Vähän erilainen maanantai

Olen ollut niin onnekas, että olen kesällä saanut kahdesta kaverista seuraa punttikselle (kun salilla oli treenaa kaverin kanssa viisi kertaa -kampanja). Nyt kampanja on ohi, ja pääti vuorostani lähteä tutustumaan kaverin punttiksella.

Olen katsellut salista kuvia netistä jo tovin, ja olin intoa täynnä menossa koko maanantain salille. Ko sali on pienempi, ahtaampi, matalampi ja se on täytetty Krafwerkin laitteilla JA isoilla raavailla miehillä, ei tarvitsisi olla enää ainoa joka puhisee ja puuskuttaa sarjoja tehdessä. Välillä on tullut sellainen olo, että olen turhan "ronski" tai punainen /puuskuttava omalle salille, on kauhean epänaisellinen olo kun väännän sarjoja naama punaisena. Täähän on siis vaan mun päässä, eihän ketään oikeasti kiinnostaa mun touhut.

Tutustuimme saliin, pyörähdettiin siellä, tsekattiin laitteet ja alettiin hommiin. Oli tarkoituksena treenata rintaa ja ojentajia. Pari penkkisarjaa sain tehtyä, sitten vähän rintalihaksia kehikkohässäkässä. Päässä tuntui painetta jo penkin jälkeen, mutta vinopenkkiä tehdessä koneessa tuntui kuin pää olisi räjähtänyt, tuli ennenkokematon päänsärky, joka humahti yli tuoden jalat alta -tunteen ja välittömän pahanolon. Tuli siinä vähän itkeskeltyä kipua. Koska tuo kauhea tunne tuli treenin yhteydessä, päätin etten ota turhia riskejä, vaan painelin saman tien työterveyslääkäriin, joka laittoi lähetteen neurologian ensiapuun.

vielä pari tuntia kotiutumiseen

Tuli vietettyä sairaalassa 6-7h, otettiin kaikenmaailman sydänfilmit, verikokeet, aivoskannaukset yms testit. Helpotus oli suuri kun ei löytynyt mitään vammoja, ymmärtääkseni homman tarkoitus oli sulkea pois aivoverenvuoto. Diagnoosiksi jäi sitten ponnistuspäänsärky.

Nyt pitää ottaa entistä rennommin tämä viikko, mielummin nyt kuin seuraava. Tällä viikolla on hyvä lepäillä vielä, muutenkin mietin jo eilen ennen kohtausta sitä, että voisi vetää salilla 50% treeniä, jotta sitten ensiviikolla voisi vähän kokeilla maksimeja. Nyt pitää vain rullailla selkää ja laittaa aviomies hieromaan epäkkäitä, ne tuntuvat olevan jumissa.

Mietin vähän tätä seuraavaa, kirjoitanko vai enkö. Sattui tosi outo.. tapaus. En ole aikaisemmin kokenut tulleeni etukäteen tuomituksi, mutta nyt oli vähän outoa menoa. Koska säntäsin suoraan salilla lääkäriin, menin samoilla vaatteilla sieltä luonnollisesti sairaalaankin. Minulta kyseltiin pituudet ja painot. Mietin hetken aikaa mitä oma paino voisi olla. Edellisen kerran olin ollut puntarilla juhannuksena inbodymittauksessa, ajattelin että siihen nyt varmaan kilo tai pari on kohtuu realistinen. Ihmeteltiin vähän, että miten mä nyt en ihan tarkkaan tiedä painoa, että mä näytän siltä että juoksen aamuna ensimmäisena vaa-alle (varmaan oon jollain dietilläkin ja varmaan kisoihin menossa). Aijaha, mistä se johtuu, niistä treenihousuista vai? Kerroin urheilevani ihan treenaamisen ilosta ja että viimeaikoina on tullut keskityttyä enemmän punttitreenin boulderoinnin jäätyä pakosta pois.

