torstai 30. elokuuta 2012

tärinät

Tänäänkin päivän suunnitelmat muuttui, joten pääsin TAAS karkaamaan salille. Ihanaa.

Tänään en yksinkertaisesti enää jaksanut rääkätä itseäni crosserilla samaan tahtiin kuin maanantaina ja tiistaina, vaan rauhallisempien ysärihittien tahtiin




30 min crosserilla


reisiojennus 2 x 20 10 kg
jalkaprässi kapea 2 x 10 100kg
tasapenkki kp 2 x 12 á12,5 kg
pystypunnerrus 1 x 10  ja 1 x 9 (tärinät tärinät )á 11 kg
vipunostot sivulle kp 2 x 12 á 4 kg
pystypunnerrus kp 2 x 8 á 10 kg
push dow köydellä 2 x 8 á 40kg
vatsat lankussa trcx 3 x 12

Tässä vaiheessa kädet ja kaikki tärisi niin paljon, että oli myönnettävä oman kropan heikkous ja lähdettävä kotio.

Sen verran kun edellisen kerran tätä settiä tehdessäni mietin sitä, että voisi alkaa tehdä tasapenkkiä ja pystypunnerrusta isommilla painoilla.. ehkä kuitenkin otetaan hissukseen ja treenataa niin, että saan nuo maksimittoistot tehtyä nykyisillä painoilla, sitten voi miettiä isompiin painoihin siirtymistä. Voi toki olla, että lihakset muutenkin olivat tänään väsyneet, etten saanut toista pystypunnerrus sarjaa enää vietyä puhtaasti läpi.

On ollut mahtava viikko punttireenin kannalta, ihana tunne kun kädet eivät meinaa enää nousta ja koko kroppa tärisi suorituksia tehdessä.

Jos joku ihmettelee omituisia musavalintoja, niin minulla kävi pari viikkoa sitten niin, että onnistui päivittämään puhelimeni niin, että siitä hävisi kaikki musiikki, ja tietokonevaihtojen jäljiltä KAIKKI minun musani oli puhelimessa (varmuuskopiobuffalo kun otti kolhuja eikä sieltä saatu kuin kuvat pelastettua). Nyt olen sitten hädissäni siirtänyt cd-levyiltäni vanhoja kappaleita koneelle, HittiBuumit ovat kova juttu.. ja etenkin U96.

love love love 26.5.2012




























kuvat: lariheikkila.com

Aika paljon tuli karsittua kuvia, kaikki kaverit ja sukulaiset eivät välttämättä halua löytää omia kuviaan blogistani :)

rakas joulupukki..

.. Pitäähän sitä hyvissä ajoin miettiä mitä haluaa jouluhlahjaksi (tai vuosipäivälahjaksi.. jos mies lukee tätä ennen joulupukkia)


keskiviikko 29. elokuuta 2012

liian iso haukku

Thih, joo-o.. ihanaa kun tänään tuli sokea luotto omiin taitoihin kiipeillessä. Pitkään ihailin Egyptian Mummy -reittiä.. jotenkin sain itseni uskomaan hetken ilmaa huitoessani, että tuo reitti olisi minulta noustavissa. Sainhan minä kaksi jatkoa laitettua. Virallinen syy tämän jälkeen oli se, että minulla oli jatkuvasti suonenvetoja jalkapohjassa, etten voinut kiivetä sen takia... mutta oikeasti..  tuo sattui vain olemaan liian iso pala minulle.

Green Future meni taasen puhtaasti ja tuli kakkosteltua puhtaasti Moovipeikko. Moovipeikko oli hauska reitti, mutta sillä oli liikaa hämähäkkejä.

Jos vaikka ekaksi liidaisin jotain vähän helpompia reittejä ulkona :D Babysteps olisi sellainen mikä kovasti houkuttaisi kokeilemaan, kerran olen yrittänyt sen kiipeämistä yläköydessä. Jos vielä tänä syksynä yrittäisin sitä.

ps. eilisestä salitreenistä on paikat aivan hellänä. Vatsalihakset kipeät, perse kipeä, kyljet kipeät, sen lisäksi sormissa tuntuu edelleen viimeviikon kovat kiikut.. ja kuukautiset ovat tulossa.. joten on menkkasuppareita ja -särkyjä sekä selkään sattuu.. MUTTA olo on aivan mahtava :) Silmät liikkuu lisää viinaa... eiku.. jalat liikkuu, lisää urheilua :)

tiistai 28. elokuuta 2012

onni onnettomuudessa

Tämän illan alkuperäinen suunnitelma oli lähteä seinille, mutta kerrankos sitä suunnitelmiin tulee muutoksia. Eipä siinä mitään, nyt minulla on enemmän aikaa tehdä huomiseksi palautettavat koulujutut.

Eilisestä inspiroituneena musasta crossatessa vastasi


Pari biisiä nopealla temmolla, väliin yksi hidastempoinen ja raskas jaksa ja lopuksi taas enemmän nopeaa tempoa. Hiki virtasi. Oli palkitsevaa, sillä harvemmin saan itsestäni revittyä tavallisella crossarilla tuollaista suoritusta.

