tämä kuukautisturvotus meneillään, mun bosat on jätit, joten vaa-an lukemakaan ei kerro koko totuutta. Toisaalta tekisi mieli jatkaa puhtaasti juttailemalla, mutta toisaalta tekisi mieli lopettaa tämän rupeaman jälkeen. Tietty sitä voi tosiaan omaksua tiettyjä asioita tuosta, kuten aamupalan, välipalan ja iltapala sellaisinaan ja treeninjuoman nauttimisen aina heti treenien jälkeen. Se mitä olen tässä juttaillessa kaivannut on hedelmät, tavallisesti syön varsin paljon hedelmiä, mutta nyt tänä aikana olen syönyt yhden kiivin.

Päivälliseen voisin sen verran tehdä muutoksen, että silloin sopii nauttia tavallisia karppiruokia, ehkäpä karppileipää ruoan kanssa. Päivällisessä voisi pitää tuon täysjyväriisin/-pastan, ne tuntuu hyvältä, mutta .. myöskin välillä voi olla ilman niitä, riippuen ihan siitä, mitä ruokaa tulee tehtyä. Kaipaan mm "lasagnea"/pizzaa ja juustoista kasvispaistosta. Hedelmiä ennenkaikkea lisää :) Täytyy laskeskella, millaiset kalorit noista tulee.

Ehkä mä vielä juttailen kaverin häihin asti, nyt lauantaina tulee tosin poikkeus, kun meinataan kaapata meidän miehet ja järjestää niille kiva päivä, mutta muuten juttaillen. Juh, niin mä teen.

tiistai 13. heinäkuuta 2010

ihan kuin olisi lomalla

kun käy iltaisin rantsussa :)



Tässä varsin relax asussa tuli suunnattua rantsuun. Huom uusi tukka, otsis on taas siisti ja hiukset on vaaleat. Enpäs ole aikaisemmin vetänyt näin vaaleaksi, pariin otteeseen.. vai kerran aikaisemmin on laitettu vaaleita raitoja.

paita - kirppis/GT
hame - H&M
laukku - Friis & Co
arskat - Pieces
kengät - Gortz

niin joo .. se mun kamera



kiva, kiva. Pitää varmaan printata käyttöohjeet vielä jostain :)

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Huh huh hellettä

Epäinhimilliset säät senkuin jatkuvat, kävimme aamulla kävelyllä pikkuisen kanssa, täysi hiki tuli, vaikka käveltiin kaikessa rauhassa ja pysähdeltiin minun halutessa ottaa valokuvia.

Ha, neuvottelinpa siinä sitten itselleni digijärkkärin ja valokuvauslaukun matkalla :D Olen rahoittanut useita kotimme hankintoja muuton jälkeen. Ajattelin, että koska käytän jatkuvasti avopuolisoni vanhaa digijärkkäriä, niin voisin vaihtaa sen ja laukun puolikasta vitriiniä vastaan :) Win-win -tilanne, mä sain kameran ja avokin velka pieneni.

Kotimma välittömässä läheisyydessä on ihanat ulkoilualueet ja vettä. Siellä on aina kiva kuvata, aina löytyy jotain pientä ja kaunista.







Pikkuinen kävi vähän ihmettelemässä laiturilla :) Kesti kauan saada tämä kuva, pikkuinen ei millään meinannut rauhoittua laiturilla. Alkaa muuten pikkuisen pää näyttää jo vähän westien päältä... yhden kerran leikkelin naamaa, ja siitä tuli ihan puli. Mimi näytti jo suorastaan pullukalta, kun oli tottunut isoon päähän :D Ja kun tuota turkkia kropassa on niin hullun paljon.



Tässä taas odottelen, että avokki heräisi, toinen ei näiden helteiden takia pysty nukkumaan kunnolla, joten se sitten aina sippaa päivällä. Tässä odotellessa olen sitten siivoillut asuntoa, katsellut taas yhden elokuvan ja trimmaillut parvekekasveja. Hieman tuntuu siltä, että parvekkeen pieni ruusu on kohta entinen, mutta yritetään silti.

