sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Täydellistä

Mikä voisikaan olla parempi tapa aloittaa loma pitkän kiipeilyviikon ja ystävän häiden hulinoiden jälkeen, kuin..


Täytyykin hankkia Hampurista taas parin aikaisemmin tuotantokauden boxit, ensimmäinen ja toinen kausi tuli hankittua viimevuonna.

lomaaaah!

Ihanaa, loma! Piti hieman tänään käydä tekemässä toimistolla töitä, jotta pystyn kevein mielin nauttia kahden viikon LOMASTA! Yksi viikko tulikin käytettyä häämatkaan .. yhden viikon olen käyttänyt silloin tällöin ripotellan, käyttänyt  ne mökkireissuihin keskellä viikkoa miehen kanssa. Nyt loput kaksi viikkoa. Ihanaa!

Aino@Kauhala

Keskiviikkona yllätin itseni totaalisesti. Punnersin aivan kauhean reitin (minulle träditettäväksi) Kauhalassa. Alunperin piti lähteä trädittämään Gruffaloa, harjasimme ystävän kanssa reittiä puhtaaksi, mutta minulla oli jokin mentaaliblokki, enkä millään meinannut saada edes ensimmäisiä mooveja tehdyksi. Kaveri träditti, kakkosena sitten tajusin mitä olin tehnyt väärin.. ja hyvinhän se sitten meni. Ehkä ensikerralla kallio olisi vähän  märempi ja vähemmän liukas ja saisin ko reitin kiivettyä.

Joo, mun trädinousu oli monella tavoin parannettavissa, ekaksi .. kuten ystävä sanoi, että reitinluku on osa kiipeilyä. JOo-o .. kannattaa katsoa ennen nousua missä se ankkuri on :D Ettei sitten roiku jalat ilmassa ihan jossain listan vieressä, joka on ihan nurkan takana :D NOLOA! Sit... tuli vähän harjoiltua varmistamista ylhäältä, sekin sujui kaikkea muuta kuin hyvin.. mutta ensikerralla varmasti menee paremmin.

Torstainta taas ohjelmassa oli aviomiehen ja ystävän kanssa projektointia Areenalla. Jokaisella oli oma projektinsa, jota työstettiin. Mulla oli tavoitteena saada oma reittini ylös puhtaammin kuin edellisellä kerralla. Hyvin se menikin, oli viittä vaille, etten olisi saanut vain yhdellä levolla reitin ylös. Mutta jäin kiinni köyteen, ts käsi osui köyteen, ja piti tulla toistamiseen köyteen. Kyllä toi vielä lähiaikoian menee puhtaasti. Tosi typerää vain, että jännitän tuota reittiä aina niin, että naama kalpeana sidon itseni köyteen ensimmäisellä nousulla :D

Perjantain kiikut oli Kvarnbyssa. Taas harjoittelin trädittämistä, ihana Kiilahalkeama (4) nousi pari kertaa puhtaasti, harjoittelin myös varmistamista ylhäältä. Tuli myös otettua kunnon työvoitto yhdestä 7-:n reitistä (Lepakkomiehen frendi). Yliksessä tuli puserrettua tuo reitti, aivan älyttömän siisti, laybackia ja jammailua. Tuo reitti söin tehokkaasti ihoa. Olin aika järkyttynyt, että tuon greidinen reitti nousi ilman vetoapua :D

Tänään alkuperäinen suunnitelma oli iltakiikut Areenalla, kunnes tajusimme ettemme ehdikään sinne, koska paikka sulkee jo kuudelta. Pitää sitten miettiä jotain vaihtoehtoista liikuntaa tälle päivälle, ulos kun ei tohdi ukkosennusteiden takia lähteä kiipeilemään.

Eilen vietettiin ystäväpariskunnan häitä. Häät olivat erittäin kauniit, kaikki sujui erinomaisesti ja hääpari säteili onnesta.

tiistai 24. heinäkuuta 2012

tuplatäti

Ihanaa, minusta tuli tänään pienen prinsessa täti. 

