takaisin töissä

Eilen itkeä tirautin nukkumaan mennessä sitä, että kuinka kauhean ikävä oli pikkumiestä etukäteen. Etukäteisikävästä huolimatta tiedän, että on meidän perheen järjestely on meille hyvä.

Minulta kysyttiin, että mikäs kiire minulla on töihin. Olen varmasti pariin otteeseen valoittanut syitä miksi meidän perheessä päädyttiin tähän ratkaisuun, eikä oma ura ole lainkaan vähäpätöisin niistä, mutta ei suinkaan ainoa syy. Olemme molemmat siinä onnekkaassa asemassa, että työnantajamme ymmärtävät tätä ratkaisua.

Minulla oli tänään töistä palatessa sellainen erittäin virkistynyt olla. Aviomies taasen vaikutti viettäneen oikein mielyttävän päivän pojan kanssa. Aika ideaali tilanne, ihanaa.

Pariin otteeseen minulta on kyselty, että miten aiomme hoitaa vauvan ruokailut sinä aikana, kun minä olen töissä. Jo hyvissä ajoin ennen lapsen syntymää meillä oli hankittuna sähköinen rintapumppu, joten voin hyvin työpäivän aikana pumpata maidot. Meillä on myös jo hyvissä ajoin ennen äitiysloman loppumista testattu, miten pojalle kelpaa sekä pakastettu että tuore äidinmaito pullosta ja erilaiset pullotkin on testattu läpi. Meillä on periaatteena, että pullosta meillä antaa vain isi (tai jos joku hoitaa metelimiestä niin ..) ja äiti ruokkii imettämällä. Nyt olen ymmärtänyt kuinka onnekas olen maidontuotannon suhteen. Ilmeisesti ei ole lainkaan tavatonta, että maitoa ei jostain syystä heru pumpulle asti, tai että lapsi alkaisi hylkiä rintaa tuttipulloruokinna jälkeen jne, mutta ainakin nyt vielä meillä nuo kaikki tuntuvat sujuvan. Ainahan tilanteet voivat muuttua.

Meillä hieman ihmettelemisen aihetta aiheutti se, etten olen pahemmin tullut miettineeksi sitä maitomäärää, minkä poika syö päivittäin rinnasta. Jos poika melkein 10 viikkoisena painaa 7 kg tai yli, niin sanomattakin on selvää, että sieltä rinnasta syödään enemmän kuin mitä monessa paikassa neuvotaan syöttämään pullosta. Hyvin useassa paikassa näkyy neuvo, että 30ml maitoa per tunti, eli jos syötetään 3h:n välein niin silloin lapselle tulisi antaa 90ml maitoa. Joo-o.

Pumppasin tänään työpäivän aikana pojalle 5,5dl maitoa, joten eiköhän siitä voi vetää sen johtopäätöksen, että normaalin päivän aikana poika myös syö ko määrän? Mies oli hieman kummissaan sekä eilen illalla että tänään aamulla yrittäessä pitää metelimiehen tyytyväisen ohjeistamallani annotuksella. Parista eri lähteesti hain apua dilemmaani. Nyt mennään sillä, että lapsi saa niin paljon ruokaa kuin syö, kun selkeästi tämä on tottunut rinnaltakin saamaan hyvät määrät ruokaa, niin miksi pullolta pitäisi saada vähemmän. Lapsi kuulema kyllä pulauttaa, jos syö liikaa. Meidän pojan pulauttelut ovat kohtuu harvinaista sorttia, silloin saattaa tulla ruokaa ylös, jos liikaa jumppaa heti ruokailun jälkeen, mutta muuten oikeastaan ei.

