perjantai 2. tammikuuta 2015

2014 summattuna

Instagram on ihana. Aloin miettiä eilen päättynyttä vuotta. Päällimmäisenä viimevuodesta mielessä on hujan vaikea kesä ja alkusyksy, rankka kuntoutusjakso, jossa joutui avata omaa minäkuvaa ja luoda uudelleen mielikuva siitä millainen on oikeasti. Instasta katsoessa palautui mieleen paljon upeita hetkiä päättyneeltä vuodelta,vuosi 2014 on oikeastaan ollut aivan mahtava.


Tammikuu

Tammikuu alkoi heti ensimmäisenä päivänä boulderoinnilla (tietenkin ensimmäisenä päivänä tuli urheilla). Ruokavaliolla aloin päästä pikkuhiljaa eroon kummallisista vatsakivuista, kokeilin paljon uusia gluteenittomia herkkuja. Kävin myös testaamassa parkourkeskuksen ja kävin elämäni ensimmäisellä kick boxin -tunnilla. 





Helmikuu

Helmikuu alkoi Isatisken avajaisilla ja boulderkisoilla, valitettavasti noiden kisojen myötä selkäni hajosin lopullisesti. Tuli tiputtua bräniköille patjoilla kisoissa muutaman kerran liikaa. Järkyttävien kipujen kautta kuitenkin tuli tutustuttua avantouintiin. Mahtava harrastus, ei minusta ole pitkiä matkoja uimaan, mutta se 40s pulahdus hyytävässä tuo aivan upean virkistyneen olon. Helmikuun lopussa vihdoinkin selvisi myös vihdoinkin useamman vuoden selkäkipujen syy.



Maaliskuu

Boulderoinnin jäädessä kahden välilevynrepeämän takia, otin itselleni salilla personal trainerin. päällimmäisena ajatuksena oli treenata itseni kuntoon turvallisesti. Sain uudenlaista systemaattisuutta treenaamiseen, ja uskalsin pikkuhiljaa alkaa kokeilla omia rajojani mm penkissä.

Maaliskuun lopussa osallistuin toistamiseen Kiipeilyurheilijoiden kiipeilykisoihin, taso oli yllättävän tasaisin, oma sijoitus oli hännillä. Olin kuitenkin tyytyväinen itseeni, että uskalsin osallistua kisoihin, vaikka tiedän kuinka kovasti tuollaiset minua jännittää / pelottaa.




Huhtikuu

Huhtikuussa treeni salilla jatkui ja tuloksia alkoi jo vähän näkyä, ja köysissä, ulkokausi tuli avattua ja täytin vuosia.




Toukokuu

Toukokuussa nytkähti uusi vaihe opiskeluun lokakuun tenttitilaisuutta varten, tähän asti olin kerran pari viikossa opiskellut omaan tahtiin, mutta se ei tuntunut oikein riittävän. Osallistuin puolen vuoden valmennuskurssille. Toukokuussa tuli piipahdettu Hampurissa perhettä moikkaamassa. Vietimme aviomiehen kanssa 2v hääpäiväämme ja minulla oli 15 min julkisuutta, kun olin Ilona-liitteen mallina. Oli huikea kokemus päästä meikattavaksi ja stailattavaksi sekä ammattivalokuuvajan eteen keikistelemään.








Kesäkuu

Pitkään odotettu kiipeilymatka Italiaa koitti vihdoinkin. Yksi elämäni hienoimmista hetkistä oli kiivetä aviomiehen meidän yhteinen ensimmäinen multipitch -reitti kahdestaan. Upea reissu muutenkin, oli myös superihanaa olla ystäväpariskunnan kanssa tuolla. Sydän halajaa takaisin Arcoon. 





Heinäkuu

Heinäkuussa oli tavallista kesäkamaa, mökkeilyä, marjastusta, mutta koko ajan takaraivossa naputti ajatus tulevasta tentistä. Oppimateriaalit kulkivat joka paikkaan mukana.




Elokuu

Elokuussa oli Flow ja ystäväpariskunnan häät Suomessa ja Saksan siskoni häät Ranskassa. Matkalla häihin yövyimme Brysselissä, viikonloppureissu Belgiassa JA häät Ranskan maaseudulla linnassa, ei pöllömpää. Paljon paljon opiskelua. Hieman iloa varjosti Italiassa ärtynyt polvi, kiipeily kärsi suuresti ja salillakin joutui himmailla.





Syyskuu

8-16 töitä, 1h urheilua välissä ja illat klo 22/23 asti opiskelua, viikonloput opiskelua. Pää alkoi vähän hajoilla.







Lokakuu

Pitkään pelätty tentti oli takana, mutta onneksi viikkoa ennen tenttiä raskaushormonit iski ja rauhoitti, ja sain kasattua itseni tenttitilaisuuteen. Vein aviomiehen kiitoksena minun kestämisestä viikonloppureissulle Långvikkiin. Raskaus hankaloitti vähän jaksamista, mutta kunnialla tuli selvittyä urheiluista ja työpäivistä.





Marraskuu

Tähän kuuhun sijoittui yksi elämäni hienoimmista päivistä, kahdestakin syystä, kuulimme ensimmäisen kerran aviomiehen kanssa beben sykkeet JA sain tietää läpäisseeni tutkinnon, jota oli pelännyt vuosia.








Joulukuu

Urheilua, innostuin mm spinusta, töitä, halipusuja jne.. aviomiehen kanssa ihmetellään kasvavaa vatsaa. Oli ihanaa saada valkoinen joulu JA JA JA rikkoa oma penkkienkka. Jos ei olisi nyt raskauskiloja- ja turvotusta (sekä pientä joulupöhötystä) niin siinä olisi mennyt noussut jo yli oma paino penkistä.



 




Aviomiehen kanssa mietimme, että alkanut vuosi tulee olemaan aidosti erilainen, elämämme tulee mullistumaan. Muutos on suorastaan pelottava, ihan vain katsoessa sitä kuinka aktiivista elämää viettää joka suuntaan, niin kohta joutuu oikeasti laittamaan jokun toisen kaiken edelle. Se vaatii totuttelua, ja onneksi aviomies on ihan yhtä intona uudesta elämästä, kyllä me yhdessä pärjäämme.

Nyt ei tullut luvattua sen kummempia, viimevuonna lupasin panostaa opiskeluun, ja sen teinkin, ylitin itseni täysin. Se mitä joka vuosi tietenkin lupaan, lupaan jatkaa reipasta urheilua, syödä terveellisesti ja olla onnellinen. 

0 kommenttia:

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0