Vähän pistää miettimään sitä, koska itse olisi valmis ottamaan tämän askeleen. Ei ole painostusta kotona. Tuleeko ikinä sellaista olo, että on 100% valmis? Minut tuntien, pitää minun vain hypätä tuntemattomaan, ryhtyä hommaan vaikka kuinka pelottais. Sama tyyli toimii kaikessa muussakin, niin varmasti se toimisi tässäkin. Ehkä innostuu tulee sitten, kun tekee päätöksen tai joku testi näyttäisi plussaa? Välillä tuntuu, etten tule olemaan valmis vielä pitkään aikaan, olen muuttunut erittäin itsekkääksi tämän asian suhteen viimeaikoina.

Mulla on vaan sellainen olo, että nautin kaikesta muusta nyt niin paljon, että miksi ihmeessä haluaisin jotain, joka muuttaisi tämän

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Back in Time


Jostain syystä tämä biisi on soinut koko päivän päässä.. feel goooooooood ja silleen..

Mieli on kauhean korkealla, odotan innolla pääseväni aivopesemään ystävää ja tämän miestä. Kauhean kiva, kun pääsee jakamaan tätä kiipeily innostumista muillekin.

Ruuvipenkki kukistettu

HA, mahtavat pitkät ulkokiikut tänään Kauhalassa. Träditin puhtaasti taas potilaan, vaikka aluksi olin kaikkea paitsi varma tulevasta suorituksestani. Tuli myös kokeiltua uutta trädireittiä, yläköydessä tosin. Big Crack saa vielä jäädä toviksi vain ylissuoritukseksi.


Lähdin myös kiipeämään Ruuvipenkkiä.


Alku ei tuntunut kauhean vahvalta, mutta pääsin kuin pääsinkin "ratsastuskohtaan" puhtaasti sekä muutaman hyvän jammin ja levon älkeen sain kuin sainkin väännettyä itseni ylös kohdasta, jossa edellisellä kerralla oli tullut köyteen 3-5 kertaa :D Olin nähnyt kohdan kiipeämisestä unia, reisijammi vain yhteen kohtaan.. ja sillä onnistuin tänään.


Tänään tuli kokeiltua myös miltä tuntuu pannuttaa trädittäessä. En tiedä mikä tuli, mutta reitti jonka olen kiivennyt mm myös reppu selässä puhtaasti, ei tänään taittunut sitten millään. Kahdesti pannutin oikein urakalla ensimmäiseen camuun (joka onneksi piti hienosti) ja kertaalleen sitten oli vaan luovutettava. Ego sai kolhun sillä reitillä.. muilla reiteillä aikaisemmin kroppakin koki kovia.


Hakkasin polvia, sääriä, selkää ja käsivarsia urakalla. Sormista lähti nahka ja onnistuin saamaan jopa vesikellon sormiin :D Eiköhän sitä jo huomiseksi sormet palaudu, paras olisi, sillä olemme menossa ystäväpariskunnan kanssa kiipeilemään. Katsotaan saadaanko heidät aivopestyä kiipeilyyn :P

Mutta siis.. hienointa tänään oli se, että nyt on (tavallaan) samat greidi sekä ulkona että sisällä. 27cragsissa Ruuvipenkki näyttäisi olevan 6a, ja se on sama minkä olen mennyt puhtaasti sisälläkin (sisällä tosin liidaten, ulkona vain yliksessä purkamalla trädireitin). Seuraava haaste on 6b sisällä liidate tai yliksessä puhtaasti.

WUHUU!!

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

2013 Lofooteille?

Tässä on pari päivän aikana alkanut kypsyä idea, ensikesän New Yorkin reissun lisäksi tulisi käytyä myös Lofooteilla kiipeämässä.

Mm Maaritin blogissa on sekä videota että kuvia vastaavanlaiselta reissulta.

Heitin alunperin vitsinä kaveripojalle, että mitä tehdä Yosemite-reissun sijasta, joten alkoi sitten pienen googlettelen ja kiipeilytarinoiden lukemisen jälkeen tehdä mieli reissuun. Vuoden päästä olisi varmasti jo paljon enemmän kokemusta minullakin trädittämisestä, ettei joutuisi vain kaveripoika iskemään camuja ja kiiloja halkeamiin. Olis kyllä mahtavaa, ja on tietty erilaista kiivetä ja treenata nyt, kun olisi joku tavoite mihin laittaa itseään hyvään kiipeilynkuntoon.