Kodin siisteys on sellainen asia, mistä meillä on avopuolison kanssa usein eriäviä meilipiteitä. Minä yritän parhaani mukaan siivoilla sotkuja sitä mukaan, kun niitä syntyy, avopuoliso on taas sellaista, kerralla kaikki viikon sotku kuntoon -tyyppiä. Minua myös häiritsee suunnattomasti se, jos meille tulee vieraita ja täällä on yhtään sotkuista, avokki taas tätä ei ymmärrä. Toissapäivänä siivosin vimmatusti ennen uimaanmenoa, sillä eräs kaveripariskunta oli tulossa noukkimaan meidät mukaan. Eihän sitä voi koskaan tietää, että tulevatko he käymään sisällä asti, ja jos tulevat, niin eihän täällä saa olla sotkuista.

Onko muita samanlaisia, että aina on oltava tiptop ennen vieraiden tuloa, vaikka kävisivät vain kääntymässä, tai muuten meinaa maailma kaatua :D ?

lauantai 10. heinäkuuta 2010

treffi-ilta lähibaarissa

On ollut tosi kiva lauantaipäivä kotona. En saanut lähdettyä salille kuumuuden takia, myöskin eiliset muutama siideri tekivät aamulla olon hieman .. laiskaksi. On ollut kiva olla kotona ja katsoa leffoja ja tehdä ruokaa. Teen aina kerralla ruoat valmiiksi neljälle päivälle, nyt on sitten hyvää salaattia ja uutta kokeellista risottoa. Juttailusta on tullut se hyvä puoli, että kun on oltava tarkkoina noiden määrien kanssa, niin valmistan kaikki ruoat alusta-alkaen itse, tomaattikastikkeet tomaateista, ei säilykkeitä tms, yrtit omasta takaa, parvekkeelta :) Parit yrtit tuottavat niin paljon lehtiä, etten millään ehdi käyttää kaikki, joten päätit

Eilen oli hyvä ilta, ei ihan juttamielessä, mutta parisuhdemielessä. Viimepäivien draamat ympärillä, ei omassa parisuhteessa, ovat saaneet miettimään erinäköisiä parisuhdeasioita.

Olen huomannut olevani tietyllä tavalla ahne parisuhteessa. Välillä tuntuu, ettei avopuoliso pysty millään olemaan juuri niin täydellinen kuin haluaisin.. tai se on sitä, että aluksi haluaa pienen muutoksen, kuvittelen olevani tyytyväinen muutoksen tapahduttua, mutta sitten tuleekin taas uusi asia, josta ärsyynnyn.. ja näitä tulee ja tulee sitä mukaan, mitä avopuoliso kehittyy parisuhteessa, sitä enemmän haluan. Kuvittelin, että olisin enemmän kuin tyytyväinen, jos nykyisessä parisuhteessani ei olisi menneiden parisuhteiden ongelmia, ja niitä ei ole, mutta.. silloin ne ongelmat olivat niin valtavia, ettei ne pienet asiat, joista nykyään saatan hermostua, eivät olleet silloin edes mielessä.

Mutta joo, teki erittäin hyvää, että lähdimme pois kotoa, pois kodin "pakopaikoista" ja keskustelimme paljon <3 Teki erittäin hyvää. Nyt on taas sellainen olo, että tämä suhde voi kehittyä pois niistä uomista, jotka ovat aiheuttaneet välillä mielipahaa. Juttelin siitä, kuinka välillä avopuolisoni saa minut tuntemaan itseni tyytymättömäksi ja hölmöksi, vaikka olisin juuri ollut erittäin innoissani jostain. keskusteltiin jopa siitä, että avokki on perinyt tietyn tempperamentin omalta äidiltään, ja tämä piirteen tullessa esiin, saatan usein pahoittaa mieleni. Avopuoliso usein tilanteen jälkeen tajuaa, sanoneensa väärin, ja harmittelee sitä päässään. Kumpikaan vaan ei tajua toimia oikein tällaisen tapahduttua, minä en uskalla sanoa, että hän loukkasi minua, vaan saatan sulkeutua, eikä avokkikaan tule sanomaan, että "hei, mä olin äsken väärässä".

Tuntuu, ettei meillä avopuolison kanssa ole mitään sellaista aihetta, mistä me emme pystyisi keskustella avoimesti, se tuntuu myös mahtavalta, kun toinen on niin avoimen rehellinen eikä pelaa mitään pelejä, ei tarvitse ikinä miettiä tämän motiiveita.

perjantai 9. heinäkuuta 2010

Marimekkoa






Ulkoilutin tänään ensimmäisen kerran edesmenneeni kummitädin jäämistöistä haalimaani marimekon mekkoa. Tuohon tosiaan kuuluu vyökin, mutta tuntuu, että se on monissa muutoissani eksynyt pysyvästi pois luotani. Täytyy vielä pitää kuitenkin silmät auki. Kenkäongelma.. ei ole oikein mitään kenkiä, mitkä sopisivat hyvin tuohon mekkoon.. ehkä uudet matalapohjaiset bronxit sopisivat paremmin, kuin kuvassa olevat S.Oliverin sandaalit.

Oltiin koko perheen voimin kävelyllä, sillä kohta niin julmasti hylkäämme pikkuisen kotiin yksin ja lähdemme kaveripariskunnan kanssa rannalla ja uimaan.

edit: ok ne ruskeat bronxin lättänät sandaalit ja friis&co:n ruskea baggy-laukku ja menox, toimii :)

maanantai 5. heinäkuuta 2010

takaisin arkeen

Kahden viikon kesäloma on nyt sitten vietetty. Olipa kiva ja rentouttava loma. Eipä tässä kauheasti ole sellainen olo, etteikö vieläkin olisi lomalla.. hassua :D Ihan normaali 8h työpäivä takana, urheilua ja uintia.

Oli kiva käydä äidin kanssa läheisessä järvessä pulahtamassa. Yllätyin rannasta, olin kuvitellut kyseisen järven olevan jotenkin erilainen, mutta kivahan siellä oli pulikoida. Taidan yrittää huomenna houkutella ystäväpariskunnan polskimaan. Huomiseksi on muutenkin ohjelmaa. Ihanaa. Huristelen töistä suoraan ystävättären kanssa elokuviin, on kivaa kun voi jakaa tuon teineilyhöpsöilyn. Eli mennään katsomaan Epäilys. Yritän tässä vielä tänään saada kolmannen kerran luettua loppuun. On kiva sitten katsoa miten erilailla elokuva on toteutettu.

Lauantaina polttareissa ko eloku ja kirjasarja oli kovassa syynissa. Ihanan moni tuntuu fanittavan sitä :D Moni on sanonut elokuvan olevan kirjaa parempi. Ja siis juu.. kirjassa Edwardin hahmo on ärsyttävä pihtari :D kun taas kahdessa aikaisemmassa elokuvassa tämä seikka on jotenkin häivytetty. Täytyy toivoa, että Edward pysyy huomisessa elokuvassa yhtä dreamyna :)

Ostinkin perjantaina Aamunkoi -kirjan. Odotan innolla pääseväni aloittamaan sen. Kuulema pihtaaminen jatkuisi siinäkin, täytyy toivoa, ettei näin ole.

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Messusunnuntai



Luokattoman huonot iPhone kuvat jatkukoon.

kengät - spirit
legginssit - Vila
paita/tunika/joku - Gina
huivi - H&M Garden collection
sormus, korvikset ja rannekoru - Kalevalakoru
takki - Vila



Harmillista, enää en viitsi alkaa kuvailla eikä näemmä Kalevalakorun sivuilta löyty näitä minulla olevia koruja, tuo sormus on muuten oikein, mutta että siinä on kirkas kivi. Korvikset ovat samaa ristisarjaa, ne olen saanut joskus rippi tms lahjaksi. Rannekorun (Kielo) sain jouluna avokilta lahjaksi.

Kävimme tänään kääntymässä messukeskuksessa Sistustus, Oma koti ja Oma piha -messuilla. Vaikka siellä oli ihan kivaa pällistellä kahdestaan, emme saaneet sieltä irti oikein mitään. Olisimme toivoneer jotain vinkkejä esim remontointiin tms, mutta siellä oli niitä tosi vähän. Olihan se kiva sitten käydä moikkaamassa sukulaista ständillä ja haaveilla oma mökki -osaston hulppeita luxus mökkejä.

Vierailu jäi lyhyeksi, sillä sitteno olikin jo kiire sukuloimaan avokin vanhempien luokse.

Asuminen täällä vanhempien luona on sujunut yllättävän kivuttomasti. Enpä muista aikoihin nukkuneeni näin hyvin :) Joka yö nukkunut palttiarallaan kahdeksan tuntia, öisin en ole herännyt mihinkään ääniin, enkä kärsinyt siitä, etteikö unettaisi. Mahtavaa.

