sunnuntai 27. toukokuuta 2012

vihdoinkin vaimona



Vielä ei oikein pysty kirjoittamaan eilisestä.. pitää antaa ajan vähän kulua. Häämatkan jälkeen varmasti pystyy jo pukemaan tämän kaiken 10 kk:n touhustamisen huipentuman sanoiksi.


perjantai 25. toukokuuta 2012

infrapunasaunassa huomattua

Tuli tänään havaittua punttiksella, että noista fat burnerit auttaa oikeasti. Olen tässä hääviikolla käynyt pariin otteeseen infrapunasaunassa rentoutumassa. Molemmilla kerroilla olin saunassa 40 minuuttia. Ensimmäisellä kerralla tankkauksena toimi vesi, tänään sekä vesi että salilta saatu maistiais rasvanpolttojuoma. Molemmilla kerroilla alla oli myös punttistreeni.

Tänään hiki virtasi solkenaan, vrt toissakeralla tuli ehkä selkä kostui hieman.

Opittua: jos vastaisuudessa haluaa saada tosissaan solariumissa hien virtaamaan, kannattaa eväsjuomaksi ottaa esim

kuva lainattu: http://www.gofitness.fi/FAT_BURNER_DRINK_500_ml_-_12_plolaatikko
Hääaskartelut ovat paria paikkakorttia vaille tehtynä. Huomenna pakataan koristelut valmiiksi vietäväksi juhlapaikalle, hääpäivän vaatteet roudaan vanhempieni luokse, koti viimeistään siivoten (avopuoliso teki toissapäivänä suursiivouksen) valmistella koti saksan perhettäni varten JA mennään kaason kanssa flamingon spahan rentoutumaan ja illalla koristellan juhlapaikka... ja ja ja jotain varmaan unohtuin.

maanantai 21. toukokuuta 2012

hääviikko on alkanut

Jotenkin jännä odottava olo. Viimeviikolla torstai-iltana meinasin hermostua pariinkin otteeseen, kun oli niin sunnuntai-fiilis.. pelotti alkava hääviikko. Nyt kun se kertaalleen tuli tuolloin jännitettyä, niin nyt sitten olen enemmän innoissani kuin hermostunut.

Hääviikko alkoi tänään ihanasti kosmetologikäynnillä. Iho puhdistetiin mm ultraäänilaitteella, ihoa kirkastettiin ja virkistettiin ja sekä kulmat että ripset värjättiin. Tuollainen puolitoistatuntinen pako työnteosta teki gutaa, vaikka tulihan sitä eilenkin karattua työnteosta, crossasin salilla 40 min, tein kolmen vartin punttitreeni ja sulattelin läskejä infrapunasaunassa 40 minuutin ajan.

äidin kanssa nautittiin kesän ensimmäiset mansikat "kuplivan" kera (kupliva: Vichya)

Tänään tajusin nyt jo kahdeksannen työpäiväputken aikana, että työt ovat aivan mahtavalla mallilla. Harvoin tässä vaiheessa kuukautta työt ovat jo näin hyvin tehtyinä, ties vaikka ei olisi mitään töitä vielä silläkään viikolla, kun palaan häämatkalta kesäkuun ekalla viikolla. Hulppeaa. Onhan tässä töitä tullut paiskittua, kuukautta on vasta kolme viikkoa takana.. ja jo nyt alkaa kertya ylitöitä tältä kuukaudelta.

Huomenna voin hyvällä omalla tunnolla jatkaa kroppahuoltoa, aamulla on suuhygienisti, heti sen jälkeen käyn rentoutumassa infrapunasaunassa JA sen jälkeen menen sokeroitavaksi. Iltapäivällä voisin tehdä taas tovin töitä.

lauantai 19. toukokuuta 2012

viikko jäljellä

Viikon päästä tähän aikaan olen jo rouva. Hui kauheaa, tuntuu että tuo "rouva" lisää ikää ainakin kymmenen vuotta.

Mieliala on paras päiviin, eilen ja tänään olen päässyt jo urheilemaan semi normaalisti. Eilen crossasin puoli tuntia ja hapotin keskikroppaa. Tänään treenasin olkapäitä ja hauiksia ja pakaroita. Lähdin salille, vaikka olo ei ole ollut paras, pientä flunssaa yrittää puskea. Salilla olo on kuitenkin parantunut, niihän se menee.. nuha lähtee... hmm.. treenaamalla.

Teimme avopuolison kanssa toissailtana listan vielä muistettavista ja hoidettavista asioista. Hyvällä mallillahan nuo ovat, kukkapolitiikkakin on kunnossa.

Tänään sain listaltani pois huomenlahjan hankinnan. Mietin hetken jotain elämystä tms lahjaksi, mutta päädyin kuitenkin johonkin muuhun. Odotan kovasti lahjan antamista.

Olin unohtanut täysin hankkia laukun lauantaille, sekä yrittäessäni harhauttaa avopuolisoa kaupoilla (hän oli siis mukana kun kävin ostamassa huomenlahjan) huomasin, että tarvitsen aivan ehdottomasti  ( :P) häätuoksun. Ostin sitten pienen pullon Lancômen Tresor In Lovea. Tuoksuja minulla on muutenkin niin paljon, että pieni pullo riittänee nyt ihan hyvin.




Uusi laukkuni näkyy vähän huonosti tuolta. Jännitin kaupassa, että meneekö värin ihan ohi, mutta hirveän hienostihan nuo värit menevät yksiin. Kengät ovat Pura Lopezit Ziosta ja laukku on Beliziasta.

Nyt on myös karamellit kattauksiin hankittuna, sekä .. yhdet erittäin tärkeät osat kattauksesta. Tuskin maltan odottaa häihin asti, jotta näen kattaukseni ja kukka-asetelmani toteutuneita. 

Kello käy kuutta, on ihana aurinkoinen ja lämmin lauantai-ilta. Jääkaapissa olisi yksi kylmä siideri jonka avopuoliso eilen osti minulle, mutta siiderin sijaan taidan juoda kahvia ja aloitan työnteon tältä päivältä. 

perjantai 18. toukokuuta 2012

tyylinäyte: 2009

Löysin kaverin fb-sivuilta erittäin edustavan kuvan itsestäni. Juuri tällaista kuvien takia pitäis opetella pitämään naama näkkärillä ja paperipussi päässä.


Mieletön aurinkoinen ilma... tehtiin pikkuisen kanssa kiva kävelylenkki, sattumalta eksyin kukkakauppaan, jossa tuli suunniteltua pöytien kukka-asetelmat ja tilasin vielä erikseen kukka-asetelman buffettipöytään. Lisättiin floristin kanssa vielä pienet nyanssit kukka-asetelmiin... odotan innolla näkeväni lopputuloksen. Viikon päästä tähän aikaan olen varmasti asettelemassa vaaseja ja kukkia juhlatilan pöydille!!

Ihan hassua, tänään ei ole PAKKO pakko mennä minnekään, eikä ole pakko tehdä töitäkään. Yritin motivoida itseäni lähtemään salille. Kauhean hankalaa, kun netistä tulee live streaminä IFSC Climbing WC 2012 - Boulder - Innsbruck, AUT ( http://www.ifsc.tv/ ). Pitää nyt vain skarpata, tänään voisi crossata. Kuvittelisin crossauksen sujuvan ongelmitta, sillä ulkona muutamat juoksuaskeleetkin olivat täysin kivuttomat.

Nyt salille, koskaa salilta tullessa ei harmita, että tuli lähdettyä, mutta illalla voi harmittaa, jos olen vain lööbannut kotona. Pitäkää tämä mielessä seuraavan kerran, kun oma sohva houkuttelee vaikka olisi ollut suunnitelmissa urheilua.