Salitreeni mukaili viimetorstain ohjelmaa, järjestys meni vain vähän uusiksi, kun tuli treenattua sen mukaan, mikä laite oli sillä hetkellä käytettävissä

jalkaprässi leveä  2 x 10, 120kg, ja yksi sarja 140kg
alatalja rusetissa 3 x 12 á 55 kg
ylätalja rusetissa 1 x 10á 55 kg, 1 x 10 á 60 kg
mave kp 2 x 15 á 17,5 kg
haiskääntö taljassa 3 x 8 35 kg
vatsat lankussa 3 x 12 ( trx:llä)
pohkeet omalla painolla

ja päälle kunnon venyttelyt


paukapää, huom hyttysenpisto keskellä otsaa :D
Hiki virtasi. Ostin sunnuntaina extempore Fast Burnereita (joita olen aikaisemminkin käyttänyt mm GFG:n aikana). Nyt on toinen päivä burnereilla, ja ero aikaisempiin treenihikoiluihi on merkittävä.

Eilisen treenin jäljiltä on osittain tehokkaan rääkätty olo, eilinen push downit tavallista isoimmilla painoilla vaati kovasti keskivartalolta JA tein reiden+lantionnosto-liikettä viimeisessä sarjassa kunnes ei enää pystynyt tehdä enempää. Tänään töissä jäykän rei-ittäjän käyttäminenkin sattui keskivartaloon, joten tottakait sitten tänään piti tehdä taas vatsoja trx:llä :PJärjetön polte! Tänään jäi muut vatsat välistä, jotta huomenna saan kammettua itseäni kallioilla.

reasons to be fit


Bongasin ps.i love fashion linkin sivustolle reasons to be fit, joka on täynnä yksi toisensan jälkeen parempia syitä olla hyvässä kunnossa.

Menkää ja inspiroitukaa :)

maanantai 27. elokuuta 2012

eiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii

Tajusimme tuossa miehen kanssa äsken sen hirvittävyyden, että kohta taas on televisio ja lööpit täynnä uusia turhia julkkiksia. Jokavuotinen vitsaus BB alkaa taas pyöriä telkusta.


Onneksi kaukosäätimessä on nappuloita, joten ei tarvitse moista roskaa katsoa.

Stam1na!!!

Kevyt alkulämpö crossarilla ei todellakaan jäänyt kevyeksi, kun kuulokkeista alkoi soida


ja jatkui


Joo-o, siinä oli kevyt kaukana, 30 min crossausta joka pisti puuskuttamaan ja hapotti pohkeet mukavasti. Stam1nan Stam1na toimii itsellä jo yksinään mielettömänä tsemppausmusana. Uskaltaisikohan sitä laittaa korviin juoksulenkille lähtiessä?

reisiojennus ... 30kg .. ei .. 15 kg... ei ... 10 kg .. ei .. harmitus oli aikamoinen
jalkaprässi kapea 3 x 10 100kg
tasapenkki kp 2 x 8 á12,5 kg
pystypunnerrus 3 x 12 á 11 kg
vipunostot sivulle kp 2 x 12 á 4 kg
pystypunnerrus kp 2 x 12 á 9 kg
push dow köydellä 3 x 8 á 40kg
reiden-+ lantionnosto 2 x 15, 1 x max
kyljet á 3 x 12 20 kg punnuksella
lankku 3 x max
selkälihasliike omalla painolla 3 x 15
10 min loppulämpö crosserilla

+ kunnon venyttelyt

Söin aikalailla kun en vieläkään pysty tehdä kaikki liikkeitä, enkä laittaa maksimeita erinäköisissä jalkalaitteissa. Eriten harmittaa tuo reidenojentaja, etureiden lihaserottuvuus katoaa jatkuvasti. Eipä sillä mitään tee kiipeilyssä, mutta olen tottunut siihen, että reisisssä on muotoa. Korkkarit jalassa.. ja lyhyessä hameessa on ollut kiva näyttäytyä tähän asti. Pitää jatkaa vain intensiivisesti reisien sivujen rullaamista pilatesrullalla.. ja jos ei ala polvi (nyt se leikkaamaton) parantua, niin täytyy miettiä tulisiko tuo toinenkin polvi operoida. Vasemmasta polvestahan hiottiin polvilumpiota, ja tämä hionta auttoi välillä ilkeänkin tuntuiseen polven naksumiseen.

ONNEKSI kiipeilyssä polvi ei tuota ongelmaa :) Rutina ei tule kuin ojentaessa. Voisin kyllä ottaa vastaan jotain ideoita reiden ojentajien treenaamiseen, jos joku ei naksuttaisi polvea... TAI sitten vaan jännittelen reisiä televisiota katsellessa ja ojentelen reisiä omalla painolla :P

Tuli superhyvä olo treenistä, kunnon hikitreeni. Oli palkitsevaa huomata tämänkin päivän liikkeissä kuinka vaivattomasti rauta nousee. Mm tasapenkissä alkaisi kevyesti mennä isommat painot, mutta seuraava kg käsipainoissa taitaa olla 15 kg, ei taida uskaltaa lähteä testaamaan ilman sparrausta noilla. Tangolla kumma kyllä menee helposti yhteensä kevyesti tuo 30kg. Pystypunnerruksissakin voisi siirtyä isompiin painoihin. Kaikenkaikkiaan kivaa kehitystä.

Tuli salilla bongattua uusi takareisi&pakara liikekin. Katselin kun eräs nainen teki jännännäköistä liikettä venyttelytilassa, ja kyselin vähän liikeen tarkoitusta. Täytyy kokeilla, jos löytyi uusi liike repertuaariin.

Nyt on aika rullailla. Uusimassa KG-lehdessä oli muuten juttu vaahtorullasta. Onko kukaan innostunut testaamaan Pilatesrullaa? 

3 kk

Eilen mies vei minut elokuviin, olihan meillä "vuosipäivä". Shampanja jäi nauttimatta, ehkä tulevana viikonloppuna mökillä.

terveelliset elokuvasnacksit :) Huraa minulle!