Siinä sitten muita testejä odotellessa, kyseltiin lapsista ja kerrottiin sitten, että tulen näyttämään samalta kuin hoitava henkilö, kuhan saan lapsia, "tältä ne käsivarret sit näyttää penkin ja lapsien jälkeen" .. aijaha. Muutenkin tuntui että ko henkilö kuvitteli nokittelevansa penkkituloksillaan, ja joka toisessa välissä toisteltiin, että tältä sä tulet sit näyttämään. Siis mitä ihmettä?! Pidin suuni kiinni siitä, että varmaan ruokavaliollakin pystyisi vaikuttaa omaan ulkonäköön lapsen saannin jälkeen, jos ei urheilla jaksa (ajattelin kuitenkin olla hiljaa, oli vähän sekava olo päänsärkykohtauksen jäljiltä).

Jäin miettimään, että olisiko nuo samat avautumiset tulleet, jos olisin saapunut better bodiessien housujen sijaan verkkareissa/kollegeissa. Onko se, että olen investoinut pitkän harkinnan jälkeen erittäin mielyttäviin teknisiin vaatteisiin merkki siitä, että olen pinnallinen ja heti ensimmäisenä alan toisessa tarkkailla sen painoa, ja sitä kautta pitää "hyökätä" tyylillä että mun kunto on katoavaista jne?  HUH!?

Minulle on aidosti ihan sama miten muut treenaavat, paljon nostaa penkistä tai miltä näyttävät. En edes kiinnittänyt huomiota ko naisen omasta mielestä ilmeisen epämielyttävään vartaloon, enemmin jäin katsomaan kauniita kasvoja. Ja omasta painosta, mä olen onnistunut ihanasti irtautumaan siitä vaa-an luvun tuijottelusta, pyrin määrittämään sen oman arvon mun tekemisten kautta eikä siitä mitä vaaka minäkin päivänä näyttää. Tätäkin - omituista kyllä - jouduin perustella eräälle tuttavalle. Miksi mun pitäisi punnita itseni päivittäin? Mulla sitä paitsi tällä hetkellä paljon muitakin asioita murehdittavana kuin se, että painonko 100g vai 500g enemmän kuin edellisenä päivänä.

Voisi kuvitella, että tuollainen suhtautuminen itseensä ja sitä kautta hyökkääminen kaikkia itseään "uhkaavaksi" tai paremmaksi (?) kokemien kohtaan olisi kuluttavaa, miksi pitää lähteä tuollaisten negaatioiden kautta käsittelemään asioita. Tuntuu että ihmiset käyttävät aivan liikaa aikaa sen miettimiseen, mitä muut heistä ajattelevat. Se on ihan sama hei, mitä joku toinen miettii minusta /sinusta, itse sitä tietää omat taustansa ja tilanteensa. Jos oma elämäntilanne on se, että juuri nyt ei oo aikaa urheilla yhtä paljon kuin toinen tai ruokailut syystä tai toisesta ei ole onnistuneet, niin ei sen takia pidä kokea itseään huonommaksi. Elämässä tulee hetkiä, jolloin pitää priorisoida asiat uudella tavalla.

Tuo oli vaan NIIN outoa, en ole aikaisemmin joutunut vastaavaan tilanteeseen.

Mutta voi aviomiesparkaa, kun sillä on näin mäsä vaimo. Mies taisi olla aika huolissaan kotona, edellisen kerran helmikuussa vietin yötä sairaalassa selkäkipujen takia, nyt sitten tämä keissi. Pitää pitää parempaa huolta itsestäni, ettei tarvitse miehen olla noin huolissaan. Ihanainen haki minut keskellä yötä sairaalasta. (Täytyy toivoa kans, että mun kaveri uskaltaa vielä lähteä eilisen jälkeen mun kanssa treenaamaan, niin voisin ostaa sarjalippu tuonne toisella salille :D )