Tällaista, jännittävä uusi vaihe meillä. Varmasti tuo puoli vuotta vanhempainvapaata menee samanlaisella hurjalla vauhdilla, kuin millä ensimmäiset 10 viikkoa ovat menneet. Tuntuu että lapsessa tapahtuu joka päivä jotain pientä kehittymistä, jutellaan enemmän, kädet menee suuhun, silmät seuraavat tarkemmin jne. Ihana tuo meidän pikkumies, ihanaa että aviomieskin saa päivisin viettää aikaa pojan kanssa ihan omassa rauhassa. Olemme niin onnekkaita.

äitiysloma lähenee loppuaan

En ole varmasti ensimmäinen enkä viimeinen äiti, joka ihmettelee sitä mihin aika kuluu. Vastahan pikkuinen syntyi ja juuri ennen juhannusta saimme hänet kotiin.

Matka tähän asti on pitänyt sisällään monia vaiheita, niistä olimmekin perheen kanssa kertomassa neuvolan perhevalmennusryhmälle. Oli kiva päästä jakamaan omia kokemuksia ryhmälle, toivottavasti osasimme kertoa jotain, mistä oli apua siellä jollekulle.

Tuntuu hullulta, että olin aivan varma vielä vuosi pari sitten, etten haluaisi edes lapsia, vauvakuumeesta ei ollut tietoakaan. Luonto tekee tehtävänsä, ja nyt koen viettäväni elämäni parasta aikaa. Yksi päivieni ehdoton lempihetki tällä hetkellä on illan viimeinen imetys, jonka teen omalla sängyllä. On ihanan tunne nukahtaa pojan kanssa yhdessä.

Olen huomannut myös sanovani asioita, joita en olisi koskaan uskonut suustani kuultavan. Imettäminen on ihanaa ja nyt on kovasti jo vauvakuume (mutta tässä kohtaa laitetaan nyt vähän jäitä hattuun). Aikaisemmin ahdistuin leikkipuistojen ohi kävellessä, "kohta mekin joudumme tuonne". Nyt oikeastaan odotan jo kovasti sitä, että pääsen leikkimään pojan kanssa hiekkalaatikolle ja antamaan pojalle vauhtia keinussa.

Mutta tosiaan, tänään viedään viimeistä äitiyslomapäivää. Huomisesta lähtien palaan töihin, osa-aikaisesti tosin. Meillä jaettu osa-aikainen vanhempainloma tarkoittaa paljon enemmän aikaa perheen kanssa, mikä on ihanaa. Nyt kun mies on 2-3 päivänä viikossa kotona, ja minulla on luvattoman lyhyt työmatka, niin meillä on iltaisin mahdollisuus harrastaa vielä yhdessä, toisin kuin niinä päivinä milloin mies kotiutuu töistä vasta kuuden seitsemän pintaan.

On ollut mitä ihanin päätös äitiyslomalle aviomiehen viettäessä pari viikkoa kesälomiaan meidän kanssa.

Team Metelimies pyöräilee

Pidemmän aikaa olemme miehen kanssa miettineet lapsella peräkärryn ostamista. Kauheasti ei tullut tutkimustyötä tehtyä, sillä hyvinkin pian yksi kärry nousi useammalla palstalla ja foorumilla ehdottomasti yli muiden. Valintamme oli Croozer Kid 2 -urheilukärry.

kuva lainattu: www.lastenturva.fi

Aviomiestä hieman mietitytti kärryn paino, mutta sanoin siihen, että tuleepahan sitten minun treenattua loput raskauskilot pois.

Lauantaina kasasimme kärryn ja sunnuntaina kävimme ensimmäisellä pyörälenkillä kolmistaan. Harmillista on, ettei koiraa uskalla laittaa lapsen kanssa samaan suljettuun tilaan, nyt vielä Mimin joutuu jättämään kotiin perhelenkkien ajaksi.

Koska meidän poikamme on vasta 9 viikkoinen, niin ostimme pojalle erityisen vauvaistuimen, joka asennettiin kärryyn.

Pyörän kasaaminen näytti helpolta ja kasatun vaunun sai osiin helposti alakertaan ja pihalle kuljettamista varten. Pyörääni laitettiin takapyörään liitinosa, johon reissuun lähtiessä vain napsautetaan vastakappale kärryn kera kiinni. Helppoa. Tarkoituksena on laittaa vielä yksi liitinosa tavalliseen pyörääni, sillä jos yksin lähden liikkeelle pyörän kanssa, niin on hyvä, että uskallan jättää pyörän yksinään (jos vaikka poikkean kärryn kera kaupassa tms) ja tällä hetkellä cyclossani ei ole jalkaa, joten yksi kärryn saaminen kiinni pyörään voi olla pienen taiteilun takana.

Vapisevin jaloin ja käsin lähdin liikkeelle. Kestää hieman hahmottaa se, kuinka leveä perässä vedettävä kärry on sekä millaiselle säteellä kärry kääntyy perässä. Erityisesti sen takia jännitti kovasti, sillä minulla oli kärry liitetty cyclocrossin perään, olin kolmatta kertaa ylipäätänsä ajamassa lukkopolkimilla.

Matka meni ihan mukavasti, puoli tuntia pyöräilimme kodin lähellä. Hieman pitää miettiä sitä, mitä reittejä tulee poljettua, ehkä pahimmat ylämäet tulee välttää sekä jos tietää jonkin tien olevan erityisen töyssyinen, niin se ei ole mukavaa ajettavaa. Olisi myös mielyttävää, jos ei olisi kauheasti suojateitä ja tienylityksiä, sillä näissä joutui aina hidastamaan vauhtia merkittävästi, ettei pikkuisen matka olisi kauhean epämielyttävä.

Neitsytmatkalla olimme asentaneet gopron kärryn sisälle, joten pystyimme lenkin jälkeen katsella miten vauva oli matkan kokenut. Pikkuinen oli ollut tyynenä istuimessaan, eikä pienet tärinät näyttäneet häirinneen häntä. Kotipihaan kaartaessa kärrystä löytyi rauhallisesti nukkuva pikkumies.

Eilen kävin metelimiehen kanssa vielä ostamassa aurinkolasit, hatun ja aurinkorasvaa, jotta nyt voimme tehdä pidempiäkin lenkkejä vaikka keli olisi kovinkin aurinkoinen.

Seuraavaa lenkkiä odotellessa.

34 2015

Viimeviikon alkua verotti vielä oleminen mökillä, tavallisestihan mökillä olen urheillut ihan tavalliseen tahtiin, mutta nyt tosiaan piti mennä vauvan tahtiin. Metelimiehen rytmit olivat aika sekaisin mökillä, poika ei nukkunut päikkäreitä normaaliin tapaan ja fiksuna tyttönä jätin pullot ja pumput matkasta, joten mies ei voinut sitten tuurailla äitiä, jos olisin esim lähtenyt yksin pidemmälle kävelylle. Olisihan sitä voinut periaatteessa lähteä kahdelleen vauvan kanssa kävelylle, mutta.. nyt voitti laiskuus.

Kotiuduttua tuli taas palattua normiarkeen. Torstaina illalla kävin kiipeämässä kaverin kanssa kahdelleen pitkästä aikaan kunnolla, edellisellä kerralla oli bebe mukana ja sen mukaan tuli valittua sitten reitit (pakoiltiin reitintekometeliä). Tulihan sitä kavuttua yksi 6a taas ylös JA otettua turpaan urakalla yhdeltä 5c:ltä. Hauskaa oli ja oli tosi kiva varmistaa kunnon liidiä pitkästä aikaa. Nyt vielä kun itsekin uskaltaisi ja ennen kaikkea saisin kiivetä negatiivisia reittejä.

