Aika tylsä urheiluviikko, kävelylenkkien pituus on ollut kyllä ihan hyvä.
Polkupyörälenkit uudella pyörällä jäi viimeviikolla, koska aviomies huomasi pyörässä huoltoa vaativan vian ja pyörä on nyt takuuhuollossa. Viimeviikko oli muutenkin vähän raskaampi, huonojen yöunien takia. Pikkuisella oli tiheän imun kausi, joten parhaimmillaan heräiltiin viimeviikolla yöllä 1h:n välein syöttämään. Onneksi tuo on nyt takana. Viikonloppuna ei ehtinyt myöskään seinille, sillä oli jo sovittuna sekä lauantaille että sunnuntaille muuta ohjelmaa, mihin koko perhe osallistui.
Reilun kuukauden aikana on useampaan otteeseen tullut sellainen hetki, että on tuntenut itsensä vähän hölömöksi.
1. Vauvan ruokailut. Sairaalassa aloitettiin ruokailut vauvan kanssa, niin että pienoinen herätettiin kolmen tunnin välein syömään. En ollut ikinä keskustellut kenenkään kanssa siitä, kauanko vauvat yleensä kerralla rinnalla viihtyvät. Meillä meni tovi sairaalassa, ennen kuin tuli puheeksi kätilön kanssa ruokinnan pituus. Olin ajatellut, että vauva syö sen mitä tarvitsee, ja sitten nukahtaa (eihän se nyt itseään nälkään tapa). Kerroin kätilölle, että ruokinta sujuu hienosti. Kätilö kysyi, että kauan yksi imetyskerta kestää, onko se vartin, kaksikymmentä minuuttia, puolituntia vai tunnin. Puolituntia? Tunti? Pikkuinen vietti varmaan max 10 min tissillä, kunnes nukahti. Tämän seurauksena otettiin korjausliike, vauvan syömän ruoan määrään seurattiin ja vauvalle annettiin lisämaitoa korviketta, kunnes todettiin että paino oli kääntynyt nousuun.
2. Iltakitinä/-hulinat. Sairaalassa olimme tottunee siihen, että vauva ei muuten ollut hereillä kuin syödäkseen. Kotiuduttuamme yhtäkkiä meillä oli tapaus, joka iltaisin tuntui kovinkin levottomalta. Muutos sairaalavauvaan oli iso. Ihmetelimme, kun mikään asento ei tuntunut olevan hyvä, eikä vauva enää pysynyt unessa nukahdettuaan rinnalle ruokinnan jälkeen. Illat tuntuivat olevan tällaista nukutaan - eipäs nukuta -tanssia. Neuvolassa selvisi tämän olevan normaalia ja imetyksen tuki ry:n artikkeli auttoi entisestään ymmärtämään meidän vauvaa.
3.Huvitutti. Vauvan toisella neuvolakäynnillä todettiin painon nousseen erinomaisesti (3940g ->4235g) ja vauvan imuote oli hyvä. Saimme luvan ottaa huvitutin käyttöön, sillä minulla alkoi olla sellainen olo, että olin lapselle ihmistutti. Kotiuduttuamme annoimme vauvalle tutin JA istutimme hänet itsestään heiluvaan sitteriin. Oli erittäin mukava saada kädet vapaaksi välillä, ilman että lapsi nukkui. Vauva ihmetteli tyytyväisenä sitterissä tuttia syöden. Kuulema tästä on jotain käytäntöjä, yksi ystävätär ihmetteli, että mitenkäs noin aikaisin otetaan tutti käyttöön, mutta .. ei tuosta meidän tapauksessa ole ollut haittaa, paino nousee edelleen.
4. Enemmän on enemmän. Yleensähän on niin, että liian myöhään nukkuminen voi pilata yöunet, myös liian pitkät päiväunet voi pilata päiväkoti-ikäisillä iltaunet. Vauvoilla kuulema enemmän unta on parempi, eikä iltaunet vie yöunia. Yhtenä lauantaina vaan pikkuinen nukkui niin paljon ja hyvin pitkin päivää, että odotimme miehen kanssa katastrofaalisen yön seuraavan päivää. Yöunetkin menivät mallikkaasti, ei tarvinnut yhtään stressata aiheesta.
