äiti on vähän väsynyt

Se on jännittävää, miten äitinä on niin herkkä kaikelle oman lapsen tekemälle ääntelylle. Toissayönä poika discosi tunnin verran varpaitaan ihmetellen ja jutellen. Aviomies pystyy nukkua hyvinkin vieressä, itse herään jo ennen kuin lapsi edes herää kunnolla.

Aviomieshän on opettanut pojallemme tosi mahtavan rytmin. Poika nukkuu päivisin parit 2-3h:n unet parvekkeella rattaissa. Öisestä rytmistä olen ollut vastuussa.

Pitkän aikaa poikamme rytmi oli, että hän nukkui ensimmäisen rupeaman 4-5h, päästiin jo sitten joskus lähemmäs seitsemä tuntia, sitten saatettini syödä kerran tai kaksi ennen heräämistä puoli kahdeksalta. Nukkumaan mentiin siis yhdeksän pintaan.

Sitten kerrasta kaikki muuttui. Pojan sairastettua ensimmäisen flunssansa ihana unirytmi oli kadonnut, tämä ajoittui myös siihen hetkeen, kun palasin töihin. Ystävättäreni tiesi, että pojan öiset 1-2h:n välein heräämiset johtui siitä, että olin palannut takaisin töihin ja tämä oli nyt pojan tapa viestittää, että kaipaa enemmän läheisyyttä. Nuo sanat olivat kuin pisto sydämessäni, podin huonoa omaatuntoa siitä, että olin "hylännyt" lapsen, töissä oleminen oli kauheaa, tuntui etten pystynyt keskittyä mihinkään, kunnes sain lapseni syliini ja sitten annoin pojalle läheisyyttä oikein kunnolla. En uskaltanut oikein lähteä omiin harrastuksiin ilman poikaa töiden jälkeen enkä viikonloppuisin. Pojan huonot unet vaan jatkuivat.

Seuraavaksi ajattelin, että ehkä unet johtuvat tiheän imun kaudesta, se tuli ja meni, mutta yöunet jatkui edelleen erittäin katkonaisina. Vähän ennen viittä kuukautta ajattelin, että heräämiset voisivat johtua mahdollisesti hampaiden puhkeamisesta ja siitä että poika oppi neljän kuukauden pintaan kääntymään, ehkei hän vaan malta nukkua.

Pikkuhiljaa myös pojan uni alkoi muuttua sellaiseksi, ettei iltaisin enää nukahdettu niin vain, nukkuvan pojan siirtäminen omaan sänkyyn muuttui haasteelliseksi, sillä hän heräsi aina omassa sängyssä, kun joutui viileälle patjalle. En halunnut häätä miestä sohvalle vaan itse nukuin ties missä asennoissa, välillä sellaista koiran unta, etten tiedä nukuinko ollenkaan yöllä, välillä menin öisin nukkumaan sohvalle saatuani pojan nukahtamaan rinnalle minun paikalleni ja toisinaan nukuin sikiöasennossa sänkymme päädyssä.

Yhtenä päivänä syystä X päädyin lukemaan unikouluista, jolloin minulle valkeni se, mikä on tässä taustalla. Poika oli flunssan aikana oppinut tuon rytmin, silloin tukalan olon hoito oli rinnalle oleminen, sitä herättiin tuolloin välillä allekin tunnin välein. Poika ei ollut siis kärsinyt töihinlähdöstä, hän oli vain oppinut ns huonon tavan.

Päätin pitää pojalleni (noin 5kk:n iässä) ns lempeää unikoulua. Tarkoitus siis ei ole nukuttaa poikaa ilman rintaa eikä myöskään päästä täysin eroon yösyömisestä, vaan enemkin järkeistää yösyömisten määrä ja saada poika nukkumaan omassa sängyssään. Pari yötä siinä meni, kertaakaan ei tarvinnut itkettää poikaa. Sen sijaan, että joka kerta tämän herätessä olisin imettänyt, poika sai tutin suuhunsa. Kerran poika nukkui yönsä vahingossa vain yhdellä syötöllä. Ihmettelen myös, että miksen ollut myöskään aikaisemmin tajunnut nukuttaa poikaa äitiyspakkauksen mukana tulleessa makuupussissa, siinä nukkuvan lapsen siirtäminen JA yöllä uudestaan uneen tuudittaminen oli toimiva meidän tapauksessa.

Vähän sain feedbackia tästä, että pitäisi mennä lapsentahtisesti ja että poika olisi liian nuori tuollaiseen, mutta JOS poika pärjää päivisinkin erinomaisesti 3-5h syöttövälillä ja nukkuu 2-4h:n päikkäreitä, niin kaiken järjen mukaan öisinkin pitää saada tuollaiset unet aikaiseksi.