Artikkeli Lofoteista

Pitää pistää ajatus hautumaan, olisi ihana jos mieskin innostuisi matkasta, mutta.. ehkei ko reissu välttämättä olisi juuri se hänen juttunsa.. hän varmasti lähtisi paljon mielummin esim boulderoimaan fontsuun tms.

perjantai 20. heinäkuuta 2012

ruuvipenkki alkaa taittua

Eilen koin läpimurtoja ruuvipenkissä. Tuli kahdesti noustua ko reitti (sekä kerran vieressä oleva ikämies). Ensimmäisella kerralla tuli muutamassa kohdassa köyteen, toisella yrityksellä hengailin köydessä sitten usempaan otteeseen. Tuli paras nousu siihen asti. Onnistuin löytää myös yhden lepokohdan reitiltä, sekä opin hyödyntämään kaverin lepokohtaa.

Saatoin ehkä hiffata kikan saaakseni puhtaan nousun ensikerralla. Ei paineita. Kaveri sai reitin träditettyä puhtaasti, wuhuu! Täytyy toivoa, että hän malttaa ainakin muutaman kerran vielä viedä köyden minulle ylös, en taida ihan vielä uskaltaa trädittää reittiä :D

Ihmettelin eilen, että miten kiipeily tuntui nyt niin raskaalta. Mietin vähiä yöunia ja sitä, että ei saa pitää taukoa kiipeilystä edes paria päivää jos on aivan poikki yhden nousun jäljiltä. Tiputettuani kaverin kotiin tajusin jaloissa ja koko kropassa painavan keskiviikkoillan 9,48km:n lenkin :D Ei ihme, ettei ollut niin skarppina. Onhan tuollaisen matkan juokseminen vasta kolmannelle juoksukerralla kuukausiin aikamoinen rääkki kropalle.

Juoksu tuntuu tosiaan yllättävän kevyeltä jo, ja aika hyvää vauhtia pystyin juostakin. Ihme kipuja tuli selkää ja polvet tuntuivat vähän hassuilta (vähemmän hassuilta kuin kahdella ekalla kerralla), mutta hyvin sitä jaksoi silti paahtaa. Juoksu kiihtyi vain loppua kohden, ehkä ensikerralla voisi tuohon päälle vielä juota yhden kivan hiekkatielenkin, 1,45km:n.

Polvet tuntuvat nyt hieman siltä, että niillä on juostu, mutta niihin ei satu. Rullaus on muuttunut pikkuhiljaa vähemmän kivuliaaksi. Enää ei tartte purra huulta ollakseen huutamatta.

Tänään ei mennä juoksemaan, salille eikä kiipeilemään. Aviomies vie minut treffeille, meillä on huomenna vuosi kihlautumisesta <3

torstai 19. heinäkuuta 2012

vielä kerran: kukkakaalimuussi

Olen viimeaikoina innostunut uudestaan kukkakaalimussissta.


Kukkakaalimuussi yhdelle

250-300g kukkakaalia
10g oliiviöljyä/voita
suolaa maun mukaan

halutessa: tuoretta timjamia, emmentalraatetta pari hyppysellistä..jotain muuta mitä 

Kukkakaali höyrytetään erittäin kypsäksi, jonka jälkeen sen sekaan lisätään voi/öljy, suola ja halutessa joku lisä, kuten juustoraaste tai timjami. Sekoitetaan hyvin sauvasekoittimella ja nautitaan samalla tavalla ruokien lisukkeena kuten esimerkiksi perunamuussi.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

chilax


 Heti saavuttuamme mökiltä sain hieman lovee Mimiltä


Pikkuinen


Nautimma hyvää ranskalaista Rieslingiä


Kuuntelimme musiikkia ja tanssimme, soittolistana toimi häidemme tunnelmaa luonut soittolista. Soulia, vanhaa jazzia yms


Tulta.. mökillä teen ruoat vanhalla hellalla. Juoksevaa vettä ei ole muuten, kuin jos joku ottaa vähän rivakampia askelia kaivolta mökille. Tiskivedet luonnollisesti tulee ekana lämmittää ennen askareisiin ryhtymistä.


Kuvien käsittely on vakavaa touhua. Alkupäivän sateet mahdollistivat sen, että maltoin työstää kuvat ystävän polttarikansioon.


Kerrankin terveellistä hiukopalaa mökillä.


Valtakuntani


Saunan jälkeen aloimme laittaa ruokaa, mies sai vastata grillaamisesta.


Helmat pois saappaiden alta...


Tikanheitto on aika vakavaa


Eka meni plörinäksi, toinen sitten vähen paremmin


*posee*


Herkullinen illallinen, kukkakaalitimjamimuusia, pari valkuaista, salaatti fetalla ja salaatinkastikkeella ja bbq-broileri&pekoni -vartaita.


Illalla sohvalla pilkkimisen välillä pääsimme ihastelemaan kaunista sateenkaarta


Luonnollisesti mökkireissun viimeisenä päivänä sää suosii hyvin pihatöitä.. ja muutenkin pihalla oleilua. Olisi kiva joskus osua mökille niin, että sää suosisi koko ajan. Onpahan otettua rennosti ja kerättyä voimia. Kohta vedämme grillimakkarat kitusiin, keräämme luumme ja suuntaamme takaisin pk-seudulle. Jos vaikka illalla ehtisi (kyse enemmän viitsisi) lähteä vielä lenkille.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Mars matkaan

Erinomainen hetki pakata mies, koira ja ruokaa ja suunnata auto kohti mökkiä. Kroppaa tuli eilenkin rääkättyä niin paljon, ettei tänään ole pystynyt aivastaa ilman kipuja :P Ihokin taitaa olla levon tarpeessa, poliisilaitoksella meinanneet saada otettua sormenjälkiä skannerilla, on tainnut tulla siliteltyä kallioita ja otteita tehokkaati viimeviikkoina. Pari päivää lepoa ja 6b nousee jo vähemmilla levoilla loppuviikosta.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

pilatesrulla

Ei mennyt hommat ihan suunnitellusti, päädyin tänään sitten yksin salille. Onni onnettomuudessa, tuli ainakin avattua pyöräilykausi. Mennessä ilma oli vilpoinen, kotiutuessa vilpoinen ja sateinen, onneksi pahin kaatosade osui treenin ajaksi.

Perjantaina sain tilaamani pilatesrullan. Olen huomattavan innoissani ko pötkylästä. Ideahan lähti kun bongasin Sugarmindyn blogista tämän videon.


Tarkoituksenani on käyttää ensisijaisesti tuota rullaa jalkalihasten avaamiseen, sillä mikälin olen ymmärtänyt oikein, artikkeli aiheesta.


Jos vaikka jossain vaiheessa saisi toisenkin polven kuntoon. Leikattu polvi on erinomaisessa kunnossa, mutta tuo toinen rutisee edelleen aika inhottavasti vaikka vähemmän kuin aikaisemmin.

Olen nyt pariin otteeseen rullaillut ohjeiden mukaisesti. Tuo sattuu lähes yhtä paljon kuin penikkatautisten säärten hierominen, eli aivan kauheasti. On kauhean vaikea saada itseään tekemään tuota liikettä, mutta pitää vain pitää mielessä se bigger picture.

Tuolla rullallahan voi tehdä vaikka mitä muutakin. Rullan kanssa tuli monta kuvaa ohjeita erilaisista liikkeistä. Itseni lisäksi hankin tuollaiset omalle äidilleni sekä anopille. Heille toivoisin tuon tuovan helpotusta selkä- ja hartiaongelmiin.

eräseikkailua Kauhalassa

Eilen oli aika hauska päivä. Lähdimme aamusta kaverin kanssa kohti Kauhalaa. Matkalla satoi ja saapuessamme vitossektoria lähimmälle parkkikselle sade oli juuri lakannut. Suhtauduin vähän skeptisesti siihen tuleeko kiipeilystä mitään juuri sateen jälkeen, mutta ajattelin, että käymme nyt ainakin tsekkaamassa uuden sektorin.

