maanantai 2. toukokuuta 2011

hcr lähestyy, masu muljuu

Mä alan olla kauhusta kankeana johtuen lauantain puolimaratonista, mihin mä oon ryhtynyt. Aivan hirveän lyhyt aika valmistautua, katsoa kestääkö jäsenet ylipäätänsä tuollaista koitosta.

Juoksureitin katsominen ja hcr-lehden ottaminen käteen aiheuttaa jo masun kääntymisen ylösalaisin. Voi kauhea.

Oma kunto ei kuitenkaan ole se mitä tässä epäilisin, alunperinhän jännäsin oman selän kestämistä, mutta nyt huomio on kääntynyt mun polveen. Tiistain treenin jälkeen onnistuin saamaan jalan siihen kuntoon, että jalkaan särki koko ajan, nyt sitten lauantain 11,5km:n juoksu on aiheuttanut aivan uudenlaiset kolotukset polveen.

Mietin nanosekunnin leikin jättämistä kesken. Selailtuani keskustelupalstoja huomasin, etten ole ainoa, kenellä kaikki osat eivät kestä, mutta moni pystyy juosta mm polvituen avulla.

Punainen on mun jo pitkään kaapissa levännyt patellajännetuki, tuo tuntuu kävellessä ihan ok:lta polvessa, mutta en tiedä miten juostessa. Kävin otsamasssa Stadiumista tuon toisen (myös) Rehnbandin polvituen. Täytyy kevyesti testailla sitä kumpi on paremi.

Mullahan hajosi polvi alunperin vuonna -98 yleisurheilutreeneissä, vasta 2001 pääsin leikkaukseen. Pitkän aikaa elin siinä uskossa, ettei polvella tee enää mitään, mutta crossauksen myötä olen saanut polvea siihen kuntoon, että vasta nyt viimeviikkoina on vasta ollut mitään kipuja. Täytyy toivoa, että tää on vaan joku alkukauhistus, mikä mun polvella on.. ja että tästä päästään yli.



Heräteostoksena Stadiumista tarttui mukaan tuo vesipullovyö ja hikinauhat ranteisiin. Olen pitänyt noita vesipullovöitä ihan turhuuksina, mutta juostuani parisen viikkoa sitten kahden tunnin lenkin, en todellakaan enää naureskele noille.



Joo tosiaan, enää tällä viikolla ei treenata kovaa, ehkä vähän uskallan juosta .. testata tukia, mutta muuten säästelen polvea. Hullua touhua. Täytyy toivoa, että saan treenattua polven parempaan kuntoon seuraavaan puolimaratoniin, jonka ajattelin juosta.

Olkoon hcr mun "juoksu-uran" lähtölaukaus. Voi kauhea .)

2 kommenttia:

Sara kirjoitti...

Mun niin pitää ostaa kunnollinen juomapullo vyö. En vielä sellaista omista. Tosin HCR:lle en sitä tarvitse, menen ihan niiden antamien juoma pisteiden kanssa.

-didi- kirjoitti...

Voin sit raportoida onko tuo hyvä vai ei. Mietin tuon vyön kaventamista/lyhentämistä/säätämistä vielä vähän lisää.

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0