Nyt on valitettavasti taas unikouluaika, sillä reissussa unikoulun työ meni vähän hukkaan olosuhteiden takia, mutta ei se mitään, nyt tiedän miten tilanteen saa korjattua.

Jos tässä alkaisi saada vähän sellaista omaa elämää takaisin siltä osin, ettei iltaisi tarvitse mennä ihan samaan aikaan pojan kanssa nukkumaan, siinä pelossa, että yritetään saada edes se lyhyt ensimmäinen unirupeama nukuttua.. tai että voisi aamuisin jaksaa lähteä salille ennen töitä, kun tietää ettei poika herää koko aamua tunnin välein.

Sen jälkeen kun poika nukkui pitkästä aikaa ensimmäisen yön parilla syötöllä, olin kuin uusi ihminen, uskalsin jopa palata liidin pariin, kun koin levänneeni kunnolla aikoihin. Paluu oli mielestäni erittäin voitokas, onsightasin Kiipeilyareenalla 6a+:n 3D-seinällä.

kuin siivillä

Ei hitsi, mihin tämä aika menee. Aluksi äitiysloma hupeni hetkessä, nyt on vanhempainvapaasta jo noin puolet takana. Huomenna tulee 3kk siitä, kun palasin töihin, osa-aikaisesti, ihan kuin mieheni työt muuttuivat myös osa-aikaiseksi.

Meille tämä ratkaisu tuntuu edelleen olevan aivan kymppijuttu, vaikkakin joka työpäivä tuntuu sydämeni särkyvän joutuessani niin pitkäksi ajaksi eroon pikkuisesta pojastani. Tiedän kuitenkin, että tämä aika on myös miehelleni niin arvokasta, että yritän olla välittämättä omasta ahdistuksestani. Onneksi mies laittaa usein videoita pojasta .. tai kuvan, niin se auttaa sitten jaksamaan työpäivän päättymiseen.

Päivät ja viikot tuntuvat täyttyvän jatkuvasti, oma sosiaalinen elämä ei ole koskaan ollut näin aktiivista ja pikkuisen myötä omat angstini mm matkustamista ja kotoa poistumista kohtaan ovat hälvenneet, tuntuu että minulla on aina bestis mukana. Tämäkin viikko on täyttynyt kuin varkain, on vauvajumppaa, lapsuuden ystävä kävi tyttärensä kanssa meille, on vaunulenkkejä, vieraita käy meillä, käyn pojan kanssa boulderoimassa tavallista enemmän, boulderoidessa pystyy taas olla sosiaalisempi kuin köysitellessä. Tänäänkin meille tulee ystäväpariskunta syömään (on muuten N:n superihanaa lasagnea valmistumassa), huomenna on vauvauintia, pikkuveli tulee kihlattunsa kanssa, sunnuntaina on myös hurjan hauskaa ohjelmaa.. jne jne.

Viimeviikolla uskaltauduttiin myös käymään ulkomailla pojan kanssa, äitini oli myös mukana. Halusin käydä näyttämässä poikaani vaihtariperheelleni Hampurissa, niin kauan kuin poika on vielä pieni ja söpö. Poika hurmasi kaikki, myös "äitini" sisko tyttärensä kanssa tuli katsomaan poikaani, ja olipa vielä vaihtarisiskoni miehensä kanssa tullut Pariisista erityisesti meidän takia käymään. Lentäminen jännitti kovasti, mutta sekin sujui pojan kanssa hienosti.

Vielä kolme kk vanhempainvapaata, mutta onneksi työt ja isyyskuukauden voi sumplia niin, ettei poikaa tarvitse ennen yhtä ikävuotta laittaa hoitoon, vaan voimme odottaa vähän pidempään. Jotenkin haluaisin, että poika pystyisi mm kävellä ennen hoitoon laittamista.

En osaa edes kuvitella, millaisia päivät ovat äidille pojan jäädessä hoitoon. Minä olin kuulema ensimmäisenä hoitopäivänä vain kävellyt hoitopaikassa äitini luota leikkimään jonnekin, enkä sen jälkeen ollut taakseni katsonut. Taisi olla silloinkin rankempaa tuo hoitoon meneminen äidille kuin lapselle.

Tietyllä tavalla toivoisi ajan menevän hitaammin, mutta tässä on niin paljon kaikkea tulevien kuukausien aikana tapahtumassa, ettei aika varmastikaan käy pitkäksi. Edessä on pojan ensimmäinen joulu, uuden kodin remontoiminen ja muuttaminen. Tammikuun loppuun mennessä toivoisimme jo asuvamme uudessa kodissa. Uudessa kodissa asumiseen liittyy myös haikeutta, sitten pikkuhiljaa alkaa olla aika pojan nukkua omassa huoneessa, useana yönä olen pitänyt poikaa tämän kädestä kiinni ja olen vain katsellut nukkuvaa lastani.

kotiutumispäivänä 5kk sitten, elämäni rakkaus