TADAA: Expendables 2. Elokuva ei vaatinut paljoakaan juonta, ihania vanhojaa miestenköriläitä, paljon aseita ja räjähdyksiä, puhdasta viihdettä ja ajottain överikökköä juonta. Suosittelen.

Maanantain piristykseksi Dog Shaming

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Solvalla korkattu

Tänään hurautettiin Solvallan kallioille kiipeilemään.

Hyvät kiikut, kaveri träditti ja mä seurasin iloisesti perästä reitit ylös kakkostellen. Hyvä paikka, lähestyminen on helppo ja paikalla pääsee kiipeilemään helposti ilman omaa autokin, jos sellainen tilanne sattuisin. Espoon keskustasta pääsee bussilla helposti tuonne.


Lupasin itselleni liidaavankin tänään, arvoin Indiana Jonesin ja Kiss Me:n välillä. Indiana Jones olisi ollut mukavan varjoisassa paikassa, mutta siinä oli koko ajan joku, joten päädyimme Kiss me:hen. Kaveri liidasi ensimmäisena, en uskaltanut vielä mennä onsightina. Nousu oli varsinaista taistelua itsensä kanssa, ensimmäine pultti oli kuumottava,, niin oli toinenkin.. ja  ja toisen ja kolmannen pultin jälkeen tippuminen ei tuntunut vaihtoehdolta. Oli vain mentävä ylöspäin. Naama vakavana kiipesin, onneksi topissa otteet muuttuivat hyviksi kahvoiksi, joten sen sai rytättyä puhtaalla voimalla :D

Paikka jäi hyvin kuumottamaan. Kuvittelisin tuon paikan reittien olevan myös aviomihen mieleen, kun hän pitää enemmän feissikiipeilystä.

lauantai 25. elokuuta 2012

Mahtavia suorituksia HCT:ssa

HCT:stä ja seiniltä kotiuduttu. Oli kivaa viettää aamupäivä- ja alkuiltapäivä stadionilla hienoja tsemppauksia. Kaveri veti hienosti alle oman tavoitteensa. Itsekin harkitin tänä vuonna osallistumista, mutta polven rutinasta johtuen en vielä viitsinyt tänä vuonna ilmottautua. Kuhan tosiaan tulisi nyt vammaton vuosi, niin voisin iloisesti osallistua koitokseen. 


Viimevuonna lähdin turhan ylpeästi liikkeelle. Alitin kyllä oman tavoiteaikana, mutta olisi silti pitänyt  treenata huomattavasti enemmän (kerran ei riitä :D ). Minullehen tuli kauheana yllätyksenä se, että vaikka kaikki osiot yksittäisinä meni oikein hienosti, on niiden yhdistäminen toisiinsa rankkaa. Uimisen jälkeen pyöräily oli aika raskasta, ja puolestaa pyöräilyn jälkeen juoksu oli poskettoman hidasta. 

Helsinki city triathlon koostuu 300m:n uinnista, 10 km:n pyöräilystä sekä 3 km:n juoksusta; sellainen vajaa tunti mukavaa urheilua muiden urheilupähkinöiden kanssa.

Yksi iloisimmista yllätyksistä tänään tuolla tapahtumassa oli yksi polttareitaan viettänyt nuorimies. Yritti päästä uimaan kravatti kaulassa.. ja muiden vaihtaessa teknisiä urheiluvaatteita uinnin jälkeen päälleen ja lähtiessä oikein hienoillakin pyörillä liikenteeseen, polttarisankarille oli pakattu kilpailuasuksi harmaa puku ja pyörä, jonka etukori oli täytetty kukilla. Mahtava polttari-idea. Toivottavasti joku urheilullinen ystävätär menisi joku vuosi loppukesästä/alkusyksystä naimisiin :P

Mamma Rosassa syödyn onnittelulounaan jälkeen vuorossa oli kiipeilyt Areenalla. Jostain syystä tänään mieli yhtäkkiä laski merkittävästi, tiedä sitten ahdistiko väenpaljous Areenalla vai onkohan se vain, koska on kohta taas se aika kuukaudesta. 

Parit nousut ja olin taas iloinen oma itseni :) 

Kovasti alkaa tuntua siltä, että 6b:t alkavat kohta tosissaan taittua. Kiipesin tänään pari 6b+:t, toisessa tuli köyteen vain kahdesti. Kauhean kiva huomata, että kunto ja taidot kertyy. Edelleen tuntuu usein siltä, että sitä joutuu tehdä vähän enemmän töitä (en pelkästään minä, vaan varmaan moni muu minun pituinen kokee samoin) päästäkseen reittejä ylös. Tietenkin reittien tekijät greidaavat reitit sen mukaan miten he reitit kokevat. Tuntuu, että minulla se on senttipeliä, että joudunko hieman dynottamaan reitillä jos toisellakin, onneksi tänään tuli havaittua, että notkeudella saa usein senttejä anteeksi :D Toisaalta.. jos reittien kiipeäminen tuntuisi yhtä helpolta täällä kuin Hampurissa,niin .. katoaisi osa hauskuudesta. 

Liidasin tänään vain yhtä reittiä, yhtä 5a:ta. Siinä oli paljon elementtejä joita pelkään reitillä, alkuunsa se näytti ihan työstettävältä, mutta mitä pidemmälle reittiä nousi, sitä enemmän sitä joutui jatkuvasti työskentelemään omalla epämukavuusalueella. Klaarasin reitin ylös, ja kaikista hienointa oli se, että kyseinen reitti oli pystysuora, joita olen pelännyt aluksi todella paljon. 

Tänään oli illalla melkein viikon verran odotettu ateria.


