Luonnoksiin on kertynyt vaikka kuinka monta aloitusta. Pitkään kannoin huonoa omaatuntoa siitä, että kirjoittaminen oli jäänyt tauolle. Ei ollut vain energiaa. Kirjoittaminen ei ollut harrastus joka kärsi tuolloin, en myöskään jaksanut kotonakaan tehdä mitään ylimääräistä. Lapset saivat huomiota ja heidän kanssaan tein vaikka mitä, mutta itseeni tai kotiini en jaksanut panostaa. Töissäkin tunsin vain käyväni, tiesin että minun pitäisi opiskella, panostaa, suunnitella sukupolvenvaihdosta jne, mutta en vain jaksanut.
Viime kesänä sitten vihdoin ystäväni auttoi, antoi numeron, johon voi soittaa, jotta saisi apua kotiin, jotta saisi levätä hetken. Kotiapu auttoi, sitä kautta alkoi moni muukin asia raueta. Juteltiin kodinhoidon kanssa siitä, että on hyvä, että saan apua, ennen kuin poltan itseni loppuun. En ollut ollut rehellinen itselleni enkä muille, olin jo palanut.
Tehtyäni come backin olen jaksanut huolehtia kodista, aloitin kodin konmarittamisen, urheilu on alkanut tuntua aivan fantastiselta (pitkän aikaa tuntui, ettei jalat ja kroppa palaudu lainkaan, pyöräily tuntui kauhealta, ihan kuin olisin polkenut vedessä, mikään määrä lepopäiviä ei auttanut), kotona olen saanut tehtyä vaikka mitä uusia ruokia, jouluna jaksoin tehdä muutaman vuoden tauon jälkeen joulumakeisia perheelle ja ystäville.
KAIKKI alkoi olla helpompaa ja on edelleen. Palautumistani auttoi myös se, että kuin napista alkoi arki poikieni kanssa sujua taianomaisen hyvin, pojat alkoi leikkiä keskenään, viihdyttää toisiaan, apinoimaan jne. Enää ei tarvinnut vuorotellen leikittää poikia, vaan pystyin alkaa seurata vierestä sitä, miten fantastisesti he viihtyivät ja viihtyvät edelleen keskenään.
Tuntuu kuin olisin saanut uuden elämän.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti