sunnuntai 22. syyskuuta 2013

ei mikään tavallinen sunnuntai

Noni, aikamoinen päivä takana. Tänään tein jotain mitä en ole koskaan aikaisemmin tehnyt, puin ylläeni lateksisen catsuiten (kissa-asu tms .. mikä tää on suomeksi). Tarkoituksena oli toimia mallina eräässä valokuvausprojektissa, johon minut pyydettiin mukaan.


Kaikenkaikkiaan tosi jännittävä kokemus. Kaikista eniten jännitti oma mahtuminen asuihin, ja kyllähän se aikamoista änkeämistä olikin. Tulipa opittua kuinka koko vartalo tulee voidella liukkarilla tai käyttää talkkia, jotta tuollainen asu saadaan päällä. Onneksi olimme meillä valmistautumassa kuvaukseen, sillä puvun pukeminen päälle oli aikamoinen urakka. Aviomies survoi takamukseni asuun. Onnistuin pukea asun jaloista hieman vinoon, niin saimme sitten haarojen kautta pumppailla jumppapallon pumpulla ilmaa asuuni sisälle, jotta saimme puvun laitettua hyvin päälle.


Pukemiseen saimme kulumaan reilusti yli puoli tuntia. En tiedä mitä olisin tehnyt, jos olisin ollut kuvasproggiksen poikien kanssa kolmisteen, kumpi olisi sitten ahtanut minut tuohon asuun ja auttanut ujuttamaan ilmapumpun letkua haaravetskarista sisälle.

Hullun hauskaa poseilla, vaikka ihan sellainen olo ei ollut, että olisi ihan antanut parastani tai osannut poseerata kauhean monipuolisesti, mutta on jo ollut puhetta toisestakin kuvaussessiosta. Alkaa tulla kaikenlaisia ideoita poseeraukseen, meikkiin ja kampaukseen.. tulisipa jo lunta! Kuvausprojekti oli myös kokoonpanon takia ihan huikean kiva, kuvaajan kanssa onnistui rentoua heti kun tapasimme.

Odotan kovasti valmiita kuvia, ensiviikolla toivottavasti jo julkaistaan.

3 kommenttia:

Sara kirjoitti...

Laita ihmeessä sitten linkkiä mistä ne voi nähdä!! ;-)

-didi- kirjoitti...

Ehdottomasti :)

iinu kirjoitti...

Hihhi hauskalta kuulostaa toi ahtautminen xD ja tosiaan onneksi puit asun kotona miehes kanssa ;) Kiva nähdä lopputulos!

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0