Aurinkoista perjantaita kaikille <3

edit: oho.. tämä oli tuhannes postaukseni

tilallinen didi

Vuoden jonottamisen jälkeen sain vihdoinkin itselleni pienen siirtolapuutarhapläntin. Kävin tänään katsomassa palstaani, sieltä löytyi paljon rikkaruohoja ja savea. Pitää tovi miettiä mitä kaikkea sinne lähtee kasvattamaan, ja miten lähestyä ongelmaa. Olen erittäin innoissani, mutta tuota voi ja ehtii paremmin miettiä häämatkan jälkeen enemmän.

torstai 17. toukokuuta 2012

hullu kiire ja stressi

Need I say more? Kauheaa suhaamista jatkuvasti edestakaisin ja järjettömän paljon työtyötä. Onneksi kaikki menot eivät ole ikäviä, tiistainen kampaajalla käynti oli mukavaa. Luottokampaajani osaa aina laittaa hiukseni juuri niin miten haluan, mutta mitä en osaa pukea sanoiksi <3



Eilinen ankkurien rakentelu lähimetsässä kiipeilykaverin kanssa, oli myös erittäin mukavaa :) Ihan vähän olisi sellainen olo, että minua yritetään aivopestä trädittelyyn. Iskettiin camuja ja kiiloja halkeamiin. Aika hidasta vielä, mutta se kuulema nopeutuu.. pakostikin. Hitaammaksi ei voi enää muuttua.

Tänään tuli koepuettua hääpukua päälle, piti varmistaa etten olen tiputtanut liikaa painoa. Liikaa ei, mutta onhan tuo aika väljä lantiolta, pääasia on kuitenkin, että ylhtäältä mekko istuu täydellisesti. Tuli laitettua kengätkin.. ja kaikki korut. Sydän meinasi lähteä rinnasta, kun tämä muuttuu koko ajan todellisemmaksi.

Urheilut ovat jääneet nyt vallan minimiin. Tänään oli tarkoitus mennä salille, mutta saadakseni tehtyä paremmin töitä päätin että ehtii sitä huomennakin. Salille ja sitten infrapunasaunaan rentoutumaan.

Ihan sunnuntaiolo, välillä meinaa pelästyä, että enää alle viikko häihin.. ja sitten tajuaakin, että nyt on vasta torstai.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Polttarit 12.5.2012

Jotenkin voisi kuvitella, kun häihin on enää kaksi viikkoa aikaa, ettei olisi niin puulla päähän löyty kun sisko tulee hakemaan töistä ja sanoo vain, että kamat kasaan nyt mennään. Olin tottakait miettinyt, että nyt olisi voinut olla ne juhlat.. MUTTA mm yhden toisen kaverin blogista oli bongaavinani jotain mikä viittaisi siihen, ettei nty olisi mitään polttareita.


Päivä oli aivan mahtava, ja väsymys, minkä kuvittelin estävän hauskat polttarit, ei haitannut lainkaan. 

Homma alkoi sillä, että kävimme Papajassa hopeasormuskurssilla. Sormuksen teko oli ihana uusi kokemus. Tein itselleni 5 mm leveän mattasormuksen,, jonka sisällä lukee "i did it". Aivan mahtavaa, nyt pystyy aina palauttamaan polttarit mieleen kun vain katselee sormiaan.



Valmiit sormukset sormessa nostettiin maljat. Ja ystäväni (olisko meitä ollut tuossa vaiheessa 12 kpl) kertoivat seuraavan aktiviteetin olevan se, että minun tulisi etsiä vieressä olevalta kirpputorilta itselleni asukokonaisuus 12 €:lla, enemmän rahaa vaatteisiin sain aina juomalla lasillisen kuohuviiniä. 

Ensimmäisenä matkaan lähti t-paita KILL HEIDI -tekstillä, toiseksi nappasin mukaani yllättävän makean nahkatakin kymmenellä eurolla.. sitten siinä vaiheessa tajusin, että vaikka housut löytyisi edullisesti, tarvitsin silti vielä kengät ja jonkin lämpimän paidan. Kumoamalla muutaman lasillsen sain ostettua kahdella eurolla järkyttävät Damista ostetut saappaat, ruskeat spandexit ja harmaan neulatakin.



