kunniakerros

Pari kolme viimeistä viikkoa ei ole ollut helppoja, olen jaksanut urheilla, mutta tunnen olleeni vain muisto itsestäni. Tänään on vihdoinkin ollut sellainen päivä pitkästä aikaa, että on ollut tunne, että en sekoa tai romahda.

Paniikkikohtauksia on ollut viime viikkoina enemmän kuin pariin vuoteen, ja joskus aikoinaan vaikeat asiat ovat alkaneet tuntua uudelleen vaikeilta. On tehnyt mieli vaan piiloutua kotiin, maata sängyssä, minnekään en olisin halunnut lähteä, enkä ole jaksanut olla yhtä sosiaalinen kuin tavallisesti. Sitten kun on joutunut pakottamaan itsensä olemaan aktiivinen, on ahdistus tullut näiden funktioiden jälkeen entistä voimakkaampana.

Tänään onneksi ei ahdistanut lähteä kiipeilemään. On ollut tovin turhauttavaa lähteä seinille, kun paniikkohtausten takia olo on kuin olisi itkenyt lohduttomana vuorokauden putkeen, voimat ovat olleet poissa. Tänään oli HYVÄ päivä seinillä .. ja muutenkin.

Terapeutin mukaan ei ole lainkaan kummallista, että kun terapiaa aletaan lopetella (kolme vuotta kelan tukemaa kuntoutusta tulee tässä kuussa täyteen), niin kaikki vanhat tunteet tekevät kunniakierroksen. Pitää yrittää vain olla vahva.. ja katsoa niiden bluffi. Onneksi kuitenkaan terapia ei lopu kuin seinään, vaan käyn ainakin (omasta ehdotuksesta) terapeutin tykönä kerran kuukaudessa.