Yasminriisiä, tikkamasala kanaa, salaattia, raitaa ja valkosipuli-korianteri naan-leipää. Ommom. Mies oli vielä erikseen yrittänyt bongata meille intialaista olutta... Nepalilainen sopi myös erinomaisesti ruoan kanssa.

Nyt saunaan ja sitten syliin sohvalle. Mies on laittanut shampanjankin kylmään.. mutta katsotaan nyt raaskiiko pulloa avata, huomenna (tietenkin taas) olen suuntaamassa kallioille, joten tulisi nautittua vain se lasillinen.

Kostea perjantai

nyrkkijammi @ pelkkiä mustikoita
Eilinen kiipeily oli kokemus, tuli selvitettyä kauanko viitsimme kiipeillä sateessa. Jammailtiin yksi nelonen, kun vielä ripsi kevyesti. Pelkkiä mustikoita oli minulle tuttu, mutta en ollut greidistä huolimatta (nelonen) päässyt sitä aikaisemmin puhtaasti ylös, silloin tuo jammailu oli vielä käsitteenä aika outo, saatika sitten polvijammi tai chicken wingi.

Ruuvipenkki oli tarkoitus vetää yliksessä, mutta kaverin kiipeily runsaassa sateesas ja supermärällä kalliolla ei kuitenkaan näyttänyt niin houkuttelevalta. Ehkä seuraavalla kerralla pitää sitten vain lähteä ajamaan takaisin Helsingin suuntaan kun alkaa matkalla sataa vettä, mennä vaikka buolderoimaan :D :D :D

perjantai 24. elokuuta 2012

pe-pe-perrrjantai

pari valkuaista, paketti Pirkan Lime-pepper -tunaa, 300g vihanneksia ja 45 g proteiinipastaa + loraus oliiviöljyä

Hulppeeta kun alkaa viikonloput tuntua viikonlopuilta, meillä on miehen kanssa samaan aikaan vapaata. Enää ei tarvitse minun ottaa viikonloppuja keskelle viikkoa, ja ehkä jopa ehdimme nähdä joskus ystäviäkin viikonloppuisin. Ihanaa! Tältä viikonlopulta odotan erityisesti lauantai-iltaa ruoan ja saunan merkeissä sekä sunnuntaita, kun minut viedään elokuviin.

Lauantaina on hct, tänä vuonna en ilmoittautunut tapahtumaan, mutta menen kannustamaan ystävää. Se mitä olen tuollaisiin tapahtumiin osallistunut, niin on aina ollut kiva bongata tutut kasvot reittien varrelta, joten laitetaan nyt hyvä kiertämään. Kovasti tekisi mieli treenata ensikevääksi hcr:ään, mutta katsotaan mitä polvet ja lonkka pitävät ajatuksesta. Nyt kun alaselän jumi on saatu avattua, voin tehostaa juoksutreeniä, mutta ei kuitenkaan kiipeilyn kustannuksella. Kauheaa kun haluaa tehdä niin monia asioita. Jos onnistuisin pitämään itseni ehjänä jonkin aikaa..  Vuosi sitten vasta toivuin välilevytyrästä .. ja tänä vuonna oli ongelmia polvien kanssa ja varvas murtui. Yksi ehjä yhtämittainen vuosi olis kiva.

Päivän ruokakuvaan liittyen, painonpudotusprojekti sujuu hyvin. Ruokailut ovat menneet suunnitellusti, parina kertana on ollut syötävä enemmän kuin suunnitellusti koska vaje ko tai edeltävänä päivänä on ollut niin iso, että ylimääräinen terveellinen välipala on tullut tarpeen (vaihtoehtoina on joko syödä hallitusti enemmän illalla .. tai sitten hallitsemattomasti unissaan yöllä). Paino on tosiaan tullut suunnitelman mukaan alaspäin, tosi hyvä näin. Odotan kovasti lauantai-iltaa, viimesunnuntaista lähtien mieleni on tehnyt intialaista ruokaa, ja meillä on kotona jo tarvittavat ruoat hankittuina, enää pitää kokata :)

Ruokatunti on nyt lusittu, back to work work jotta pääsee illalla ystävän kanssa kallioille.

torstai 23. elokuuta 2012

Onnellinen koira on väsynyt koira

Sama päti minuunkin eilen. Eilisen totaalirääkkäyksen jäljiltä sanoin tänään jotain, mitä en ole tainnut aikaisemmin sanoa.. "ei" kiipeilylle. Eilen illalla olin aikalailla yhtä poikki ja piesty, kuin mitä olin ensimmäisen puolikkaan maratonini jälkeen.

Tänään oli edelleen vähän piesty olo, ei tosiaan raaskinut lähteä seinille tai kallioille, mutta tuli vedettyä hyvä salitreeni.

30 min crosserilla
alatalja 3 x 12 á 55 kg
ylätalja 2 x 8 á 60 kg
mave kp 2 x 15 á 17,5 kg
jalkaprässi ei virallisessa jalkaprässilaitteessa 3 x 25 .. jotain 37 kg... tänään polvi rutisi alhaisemmissa, voi olla että johtu prässiasennosta tms..
haiskääntö taljassa 3 x 8 35 kg
push down 3 x 8 40 kg
vatsat lankussa ( trx:llä)
cruncheja
selkäliikettä omalla painolla
pohkeet omalla painolla

Tuli enemmän heiluttua liikkumisen ilosta, ei viitsi kauheita sarjoja tehdä, kun tietää huomenna taas kiipeilevänsä :)

En ole perheen ainoa väsähtänyt. Sovin extempore koiratreffit läheiseen koirapuistoon. Kaverin koira ja Mimi pistivät aikamoiset riehunnat päälle, tunnin verran koirat leikkivät ja haukkuivat. Mimistä näki aivan uuden puolen, aikaisemmilla kerroilla koiruus ei ole ollut yhtä aktiivinen, on lähinnä vain pyörinyt ja maannut meidän jaloissa. Tänään meillä oli aivan uusi koira mukanamme.