Shoppailun jälkeen suuntasimme brunssille Ravintola Säveleen Hakaniemeen. Tuolta sai ehkä maailman isoimmat suklaakakkupalat .. ommom. Oli pakko ottaa vähän kahvia tuolla, sen verran hyvin tuli kerättyä shoppailurahaa. Tuli tuolla vaihdettua polttariasu päälle.

Seuraavaksi siirryimme ystäväni kotiin jatkamaan. Oli kauhean ihanaa vaan seurata vierestä kun kaverit huseerasivat. Ihanaiset teki mun lempidrinkkejä, mojitoja.. ja tytöt olivat hankkineet myös ufoviinaa.. kuohuvaakin tuli lasiin jatkuvalla syötöllä.

Meillä kävi illalla erotiikkaväline-esittelijä lady hot lipsistä. Nuoleskeltiin erilaisia öljyjä, voiteita, vartalosuklaita ja hiplailtiin sauvoja, penisrenkaita ja ruoskia. Sain ystävilta sitten lahjaksi vailta 40 €:lla tuotteita.. ja tuli sit otettua jotain sen lisäksikin :D

Esittelyssä olimme herätelleet ruokahalua, ja yksi ystävistä olikin esittelyn aikana laittanut kunnon aterian pystyyn, pitaleivillä tortilloja.

Morsiussaunassa minusta pestiin vanhat elämät pois ja valmistettiin uuteen. Yksi ystävä meikkasi minut ja toinen laittoi superkiva kampauksen. Missä nää tytöt on kun mä tavallisesti lähden ulos :P

Porukka pieneni tovin kun suuntasimme Pataässään. Seurueeni laittoi minut laulamaan  Apulannan Anna mulle piiskaa -biisin. Toivottavasti kukaan ei tallentanut tuota surkeaa suoritusta. Olin jo aika humalassa tuossa vaiheessa... tosi humalassa itseasiassa.



Vaihdoin yhden ystävättären mukaan erääsään toiseen baariin lähemmäs kotia. Tuolla tuli sitten jorattua ja väännettyä kättä, sekä juotua liikaa lisää.

Meidän seurueemme (seuruessa oli ainakin kolme ketkä eivät juoneet alkoholia) kulutti päivän aikana ainakin 10 pulloa kuohuviiniä jo ennen baariin menoa, pullon ufoviinaa ja pullon viinaa mojitoissa... sekä itse vielä join Sävelessä lasin valkoviiniä, Pataässässä pöytään tuotiin pari pulloa kuohuvaa ja viimeissä paikassa tuli juotua kaksi lonkeroa ja kaksi viinashottia. Sanomatta selvää, että tänään happi ei ole ollut kauhean hyvä.

Tämän päivän olosta huolimatta päivä oli mahtava, oli ihanaa että seurue oli niin runsaslukuinen, kaikki tuntuivat tulevan hienosti juttuun toistensa kanssa ja aktiviteetit oli tosi mun näköisiä. Raukkaparat, olivat kuulema joutuneet laittaa suunnitelmat kertaalleen jopa uusiksi, kun polveni leikattiin :D 

Avopuolisollakin oli eilen polttarit, olemme sitten yhdessä parannelleet oloa kotona, onneksi pikkuinen jäi eilen vanhempieni luokse.

Kiitoksia kaikille ihanaisilla, sekä fyysisesti että henkisesti mukana olleille.

lauantai 12. toukokuuta 2012

rankkaa

Viimeiset kolme viikkoa ovat olleet tosi rankkoja, on menty vähillä unilla. Taisi tuo polvileikkaukseen meno aiheuttaa lyhyitä yöunia, vaikkei se varsinaisesti jännittänyt, leikkauksen jälkeen tuli muuten vain nukuttua vähän. Vappupäivänä iski se, että häät ovatkin pian, ja askartelut eivät olleet vielä valmiit + töitä oli enemmän kuin riittävästi. Sairaslomalla joka aamu heräsin kuuden pintaan tekemään töitä kotoa, ja illat venyi askarteluiden kanssa.

Nyt tällä viikolla on taasen ollut sellainen työsuma + taasen noita häätouhusteluita. Parina päivänä työpäivät ovat venyneet lähemmäs kymmeneen. Ensiviikko ei näytä yhtään helpommalta, mutta.. olenkin asettanut itselleni tavoitteeksi saada puolentoista viikon aikana tehtyä lähemmäs kuukauden työt. Jos sitten hääviikon keskiviikkona pääsisi saisi levätä ja nukkua. Nyt tuntuu, että aamuisin herää väsyneempänä kuin mitä on ollut nukkumaan mennessä. Tänään aamulla olin jo niin väsynyt, etten pystyntyt edes nukkua. Onneksi sentään työ on niin mielekästä, että pystyy tehdä sitä, vaikka vähän väsyttääkin.

Eilen sentään sain sen verran hyvin tehtyä työt, että onnistuin karata töistä jo kuudelta, ja kävimme avopuolison kanssa salilla. Salitreeni oli tosi hyvä, vaikka olin aika uupunut. Pääsin jopa polkemaan kuntopyörällä. Jipi!

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

hääjännitystä

Tänään hankimme siskon kanssa vaasit kukille, sekä nuolet tienristeyksiin ja niiden koristeluun tarvittavat välineet. Mietin hetken Kodin1:ssä erityisä shampanjalaseja, mutta jäin miettimään että onko 50€ kahdesta laista niin kauhean järkevää, varmasti jää muitakin muistoja hääpäivästä.

Ikeasta tarttui juttuja mukaan muitakin kuin hääjuttuja, vähän tekokukkia partsille ja vessaan.Vähän kukkamaista piristystä parvekkeelle tekstiileissä. Oli kiva piristää kotia vähän, saammehan häiden ajaksi vieraita saksasta kotiimme.

Pikkuhiljaa alkaa iskeä, että kahden ja puolen viikon päästä astelen alttarille perheen ja ystävien edessä, näen tilanteen jo sieluni silmin. Jännittää kauheasti, mutta hyvällä tavalla. Nyt jo asiaa ajatellessa meinaan liikuttua, en edes tajua miksi. Vaikea kuvitella tunnekuohua, joka käy sisällä hääpäivänä. Onneksi hetkeäkään ei ole epäilystä siitä, etteikö toimisi oikein, vaan pääsen naimisiin parhaan ystäväni kanssa, tältä osin mieleni on tyyni.

Pitää varmaan varata joku liina mukaan alttarille ja hajusuolaa. Vaikea kumpi pelottaa enemmän kauhean itkeminen vai pyörtyminen.

Eilen martoissa toivotin martat tervetulleiksi vihkitilaisuuteen, takarivissä tulee kuulema olemaan sitten tuttuja naamoja :)

tiistai 8. toukokuuta 2012

uusi pakkomielle

Kalastajan vaimon blogista bongasin tämän ihanan biisin ja artistin..


Soinut nyt koko päivän päässä.. ja spotifyssa

Tänään treeni kulki tosi kivasti. Huomaa pienen urheilutauon taas tuoneen extrapaukkua liikeisiin. Tosi hyvä treeni, itsensä voittamista toistoissa ja kiloissa. Innolla odotan seuraavaa kertaa.  Nyt olisi vain sellainen tunne, että olisi saatava yläkroppa aivan pumppiin... kaipaan kiipeilystä sitä oloa, että selkä on kuin äärimmilleen levitettynä.

Hemmetin hyvä pössis nyt.

maanantai 7. toukokuuta 2012

huh helpotusta

VIHDOINKIN!! hääaskartelut on tehty toviksi. Nyt on askarreltu hääkutsut, paikkakortit, hääkarkkirasiat, viuhkat ja saippuakuplapurkit on rusetitettu. Eipä tule ihan heti uudestaan varmaan mieleen alkaa tehdä koholeimoilla reilua 80 kpl paikkakortteja. On entistä kevyempi olo. Seuraava häähässäkkä on loppuviikosta / viikonloppuna Ikea- ja Sinelli-reissut ja nopea piipahdus kukkakaupassa.