Nooooooh :) Ei mennyt ihan putkeen tuo, seikkaltiin aika pitkään metsässä, pariin otteeseen aloitimme alusta, löytääksemme  kalliot. Kaverini oli kuullut lähestymiseen menevän noin 10 min, mutta meillä meni hieman pidempään. Ei mitään, metsässä vaeltelu oli hauskaa, kalliotkin ehti kuivua siinä ajassa, kun rämmimme soissa ja ojissa.


Olimme lumoutuneita uuden sektorin potenttiaalista. Aivan mielettömät kalliot, jotka tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan. Siellä on paljon työstämistä niille,jotka haluavat tehdä uusia reittejä. Hassua, että tuolla on pultattu reittejä, jotka menisi trädittämällä.

Tuli tehtyä pari nousua (5- ja 5b), mutta liikunnallisesti päivä oli silti aivan mieletön. Itseä tuli palkittua illalla, noudettuani aviomiehen töistä suuntasimme Selloon Classic Pizzeriaan herkuttelemaan. Kiipeilykaverini on puhunut pizzasta maanantaista lähtien, oli sellainen olo, että nyt on itsekin saatava pizzaa.


Sellosta oli tarkoitus ruokaostosten lisäksi hankkia muutamat paidat urheiluun, sekä uudet urheilutopit. Vuoden verran olen pessyt vuorotellen kaksia urheilutoppeja (sellaisia jotka tukee rintavarustusta). Täytyy vielä elokuussa katsoa Hampurissa, jos siellä olisi vielä alennusmyynnit, ja lisää toppeja ts urheilurintsikoita .  


GinaTricosta on hyvä ostaa edullisia perustoppeja (vihreä ja viininpunainen). Hyvä hinta, eikä haittaa jos 9,99 paidat venyy ja vanuu pesussa. 

Eilisen jäljiltä on aika piesty olo. Metsässä vaeltaminen tuntuu jaloissa, ja perjantain kiipeilyväännöt (projektoin taas mustaa 6b:tä kisaseinällä, nyt paljon vähemmillä köysilevoilla, kuin maanantaina) tuntuu selässä ja käsissä. Tänään oli tarkoitus lähteä salille, oli ystävän kanssa puhetta salillemenosta, toivottavasti meidän tulee lähdettyä, keskivartaloon kun ei vielä satu.

torstai 12. heinäkuuta 2012

potilas 4+

Oli varsin rentouttavaa pitää eilen lomapäivä keskellä viikkoa. Aamu alkoi erinomaisesti parilla kupillisella tuliaiskahvilla saksasta  ja romanttisen elokuvan katselulla. Päivän ja iltapäivän vietin lukiokaverin kanssa, kävimme kävelyllä, höpistiin ja syömässä Nepalilaisessa ravintolassa. 

Viideksi suuntasin kiipeilykaveria noutamaa. Optimistisina sään suhteen suuntasimme kaverin kanssa Kauhalaan. Eilen ylitin jälleen itseni. Ensimmäisenä nousunani harjoittelin yliksellä Potilaaseen kiilojen ja camujen laittamista, toisella kertaa liidasin reitin. Ei jännittänyt edes, kiipeily oli erittäin rauhallista, mutta.. kyllä nelosen reitillä pitääkin pysyä :D 

Tänään soi mm

 

 

Nyt vaan toivotaan, että loppuviikon sääennusteet muuttuisivat aurinkoisemmiksi, jotta saisi taas suunnata kallioille loppuviikosta ja viikonloppuna.

tiistai 10. heinäkuuta 2012

kisaseinän valloitusta

Ihana viikonloppu takana, pe oli hyvät kiikut miehen kanssa, lauantaina olin ystävän häissä .. ja autoin toista hääaskarteluissa. Sunnuntaina tuli vain oltua kotona, uitimme pikkuista, kävimme maapläntillä, katsottiin leffaa ja siivottiin.

Eilen olimme kaverin ja miehen kanssa Areenalla. Mies liidasi ensimmäisen kerran elämässään hyvällä menestyksellä, ja hän varmistaakin jo ihan hyvin. Tässä mitään kursseja tarvita, köysi käteen ja seinille. Olin vaalinut käsiäni ja voimia kisaseinän mustaa 6b:tä varten.

