5 viikkoa

Äitiyslomaa on kohta 3 kuukautta takana. Mihin tämä aika menee? Tuntuu että raskausaika on vain muisto, synnytyskivut ja sektiosta toipuminen on vain hämärä muisto. Sanovat, että vauva-aika menee nopeasti, ensimmäinen kuukausi menee kuin sumussa jne. Meidän pikkuin on jo yli kuukauden vanha.

viimeiset masukuvat raskausajalta, aikamoinen pallo, koko ajan mentiin sf-mittojen yläkäyrällä

viikko synnytyksestä ja neljä viikkoa synnytyksestä, aikamoinen etureppu siinä on edelleen, mutta tuskin se siinä väkisin pysyy, kun vaan urheilee

Alku ei ollut helppoa sektionhaavan ja melkein neljän viikon baby bluessin takia. Sehän on normaalia, että hormonit heittelevät synnytyksen jälkeen, joskus se mieliala voi olla alhaalla pitkäänkin. Ehdin jo pelätä pahinta, synnytyksen jälkeistä masennusta siis. Päivät meni vain odottaen nukkumaanmenoa ja peläten huonoja yöunia. Yöunet eivät olleet oikeastaan edes niin huonot, mutta tuossa tilanteessa tuntui, ettei mikään määrä lepäämistä auttanut siihen väsymykseen. Yleensä minulla on auttanut aina alakuloon kunnon yöunet, mutta nyt tosiaan sekään ei auttanut. Puhuin paljon asiasta aviomiehelle, parille ystävälle ja neuvolassakin. Yhtenä päivänä ei ilta-ahdistusta siten enää tullutkaan enkä viettänyt iltaani itkien.

Alussa raskainta on se, että pikkuinen on niin täysin riippuvainen äidistä, sitä tunsi itsensä ihmistutiksi. Kovasti olisi myös halua viettää aikaa kahden miehen kanssa, mutta iltaisin sammun pääsääntöisesti samaan aikaan vauvan kanssa, niin siinä ei paljoa ehdi romantisoida. Pikkuhiljaa sitä ei enää taistele näitä asioita vastaan, äidin on nukuttava öisin kun vauva nukkuu, sillä muuten päivistä tulisi varmasti liian raskaita. Päiväunet eivät ole ikinä oikein onnistuneet minulta. Onneksi olen jo vuosia nukkunut huonosti, niin pätkittäiset yöunet nytkään ei tunnu niin pahoilta. Tässähän tulee jopa nukuttua paljon pidempiä pätkiä kuin mitä loppuraskauden aikana konsanaan. Viimeiset pari viikkoa meni 45-50 min yöunilla, joten nyt jos saa nukuttua neljäkin tuntia yöllä yhteen mittaan, niin se on jo ihan luksusta.

Vaikka kotona on pieni vauva, niin ei se onneksi tarkoita sitä (ainakaan meidän tapauksessa), etteikö sitä pysty silti urheilla ja pitää kodista huolta. Kotona ollessa kantoliina on kova juttu. Vauvan ottaessa päiväunia sylissä sitä saa hyvin tehtyä ruokaa, siivottua, pestyä pyykkiä ja vaikka katsottua telkkua. Välillä vain pikkuinen vaatii jatkuvaa liikettä pysyäkseen tyytyväisenä liinassa, mutta onnistuuhan kotihomman kevyesti hytkyenkin. Kantoliinassa vauva on myös tyytyväinen isin sylissä (ei toki, etteikö muutekin viihtyisi siinä), sylissä tulee myös helposti nukuttua muutakin tunti, jolloin äiti voi tehdä omia juttuja.

Tämä aika on hyvin mielenkiintoista. Koko ajan tulee uusia haasteita, nukkumiset, syöttämiset, pumppaamiset, tiheät imut, vatsanväänteet. Kaikesta sitä selviää. Meillä elämä helpottui ensimmäisen viikon jälkeen, kun saimme öisin syöttää lapsentahtisesti eikä väkisin herättää vauvaa 3h:n välein. Toisen neuvolaviikon jälkeen saimme luvan kokeilla tuttia JA painon noustua hyvin, rintakumista päästyämme ja imuotteen todettua hyväksiä, meille näytettin myös vihreää valoa tuttipulloon tutustumisen suhteen. Meillä meni jostain kumman syystä vähän pidempään ottaa kantoliina käyttöön, mutta sen tapahduttua päivätouhutkin kotona helpottui.

Tuntuu ihan hullulta, että reilun kuukauden jälkeen äitiysloma loppuu jo, sitten onkin 6 kk jaettua vanhempainvapaata aviomiehen kanssa. Tässä ehtii kuukauden aikana kuitenkin vielä tehdä vaikka mitä, parin viikon päästä on suuri päivä, poikamme ristiäiset. Jännittäviä juttuja.