Mimi on muutenkin yllättänyt viimeaikoina positiivisesti, olen käyttänyt kahvitauot tosiaan leikkimällä pikkuisen kanssa pihalla, ja Mimi pysyy sille sallitulla alueella ilman mitään ongelmia. Joskus jopa saatan tehdä pikkuisen kanssa kävelylenkit ilman hihnaa, panta pysyy kaulassa, hihna on mun kädessä.. mutta kytken koiran hihaan vain, jos havaitsen toisen koiran jossain kaukaisuudessa.

Edistymistä projektissa

Koska postauksissa kuvat ovat kivoja, mutta eilen ei Areenalle tullut räpsittyä kuvia kiipeilyistä, ajattelin kuvan Hampurista ostetuista Converseista piristävän :) Oranssia nahkaa/mokkaa tms, kuivempien kelien popot. Noihin tuli mukana myös oranssit nauhat.


Eilen oli ehkä mahtavimmat sisäkiikut pitkään aikaan. Olimme hyvissä ajoin Areenalla, ja tavoitteena oli kiivetä, kunnes neloset ei enää nouse :D No piti jo ajan takia lopettaa aikaisemmin, 4,5h eilen sai riittää.

Alkulämpöinä tuli noustua rocktopia pariin otteeseen, ystävä kiipesi oman projektinsa.. ja kuin ajattelematta mitään vein tämän jälkeen köyden oman projektini eteen. Nousun alku ei ole pariin kertaan sujunut enää "kuin tanssi", vaan olen kadottanut rytmin täysin nousussa. Viimekertaisen farssin jälkeen odotukset eivät olleet korkealla, mutta yllätin itseni pääsemällä hyvällä matkaa kattoa yhtäjaksoisesti. Sitten alkoi jännittää ja tuli köyteen. Olin kuitenkin tyytyväinen, etten antanut edellisen kerran vaikuttaa. Lyhyt hetki köydessä .. ja matka jatkui. Sain lopun noustua yhtäjaksoisesti, onnistuen tekemään parhaimman nousun ko reitillä. Kuhan pääsen reitin puhtaasti ylös, tarjoan kiipeily-ystävälleni pizzan :)

Fiilis tuon nousun jälkeen oli julmetun hyvä.

Muutenkin tuli tehtyä varsin vaikeita nousuja, ja projektoin reittiä kakkosena, minkä luulin olevan 6b.. mutta tultuani alas huomasinkin sen greidin olevan 6c :D Ihme, että vähän puuskuttu. Ihan kuin olisin ollut synnytysvalmennuksessa :D Hengittäminen auttaa merkittävästi vaikeissa ja raskaissa kohdissa.

Tuli häröiltyä muutamia muitakin reittejä, liidattu helppoja ja kakkostellen vähän vaikeampia.

Viimeisenä nousuna mulla oli 5c:n (keltainen 3D -seinä, lähellä itsevarmistavia) reitti. Viimeinen nousu meni erissä, olin jo niin poikki, yläselkä alkoi olla tulessa, ensimmäinenkin ote oli jo työn ja tuskan takana, mutta jotenkin sain tuon kiivettyä. Kaikista hienointa ko reitillä oli se, että siinä oli paljon elementtejä, jotka koen pelottavina, sivusiirtymiset, underit ja klippaus käsien ollessa jo huomattavasti jatkon yläpuolella. Kaikki nuo meni erinomaisesti, varmistajakin huomasin ihmeellisen rauhallisuuden mun nousussa. Tuo oli erinomainen reitti, johon eilen päätin osaltani päivän kiikut.

Kotiuduttuani olin vain hiljaa, olin niin poikki. Söin ja nukahdin sohvalle.

Ihan btw. Viimeaikoina on alkanut olla paljon levänneempi olo. Mies siirtyi työpaikalla uusiin tehtäviin (yleni) ja kolmivuorotyö vaihtui normaaliin 8-16 duuniin. Ihanaa :) Enää ei tarvitse totutella jatkuvasti vaihtuviin vuoroihin, 5.45 aamuheräämisiin jne. Ihanaa kun ollaan saatu meidän elämään takaisin normaali rytmi.

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Eläköön Pilatesrulla!

Aivan mahtavaa. Olen nyt useita viikkoa kärsinyt selkäsärystä, tässä aloin jo miettiä lääkäriinmenoa, kun selkä ei tuntunut palautuvan lainkaan. Sunnuntain melonnat tekivät kivuista vain entistä pahemmat.

Olen useampaan otteeseen yrittänyt hieroa alaselkää auki pilatesrullallani, mutta vasta eilen hiffasin millaisessa asennossa pitää olla, jotta hierontakipu ei lamauta minua. Ilokseni huomasin äsken, ettei minua tänään särje alaselkään. Aivan mahtavaa, sillä välillä liikkumiseni on ollut about yhtä jäykkää kuin jos 80-vuotias olisi viimeisillään raskaana.

maanantai 20. elokuuta 2012

Aina ei tarvitse onnistua

Tänään oli aivan mahtavat hauskat kiikut, vaikken yhtään nousua tehnytkään puhtaasti enkä liidannut kuin kerran. Jätin myös kisaseinäprojektini yrkkäämisen tänään välistä. Projektin nousussa on aivan liikaa paineita, olen saanut tehtyä kaikki moovit, mikään kohta ei ole erityisen vaikea, mutta kokonaisuutena ko reitti on edelleen erittäin raskas. Viimeaikoina nousut ko reitillä eivät ole enää olleet hauskoja, vaan on ollut liikayrittämisen tuntua, noususta puuttuu täysin rentous.

Kakkostelin Areenalla uusia reittejä ylimmällä parvekkeella, yhden liidasinkin.. otin työvoiton yhdestä vielä greidaamattomasta valkoisesta reitistä (alunp 7a.. mutta nyt siitä oli nypätty greidi pois.. 6a-6b). Tuli työstettyä myös uutta 6b:tä sekä 6a+:aa. Illan viimeisimpinä hitaina oli 5c.. jossa kädet tuntui jo niin mössöltä, että oli tultava köyteen, ote alkoi pitää yhtä hyvin, kuin jos olisi yrittänyt pitää kiinni saippuapalasta.

Oli kyllä hauskaa, sain ihan ihme betaa kaverilta, tuli naurettua ihan kauheasti, kun yritin toteuttaa liikesarjavisioita, jotka olivat minulle aikalailla mahdottomia toteuttaa. Melkein salaa toivoisin keskiviikolle sateista kelia, jotta pääsisi työstämään noita samoja reittejä uudestaan :)

got a room

Ah, nyt on varattuna miehelle ja minulle toivottavasti ylellinen sviitti, jossa voimme juhlistaa viisi vuotta kestänyttä suhdettamme

Mikä olisikaan sopivampi kuin Junior suite Katajanokan entisessä vankilassa :P

Romantisointia kaupungilla, ruokailua Sagassa, hedelmiä ja kuohuviiniä hotellihuoneessa.. tepsuttelua kaupungilla käsikädessä, aamiainen sängyssä ja myöhäinen huoneenluovutus sunnuntaina. Ties vaikka tuolle viikonlopulle saisi vielä mahtumaan kuumailmapallolennon.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

hyvät kiikut.. eiku .. :P


Ihanan monipuolista liikutaan tosiaan tällä viikolla. On juoksua, pyöräilyä, salitreeniä, kiipeilyä ja melomista. Pyöräilyt jäi suunniteltua vähäisemmiksi, polkupyörän kumin vaatiessa korjausoperaatiota. Juoksuun olin tyytyväinen. Sali-innostuskin alkoi kohottaa päätää, salista on ollut kuukauden!!! tauko, kauheaa.  Tuntui hyvältä vetää vanhaa treeniä. Palasin varovasti jalkaprässiin ja reidenojentajiin. Polvet rutisevat edelleen.. tai tuo leikkaamaton nyt enää pääasiassa, mutta nyt vain enää reiden ojentajissa. Pysty- ja tasapunnerruksissa yllätin itseni tekemällä sarjat tavallisesti suuremmilla painoilla. Hyvin näemmä voimat ovat kehittyneet, vaikken painoihin ole koskenut toviin. Kiipeily rocks rocks!!

Tänään alkuperäisessä ohjelmassa oli kiipeilyä, mutta kiipeilyseuran ehdottaessa melomista olin innoissani mukana.

Kävimme vuokraamassa pariksi tunniksi kanootit Helsingin melontakeskuksesta, ja meloimme aikamoisen lenkin. Minulle tämänpäiväinen oli kaikenkaikkiaan neljäs melontakerta.


Saimme aikaa kulumaan tuohon ainkin 1,5h, eli ihan kauheaa haipakkaa ei tullut koko ajan mentyä. Rankkaa liikuntaa tuo oli. Kotona syötyäni olinkin sitten näemmä niin sippi, että nukahdin seiskalta sohvalle :D

Katsotaan saadaanko huomenna ystävän kanssa kiivettyä mitään nelosia rankempia :D Saattaa olla voimat loppu.

lauantai 18. elokuuta 2012

Kolmistaan...

Heh, hauskasti alkaa ystävien mielikutukset lennellä, kun päivitin kiipeilisession jälkeen Heiaheiaan päivän urheilut korvamerkillä "kiipeilyä kolmistaan Kauhalassa", tarkoittaen tietenkin minua, miestäni ja ystäväämme :D En ole raskaana :D

Hyvät kiikut tänään takana. Tänään tuli taasen träditettyä potilas, kakkostelua Ruuvipenkki ja liidattua muutamien pannujen jälkeen Moonwalk (5+). Kalliot olivat eilisten sateiden jäljeltä aika märät, jännitti kovasti trädittäminen, otteet tuntuivat hyvin luikkailta.

Olen erittäin tyytyväinen tämän viikon urheiluihin ja syömisiin. Ruokailut ovat pysyneet hyvin hanskassa ja liikuntaa on ollut paljon ja monipuolisesti. Tänään on tosiaan parittoman viikon lauantai, joten tänään olkoon tavallisesti ruokavaliosta poikkeava herkuttelu sallittu. Pyöräytetiin herkullisia täysjyvätortilloja ja iltanaposteluun hankin paria erilaista melonia. Mies osti sipsejä, mutta  .. jotenkin ei tee mieli niitä.