Ensimmäiselle yrkällä klippasin köyden ihan väärään jatkoon reitin mennessä kattoon. Pienen hetken yritin päästän takaisin otteisiin, mutta päätin sitten ihan ihon ja voimien säästämiseksi palata maahan ja ottaa uudestaan alusta. Alkuunsa jumitin samassa kohdassa kattoa mitä olin edelliselläkin kerralla jumitellut. Oma päänuppi esti minua pääsemästä eteenpäin, tuli tippuiltua muutamaan otteeseen köyteen.. ja olin jo luovuttamassa. Onneksi taaskaan T ei luovuttanut minun suhteeni, vaikka itse olisi ollut jo valmis tulemaan alas. Lupasin yrittää vielä yhden kerran, sanoin että tuun sit rymisten alas. Kauhea virhearvio itseltäni, pääsin "sydänotteeseen" ja se piti.. sain klipattu, enkä tippunut mihinkään. Loppureitti meni välillä köydessä leväten. Viimeisen kulmaylityksen jälkeen sain kiivettyä puhtaasti ankkuriin asti. Aivan mahtava fiilis.

Pitää alkaa treenata powerballilla käsilihaksia, käsivarsien lihakset olivat todella kovilla tuolla reitillä.

Yritin eilen onsightata yhtä arviolta 5c:n reittiä, meni aivan mahtavasti, viimeisen klipin jälkeen vaan ote ei enää pitänyt 6b:n projektoinnin jälkeen, tuli otettua kunnon ilmalennot, taisin tippua parisen metriä :D Ei pelottanut yhtään.. mutta negatiiviset reitit ei muutenkaan pelota. Oli aika mahtifiilis siitäkin, että kiipesin tippumiseen asti, enkä alkanut inistä köyttä kireäksi.

Katsotaan salliiko huomenna sää ulkokiipeilyn vai mennäänkö kaverin kanssa taas projektoimaan Areenalle. Kumpi vain.. win-win -juttu imho.

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Flash!

Eilen yllätin itseni. Lähdimme eilen Kauhalaan tutustumaan kolmossektorin reitteihin. Oli ollut vähän sellainen kutina, että voisin lähteä yrittämään ensimmäistä sporttireittiäni. Jännitti hieman, mutta ei lainkaan yhtä paljon mitä on tavallisesti jännittänyt pystysuorien reittien liidaaminen sisällä (niitähän pelkään aika kauheasti, tai olen ainakin pelännyt.. en ole pitkään aikaa kiivennyt niitä).

Reitti nousi hyvin, kertaallen taisin huutaa "kireä" .. mutta sitten tsemppauksella ja pienellä puhinalla pääsin kohda yli, en tullutkaan köyteen vaikka niin aluksi meinasin tehdä. Viimeisen pultin ja ankkurin väli tuntui seinällä aika pitkältä .. mietin vain koko ajan, etten olisi pitänyt ottaa pitkähihainen paita tippumisen varalta, mutta onneksi ylhäällä juuri ennen ankkuria oli pari hyvää kahvaa, niin sain kuin sainkin nousun tehtyä puhtaasti.

Mun eka sportti flashina Green Future 5a. *tuulettaa*

Tuon lisäksi tuli kiivettyä kaksi reittiä ja yritettyä kolmatta. Kaveri träditti hyttyshalkeaman, joka kakkostelin. Yritin yhtä 6c:ta, mutta jo ensimmäiset otteet olivat niin kauheantuntuiset, etten uskaltanut edes lähteä nousuun. Vieressä oli Sushi Bar (6a), jonka sitten taistelin ylös teknoten yhdessä kohdassa.

