risuja

En tiedä mitä ajattelin polvileikkauksesta kuntoutumisen olevan, mutta nyt on kyllä tämä ollut paljon vaikeampaa kuin aikaisemmin. Minullahan on kertaalleen leikattuna molemmat polvet, joten kuvittelin tämän operaation jälkeen kuntoutumisen olevan samanlainen kävely puistossa.

Kahden viikon jälkeen hermostui jo siitä, kun jalka ei taivu ja etureisi toimii yhtä hyvin kuin se olisi halvaantunut, lihakset sain jännitettyä, mutta jalka ei nouse maatessa, kaikki liikkeet pitää tehdä avustaen, jalkaa ei myöskään pysty roikottamaan vapaasti. Soitin sairaalaan ja lääkärille, juttelin tilanteestani, sanoi näiden olevan valitettavia sivuoireita mpfl-leikkauksen jälkeen. Selvä juttu, sitten vaan odotellaan viikon päähän ja ekoja treffejä fyssarin kanssa.

Tiistaina paljastui karu totuus. Jalka pelittää niin huonosti, että olisi kuulema jo viikko leikkauksen jälkeen pitänyt ottaa yhteyttä, oli kuulema kotiutuspapereiden ohjeet puutteelliset, olisi myös pitänyt ottaa yhteyttä, jos jalka ei taivu. Tuli vähän harmitusitkua.

Fysion kanssa harjoiteltiin kävelemistä, miten voi kolmessa viikossa unohtaa miten kävellään. Kävely oli hyvin huteraa ja vaappuvaa /ontuvaa. Ei ole helppoa kävellä polven taipuessa enimmillään 40 astetta. Reidelle tehtiin myös erilaisia harjoituksia, toiset olivat helppoja, toisien tekeminen tuntui aivan kauheilta, yliliikkuvana on tottunut käyttämään jalkoja ties miten ja yhtäkkiä tuntuu, että polvi on kuin pala puuta, jonka pelkää napsahtavan hetkellä millä hyvänsä poikki, jos sitä vääntää liikaa. Eihän tuo siis oikeasti rikki mene jumppaamalla, mutta se ei poista sitä miten inhottavalta tuo jumppaaminen tuntuu.

Alunperin piti mennä vain pariin otteeseen käymään fyssarilla, mutta nyt sitten suunnitelmat ovat muuttuneet.

Eilen illalla koin jonkin ahaa-elämyksen, keksin miten kävellään. JES! Pikkujuttu periaatteessa, mutta tosi iso edistyminen ottaen huomioon, että eiliseen aamuun asti vaapuin ankan tavoin kotona.

Mutta.. ei olo ole pelkkää kurjuutta ja epätoivoa. Kaikesta huolimatta viimeviikkoina on tullut treenattua, kevyesti tottakai mutta on tullut treenattua. Viimeviikolla tuli käytä miehen kanssa kolmesti punttiksella, kerran jopa niin, että otimme pojan mukaamme. Poika ei haitannut menoa lainkaan, sillä olimme salilla kolmistaan (mitä nyt välillä yksi ihanuus kävi leikittämässä poikaamme).

Toiveena olisi päästä huomenna taas koko perheen voimin salille, katsotaan vain miten palaudun eilisestä aika rajusta vatsataudista ja toivotaan miehen ja pojan välttyvän siltä.