Messuilta teki mieli ostaa kaikkea pientä kivaa, mutta onneksi emme olleet tajunneet käydä etukäteen ottomaatilla :D Vasta sitten kun löytyi jotain mikä oli pakko ostaa, kipaistiin automaatilla. Jos vaikka jossain vaiheessa jaksan (nyt en, vaikka kello on vasta yhdeksän) kuvata en :) Viimeistään sitten kun tulee kuvattua uudessa kodissa.

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Muutot

Olen muuttanut elämni 26 vuotena jo moneen otteeseen.

Ollessani kuusitoista muutin viikoksi pois kotoa, tämä johtui siitä, että isäni oli väkivaltaisen puuskansa jälkeen heittänyt minua pois kotoa, itse tosin en suostunut tulla takaisin kotiin ennen kuin isäni myönsi tekonsa, eli tunnusti hyökänneensä minun kimppuuni, eikä toistepäin.

Kahdeksantoista vuotiaana muutin serkkuni alivuokralaiseksi, koska isäni oli heittänyt minut pois kotoa, koska hän ei voinut hyväksyä poikaa kenen kanssa seurustelin.

Kahdeksantoistavuotiaana muutin vielä pariksi päiväksi takaisin vanhempieni luokse.

Kahdeksantoista vuotiaana muutin vielä kolmannen kerran. Tällä kertaa lähdin vuodeksi Saksaan, jossa vietin vaihto-oppilasvuoden.

Yhdeksäntoistavuotiaana palasin takaisin vanhmpieni luokse, tämä tapahtui heinä/elokuussa.

Suomeen paluuvuotenani marraskuussa muutin jälleen pois kotoa, tällä kertaa syynä oli jälleen isäni. En seurustellut kenenkään kanssa, ketä isäni ei hyväksynyt, mutta isäni käytös enteili jälleen sitä, ettei menisi kauaa, ennen kuin hän heittäisi minut taas pois kotoa. Muutin tällä kertaa Hoasille Helsinkiin. Tällä kertaa viihdyin vuoteen 2005.

Seuraavaksi muutin eksäni luokse, takaisin Vantaalle, jossa asuin heinäkuuhun 2007. Vuonna 2006 asuimme entisen tulevan anoppini luona parisen kuukautta lähtiessämme putkiremonttia karkuun.

Elokuussa 2007 muutin nykyiseen yksiöön, asuttuani välillä 1,5kk vanhempieni luona.

Huomenna muutetaan jälleen, ja reilun kuukauden jälleen vielä kerran. Avokin kanssa juttelimme, että kolmiosta ei ole ihan heti kiire pois, mahdumme olemaan siellä kahdenkin pienen lapsen kanssa :)

Tuntuu surulliselta lähteä tästä kodista, sillä tämä on ensimmäinen paikka, mistä kukaan ei voi minua häätää, niin kauan kuin olen hoitanut työni ja maksanut lainanlyhennykseni.

Vanhempieni luona minun on aina pitänyt esittää olevani jokin, joka en ole. En ole saanut olla oma itseni, en ole saanut näyttää sitä koko tunteitteni kirjoa, jota olen kokenut. Ei ole saanut olla liian iloinen, koska silloin on ollut hysteerinen, ei saa innostua liikaa, sekin on ollut huono, myöskään surullinen tai vihainen ei ole saanut olla. Ei ole saanut sosialisoida ihmisten kanssa, ketä vanhempani eivät ole hyväksyneet. On pitänyt vain olla hiljaa ja elää niin kuin vanhempani haluavat. Sitten kun olen joskus vihdoinkin löytänyt jotain mitä oikeasti haluan, vanhempani ts isäni on hylännyt minut.

Hoasilla asuessa taas joutui lukion jälkeen stressaamaan sitä, että pääseekö heti uuteen opiskelupaikkaan. Paine kodin menettämisestä oli niin suuri, että kertaalleen romahdin emotionaalisesti niin totaalisesti, etten kyennyt toimia. Taisin saada jonkinlaisen hermoromahduksen, vastaavanlaista en ole kokenut sen koommin.

