Tuollaiset ovat matkalla minun tyköni, toivottavasti ovat hyvät.
Ah, olen aivan intona. Sovittiin ystävättären kanssa, että menemmä kirppikselle myymään. Viimelauantaista inspiroituneena opettelin eilen virkkaamaan kukkia. Tarkoituksen on tehdä niitä aimopino, laittaa niihin hakaneulat ja yrittää myydä edes pari :) Nyt täytyy vain haalia paljon erivärisiä lankoja.
Olen ihan intona. Onneksi siihen on noin kolmisen viikkoa, niin ehdin katsoa tavarat kuntoon. Jos tällä kertaa ehtisin vaikka silittääkin myytävät tuotteet.
Meidän Mimi no kyllä ihana. Eksyttiin koirapuistoon ensimmäistä kertaa tässä muutama ilta sitten. Olin niin onnellinen kun meidän pieni perhe riehui kolmistaan pienten puolella. Oli jo myöhä, joten saimme olla kaikessa rauhassa.
Meidän pikkuinen reagoi nykyään ihan eri tavalla siihen että kutsumme häntä luokse. Mimi myöskin nykyään nukkuu meidän sängyssämme. Ennen koiran hankkimista päätimme, että koira ei nuku meidän sängyssämme.. eikä tule sänkyyn muutenkaan. Noh. Helpommin sanottu kuin tehty. Mimin ponnistusvoima on kehitty niin hyväksi että hän pääsee suoraan lattialta sänkyyn. Alkuunsa hän hyppäsi sänkyyn kun menimme nukkumaan, asetimme hänet lattialle. Aamulla sitten kuitenkin Mimi usein löytyi meidän sängystämme. Emme yön aikana heränneet Mimin tullessa sänkyyn.
Sängyssä nukkuminen ei oikeastaan ole mikään ongelma, sillä hän ei häiritse meitä, vaan nukkuu jossain nurkassa tai jalkopäädyssä, ei häiritse öisin tms. Ollaan niin pehmoja avokin kanssa =P
Oon ihan intona. Tänään illalla on ohjelmassa ateriointia vanhimman ystävättäreni kanssa. Siinä samalla, kun kerta ytimessä ollaan, voisin käydä ostamassa Ginasta yhden ihanan paidan. Minulla on ko paita jo mustana, mutta ajattelin myös harmaata ja/tai valkoista. Sit tietty asusteet olis kiva. Jos vaikka löytyisi jotain kivaa edullisesti, kun on varmaan alennusmyyntien viimeiset hetket.
1 viikko sitten
0 kommenttia:
Lähetä kommentti