Jossain vaiheessa pitää tehdä menu- ja ohjelmakortit, mutta niitä ei tarvitse onneksi tehdä kuin 11-12 kpl, ja ne teen mahdollisimman yksinkertaisesti.

Uskalsin tänään kokeilla hääkenkiäni. Jännitti hieman meneekö kengät jalkaa kivuitta, koska tuntuu ettei  varpaat ole täysin palautuneet murtumasta. Hyvin pystyi mennä, polvi oli enemmän hidasta, mutta eiköhän sitä parissa viikossa tuo jalka jo ole entistä ehommassa kunnossa.

Vielä voisi yrittää etsiä kalenterin ja sopia sokerointiaika.

Avopuoliso saa sumplia hääauton koristelun sekä musiikintoistolaitteiston juhliin. Istumapaikat tuli jo suunniteltua kuin vahingossa. Mitäs sitten.. huomenlahjaa pitäisi yrittää miettiä.

Nyt maittaa uni...ja huomenna pystyy keskittyä hyvin työhön. Tänään työpäivälle kertyikin pituutta 11h.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

karvasta asiaa

Mulla mieliala on näemmä suoraan kytköksissä siihen, miten paljon polvi/polvet rutisee. Tänään pääsin sentään jo punttikselle treenaamaan. Tosi hissukseen mentiin, välillä meinasi alkaa itkettää oma rampuus, mutta sitten tsemppasin itseäni sillä, että olihan tosi hyvä, että olin päässyt edes salille asti.

Mutta .. on mulla ihan oikeitakin huolia.. mennäkö ennen häitä jonnekin salinkiin vahauttamaan itsensä juhlakuntoon ( thih), turvaudunko höylään, vahaanko itse kotona, epiloinko VAI käytänkö jotain Veetin mömmöä (lue: myrkkyä) joka tipauttaa karvat pois.

Höylä on periaatteessa kivoin vaihtoehto, MUTTA siinä on se riski, että onnistun vetämään taas nahkat rullalle ennen suurta päivää. Olisi kauhean inhottavaa seistä alttarilla käsivarret / sääret ruvilla. Vahaaminen jossain laitoksessa taas voi olla aika isokin kulu, plus.. miten ihmeessä mä saan normaalin työaikaan enää sopimaan monen tunnin kidutussessiosta, alkaa kalenteri olla aika täynnä kaikkea menoa.

Sitten.. haluaisin käydä ennen hääpäivää muutamaan otteeseen solariumissa (solarium poistaa mulla sellaisia näppylöitä käsivarsista, jotka olisi kiva saada pois näkyvistä hääpäivänä), mutta jostain taas olen kuullut, että jos käyttää Veetin vaaahtojuttuja, niin rusketuksesta / kevyestä päivetyksestä ei taas tule välttämättä niin hyvää. Epilointi olisi jeesch, se on vaan kivuliasta ja vahaus kotona on sekä .. vähän kivuliasta ja myös sotkuista.

Saa auttaa, kiitos :)

Hampaisiin käytän ihan noita jenkeistä mulle roudattuja valkaisuliuskoja ja hääviikolla käyn vielä suuhygienistillä.  Jipi!

thih

Hassua kuinka enemmän on naimisiin menevä olo, kun sain sormukseni takaisin. Ironista on vain se, että nyt tuo sormus tuntuu puolestaan isolta, ei sentään onneksi tipu. Sormus ja sormi mitattiin ennen suurennusta, mutta tällöin oli varmaan taas intensiivset kiipeilysessiot takana. Iih, kolmen viikon päästä sormeani koristaa myös vihkisormus.


Ihana tunne kun eilen illalla en kieriskellyt sängyssä tekemättömien askarteluiden ja suunnittelemattomien hääkattausta ja pöytäkukkien takia. Avopuolisi tuntui ilokseni pitävän suunnitelmasta.