5. Kantoliina. Meillä oli ostettuna ennen vauvan syntymää kantoliina, joka oli aikalailla täysin harkitsematon herätysostos vauvaliikkeessä. Kokeilimme alussa parina iltana iltakitinöiden aikaan lapsen laittamista kantoliinaan. Vauvan ollessa muutenkin levoton, ei kantoliinassa olo tuntunut olevan se juttu silloin. Vedimme iltahulinakokeilusta sen johtopäätöksen, ettei kantoliinassa olo muutenkaan ole sitten toimi meidän lapsellamme. Monta päivää meni niin, että päivät oli jatkuvaan yritystä saada lapsi päivisin nukkumaan. Olin pulassa, kun 3 viikkoa päivisin hyvin nukkunut lapsi ei yhtäkkiä enää tuntunut pysyvän unessa päiväunilla. Otin kantoliinan kokeiluun, ja kappas yhtäkkiä sainkin kädet vapaiksi ja silti pikkuinen nukkui sylissä läheisyyttä saaden. Kivasti alkoi taas saada kotona hommia tehtyä, ehti vähän istua tietokoneellakin ja iltaisin sain tehtyä vähän muutakin kuin lämmitettyä nopeasti ruokaa.
6. Kapalointi. Imettäessä tulee katseltua paljon televisiota, ja katsellessani Modernin perheen jaksoja inspiroiduin sarjan tapaan kapaloimaan vauvan. Yhtäkkiä vauva rauhoittui ja alkoi nukkua. Pikkuinen näemmä on koko ajan huitonut itseään hereillä. Juteltuani äitini kanssa asiasta selvisi, että minut ja sisarukseni on kapaloitu pienenä. Äitini ihmetteli, että eikös se ole ihan peruskauraa, kuulema minua odottaessa käytiin 20 perhevalmennuskerralla ja siellä opeteltiin mm kapalointi. Muistaako joku jutelleensa perhevalmennuksessa kapaloinnista? Aviomies kävi vauvaliikkeessä, meille ostettiin kapalointiin väline ja nyt pääsen iltapäivälläkin päivittelemään blogia. Hulppeeta!
7. Kaikki netin tukiryhmät eivät ole kauheita. Facebookissa olen saanut hurjasti mahtavaa vertaistukea, tämän vuoden vauvoille on omat ryhmänsä, josta saa aina apua, imetyksen tuki ry:n fb-ryhmä on aivan mahtava ja viimeisimpänä liityin kantoliinailu ryhmään.
8.Handsfee. Lapsen kanssa tulee käytyä paljon ulkona lenkeillä, usein on ihan kiva olla omassa rauhassa, toisinaan kuitenkin kaipaa seuraa. Hankkikaa handsfree, hyvä juorusessio toisen vaunuttelevan tai raskaana olevan ystävättären kanssa tekee hyvää.
Mikä on ollut sellainen missä olet tuntenut itsesi vähän hölmöksi vauvan kanssa ja miettinyt, että olisihan tämä pitänyt tietää? Seuraavia oivalluksia odotellessa.
Äitiyslomaa on kohta 3 kuukautta takana. Mihin tämä aika menee? Tuntuu että raskausaika on vain muisto, synnytyskivut ja sektiosta toipuminen on vain hämärä muisto. Sanovat, että vauva-aika menee nopeasti, ensimmäinen kuukausi menee kuin sumussa jne. Meidän pikkuin on jo yli kuukauden vanha.
viimeiset masukuvat raskausajalta, aikamoinen pallo, koko ajan mentiin sf-mittojen yläkäyrällä
viikko synnytyksestä ja neljä viikkoa synnytyksestä, aikamoinen etureppu siinä on edelleen, mutta tuskin se siinä väkisin pysyy, kun vaan urheilee
Alku ei ollut helppoa sektionhaavan ja melkein neljän viikon baby bluessin takia. Sehän on normaalia, että hormonit heittelevät synnytyksen jälkeen, joskus se mieliala voi olla alhaalla pitkäänkin. Ehdin jo pelätä pahinta, synnytyksen jälkeistä masennusta siis. Päivät meni vain odottaen nukkumaanmenoa ja peläten huonoja yöunia. Yöunet eivät olleet oikeastaan edes niin huonot, mutta tuossa tilanteessa tuntui, ettei mikään määrä lepäämistä auttanut siihen väsymykseen. Yleensä minulla on auttanut aina alakuloon kunnon yöunet, mutta nyt tosiaan sekään ei auttanut. Puhuin paljon asiasta aviomiehelle, parille ystävälle ja neuvolassakin. Yhtenä päivänä ei ilta-ahdistusta siten enää tullutkaan enkä viettänyt iltaani itkien.
Alussa raskainta on se, että pikkuinen on niin täysin riippuvainen äidistä, sitä tunsi itsensä ihmistutiksi. Kovasti olisi myös halua viettää aikaa kahden miehen kanssa, mutta iltaisin sammun pääsääntöisesti samaan aikaan vauvan kanssa, niin siinä ei paljoa ehdi romantisoida. Pikkuhiljaa sitä ei enää taistele näitä asioita vastaan, äidin on nukuttava öisin kun vauva nukkuu, sillä muuten päivistä tulisi varmasti liian raskaita. Päiväunet eivät ole ikinä oikein onnistuneet minulta. Onneksi olen jo vuosia nukkunut huonosti, niin pätkittäiset yöunet nytkään ei tunnu niin pahoilta. Tässähän tulee jopa nukuttua paljon pidempiä pätkiä kuin mitä loppuraskauden aikana konsanaan. Viimeiset pari viikkoa meni 45-50 min yöunilla, joten nyt jos saa nukuttua neljäkin tuntia yöllä yhteen mittaan, niin se on jo ihan luksusta.
Vaikka kotona on pieni vauva, niin ei se onneksi tarkoita sitä (ainakaan meidän tapauksessa), etteikö sitä pysty silti urheilla ja pitää kodista huolta. Kotona ollessa kantoliina on kova juttu. Vauvan ottaessa päiväunia sylissä sitä saa hyvin tehtyä ruokaa, siivottua, pestyä pyykkiä ja vaikka katsottua telkkua. Välillä vain pikkuinen vaatii jatkuvaa liikettä pysyäkseen tyytyväisenä liinassa, mutta onnistuuhan kotihomman kevyesti hytkyenkin. Kantoliinassa vauva on myös tyytyväinen isin sylissä (ei toki, etteikö muutekin viihtyisi siinä), sylissä tulee myös helposti nukuttua muutakin tunti, jolloin äiti voi tehdä omia juttuja.
Tämä aika on hyvin mielenkiintoista. Koko ajan tulee uusia haasteita, nukkumiset, syöttämiset, pumppaamiset, tiheät imut, vatsanväänteet. Kaikesta sitä selviää. Meillä elämä helpottui ensimmäisen viikon jälkeen, kun saimme öisin syöttää lapsentahtisesti eikä väkisin herättää vauvaa 3h:n välein. Toisen neuvolaviikon jälkeen saimme luvan kokeilla tuttia JA painon noustua hyvin, rintakumista päästyämme ja imuotteen todettua hyväksiä, meille näytettin myös vihreää valoa tuttipulloon tutustumisen suhteen. Meillä meni jostain kumman syystä vähän pidempään ottaa kantoliina käyttöön, mutta sen tapahduttua päivätouhutkin kotona helpottui.
Tuntuu ihan hullulta, että reilun kuukauden jälkeen äitiysloma loppuu jo, sitten onkin 6 kk jaettua vanhempainvapaata aviomiehen kanssa. Tässä ehtii kuukauden aikana kuitenkin vielä tehdä vaikka mitä, parin viikon päästä on suuri päivä, poikamme ristiäiset. Jännittäviä juttuja.
Noni, viimeviikko alkoi olla jo urheilumielessä vähän mielekkäämpi.
Tiistaina oli 4 viikkoa sektiosta, aika jona en saanut nostaa mitään vauvaa painavampaa (vaikkakin en todellisuudessa välttynyt tuolta, sillä meidän talossa ei ole hissiä, joten vaunut on pitänyt nostaa silti ulos JA koira ei uskalla mennä kierreportaita alas, joten hänetkin on kannettava alas).
Kuten jo kirjoittelinkin, niin tiistaina otin pyörän käyttööni sillä seurauksella, että kynsin maata kodin vieressä. Keskiviikkona lähdin sitten tavallisilla kengillä pyöräilemään .. kuten myös eilen sunnuntaina. Keskiviikkona vielä arastelin käsijarruja ja vaihteiden käyttö tuntui oudolta mainitsematta sitä, että minua hirvitti se vauhti, mihin pyörällä pääsi.
