maanantai 28. huhtikuuta 2014

tarpeetonta taukoilua

Ooh, jopas toi loman taukoilu venyi, nyt sitten vielä kun aviomies valtasi työhuoneen, niin ei ole tullut kauheasti avattua läppäriä kotona (piuhan etsiminen /siirtäminen työhuoneesta ON iso operaatio).

Kuvina viimeviikolta ja vähän lomaltakin. Loma meni erinomaisesti, tuli levättyä, treenattua, syötyä hyvin. Hyvin syömisellä tarkoitan, että loman alussa käynnistyi Fitfarmin bikini challenge tai sen ruokavalion noudattiminen. Olen maininnut, että on ollut ongelmia ylläpitää motivaatiota kiristelyyn, kun oma kroppa hanaa vastaan. Ystäväni Nora onnistui omassa biksuhaasteessaan tekemään uskomattomat upean tuloksen, ja siitä inspiroituneena minäkin päätin hieman kiristää ruokavaliotani. 


Jokin aikaa sitten kirjoittelin siitä kilpparistakin, en ollut ollut lainkaan hakoteilla, pieni annostuksen fiksaus oli ihan tarpeen, nyt sitten on taas parempi saada kiristeltyä kesää varten, katsellaan vähän millaisen muotoista muskulaa on tullut hankittua.

Lomalla tuli avattua ulkokiipeilykausi Nuuksiossa.

Mimi on viimeaikoina saanut entistä enemmän liikuntaa, pikkuinen otti ja jaksoi tepsutella meidän kanssa Nuuksiossakin 8km!! En olisi uskonut. Näemmä vähän vodaa vaan messiin, ja toi tulee meidän kanssa minne vain.

Kevään toinen ulkokiipeilyreissu, Haukkakallio. Tärkeää on oikea evästys, messiin välipala, lounas, treenijuoma ja palkkari, ja hyvin jaksoi olla koko päivän metsässä. Kotiutuessa tuli syötyä maltilla, kun verensokeri ei ollut romahtanut.


Lomalla oli ehkä vaikein punttiviikko ikinä. Minun piti treenata kevyesti! Onneksi pt:n kanssa oltiin katsottu painot jo etukäteen, tai siis määritelty mitä kevyt tarkoittaa. Lepoviikkoa seurasi sitten maksimivoimaviikko. Tuli testattua paljon jaksoi puskea prässistä ja paljon nousi penkistä.


Prässistä sain 290kg ja penkistä nousi 62,5kg. Näistä sitten on vain matka ylöspäin. Tavoitteena nostaa oma paino penkistä, ajattelin lähestyä kahdesta suunnasta tätä asiaa, a) painon tiputtaminen b) treenaaminen :P Simppeliä.

Tänään alkaa salilla uusi ohjelman, nyt on kolmijakoinen ohjelma menossa. Ihan kuin joulu olisi tullut uudestaan.

0 kommenttia:

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0