Eksän kanssa asuessa, minun oli sallittava eksäni alkoholinkäyttö mukisematta. Usein jos hänen viinanhimonsa kasvoi suureksi, hän oli valmis laittamaan suhteemme poikki. Totesin aina, että sanokoon sen minulle silloin, kun hänen ei tee mieli lähteä baariin, kun hän on selvinpäin. Tuo toimi aina, en antanut hänen kiukutellen saada tahtoaan läpi, mutta joka kerta se tuntui niin pahalta. Sitten tuli se kerta, olimme menossa ystäväpariskunnan kanssa matkalle, ja minua ahdisti tämä ajatus jo etukäteen. Koin joutuvani paikkaan, jossa en olisi päässyt silloisen avopuolisoni alkoholinkäyttöä karkuun, ja paikkaan jossa tarkoitus oli viettää hauska viikko. Eksäni oli innoissaan matkasta, minä vain toivoin sen olevan ohi. Exäni sanoi siinä vaiheessa messengerkeskutelun aikana, että eiköhän se sitten ollut siinä. Se oli siinä, asiasta ei keskusteltu. Sen kerran kun kerroin perlositani, niin eksäni jätti minut, siihen asti olin sietänyt kaiken.

Vuoden 2007 elokuusta lähtien olen ollut oman itseni herra. Olen asunut ja elänyt niinkuin haluan. Nyt joudun sitten jälleen kerran muuttamaan sellaiseen tilanteeseen, etten ole 100 % tilanteen hallinnassa. Pelottavaa, mutta toisaalta ei. Minulla on avopuolisooni niin totaalinen luottamus <3

Nyt olen niin innoissani muutosta, en malta mennä nukkumaan. Mielini tekee mieli suunnitella uutta asuntoa. Tuntuu taas siltä, että pursuan ideoita. Sain inspiksen alkaa suunnitella uuden asunnon lamppuja.

Hmm.. montakohan muuttua tuossa oli?

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Viimeinen yö

.. ehkä.. olisi jos olisimme ainoat ketkä voivat asiaan vaikuttaa, mutta koska laskemma exäni muuttoavun varaan, niin muutto voi myös siirtyä tiistaille. Tavallaan toivoisin sitä, en haluaisi vielä muuttaa pois.

Tänään olemme taas vieneet pari kuormaa tavaroita vanhempieni luokse.



Tuossa kuvassa näkyy hieman huonosti Mokosta ostetut puiset tikapuut, ne ovat olleet tähän asti minulla parvekkeella kukkatelineenä, mutta niiden odotellessa eteisessä muuttoa vanhempieni kellariin, aloin nähdä niissä potenttiaalia. Ne ovat ihanat, pitää yrittää jotenkin keksi tapa käyttää niitä uudessa asunnossa.

Erilaisia blogeja selatessa näkyy paljon ihania valkoisella kalustettuja asuntoja, melkein tekisi mieli pyörtää mieleni, ja muutta oman asunnon sisustus valkoiseksi, mutta ehkä nyt ei ole se paras hetki. Mulla on kaksi honkkelia .. Mimi ja avokki, ja toivon parin vuoden sisällä saavani lapsen. Ehtiihän sitä vielä sitten joskus :) Makuuhuoneetamme sentään tulee juuri valkoisen ja vaaleanhiekan/beigen ja haalean sinisen sävyinen, ehkä siellä voin sitten toteuttaa tuota herkempää puolta. Olohuoneesta haluan kodikkaan ja lämpimän, punaiset huonekaluat ja tumma puu saa sen aikaiseksi. Häiritsee vain, kun minulla ei tunnu olevan vielä selkeää visiota. Työhuonekin tuntuu jotenkin kaikaiselta. Keittiö ei.. siitäkin on selkeä visio.



Ylläolevassa asussa kävin tänään seuraamassa elämäni toista käsipallopeliä. Kaveri pelaa sm-liigassa (ehkä, en oo nyt ihan varma mitä ihmeen liigoja on), mutta oli kuitenkin play off peli. Oli varsin viihdyttävä peli. Joukkueella on myös ihanan vannoutuneita faneja, melkein pelotti välillä se kiihko, millä kentän laidalta huudeltiin.

päivän asu koostui:

Kengät - Spirit
Legginssit - Vila
paita - Vila
huivi - H&M

koira - Mimi

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Meidät on ryöstetty...

tuntuu siltä ainakin noita tyhjiä astia, ruoka ja vaatekaappeja katsoessa. Rahitkin viety, ja huomenna viedään sitten loputkin sellaiset mitä ei päivään tarvita ja jotka mahtuvat kahteen Puntoon.