Perjantaina pääsimme miehen kanssa kahdelleen pyörälenkille. Kävimme testaamassa kehä kolmosen vieressä kulkevan pyörätien bränikän asfaltin. Matka sujui ihan kivan kevyesti Leppävaarasta Espoon Ikealle, kehä kolmosen varrella sitten ihan alussa minulta otettiin luulot pois noin 1400m:n jatkuvalla ylämäellä. Mies paineli mun ohi kun itse yritin selvitä kovin korkeilla sykkeillä. 23-24km:n kohdalla teki mieli luovuttaa, mutta ylpeys ei antanut periksi. Ihan hyvä lenkki tuo 26 kilsaa kolmannelle pidemmälle lenkille.

La ja su oli hyvät punttitreenit. Edellisellä kerralla penkatessa rimpuilin 30kg:n tangon alla, lauantaina sain sarjat tehtyä jo 40kg:lla, sarjat olivat tosin lyhyemmät, mutta teinpä silti. Monessa muussakin liikkeessä painot nousi. Ojentajille tein pitkästä aikaa neljän liikkeen superin, ei ollut ratti kääntyä tallista lähtiessä.

Sunnuntaina tuli pyöräiltyä koko perheen voimin kevyt testilenkki.

33 2015

Tässä miehen lomalla on jäänyt bloggailu vähän vähemmälle.

Toissaviikko oli tavallista vähäliikuntaisempi, kolmena päivänä tuli tehtyä vähän pidemmät kärrylenkit ja kolmesti tuli köysiteltyä.

Keskiviikkona ja perjantaina tein oikein kunnon ihokestävyystreenit Kiipeilyareenan yläkerran itsevarmistavilla. Ke nousin kaikki reitit kahdesti ylös + kaksi reittiä tähän päälle, saaden kokonaisnousujenmääräksi 20, perjantaina nousin kaikki reitit kolmesti ylös.

Viikonloppuna ei sitten tullut pahemmin urheiltua, sillä lauantaista lähtien olimme reissussa, jossa ei oikein ehtinyt urheilla. Myöskin pikkuisen kanssa reissaaminen sekoitti vauvan rytmejä niin, että aika meni pikkuisesta huolehtiessa.

uuden äidin ihmettelyitä vol 2 - metelimies

Tällä viikolla meidän metelimies täyttää 2kk.

Ennen pojan syntymää olin suunnitellut imettäväni sängyssä, sen ajatuksen perusteella sitten hankimme oman sänkymme viereen sängyn, josta sai reunan irti, ns sivuvaunu. Ajatus perhepedistä kuulosti jotenkin oudolta, vähän sellaiselta että pikkuhiljaa mies häädetään pois yhteisestä sängystä (omituinen käsitys).

Omassa sängyssä imettäminen ei vain onnistunut, sektion takia kyljellään imettäminen ei tullut kysymykseenkään. Alussa imettämisessä oli mukana rintakumi, pikkuinen ei tuntunut saavan otetta ilman. Rintakumin asentaminen pimessä oli jokseenkin haasteellista, joten senkään takia yhteiseen sänkyyn jääminen ei oikein tullut kysymykseen. Alussa imettäminen vei niin paljon aikaa, että öisin tuli helposti katsottua 45min kerrallaan televisiota imetyksen lomassa.

Hyvin pian kuitenkin rintakumi jäi pois käytöstä pojan imuotteen parannuttua. Muutamia viikkoa sitten imetykseen menevä aika tuntui lyhentyvän radikaalisti, enää ei tehnyt mieli pistää televisiota öisin edes päälle imetyksen ajaksi, yritin välttää stimuloimasta itseäni liikaa öiseen aikaan, sillä ongelma öisin oli se, etten itse enää usein saanut unta imettämisen jälkeen. Välillä saatoin valvoa syöttöjen välissä 1-2h.

