sunnuntai 19. helmikuuta 2012

stocka = iso virhe

Olipas kivat treffit. Fransmannin ruoka oli hyvää ja Mission: Impossible: Ghost Protocol oli myös hyvä. Treffeillä kävimme maistelemassa häämatkaa silmällä pitäen ranskalaista ruokaa ja ranskalaista viiniä.

annokseni: Fransmannin broileri

avopuolison annos: Provencen broileri
Innolla odottelen ruokaa Pariisissa, sen on pakko olla huikeaa, jos tuo suomalainen versio siitä oli jo noin hyvää. 

Ennen treffien virallista osaa dumppasin avopuolison kaupungille ja huitelin Sokoksen kautta Stockalle. Sokokselta ei löytynyt itse etsittynä yhtään hääalusvaatetta muistuttavaa. Tärkeää nyt hääalusvaatteita ostaessa on, että rintaliiveistä saa olkaimet pois. Sokoksella myöskään yksikään myyjä ei tuntunut huomioidan minua. 

Stockalla pyörin tovin eksyneenä, kunnes ihana myyjä tuli avukseni. Aluksi hän oli skeptinen että löytyykö heiltä vaatimuksiani täyttäviä alusvaatteita, mutta sitten alkoi löytyä. Tuli myös ensimmäisen kerran ikinä mitattua minun rinnanympärykseni ja nyt minulla on elämäni ensimmäiset oikeankokoiset rintaliivit (70C .. ja mä oon käyttänyt 85B:tä.. niin hakoteillä oon ollut). 

Elikä löysin itsellen ne alusvaatteet, yllättävän kivuton operaatio, vaikka olin toviksi jo menettää toivon. Ajattelin, etten yritä edes ottaa liian montaa vaihtoehtoa, jotta valinta muodostuisi liian vaikeaksi. Vähän sama asia kuin hääpuvussa, pitää tyytyä siihen mikä tuntuu hyvältä, eikä jäädä arpomaan ajamalla itsensä lopulta hulluksi.

Ainoa huono puoli noissa alusvaatteissa oli se hinta :D Minulla ei ole ikinä ollut, enkä tiedä tuleeko olemaankaan yhtä kalliita alusvaatteita. Noiden on kestettävä mooooonta vuotta.. TAI sitten vanhojen hajotessa kuljen kommandona muutaman vuoden.

0 kommenttia:

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0