Kävin aamulla jopa vaa-alla. Toipilasaika ei näemmä ole saanut kauhea damagea aikaan, eiliset herkuttelut (ekaksi kakkuilu ystävättären kanssa ja illalla oli kaveripariskunnan valmistujaisjuhlat) näkyy ja menkat tuntuivat, mutta yksi kg ei oo enää paha, pahin kk turvotus pompauttio painon tästä vielä 2,5kg ylöspäin.. ja sen tuntui kropassa ja vaikutta omaan oloon suuresti.

Nyt sitten 3 viikkoa tarkkaan diettausta, ellei tule joku päivä... jolloin itse ei oo ihan vastuussa päivän ohjelmasta :P Dietillä haen vain sitä, että itsellä on itsevarma olo, karistan vähän turhia nesteistä, jotta hääpäivänä on todellinen prinsessaolo.

lauantai 5. toukokuuta 2012

häät 1 - opiskelu 0

Tänään koitti pitkään suunniteltu opiskeluiltapäivä koulukaverin kanssa, olimme molemmat valmistautuneet hyvin.. opiskeluarupeamaan varten olin luvannut leipoa jotain herkullista, tein samanlaisen valkosuklaamustikkamoussekakun, mitä tein vanhempieni syntymäpäiväjuhliin.

Kahden tunnin jälkeen koulutöitä oli tehty sen verran, että tehtäväpaperit oli printattuna. Häistä puhuttiin sitten senkin edestä.. (syksyllä koulussakin suunniteltiin kahden läpipäivän ajan vain joululahjasuklaita :D )


Käytiin läpi kukat, puvut, askartelut.. ja sitten tuli esille, että olin aika umpikujassa kattauksien ja pöytäkukkien suhteen. Kerroin aivan alkuperäisesti suunnitelmastani, näytin inspiskuvat. Ystävätär heti pamautti miten tuo visio onnistuu, miten ja mistä hankitaan mitäkin ja mitä kukkia laitetaan. Uskomaton taakka tippui harteiltani, nyt sitten on hyvä syy lähteä ensiviikolla kaason kanssa Ikeaan ja juhlatukkuun :P Ensiviikolla ei tarvitse enää haahuilla päättömästi Tiimarissa, Sinellissä ja Sinooperissa etsimässä inspiksiä, vaan voi vain ostaa tarvikkeet ja tilata kukat.

Ihanaa, saan kuin saankin mun unelmahäät <3

Nyt hääaskarteluista on enää tällä hetkellä paikkakortit kesken. Eilen tein viuhkat ja koristelin saippuakuplapurkit. Avopuoliso sai eilen osallistua ensimmäisen kerran hääaskarteluihin, hän auttoi saksimalla papereita ja katkomalla viuhkojen kepit. Väkerrettyäni viuhkoja koko illan olin avokin kotiuduttua töistä aivan valmis tekemään niistä kokon. Onneksi avopuoliso istui viereeni lattialle ja sanoi, että tehdään yhdessä sarjatuotantona. Saimme loputkin viuhkat valmiiksi, ja niistä tuli lopulta aivan ihanat.

Ihan vain, että jos on stressiä, kiirettä sekä muut askartelut kesken.. niin voisi ehkä olla fiksuinta olla aloittamatta jotain extempore randomprojektia, joka voi näyttää helpolta ja yksinkertaiselta, mutta jos sen helpon ja yksinkertaisen asian teon pitää toistaa yli 80 kertaa, niin ..

Aivan mahtavaa, nyt taas odotan innolla hääpäivää... eikä tämä kolme viikkoa juuri nyt aiheuta ahdistusta ja stressiä. Jos luet N, niin kiitos <3

torstai 3. toukokuuta 2012

taas taas takaisin...

Tänään sain vihdoinkin tehtyä vähän muutakin liikuntaa kuin vain fysioterapeutin määräämiä koipijumppia. Jalan liikkuvuus alkaa tosi oikein kiva, ja noustessa ylös tai istuessa alas hiottu polvilumpio ei enää rutise. Oikea sen sijaan natisee ja paukkuu entiseen tapaansa buranasta, kylmähoidosta, jumpista ja polvituesta huolimatta.