Pitkään poika on syönyt 2-3 krt yössä, että sen kannalta yöt eivät ole olleet ongelma. Ensimmäinen syöttöväli on jopa parhaimmillaan ollut 5 va 5,5h, normaalisti se on kuitenkin 4-4,5h. Viiden kuuden viikon paikkeilla öisin tuli uusi haaste, poika alkoi pitää hurjaa meteliä unissaan aamuisin noin tuntia ennen heräämistään syömään sekä klo 3-4:n syöttöä että kuuden ruokailua. Itse siirryin tuossa vaiheessa sohvalle nukkumaan, jossain vaiheessa kuvioon tuli mukaan korvatulpat. Hyväuninen aviomieskin alkoi heräillä tuohon pikkuisen pitämään meteliin. Moni sanoo, että heidän lapsensakin pitää ääntä unisssaan, joo-o.. väittäisin tuota meteliä kuitenkin vähän tavanomaista kovemmaksi. Itselle tuo metelivaihe (siitä nimi metelimies) oli haasteellinen, sillä sen lisäksi että oma nukahtaminen vei paljon aikaa syöttöjen välissä,niin nyt sitten alkoi poika äännellä jo tuntia ennen ruokailua kiihtyvälä rytmillä.

Luulimme aluksi pikkumiehen metelöinnin johtuvan siitä, että poika huitoo itsensä hereille öisin. Tästä seuranneena ostimme kapalon, ainakin poika nukahti nopeasti syöttöjen jälkeen ja iltaisin, kun ei huitonut, mutta tämä ei ratkaissut ongelmaa (eikä meidnä 5viikkoinen poika edes kunnolla mahtanut 3kk-ikään asti tarkoitettuun kapaloon). Seuraavaksi epäilin öisen metelöinnin johtuvan jostain, mitä minä söin. Karsin ruokavaliosta kaiken hiilihappojuoman, mausteiset ruoat sekä hedelmät /marjat, jotka tavallisesti voisivat olla hyvinkin allergisoivia. Sitten löysin artikkelin siitä, että kyseessä voi olla ihan vauvan kehittymän unen takia tapahtuvaa metelöintiä, sillehän ei siis itse voi mitään tehdä.

Me tosissamme mietimme pojan laittamista omaan huoneeseen nukkumaan, sillä siihen suuntaan olimme jo menossa minun nukkuessa olohuoneessa ja miettiessämme miten laittaisimme aviomiehelle työhuoneeseen pedin. Olisiko siinä ollut sitten niin iso juttu enää laittaa työhuonetta pojan omaksi huoneeksi ja poika sinne nukkumaan, jos hän kerta jo oli häätänyt meidän pois omasta makuuhuoneestamme.

Onneksi tässä on nyt kuitenkin taas tapahtunut kehitystä. Yhdessä vaiheessa olin yöllä niin väsynyt, etten jaksanut kantaa poikaa enää makuuhuoneesta pois olohuoneeseen imettämistä varten, vaan syötin hänet omassa sängyssä kyljellään. Viikon verran olemme nyt tehneet noin. Välillä poika jää viereen nukkumaan, välillä ei. Olen huomannut, että pojan jäädessä väliin myös meteli öisin on vähentynyt, selkeästi siirtäminen vaikuttaa jotenkin unen laatuun tms TAI sitten tuo metelivaihe on vain menossa pikkuhiljaa ohi.

Myöskin omat unet ovat parantuneet, usein pystyn jatkamaan uniani pojan syödessä. Olen vihdoinkin alkanut tuntea nukkuneeni hyvin yöni. Enää yö ajatus yöstä ei ole ahdistava, vaan nyt sitä jopa jo odottaa, kun tietää saavansa levätä. Päivisin kun en osaa enkä malta nukkua. Oma rytmi on, että menen pojan kanssa samaan aikaan nukkumaan (noin klo 21) ja me heräämme 6-7 maissa.

Viimeyönä oli parhaimmat yöunet pojan synnyttyä. Kyllä tämä tästä, vaikka välillä on kovasti väsyttänytkin.

32 2015

Woop.. alkaa nämä viikot olla selkeästi monipuolisempia urheilun suhteen. Minä tykkään!