Lauantaina oli pitkään odotettu köysikiipeilykerta. Miehen kanssa pakkasimme kamat ja vauvan ja suuntasimme Areenalle. Olin erittäin skeptinen siitä, saammeko ylipäätänsä kiivettyä pikkuisen kanssa, mutta ihan mukavasti me saimme molemmat mentyä itsevarmistavilla juuri sen määrän mitä iho salli. Lihakset olisivat jaksaneet paljon enemmän mitä iho kesti, näin taas, mutta kyllä tuo ihokin taas tottuu kiipeilyyn.
Eiliselle olin suunnitellut lähteväni uimaan, mutta eihän täällä päin ole uimahallit auki. Olin jo pitää lepopäivän kevyttä vaunuilua lukuunottamatta, kunnes mies kehotti lähtemään pyörälenkille. Vähän vastentahtoisesti lähdin, sillä taivas näytti niin pahaentisen harmaalta. Vähän tihutti pyöräillessä, mutta kivaa oli silti. Kevyesti taittui 20 km. Kädet vähän puutui ajaessa, ongelma poistunee ajohanskoilla.
Vielä muutama viikko menee tällee kevyemmin, koska salikortti aktivoituu vasta elokuun alussa ja elokuun puolessa välissä on vasta jälkitarkastus. Täytyy toivoa, että saan pian alkaa treenata kunnolla, sillä kroppa huutaa urheilua. Selkä alkaa olla kovinkin kurjassa kunnossa. Onneksi on nyt pyöräily, sillä pitkät ja mäkiset kävelylenkitkin näemmä vaikuttavat polviin negatiivisesti (elokuussa ortopedille). Pitkä urheilemattomuus ei sovi tälle kropalle.
Tänään poistui kielto nostaa mitään vauvaa painavampaa, joten nostin pyöräni pihalle ja lähdi koeajamaan. Teki hurjan hyvää tehdä jotain muutakin kuin vain kävellä, vaikkakin pyöräilyn alku oli kaikkea muuta kuin hohdokas. Pääsin noin sadan metrin päähän kotipihasta saadessani kenkäni jumiin lukottomaan puoleen polkimista. Hienosti vedin rähmälleni tiellä ihmisten ihmetellessä vieressä. Jotenkin tuollaisella pyörällä polkiessa voisi olettaa, että osaa myös pyöräillä (hih).
Mutta tänään on tutustuttu vaihteisiin ja käsijarruihin. Voisi tässä joku päivä yrittää uskaltaa käyttää lukkopolkimia, ovathan ne jo spinutunneilta tutut.
Ainakin aviomiehellä oli hauskaa katsoa katsella perästä, kun vaimo pyyhkii teitä. Ajohanskat voisi olla kovajuttu minulla.
Hyvin kertyi vaunukilometrejä, lenkkimaastokin alkoi muuttua mäkisemmäksi pikkuhiljaa. Sunnuntaina ei ehtinyt lainkaan kävelylle, sillä aamulla meillä oli vieraita ja illalla kävimme lapsemme tulevien kummivanhempien luona syömässä.
Alkavalla viikolla loppuu kielto nostaa mitään bebeä painavampaa JA jälkivuoto on loppunut, niin varmasti tulee tehtyä muutakin kuin kärryteltyä.
aika hyvä kuvaus meidänkin päivistä: "vauvan kello". Alussa ihmettelimme iltahulinoita, lohduttavaa lukea, että meillä iltatouhut ovat täysin normaaleita.
Reilun kahden viikon aikana on tullut vaunuteltua aika paljon
Matkat alkaa pidentyä, välillä on ollut kovakin vauhti lenkeillä, mutta 5,5km/h oli asteen verran liian kova vielä alle kolme viikkoa sektiosta. Välillä on joutunut ottamaan vähän rauhalisemmin. Kuluvalla viikolla oli tiistaina niin monet vierailijat, ettei ehtinyt vaunuttelemaan neuvolaan kävelyä enempää ja perjantaina olimme sukuloimassa.
Vaunuttelun lisäksi on tullut tehtyä fysioharjotteita vatsalle ja haavalle, mutta muuten ei vielä uskalla liikkua. Viikon verran pitäisi vielä varoa nostamasta mitään vauvaa painavampaa.
