#ikeahack ja uutta ilmettä kotiin

Jokin aikaa takaperin tutustuin termiin ikea hack, siitähän on ihan sivustokin. Pinterestissä myös usein tuntuu törmäävän näihin hackkeihin. Kerran näin hauskannäköisen pöydän tehtynä lastenhuoneeseen. En jäänyt ajattelemaan pöytää sen enempään, kunnes sitten tuossa juuri ennen leikkausta vierashuonetta laittaessa oli Ikean Lack-pöytä jäämässä vailla käyttöä.

Selasin muutaman päivän huuto.nettiä ja tori.fi:tä, ja löysin kuin löysinkin sieltä ihanan automaton projektiini.

Tämä ei paljoa vaatinyt, Lack-pöytä, automatto ja niittipyssy.

Nyt on pojalla huoneessa superpäheä leikkipöytä, jonka ääressä sopii leikkiä. Alkuperäinen hack-idis oli tehty isommalle pöydälle, mutta eiköhän tuo nyt riitä meidän pojalle. Tuon ääressä on hyvä minunkin selkävammaisena leikkiä ja rakennelle dubloista.

Kuten mainitsin, niin meillä on siis laitettu yläkertaa kuntoon urakalla. Yläkerran vierashuoneeseen sain vihdoinkin aikaiseksi ommella verhot ennen leikkaustani, sinne haettiin myös sänky ja ylimääräiset roinat vietiin huoneesta pois tai laitettiin vain paikoilleen.

Käsityöhuoneen lisäksi makkaria on kalustettu uudella lipastolla ja toivon mukaan tässä ihan lähipäivinä saisimme muutaman taulunkin ripustettua seinille.

Muutenkin olisi kaikkea pientä edelleen kotona laitettavana, tuntuu ettei projektit pääse loppumaan. Makuuhuoneen lipaston takia makuuhuoneesta tulisi roudata vanha peilipöytä pois, portaat (huhtikuussa tilattiin matto k-raudasta, ei ole tullut vieläkään ja kaupa peruttiin) vaativat edelleen päällystämisen, yläkerran käytävän kuvat puuttuvat, rappujen seinälle laitettu taulu pitää nostaa ylemmäs, makuuhuoneen ikkunaverhot tulisi ommella jne jne. Koko ajan olisi jotain pientä puuhaa sisällä, piha on vielä oma lukunsa projektien suhteen.

Ehkä tässä sairaslomalla saisi jotain noista yläkerran projekteista tehtyäkin, kun alkaa käveleminen pikkuhiljaa taas sujua.

Miten syödä kun ei urheile

Ennen kaikkia fitfarmin kuureja ja kiipeilyä vannoin karppauksen nimeen. En harrastanut sellaista urheilua, joka olisi vaatinut pitkäkestoista jaksamista enkä myöskään treenannut isoilla painoilla. Yhdeksän vuotta sitten olin ihan eri kunnossa fyysisesti, kuin mitä olen nykyään. Olin ollut mukamas urheilullinen, vaikkakin salilla tuli käytyä ehkä muutaman kerran kuussa, elämässä oli synkkä periodi, ja sen näkyi myös kropassa ylipainona.

Tiputtelin karppaamalla painoa 80kg:sta alimmillaan 58 kiloon. Samalla kävin vähän salilla ja crossailin, mutta karppaus oli se juttu silloin. Fiframin kuurien myötä ymmärsin miten iso vaikutus syömisellä oli urheilussa jaksamiseen ja urheilusuorituksiin. Aloin syödä paremmin, paino nousi mutta nyt se oli vain positiivista.

Nyt minulla on vaihe elämässä, ettei tule liikuttua melkein ollenkaan, mitä nyt on kolme viikkoa könytty kepeillä Ikeassa pariin otteeseen, salilla on tullut treenattu kevyesti kuutisen kertaa ja kotona käyskentelen ala- ja yläkerran väliä, mutta muuten olen hyvin passiivinen.

Jotta tämä kotona oleminen ei olisi mälsää, niin päätin kokeilla paluuta karppaukseen. Kukkakaali on ollut kova juttu, kesäkurpitsapalaset jauhelihalla ja juustolla päällystettynä on myös ollut suurta herkkua, mies valmisti leikkausviikolla herkullista kukkakaalikeittoa jne. Vähän kuitenkin on tullut syötyä epäkarpisti - tankkauspäivää lauantaita lukuunomatta - ruokavaliossa on hiilaria banaanin muodossa, vähän pitää kuitenkin syödä hiilihydraatteja, ettei maidontuotanto hiivu liikaa.

