Vuosi sitten olimme koko perhe kannustamassa siskoni lapsia Extreme Runissa. Kysyin esikoiselta mitä hän piti touhusta ja tiedustelin myös, pitäiskö hän ajatuksesta lähteä itse osallistumaan kilpailuun.
Tämän kevään GoExpossa oli Extremerunilla oma messuständi. Messuhintaan ilmoitin pojan kesän kisaan. Esikoinen kovasti odottaa pääsevänsä juoksemaan vesiesteessä.
Facebookista huomasin mainoksen Otaniemessä järjestettävistä Hippokioista. Esikoinen vaikutti innostuneen siitä, että pääsee heittämään palloa ja juoksemaan lujaa, joten ilmoitin hänet tapahtumaan.
Tapahtumapäivänä osallistujia ja perheitä hemmoteltiin upealla säällä. Otanieman urheilukenttä oli täynnä innostuneita vanhempia ja lapsia. Joka paikasta huokuin ilo ja vanhempien ylpeys.
Esikoinen yllätti monellakin tapaa tapahtumassa. Odotin levotonta liikehdintää omaa vuoroa odottaessa, jotain pientä kiukuttelua ja ilmoitusta siitä, ettei hän haluakaan osallistua. Mahtava tsemppaava yhteishenki ja muutkin tapahtumasta innoissaan olevat lapset vaikuttivat, sillä poika odotti ennennäkemättömän rauhallisesti omaa vuoroaan vieressäni. Suoritus oli hieno, olimme vähän käyneetkin harjoittelemassa pallonheittoa (heittolajithan ovat lähellä sydäntäni). Poika oli häkellyttävän onnellisen ja tyytyväisen näköinen suoritukseensa. Oli pakahtua ylpeydestä.
Myöskin juoksusuoritus oli hieno. Sielläkin odotettiin omaa vuoroa nätisti. Vähän poika häkeltyi ihmettelemään starttipistoolin ääntä. Vaikkei poika ensimmäinen ollutkaan, nautti hän silti kilpailusta ja juoksi isoin hymy kasvoillaan maaliin.
Tuo oli aivan ihana tapahtuma.Mielelläni kannustan poikiani urheilemaan ja käyn heidän kanssaan. Puhuin jo nuoremman kummipoikani äidin kanssa siitä, että saan käyttää kummipoikaa ko kisoissa, kuhan aika on kypsä.
Jokainen osallistuja sai osallistujamitalin. Esikoinen oli niin ylpeä, mitalin kanssa on nukuttu ja se on viety hoitoonkin kaikille näytettäväksi.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti