Kauhean jännittäminen tänään siitä, jaksanko juosta alle 7 km:n lenkin vai en. Parisen viikkoa sitten lähdin vailla mitään pelkoja/epäilyksiä juoksulenkille, kun tapahtui jotain mitä ei ole tapahtunut koskaan aikaisemmin lenkilläni. En jaksanut juosta koko matkaa. En muista koskaan aikaisemmin lopettaneeni juoksua kesken lenkin, etenkään tuon alle 7 km:n lenkkiä. Se oli jotain ihan käsittämätöntä, sillä olinhan jo kertaalleen polvileikkauksen jälkeen juossut lähemmäs 10 km.
Tänään sitten tuo edellisen kerran epäonnistuminen painoi mieltä. Olin aivan varma, etten saisi nyt juostua ko matkaa. Samalla tavalle eilen kiipeillessä oli jokin henkinen este kiivetä työstämääni 6b:n reittiä. Kohdat joista tavallisesti olen mennyt hyvin yli, tökkivät nyt pahemman kerran.
Tänään kuitenkin kamppailin. Entisestään jännitystäni /hermostuneisuuttani ruokki se, ettei selkäni ole ollut kunnossa pariin viikkoon. Hampurissa nukuin erittäin huonolla patjalla, eikä selkäni ole vieläkään palautunut tuosta. Välillä kivut ovat niin kovat, että hengitys salpautuu ja jalat tuntuvat lähtevän alta. Pitää vain rullailla pilaterullan päällä ja venytellä. Kiipeillessä onneksi ei kipu tunnu, juostessa tuntuu ettei oikean jalka ole samalla tavalla "läsnä".. tiedä sitten johtuuko se alaselän jumista.
Yritin kovasti saada aviomiestä mukaan henkiseksi tueksi, mutta hän ei ollut järin innostunut ideasta. Onneksi sain itseni potkittua liikkeelle ja pidettyä myös liikkeellä. Ensikerralla ehkä tuo matka ei tunnu enää niin kauhealta.
 |
| hikinen mutta onnellinen .) |
0 kommenttia:
Lähetä kommentti