Se, onko 1v2,5kk vanhaa poikaa syytä imettää, jakaa mielipiteitä. Meillä imetys on kuitenkin edelleen kovasti kuvioissa mukana, 3-4 kertaa päivällä, yöimetys on jo aikoja sitten jäänyt pois. Medioissa on ollut paljon juttuja siitä, miten paljon pienet lapset sairastavat siirryttyään kotoa päivähoitoon. Kaipa toivon imetyksen tuovan edelleen jotain suojaa pikkuisellemme, eihän siitä haittaa kuitenkaan ole.Nyt ihan siltäkin kannalta imetyshetket ovat erityisen tärkeitä, kun en jalkani takia muuten pysty touhuta pojan kanssa, niin nuo hetket ovat meidän yhteisiä.

Enemmän kuin mitään muuta (edes kiipeilyä) odotan kovasti sitä, että pääsen pojan kanssa leikkimään, lähtemään puistoon jne. Nyt pääsen vain valokuvien ja videon välityksellä seuraamaan sitä, miten poika tutustuu liukumäkiin ja kiipeilytelineisiin.

risuja

En tiedä mitä ajattelin polvileikkauksesta kuntoutumisen olevan, mutta nyt on kyllä tämä ollut paljon vaikeampaa kuin aikaisemmin. Minullahan on kertaalleen leikattuna molemmat polvet, joten kuvittelin tämän operaation jälkeen kuntoutumisen olevan samanlainen kävely puistossa.

Kahden viikon jälkeen hermostui jo siitä, kun jalka ei taivu ja etureisi toimii yhtä hyvin kuin se olisi halvaantunut, lihakset sain jännitettyä, mutta jalka ei nouse maatessa, kaikki liikkeet pitää tehdä avustaen, jalkaa ei myöskään pysty roikottamaan vapaasti. Soitin sairaalaan ja lääkärille, juttelin tilanteestani, sanoi näiden olevan valitettavia sivuoireita mpfl-leikkauksen jälkeen. Selvä juttu, sitten vaan odotellaan viikon päähän ja ekoja treffejä fyssarin kanssa.

Tiistaina paljastui karu totuus. Jalka pelittää niin huonosti, että olisi kuulema jo viikko leikkauksen jälkeen pitänyt ottaa yhteyttä, oli kuulema kotiutuspapereiden ohjeet puutteelliset, olisi myös pitänyt ottaa yhteyttä, jos jalka ei taivu. Tuli vähän harmitusitkua.

Fysion kanssa harjoiteltiin kävelemistä, miten voi kolmessa viikossa unohtaa miten kävellään. Kävely oli hyvin huteraa ja vaappuvaa /ontuvaa. Ei ole helppoa kävellä polven taipuessa enimmillään 40 astetta. Reidelle tehtiin myös erilaisia harjoituksia, toiset olivat helppoja, toisien tekeminen tuntui aivan kauheilta, yliliikkuvana on tottunut käyttämään jalkoja ties miten ja yhtäkkiä tuntuu, että polvi on kuin pala puuta, jonka pelkää napsahtavan hetkellä millä hyvänsä poikki, jos sitä vääntää liikaa. Eihän tuo siis oikeasti rikki mene jumppaamalla, mutta se ei poista sitä miten inhottavalta tuo jumppaaminen tuntuu.

Alunperin piti mennä vain pariin otteeseen käymään fyssarilla, mutta nyt sitten suunnitelmat ovat muuttuneet.

Eilen illalla koin jonkin ahaa-elämyksen, keksin miten kävellään. JES! Pikkujuttu periaatteessa, mutta tosi iso edistyminen ottaen huomioon, että eiliseen aamuun asti vaapuin ankan tavoin kotona.

Mutta.. ei olo ole pelkkää kurjuutta ja epätoivoa. Kaikesta huolimatta viimeviikkoina on tullut treenattua, kevyesti tottakai mutta on tullut treenattua. Viimeviikolla tuli käytä miehen kanssa kolmesti punttiksella, kerran jopa niin, että otimme pojan mukaamme. Poika ei haitannut menoa lainkaan, sillä olimme salilla kolmistaan (mitä nyt välillä yksi ihanuus kävi leikittämässä poikaamme).

Toiveena olisi päästä huomenna taas koko perheen voimin salille, katsotaan vain miten palaudun eilisestä aika rajusta vatsataudista ja toivotaan miehen ja pojan välttyvän siltä.