Sain eilen toisen kolmasosan syntymäpäivälahjasatani vanhemmiltani. Ohjeistin avopuolison ostamaan minulle käsipainot hääaskartelu ja sormustenhakureissulla. Intersportista hän sitten noukki nuo painot, molempiin tankoihin saa 15kg.


Jumppailin käsiä kevyesti, ei ole tarpeen lähteä repimään ja riuhtomaan, olen kuitenkin vielä toipilas.


pystypunnerrus kp 3 x 12 á 7,5 kg
pystysouto kp 3 x 12 á 7,5 kg
hammer 20 (10 per käsi) x 3 á 7,5kg
tasapenkki kp kuntopallon päällä 3 x 15 á 7,5 kg
vipunosto maaten kp kuntopallon päällä 3 x 12 á 6,5 kg
ojentajia 2 x 12 per käsi á 6,5kg
cruncheja aika paljon plus vielä enemmän päälle
reiden + lantionnosto 3 x 12  (pidempää sarjaa ei koiven takia pystynyt)

Odotan jo innolla ensiviikkoa ja paluuta kuntopyörä päälle.. sekä mahdollisesti vesijuoksua :) Toivottavasti avopuoliso suostuisi lähteä kanssani punttikselle jo muuten vain treenailemaan viikon sisällä. Kaipaan kovasti ylätaljaa :) Kiipeilyä en osaa edes ajatella nyt, vaikka kovasti yritä opiskella ulkokiipeilyä varten ankkurien tekoa jne. Valmistaudun siihen henkisesti, etten varmaan kuukausiin pääse seinille.. tällä kertaa en lähde seinille, jos molemmat jalat eivät ole kunnossa. Pistää vähän mielen matalaksi, mutta eiköhän tämä tästä. Onneksi on kivaa tiedossa häät ja häämatka.

Avokkiin iski tänään se, että me tosiaan omenne 23 päivän päästä mies ja vaimo. Friikkailtiin molemmat tovin :D Alkaa häneenkin iskeä tämä, kun hän on juossut kaupoilla ostamassa askartelutarvikkeita.

tiistai 1. toukokuuta 2012

paniikki!

Miten mä ajattelin häihin olevan vielä viisi viikkoa!? Niihin on kolme ja puoli. Happi tuntuu kadonneen mun päästä, voi apua!

Ehdinkö mä vielä saada kukat? Mä en oo ees miettinyt mitään rehuja. Mä jossain vaiheessa leikittelin sillä kukka-ajatuksella, mutta sekunttiakaan en oo tosissaan miettinyt asiaa.

Mun kaaso vielä pakenee matkalla Italiaan lauantaina!! Ok, ok. Mä teen seuraavasti. Huomenna avopuoliso hakee sormukset, samalla ohjeistan loppujen hääaskartelutarvikkeiden ostamiset. Tavoitteena on saada siis viikon aikana tehtyä kaikki askartelut, loput paikkakortit, hääkarkkirasiat, ne ihme menu+ohjelma -pömpelit. Sitten kun kaaso on takaisin (jo ensiviikon tiistaina) mietitään hääpöytien koristelut jne. Sittenkin on vielä 2,5 viikkoa jäljellä.

**hengähdys**

Nyt on sitten häiden tanssimusa mietittynä, 4h mm ysärihittejä, muuten vain hauskoja biisejä sekä tämän päivän listahittejä. Eiköhän noilla saada loppuillaksi lanteisiin liikettä. Ok.. ei paniikkia! EIPÄ!!

Hieman mietityttää nämä leikkauksen jälkeen syödyt herkut, eipä tässä ajassa mitään sellaista damagea olla saatu aikaiseksi, mitä ei pytyisi 3,5 viikossa korjaamaan :) Motivaatio ON kova nyt, ei onneksi tarvitse sitä stressata. Reilun viikon päästä pitäisi päästä treenaamaan koipiakin.. käsitreeni voisi palata nyt aluksi jumppanauhoilla mukaan päivärutiineihin.

Joku vois läpsiä muhun vähän rauhallisuutta (ja samalla tuoda jostain mulle käsipainot).

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0