Exä on hassu, sain äsken sitten huristella hänet vantaalta vallilaan. Matkateko koostui mm jodlauksesta radion ollessa rikki ja exän naaman korjaamisesta peitepuikolla :D Mä olen kyllä niin iloinen exäni ja minun tämän hetkisestä suhteesta. Eipä olisi voinut kuvitella seurusteluaikoina, että meillä tulisi joskus olemaan näin rehellinen ja välitön suhde. Aivan mahtavaa. Tietenkin on helppo olla hänen kaverinsa kun ei tarvitse murehtia siitä millainen hän on humalassa, eikä muistakaan varjopuolista. Vanhaan ei ole siis mitää hinkua, olen vain niin onnellinen siitä, että hän on yksi parhammista ystävistäni.

Tavallisesti en lähden hänen juoppokuskikseen, mutta koska hän tulee auttamaan meitä maanantaina muutosta ja sitten toukokuussa uudestaan, suostuin ilomielin.

Ai niin, ei tullut meistä vielä lottomiljonäärejä, pitää vain sitten muuttaa tosiaan vanhempieni luokse kuukaudeksi. Olisihan se ollut kiva muuttaa esimerkiksi hotelliin kuukaudeksi :)

Meidä pikkuinen on sohvalla aivan taju kankaalla. Tänään tuli vilkaistua ohimennen erästä koirankoulutusohjelmaa, jossa sanottiin väsyneen koiran olevan onnellinen. Meidän koira on sitten superonnellinen nyt.


(mä oon huono hiipijä, yritin ottaa vaivihkaa kuvan, mutta menin sitten herättämään Mimin.. uusi yritys myöhemmin, siihen asti saa nauttia hereillä olevasta Mimistä)

perjantai 19. maaliskuuta 2010

PANIIKKI!

Siis what what what. meidän pitäisi pakata.. kaikki tämä roina, OMG OMG! Tätä tavaraa on niin hemmetisti, mitä mä oon ajatellut. Jotenkin tää tuntuu niin ylitsepääsemättömältä projektilta. Miten mä selviän?! APUA!!!!

*hengittelee*

Leffa katseltu. Hmm.. miten sitä nyt luonnehtisi. Elokuva oli varsin ihana, koska kyseessä oli Burtonin ohjaama elokuva, olivat odotukset korkeat, vaikka yritti olla niitä asettamatta. Olisi ehkä pitänyt katsoa alkuperäinen piirretty ennen tuon elokuvan katsomista. Elokuvan loppu oli jotenkin laimea, vähän tuli mieleen monen viimeaikojen fantasiaelokuvat, joiden loppujen pahistappelut ovat olleet jotenkin mitäänsanomattomia. Toisaalta, ehkä tällä elokuvalla kohdeyleisö kattaa myös lapset, joten siksi tuo oli varsin ymmärrettävää.

Elokuva visuaalisesti oli niin hulppea mitä odottikin, roolivalinnat nappeja.

Ja .. Johnny Depp.. <3 <3 <3 En voi sille mitään, mutta oli rooli melkein mikä tahansa... *sywä huokaus* Uh, yksi pornouni Johnnylla ensiyönä, kiitos.

Ha, kuvasin kynnet, tai siis lakan. Mä oon kyl nyt ihan ihastunut tähän mahtavan tummaan harmaaseen. Mieletön väri.



Yritän olla ajattelematta sitä ihanaista miestä. Voisin tietenkin hieman kartuttaa Tim Burton / Johnny Depp elokuvakokoelmaani. Harmi kun Johnny Depp ei tee (enää?) mitään romanttisia elokuvia, ihan tyhmää. Hankintalistalle: Cry Baby <3



legginssit - Vila
t-paita - H&M
Neuletakki - Gina
Tuubihuivi - Gina

Hävettävän huonolaatuinen kuva, aluksi en meinannut laittaa asukuvaa lainkaan, mutta sitten päätin leikki Picasan videolla ja napata muutaman kuvan sitä kautta.

