maanantai 24. tammikuuta 2011

Googlettaminen kielletty

Ympärillä puhutaan jatkuvalla syötöllä lapsista ja odottamisesta. Oon tosi onnellinen niiden ystävien puolesta, ketkä ovat raskaana.. ei heidän raskautensa ole minulta pois.

Mutta kuitenkin, tuntuu että sitä on nyt joka tuutissa. Hollywoodissakin on kuulema vauvabuumi.

Erityisen paljon harmittaa vaan se, että edelleen sukulaiset, puolitutut ja kaverit .. (erityisesti tämä kummastuttaa) kyselevät vauvojen ja häiden perään. Miksi mun pitää edelleen jankuttaa, että ei olla menty kihloihin ja ei en ole raskaana.

Eräs pitkäaikainen tuttu kyseli pikkusiskosta, jokos hän synnytti. Kerroin että poika tuli ja olen nyt kummitäti. "mitenkä, onko sulla vauvakuume... siis sulla on oltavana kova vauvakuume" .. No totta munassa on. Ja vattuako se kuuluu kenellekään vaikka olisinkin raskaana.

Mä toivoisin, ettei kukaan enää kysyi noita asioita, mä kerron jos on jotain kerrottavaa ja jos mä itse niin valitsen.

Omaa tilannetta ei mitenkään helpota se, että menin äsken (typerä minä) googlettamaan naisten hedelmällisyydestä. Korkeimmillaan se on 20-22 vuotiailla erään lähteen mukaan. Saman lähteen mukaan hedelmällisyys alkaa laskea jo selvästi 30-ikävuoden jälkeen. Mulla on enää kaksi vuotta tuohon, eikä ole mitään tietoa vielä siitä, milloin jälkikasvu kuuluisi edes suunnitelmiin. Nämä asiat kun eivät ole vain minun yksin päätettävissä.

0 kommenttia:

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0