Älymakea reitti, kallio oli vain erittäin terävää.. kolmeasta sormesta paistaa verinahka. Onneksi sormet voi aina teipata, joten pääsen tänään miehen kanssa sisällä. Varmaan ihan helppoja reittejä, mutta monta putkeen.. vähän peruskestävyyttä. Harmi kun mies ei vielä osaa varmistaa liidiä, olisi voinut harjoitella pystysuoria reittejä. Uskaltaisinkohan istuttaa hänet vain köyteen.. niin minun liidivarmistusuranikin alkoi :P

torstai 5. heinäkuuta 2012

lisää träditreeniä


Mun pienokaiset pääsivät eilen ensimmäisen kerran käyttöön, eli eilen käytin ostamiani kiiloja ensimmäisen kerran. Oli aikamoista pusertamista. Suuntasimme Kvarnbyhyn siinä toivossa, että viimeksi bongaamamme linnunpesä olisi jo tyhjentynyt poikasista, ja pääsisin upottamaan rojuja kiilahalkeamaan. Nopeasti kuitenkin huomasimme, että emo kävi ruokkimassa poikasia pesässä.

Ei ollut järin järkevää ennen trädiharjoittelua kiduttaa sormia ja ihoa itselle aivan liian vaikealla reitillä, släbiä jossa "hyvä ote" tarkoitti jotain pientä kidettä jossain, ensimmäistä kertaa huomasin, etten luota jalkoihini tai niiden pitoon. 6b:n yrittämisen jälkeen heti samaan syssyyn trädiharjoittelu. Aluksi roikuin yliksessä onnettomana märkänä rättinä. Ensimmäinen kiila upposi köydessä roikkuen. Muutama seuraava meni ihan ok, olisivat ne kuulem minut maasta pitänyt, et ihan jeesch, mutta sen ensimmäisen piissin iskeminen kallioon pitäisi miettiä vähän uusiksi.

Hauskaa oli silti :) Katsotaan minne kallioille tänään eksytään, ja pääsenkö taas harjoittelmaan trädittelyä.

maanantai 2. heinäkuuta 2012

ensimmäiset trädikamat hankittuna

Nyt kiipeilytarvikearsenaaliani koristaa upouudet Black Diamond Stopper Set Pro #1 - #13 kiilat sekä BD:n kiila-avain.



Perjantaina tulikin harjoiteltua trädittelyä yläköydessä. Kertaalleen onnistuin vain tiputtamaan kiipeilykaveri kiilat, onneksi ne tippui pehmeälle maalle ja matalalta, mutta silti.

Kaikenkaikkiaan oli mahtikiikut. Tuli vedettyä kaikennäköisiä reittejä, väännettiin mm taas ruuvipenkkiä. Huomasin vain, että lapani mulajahteli tuossa. Tietyissä asennoissa vasen olkapää muljahtaa. Toivotaan, että kyseessä on joku juttu, mikä menisi esimerkiksi hieronnalla ohi.

Viimeisenä sitten perjantaina toteutettiin kaveripojan toive. Kiipesimme viimeisen reitin Kauhalassa reput selässä, välttyäksemme kävelemässä mäkeä ylös.


Gruffalo oli sitten tuo sammalinen reitti, joka puskettiin ylös reppu selässä. Oli jännittävää kiivetä tuolla tavoin. Kaikki liikkeet joutui miettiä ihan uudella tavalla, tuli ihan uutta haastetta. Mieletöntä oli se, että nousu tuntui sujuvan paljon paremmin kuin aikaisemmin sinä iltana, jolloin ei ollut reppua selässä.

Tänään meillä oli miehen kanssa aika kivat peruskestävyyskiikut. Hyvin meni kaikki nousut.. erityisesti jäi vain mietityttämään, että pitäisi ottaa joku kerta missioksi kiivetä vain kutosia, 6a:t menee puhtaasti, 6a+:t melkein ja 6b:t menee ylösasti. 6b:n reiteissä vaan on joku psykologinen juttu, etten anna itseni onnistua tms. Tänään bongasin uuden haastavan valkoisen 6b:n areenan selfstanding -seinältä. Tästä tulkoon minun toinen projektini. Ensikertaa innolla odottaessa.

Miehenkin kiikut menivat mukavasti, kiipeily näyttää jatkuvasti paremmalta ja paremmalta.

Hääkattaus

Hääkattaus aiheutti paljon päänvaivaa. Minulla oli visio siitä, että hääkattaus muodostuisia monista erilaisista laseista, joissa olisi jokaisessa jotain siroja herkkiä kukkia. Tarkoituksena oli kierrellä kirpputoreja ja keräillä mahdollisimman paljon erilaisia laseja, herken kukka-asetelmien aikaansaamiseksi.