Tänään kiikkujen jälkeen tuli pyörähdettyä varuste.netissä. Tarkoituksena olisi ollut hiplamata ja kokeilla mahdollisimman monia erilaisia kiipeilykenkilä. Testasin Cobrat, Testerosat, Miura Womanit ja ja ja .. kirjaimellisesti vain hipelöin Futuroita. Täytyy toivoa tuonne tulevan mahd pian lisää minun koon kenkääni, tänään tuli testattua missä menee kipuraja kengissä, joko 36½ tai 37. Koon 36 Testerosat saivat melkein kyyneleet valumaan .D

JOS säät sallivat, niin huomenna mennään taas ystävän kanssa kallioille, olisi pari sporttia mitkä himoittaisi... katsotaan vain mitä mun "tohveleilla" tulee hommasta. Miurat ovat suutarilla, eikä uudet kengät tosiaan ole vielä kuin vasta haave.

perjantai 17. elokuuta 2012

kahvitauolla



Kivaa, kun kahvitauko ei tarkoita nököttämistä seinää tuijotellen firman kyökissä, vaan se voi tarkoittaa pikkuisen kanssa köllimistä riippumatossa tai pikkuisen kanssa leikkimistä pihalla.

torstai 16. elokuuta 2012

Mentaaliblokki

Kauhean jännittäminen tänään siitä, jaksanko juosta alle 7 km:n lenkin vai en. Parisen viikkoa sitten lähdin vailla mitään pelkoja/epäilyksiä juoksulenkille, kun tapahtui jotain mitä ei ole tapahtunut koskaan aikaisemmin lenkilläni. En jaksanut juosta koko matkaa. En muista koskaan aikaisemmin lopettaneeni juoksua kesken lenkin, etenkään tuon alle 7 km:n lenkkiä. Se oli jotain ihan käsittämätöntä, sillä olinhan jo kertaalleen polvileikkauksen jälkeen juossut lähemmäs 10 km.

Tänään sitten tuo edellisen kerran epäonnistuminen painoi mieltä. Olin aivan varma, etten saisi nyt juostua ko matkaa. Samalla tavalle eilen kiipeillessä oli jokin henkinen este kiivetä työstämääni 6b:n reittiä. Kohdat joista tavallisesti olen mennyt hyvin yli, tökkivät nyt pahemman kerran.

Tänään kuitenkin kamppailin. Entisestään jännitystäni /hermostuneisuuttani ruokki se, ettei selkäni ole ollut kunnossa pariin viikkoon. Hampurissa nukuin erittäin huonolla patjalla, eikä selkäni ole vieläkään palautunut tuosta. Välillä kivut ovat niin kovat, että hengitys salpautuu ja jalat tuntuvat lähtevän alta. Pitää vain rullailla pilaterullan päällä ja venytellä. Kiipeillessä onneksi ei kipu tunnu, juostessa tuntuu ettei oikean jalka ole samalla tavalla "läsnä".. tiedä sitten johtuuko se alaselän jumista.

Yritin kovasti saada aviomiestä mukaan henkiseksi tueksi, mutta hän ei ollut järin innostunut ideasta. Onneksi sain itseni potkittua liikkeelle ja pidettyä myös liikkeellä. Ensikerralla ehkä tuo matka ei tunnu enää niin kauhealta.

hikinen mutta onnellinen .)

Hyvä alku

Haa, vahinko ei ole ollutkaan niin massiivinen mitä alunperin kuvittelin. Viikonlopun jäljiltä paino on tullut hyvin alas, tiistain punnitukseen jopa -1,5kg. Uskallankohan edes arvuutella mitä paino olisikaan ollut maanantaina, punnitsin itseni vasta tiistaina. Tällöin oli vrt maaliskuun kehonkoostumusmittaukseen tullut 5,8kg, nyt sitten työstetään painoa. Tavoite on tiputtaa painoa vielä tuosta maaliskuun lukemasta alaspäin, tavoite lokakuun aikana saavutettavaksi on 64kg. Ihanteellisinta olisi saada paino vielä alemmas, kiipeilynkin kannalta olisi hyödyllistä olla huomattavasti kevyempi, ties vaikka alkaisi kattoreitit mennä kevyemmin.

(Eiliset kiipeilyt meni ihan persilleen juuri sen takia, että ajattelin vain sitä, kuinka painava olen, enkä luottanut siihen, että jaksan kiivetä katon yhtämittaisesti.. typerää!!! Olen mä aikaisemminkin painanut samanverran kuin nyt, ja vetänyt katon puhtaasti.. mur minulle!)

normilounas

En ajatellut tehdä ruokavalioon muuten muutoksia, en vain herkuttele, napostele, lohduta tai palkistse itseäni ruoalla. Kasviksia voin syödä mitenkä paljon vain lounaalla ja päivällisellä, en minä aikaisemminkaan ole salaattiasyömällä lihonnut :P

keskiviikko 15. elokuuta 2012

kenkäkuume

Alkaa taas kertyä hankittavien rojujen lista, pitäisi hankkia omia camuja ja uudet kiipeilykengät. Eniten kiipeilen Miura Womaneilla, viimeaikoina olen ottanut ensimmäiset kenkäni FiveTenin Roguet käyttöön. Roguet ovat ok ulkona, jammaillessa, mutta kauhean tarkkaan kiipeilyyn niistä ei ole. Saksassa huomasin boulderoidessa, että heelhookit eivät oikein onnistu, kenkien ollessa pari kokoa liian isot (ulkona jammaillessa ei ole mitään haittaa huomannut liian isosta koosta). Miurat ovat ok, mutta nekin ovat edelleen kokoa liian isot.

