keskiviikko 21. tammikuuta 2015

hajoilua

Tälle päivälle oli jo ollut varattuna HIIT sisäpyörätunti, mutta ei anna flunssa vieläkään periksi. Pää alkaa pikkuhiljaa hajoilla tähän liikkumattomuuteen.

Heiaheian raportti viimeiseltä puoleltatoista kuukaudelta on varsin tylsää luettavaa. Enpä muista milloin viimeksi olisi tullut näin pitkä totaalinen liikkumattomuus.


Vuoden pari ekaa viikkoa olivat sentään mukavan aktiivista aikaa, salilla tuli käytyä ahkeraan ja köysittelykin sujui mukavasti. Aviomiehen kanssa testailimme kokovartalovaljaita pariinkin otteeseen Salmisaaressa.

Sain kaverilta miesten isommat valjaat lainaan, mutta taitaa olla tervehdyttyä jo sen verta iso vatsa, ettei tavallisiin valjaisiin ole paluuta.

Ennen rakenneultraa pitkään yritin tunnustella, josko vauvan liikkeet tuntuisivat. Nyt muutaman päivän aikana masussa on ollut sellaiset bileet, etten voisin kuvitella laittavani mitään kiristävää siihen päälle TAI uskaltavani enää varmistaa liidiä mahdollisten nykäisyjen takia.

Alkaa beben tulo tuntu siis pikkuhiljaa todellisemmalta. Aviomiehen kanssa innostuimme vielä pyörähtämään vaunukaupoilla, ja tulihan sitä sitten ko kaupan verkkokaupasta ostettua viime maanantaina yhdistelmärattaat ja turvakaukalo. Nyt jo koti tuntuu ahtaalta, vaikka vasta rattaat nököttävät eteisessä... pitääköhän tässä alkaa katsella isompaa asuntoakin? :P

Ehkä plan A voisi kuitenkin olla, että ensiviikonloppuna raivaan verkkokellarista vanhat edellisen asukkaan sinne hylkäämät metallihyllyt sorttiasemalle ja siivoan yläkerrasta kesätavarat alas, askartelu-, joulu, käsityöjutut alakertaan, katsotaan jos sitten alkaa yläkerran tilanne vaikuttaa vähemmän epätoivoiselta.

0 kommenttia:

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0