Jotenkin sitten vain tuo lasien kerääminen jäi, sitä minnekään kirpparille saanut aikaiseksi lähteä. Äidin kanssa mietimme jo mm orvokkien ostamista ja niiden käärimistä kakkupapereihin ja laittamalla vaaleanpunaisen rusetin tämän ympärille. Onneksi kerrottuani alkuperäisestä ideasta eräälle ystävättärelle, hän näytti samankaltaisen toteutuksen eräästä toisista häistä (yhdestä blogista) ja siitä me sitten saimme ideoitua aivan unelmaisen kattauksen häihin.


Tarkoituksena oli alunperin ostaa kahta erilaista lasia Ikeasta, jalatonta viinilasia ja sitten olutlaseja. Meillä oli kahdeksanhengen pöydät, ja kattaukseen olin suunnittellut laittavani säännöllisesti viisi lasia, joihin tulee kukat .. ja kaksi lasia, joihin tuli karkkeja. Alkuperäinen idea oli karkkibuffetti, mutta eivät juhlapaikalla sallineet sitä.


Ikeassa suunnitelma muuttui hieman, päätimme, että kattauksessa keskimmäinen viinilasi olisi isompi kuin reunoilla olevat viinilasit. Keskelle tuli Ikea 365+ Irvig 45cl:n lasit, sivuilla tuli 30 cl:n Irvigit ja viinilasien väliin tuli Mjöd-olutlasit. Isoja viinilaseja tuli kaikenkaikkiaan ostettua 12 kpl, pieniä viinilaseja 24 kpl ja olutlaseja 24 kpl 

Hääviikon keskiviikkona teimme siskoni eli kaasoni kanssa koekattauksen meillä kotona. Aluksi pelkäsin, että onko kattaus liian vaisu, en ollut aivan varma tuosta, vaikka lopulliseen kattaukseen olis tulossa vielä shampanjanvärinen ohjelma/menu -pömpeli. Lopulliset ruusutkin olivat vielä isommat ja niitä tuli olemaan kahta eri väriä, kuin mitä koekattauksessa.


Vaaseihin laitettiin harsokukkaa, valkoista nelikkaa ja ruusuja. Ruusut olivat samoja persikan ja vaaleanpunaisenvärisiä, kuin mitä olin valinnut morsius- ja heittokimppuihin. Tarkoituksena oli laittaa joka toisessa pöydässä harsokukkia kahteen vaasiin ja neilikkaan yhteen, ja joka toisessa pöydässä kahteen neilikkaa ja yhteen harsokukkaa.



Lasien, sekä "kukkavaasien" että karkkikippojen alle tuli Tiimarista ostetut kahvikupinaluset tuomaan pitsiä kattaukseen, pitsi oli yksi meidän teemoistamme. Kukkalaseihin laitettiin sellofania ja vettä, jotta saimme jäisen tunnelman laseihin.


Häitä edeltävänä iltana kävimme koristelmassa juhlapaikan. Kukat ruusuja lukuunottamatta oli laitettu valmiiksi. Ystävätär kävi huolehtimassa hääpäivänä ruusut pöytiin.


Jossain vaiheessa mietin shampanjvärisen kaitaliinan laittamista pöytään, ostinkin Dunilta pöytäliinaa, josta olisi voinut leikata kaistaleet keskelle pöytää, mutta olin erittäin tyytyväinen kattaukseen ilmankin, ja juhlapaikassa kun oli vielä meidän teemamme väriset ikkunaverhot, ei tuonne tarvittu enää yhtää mitään lisää.


Herkkä ilta-aurinko jotenkin vielä korosti tilan ja koristelun herkkyyttä.


Jotenkin tuo kattaus tuntui niin herkältä ja niin henkilökohtaiselta, että tunsin itseni lähes alastomaksi katsoessani valmista lopputulosta häitä edeltävänä iltana ja hääpäivänäni. Olin niin tyytyväinen kaikkeen tuolla. Ainoa mikä jäi harmittamaan oli se, etten ollut tajunnut pyytää ketään ottamaan kuvaa pöydistä kukkien lisäämisen jälkeen, mutta ei se nyt enää haittaa :)

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0