Yritys X Oy

Mä oon niin ylpeä itsestäni, olen kohta tehnyt ihan oikean osakeyhtiön tilinpäätöksen ihan itse. Toki tilinpäätökset ovat muutenkin tuttuja, mutta tähän mennessä olen tehnyt vain toiminimien ja kommandiittiyhtiöiden tilinpäätöksiä ja vain avustanut tai tehnyt alustavia kirjauksia osakeyhtiöiden tilinpäätöksissä. Musta on kovaa vauhtia tulossa super pro kirjanpitäjä. *innoissaan*

Töissä on kivaa, ja illallakin tulee olemaan kivaa



Menemme ystäväpariskunnan kanssa katsomaan Liisa Ihmemaassa.. en tiedä mitä odottaa, mutta kun kyseessä on Tim Burtonin elokuva, niin .. voiko se olla huono? Tim Burton on nero.

maanantai 15. maaliskuuta 2010

150310

Takaisin tavallisessa työarjessa, aamuisin työmatka ei ole enää talonhalki makuuhuoneesta työhuoneeseen. Noh, reilun viikon päästä on taas, kun muutamma avopuolison kanssa tänne vanhempieni jalkoihin pyörimään.



päivän asu:

Kengät - Spirit
Legginssit - Vila
toppi - One Green Elephant
bleiseri - Mexx
koru - kirppari (heh, tää on mulla niin joka päivä päällä)

Kävin terapian jälkeen kaappaamassa Mimin kotoa mukaan tänne toimistolle

lauantai 13. maaliskuuta 2010

130310


(wtf . mä niin kasvatan takaisin pitkät hiukset, näytän niin pojalta, grah!)

farkut - one green elephant
toppi - gina tricot
vyö - Diesel
neuletakki - Only

Vyö oli kirppislöyty viime sunnuntailta



Nyt ulos koiran ja avokin kanssa nauttimaan mahtavasti ilmasta. Ihanaa kun nyt voi iskeä arkskat silmille, silmäleikkauksen hyviä puolia 8)

Hitsi välillä on kyllä ikävä noita piiiiitkiä hiuksia, nooh... jos en nyt leikkeile niitä, niin ehkä sitten on joskus tulevissa omissa häissä kohtuupitkä hiukset :)

Vuonna 2002

maanantai 8. maaliskuuta 2010

kotona/toimistolla

Ah, ihanaa.. aamulla herää niin on töissä, ei tarvitse vaeltaa kylmässä minnekään.

Vaikka.. tänään piti kyllä jälleen kerran käydä terapiassa, mutta muuten ei mitään kummenpia. Aiheena olivat mm isä ja isovelipuoli. Kerroin terapeutille mm isäni tekemästä "kuinka asutaan omakotitalossa" -listasta :P

Hmm. nyt on kuitenkin työpäivä, ehkä sitä pitää tehdä vähän niitä töitäkin :P

maanantai 22. helmikuuta 2010

avuton

Mitä ihmettä? Tuntuu, etten osaa olla kotona yksin. En osaa tehdä mitään. Makaan vain sohvalla apaattisena ja odotan avokkia kotiin. En mä aikaisemmin tällainen ole ollut, olen ollut melkein iloinen siitä, että kerrankin minulla on aikaa vain ja ainoastaan itselleni.



Pitää yrittää skarpata. Mitä sitä tekisi? Katsoin kanadan huippumalli haussa - ohjelmaa, söin ison kulhollisen salaattia, ajattelin tehdä avokille jääsuklaata, yllättyy sitten kun huomenna aamulla kurkkaa jääkaappiin ja ja ja.. voisin tehdä lihapullia ja keittää ruusukaalit,jotta on huomenna evästä töissä. Mikään näistä ei tunnut tulevan luonnostaa. Pitää pakottaa itsensä

Hmm.. voisimpa mitata ja punnita Mimin.. joo :D
sivulta: http://www.westiekerho.fi/rotumaaritelma.htm löytyy kaikki tiedot millainen westien pitää olla. Tuolla sivustolla ei ole kauheasti mittoja, vaan paljon kuvailua millainen koiran pitäisi olla. Ajattelin osallistua Mimin kanssa johonkin näyttelyyn (ihan sellaiseen leikkimieliseen) keväämmällä :)

Säkä: 29/30 cm (28cm )
Häntä: 15,5 cm (13-16 cm )
Paino: 5,6 kg
karva: muuten hyvä, mutta olen hieman huolissani päälaen kihartuvasta karvasta. Suosristuukohan ne iän ja turkin myötä.

Näh ei jaksa leikkiä, tänään on lyhyt keskittymiskyky. Jos nyt tekisi ne lihapullat, joiden kypyessä teen jääsuklaan. Joo. Ja sitten voisin lähteä Mimin kanssa ulos. Kuulostaa suunnitelmalta.

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0