epäonnistumisen täydellinen onnistuminen

Jos onnistuneet kiikut tarkoittaa kauheaa pelkäämistä ennen reitille nousua, jokaisessa camussa roikkumista, viimeisille 1,5 metrille camujen intensiivistä viljelyä, jokaisen hyvän jammin blokkaamista varmistuksella, friikkausta kun käsi jää jumiin jammiin ja lopulta kesken reitin laskeutumsita alas niin, että camu jossa köysi on kireänä ei luota sekunttiakaaan.. niin .. sitten ensimmäinen trädiyrkkäni ruuvipenkkiin oli erittäin onnistunut :D

Kaveri sitten liidasi ja minä kakkostelin reitin, alkoi moovit löyty paremmin ja reitti muistua mieleen. Reitin kruksissa unohdin täysin, miten vuosi sitten ylitin kohdan, en tiedä kuinka kauan kruksissa könysin, mutta tuloksena on julmetun kipeä koko kroppa (huomasi tänään vaatekaupassa sovituskopissa, että koko kroppa on aivan hellänä) ja vasen olka aika pahoinpideltyn näköinen.

Olen eilisestä kiivennyt reittiä taasen koko ajan, miettinyt miten ohitan perjantaina jännitystä aiheuttaneet kohdat, kuinka kävelän camua parissa kohtaa .. jne.. katsotaan saanko seuraavalla kerralla siirrettyä tämän rauhallisen mentaalikiipeilyn kalliolle. Tuskin kuitenkaan. 

Positiivisena on se, että tänään sisällä kiipeily ei pelottanut lainkaan. Yllättävän pelottomasti tuli yrkättyä, sairaan hyvät kiikut sisälläkin.