Eilen lähtiessäni yrittämään erityistä tarkkuutta vaativaa sporttireittiä, tuli omien Miurojeni "puutteellisuus" ilmi. Pisti miettimään tulisiko hankkia kolmanniksi kengiksi joko

La Sportivan Python  (ystävällä on nämä, hän kutsuu näitä taikakengiksi)

Tai La Sportivan Futurat, joita taas toinen ystävä suosittelee
Kuvat lainattu www.varuste.net:in sivuilta

Nyt pitää pistää mietintämyssy päähän kenkien suhteen. Jos kolmannet kengät osaisi ostaa oikeankokoisina :P

maanantai 13. elokuuta 2012

Takaisin "bikinikuntoon"

Ugu, järkytyin jokseenkin eilen katsellessani jouluna ja keväällä ottamiani kuvia oman kropan kehityksestä. Jo vähän ennen häitä alamäki alkoi, pari viikkoa ennen häitä ajattelin, etten nyt parissa viikossa mitenkään voi saada itseäni mitenkään kauheaan pahaan kuntoon enää ennen h-hetkeä.

Tästä päivästä lähtien alan tosissani katsoa mitä suuhuni pistän, kuukautiset eivät ole syy syödä suklaalevyä päivässä, hyvin noustu reitti (oli se kuinka pitkän työn takana tai ei) ei oikeuta litraan kermajäätelöä .. eikä työstressi ole hyvää syy syödä 400g karkkipussia töissä. Nyt on myöskin lomat pidetty, ulkomaanmatkat uusine ihanine ruokineen on takana, eikä ihan heti näköpiirissä ole mitään juhlia tms, jotka myöskään millään tavalla tulisi horjuttamaan Didi kuntoon ennen 30v synttäreitä -projektiani.

Kauheasti yritin vakuutella itselleni, ettei tässä mitään damagea ole tullut, mutta todellisuus iski tänään. Huomasin vetäessäni farkkuja jalkaan, että pöksyt jotka jossain vaiheessa olivat niin isot, että kävin ostamassa paritkin uudet kokoa pienemmät farkut, alkoivat vähän tuntua, ei kireiltä.. mutta ei niin väljiltä.

Tahtoon takaisin tähän kuntoon:

marras 2011
maalikuussa juuri polvihaaverin jälkeen

bilemimmi maalikuussa
Nyt EI tekosyitä. Kiipeily on toki hyvä liikuntaa, mutta aerobinen liikunta on otettava takaisin ohjelmaa, työmatkat tulee taittumaan useammin kävellen, ja juoksulenkkejä olisi tarkoitus tehdä pari viikossa... silläkin hinnalla, ettei ehdi niin usein kiipeilemään.

Fb:ssäkin laitoin : Jos näet kädessäni jäätelön, karkkipussin, pullan, sipsipussin tms .. ellei ole kk:n paritoman viikonlopun lauantai, pyydän ystävällisesti sinua ystäväni ottamaan herkut minulta pois :) kiitos. t: Didi

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Kustavista kotiuduttu

apinat @ Hopiavuori
Kolmen päivän kiipeilyseikkailu Kustavissa on takana. Nelistään hipelöimme HopiavuorenIsoniitunRiskeläisvuoren ja Kräkiniemen halkeamia ja seiniä.

Perjantaina starttasimme kymmenen pintaan, Kustavissa purimme majapaikkaamme nopeasti kamat ja suuntasimme ensimmäisiin halkeamiin. Hopiavuorella tuli tehtyä neljä nousua ja seikkailin ankkureita purkaesa pitkin kallioita. Supersiistiä!! Illalla maittoi uni, kun ulkona oli tullut temmellettyä yli 6h.

Lauantaina suunnistimme Isoniittuun, reitit olivat ihan ok, mutta paikka oli turhan synkkä. Tuli harrastettua taasen ankkurien purkua, PALJON jammailua ja träditin Golem-sektorilta Posta Falconin. Pelotti aivan kauheasti, aikaisemmilla kerroilla trädittämäni reitit on sentään useamman kerran kiivetty ennen trädiä. Muuten meni ok, mutta ennen viimeistä toppaamista oli kerättävä rohkeutta... pelotti paljon, en täysin luottanut asettamiini camuihin, onneksi ne piti.. ja aviomies varmisti. Oli ensimmäinen trädivarmistus hänelle.

ainavalmiskiipeejä
Lauantain jädetankkauksen jälkeen suunnistimme Riskeläisvuorelle. En järin innostunut ko paikasta, inhotti tuo jumissa olo, kun piti aluksi laskeutua veden päälle josta sitten piti varmistaa.. yyyh!!! Ja ennenkaikkea kun valitsemamme nousu oli varmaan jonkun jättiläisen tekemä ja greidaama JA JA JA seinä oli mun fiveteneille ihan jäätä, liuku liuku. Puhdasta tuskaa, eikä tehnyt mieli enää yhtään nousua tuolla.

Sunnuntaina päädyimme aivan ihanaan paikkaan Kräkiniemeen, ihana niin ihan hengailuun kuin kiipeilyyn. Täällä pääsy kallioiden päälle oli helppo, joten minäkin pääsin tekemään ankkureita valmiisiin pultteihin.

Ankkurin tekoa, reitti Amelie, oikea 5
viimeiseltä reitiltäm (masto, 4)  laskeutuminen
Aivan huima reissu, kauhean kätevää että pääsimme sukulaisteni vintille punkkaamaan. Voitti telttailun. Tuli nukuttuakin reissussa hyvin. 

mies ja puput 
Ei silti ole sellainen olo, että olisi saanut tarpeeksi, ehkä huomenna sitten voisi tehdä jotain aerobista (huomaa että kropassa näkyy edelleen kovasti häiden jälkeisen kilot.. harmillista, mutta onneksi ei pysyvää kun niin päättää). Tiistaina olisi sitten kova halu taas päästä ulos kiipeämään. 

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0