Näytetään tekstit, joissa on tunniste jälkiruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jälkiruoka. Näytä kaikki tekstit

torstai 4. heinäkuuta 2019

ketopiirakkaa

On jotenkin aivan ihanaa, kun on oma piha, mistä voin hakea, marjoja, yrttejä ja syksymmällä toivottavasti myös kurkkuja /kesäkurpitsaa ruoanlaittoon, olla vähän "omavarainen".

En ole vuosiin syönyt raparperipiirakkaa, ja kun piha antoi vielä toisen hyvän satsin raparpereja, päätin tehdä piirakkaa. Ensimmäisestä satsista tein raparperi-lime -mehua esikoisen 4v juhliin.

Piirakka, 8 annosta

pohja:
3 munaa
0,5 dl makeutusta
3 rkl mantelijauhetta
3 rkl lupiinijauhoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl psylliumia

Vatkaa sokeri ja makeutus vaahdoksi ja lisää keskenään sekoitetut kuivat ainekset vaahtoon. Paista 200 asteessa 10min.

Täyte:
0,5L raparperia (koska ei ollut enempää nyt)
2 dl turkkilaista jugurttia
2 kananmunaa
½ limen mehu
vaniljaesanssia
1 dl makeutusta

Lisää täyte esipaistetun pohjan päälle ja paista vielä n.30min.


tiistai 4. kesäkuuta 2013

didin keittiössä: kurkku-avokadokeitto ja omenasorbetti

Kesän kuumilla ilmoilla harvemmin tekee mieli syödä mitään kauhean raskasta tai lämmintä ruokaa. Eilen työpäivän jälkeen Mimiä ulkoiluttaessa mieleeni juolahti ajatus kylmästä kurkkukeitosta, pieni googlattaminen toi muutamia reseptejä, joista sitten päätin toteuttaa yhden.

Kurkku-avokadokeitto, 2:lle

1 kurkku
1 avokado
2 pientä shalottisipulia
2 valkosipulinkynttä
1/3 persiljanipusta
valkopippuria
2,5dl turkkilaista jugurttia
1,25 dl vettä




Kaiva blenderi esiin. Kuori kurkki, palottele. Kaavi avokadon hedelmäliha. Kuori sipulit. Laita kaikki ainekset blenderiin ja sekoita.




Sitten nautitaan


Tein keiton kanssa sitruuna-kurkku -vettä, ihanan raikasta ja vaihtelua tavalliselle kraanavedelle.

Mielipide: kurkku ja avokado ovat ihanan raikkaita, jugurtin tulee ollaan vaan vähärasvaista, myöskin sipulien määrän voi puolittaa. Ensikerralla keittoa voisi yrittää raikastaa sitruunalla ja tuoreella mintulla.

Omenasorbetti

4 keskikokoista omenaa (kuori, palottele ja poista siemenkodat)
1 dl vettä
1 dl canderell-makeutusta
1 kanelitanko
2 munanvalkuaista
1 tl vaniljasokeria
½ sitruuna


Keitä kuoritut ja paloitellut omenanpalat vedessä makeutusaineen ja kanelin kanssa, kunnes omenat ovat pahmoisia. Lisää puolikkaan sitruunan mehu.


Poista kanelitanko, anna jäähtyä ja soseuta hienoksi jäähtynyt pehmeä omena.Vaahdota kananmunanvalkuaiset kovaksi. Lisää sekaan soseutettu omena ja vaniljasokeri. Laita sorbetti pakastimeen ja sekoittele puolen tunnin välein.


Mielipide: Helppo tehdä, simppeli, kanelinen sorbetti ei ole vain se minun juttuni. Tiedä sitten olisiki vettä laittaa vähemmän, jotta sorbetin rakenne olisi ollut pehmeämpi. Tuli ehkä enemmän mieleen jäinen omenahillo. En usko, että sorbetti epäonnistui, mutta makuna omena ei ollut raikkain vaihtoehto, ts ei ehkä oman suun mukaista. Ensikerralla voisi kokeilla jotain sitrushedelmäistä versiota tai sorbettia tuoreista mansikoista.

Ei paha kevyt herkku, ja jos Canderell-makeutusaine aiheuttaa epäilyksiä, niin tuohon voi käyttää joko 1 dl:n ihan tavallista taloussokeria TAI vaikka steviajauhetta.

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0