Tänään koitti pitkään suunniteltu opiskeluiltapäivä koulukaverin kanssa, olimme molemmat valmistautuneet hyvin.. opiskeluarupeamaan varten olin luvannut leipoa jotain herkullista, tein samanlaisen valkosuklaamustikkamoussekakun, mitä tein vanhempieni syntymäpäiväjuhliin.
Kahden tunnin jälkeen koulutöitä oli tehty sen verran, että tehtäväpaperit oli printattuna. Häistä puhuttiin sitten senkin edestä.. (syksyllä koulussakin suunniteltiin kahden läpipäivän ajan vain joululahjasuklaita :D )
Käytiin läpi kukat, puvut, askartelut.. ja sitten tuli esille, että olin aika umpikujassa kattauksien ja pöytäkukkien suhteen. Kerroin aivan alkuperäisesti suunnitelmastani, näytin inspiskuvat. Ystävätär heti pamautti miten tuo visio onnistuu, miten ja mistä hankitaan mitäkin ja mitä kukkia laitetaan. Uskomaton taakka tippui harteiltani, nyt sitten on hyvä syy lähteä ensiviikolla kaason kanssa Ikeaan ja juhlatukkuun :P Ensiviikolla ei tarvitse enää haahuilla päättömästi Tiimarissa, Sinellissä ja Sinooperissa etsimässä inspiksiä, vaan voi vain ostaa tarvikkeet ja tilata kukat.
Ihanaa, saan kuin saankin mun unelmahäät <3
Nyt hääaskarteluista on enää tällä hetkellä paikkakortit kesken. Eilen tein viuhkat ja koristelin saippuakuplapurkit. Avopuoliso sai eilen osallistua ensimmäisen kerran hääaskarteluihin, hän auttoi saksimalla papereita ja katkomalla viuhkojen kepit. Väkerrettyäni viuhkoja koko illan olin avokin kotiuduttua töistä aivan valmis tekemään niistä kokon. Onneksi avopuoliso istui viereeni lattialle ja sanoi, että tehdään yhdessä sarjatuotantona. Saimme loputkin viuhkat valmiiksi, ja niistä tuli lopulta aivan ihanat.
Ihan vain, että jos on stressiä, kiirettä sekä muut askartelut kesken.. niin voisi ehkä olla fiksuinta olla aloittamatta jotain extempore randomprojektia, joka voi näyttää helpolta ja yksinkertaiselta, mutta jos sen helpon ja yksinkertaisen asian teon pitää toistaa yli 80 kertaa, niin ..
Aivan mahtavaa, nyt taas odotan innolla hääpäivää... eikä tämä kolme viikkoa juuri nyt aiheuta ahdistusta ja stressiä. Jos luet N, niin kiitos <3
0 kommenttia:
Lähetä kommentti