perjantai 10. helmikuuta 2012

hää- ja treeni-intoilua

On monta syytä olla innoissaan tänään. Kävimme kaason kanssa Sinellissä häätapahtumassa, nyt on ostettuna kauhea kasa askartelutarvikkeita, ja kädet syyhyävät päästä askartelemaan. Hyvin onnistuin pidättäytymään budjetissa, pääsin jopa satasen suunniteltua halvemmalla, vaikka päädyin loppujen lopulta hieman tyyriimpiin materiaaleihin.

Pitäisi malttaa odottaa puolitoistaviikkoa, kunnes pikkusisko tulee tänne tekemään kutsut yms jutut. Lupasin tehdä pikkusiskolle mitä herkkuja vain hän tuolloin halajaa, tyttöjen aikaa :) Herkuttelua isosti, jotain tavallisesta poikkeavaa gourmeeta.

Päädyimme erittäin yksinkertaisiin ratkaisuihin kaikissa askarteluissa. En mitään pikkutarkkaan näpertämistä, yksinkertaista. Hieman vielä värimaailma vaihtui, onneksi avopuoliso sanoi luottavansa minuun 100% tässä asiassa. Tekisi mieli ottaa kuvat kaikista tarvikkeista, mutta maltan vielä mieleni. Ostin mm lämpipuhaltimen, jolla voi tehdä koholeimoja.

Toiseksi.. salitreeni, se meni superkivasti.

Hyvät sarjat, alkaa tuntua siltä, että painoja voisi alkaa erinäisissä liikkeissä nostella, tosin se sitten tarkoittaisi toistojen palavan pienemmiksi.


Kaikista ihanin ja positiivisin yllätys oli tuo jalkaprässi. Mä en tajua miten en ole aikaisemmin ymmärtänyt kuinka ihana tuo "oikea" prässi on. Se on näyttänyt liian vaikealta ja miehiseltä (ja montakos vuotta mä olen käynyt salilla.. 10?) :D Olen aina aikaisemmin tehnyt niissä, missä painot ovat valmiiksi laitettuina. Mietin tovin onko 70 kg liikaa, mutta sehän meni ihan naurettavan kevyesti, ei mitään poltetta missään vaiheessa. Ensikerralla ainakin 10kg enemmän.


Muuten kehitystä, hmm.. ranskalaisessa punnerruksessa tein sarjat 17,5kg:lla 15kg:n sijaan, push down köydellä vaatii ehdottomasti lisää painoja, siirryn 35kg:stä 40kg:hen. Pystypunnerruksen 2 x15 sarja meni 11 kg:lla ja tasapenkki käsipainoilla 12,5kg per käsi.. nyt toistoja tuli tehtyä vain 2x8... mutta olen tyytyväinen. Aikamoista puuskuttamista, mutta hemmetin hyvä alku tuo oli.


Hyvä treeni, parempi mieli. Jaksan olla innoissani senkin takia, että aamun vatsakivut ovat hetkellisesti ainakin ohi. Aamulla jalkojen nostaminen pukemista varten teki tiukkaa, ja silti illalla pystyi käydä salilla. Ihanaa. 

Nyt herkkuruoat lautasella ja sohvalle katsomaan avopuolison kanssa viimeisimmät jaksot meidän lempparisarjoista, HIMYM ja The Big Bang Theory <3

5 kommenttia:

Mappe kirjoitti...

Hui, pusketko sie pystypunnerrusta 11 kilon käsipainoilla? Huoh. Olkapäät vapisee ku vaan ajattelenkin. Hatunnosto sinnepäin ja treeniätreeniä tännepäin! ;)

Sara kirjoitti...

Ah mekin tehdään koholeimat!! :D Hääsuunnittelija ehdotti!

-didi- kirjoitti...

Mappe, joo :) Tänään juuri puhuin salilla avopuolisolle siitä, että itsi jos joskus malttaisi pitää pienen tauon kiipeilystä, niin voisi testailla kunnolla mihin rahkeet riittäis salilla. Nyt kun tulee himmailtua, jotta jaksaa seinilläkin mennä.

Sara, toi idea tuli itseasiassa häämessuilla. Avokki tuntui kovasti pitänyt kun näyttivät siellä miten sitä tehdään. Näkyy paremmin helmiäiskortillakin (joita ei ollut edes aluksi tarkoitus käyttää..).

iinu kirjoitti...

Sä oot nykyään niin tikissä! :D Saispa ittensäkkin tollaseen kuntoon! Kade ;)

-didi- kirjoitti...

Kiitos Iinu <3

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0