Maanantaina kävin ensimmäisen kerran kiipeämässä muutakin Areenalla kuin itsevarmistavia. Oman "jännityksensä" hommaan toi pikkuinen, nukkuako vaiko ei. Yksin urheillessa ei tarvitse spennata sitä, että onnistuuko vauva nukkua vai ei ja miten hoitaa syöttämisen jne. Metelimies vaati hieman huoltoa alussa, mutta antoi lopulta minun ja kiipeilykaverini kiivetä ihan rauhassa. Hyvin jaksoi köydessä, vähän tuli kiivettyä negaakin (mikä tänään kiellettiin vielä minulta.. hupsista). Jaksoin kiivetä odotettua paremmin.

Tiistaina urheilut jäi välistä.. emme ehtineet edes sen kummemmalle vaunulenkille.

Keskiviikkona tuli käveltyä mukavan pitkä lenkki. Salilla innostuin kokeilemaan penkkaamista ensimmäisen kerran aikoihin. Tuntui erittäin nöyrältä kamppailla penkissa 40kg:n kanssa ja tiputtaa painot kesken sarjojen 30 kiloon. Eiköhän sitä taas pikkuhiljaa päästä takaisin tässäkin asiassa samaan kuntoon kuin raskauden alkupuolella, silloinhan tuli penkattua oma enkka. Rintalihaksia tuli treenattua pitkästä aikaa selällään maaten, hauskaa oli vain se, ettei sarjojan jälkeen enää noustukaan vanhaan tapaan painot rinnalla vatsalihasten avulla ylös, vaan jouduin tiputtamaan käsipainot maahan ja sivun kautta kiertäen nousemaan itse ylös.

Perjantaina boulderissa alkoi jo hieman iskeä greidinälkä. Tuli tyypattua reittejä (joita en saisi selän, polvien enkä tosiaan tämän päivän tiedon mukaan edes coren takia) saisi kiivetä. Konalaan oli tullut kiva 6a, joka vaikutti niin mukavalta, että hammasta purren jouduin kieltämään itseltä ko nousun. Onneksi onnistuin saada itselleni juttuseuraa hallilla, joten sitten keskityin neuvomaan kaveria ko reitin suhteen.

Lauantain kuntosalilla tuli tehtyä jalkaa ja selkää. Treeni oli edelleen kevyttä, mutta tuntui hyvältä tehdä jalkoja prässissä ja sekä mavea smithissä. Ihana ihanaa ihanaa.

Sunnuntaina pääsimme miehen kanssa ensimmäiselle yhteiselle pyöräretkellemme. Meidän ystävä ilmoitti keskiviikkona, että tulee enemmän kuin mielellään vahtimaan poikaamme, jos vain joskus tarvitsemme lapsenvahtia. NOOOH.. turhan useinhan meillä ei ole ollut lapsenvahtia (lue emme kertaakaan olleet lähteneet pojan synnyttyä kahdelleen mihinkään). Soitimme N:n vahtimaan metelimiestä ja teimme yhdessä tunnin kevyen lenkin. Tällä kertaa uskaltauduin käyttämään lukkopolkimia, en edes kaatunut. Ensikerralla pyydetään ystävä vähän pidemmäksi aikaa, jotta pääsemme mielekkäämmille reiteille, nyt poljimme liikaa reitillä mikä oli täynnä liikennevaloja ja suojateitä.

31 2015

Viimeviikko oli sitten jo vähän monimuotoisempi urheilun suhteen, oli jo boulderointia, punttista ja pyöräilyä. 

Keskiviikon luukin lenkin jälkeen (2,5h ja lähes 11km) oli torstaina sellainen olo, että pieni lepopäivä kävelystä oli tarpeen. 

Maanantaina tuoli ihan vain totutettua ihoa otteisiin ja kiipeilin aikalailla omia reittejä. Perjantaina nousin jo vitosia. Selän ja polvien takia, pysyttelen ihan varmoissa reiteissä ja kiipeän reitit myös alas. Boulderoinnin tarkoitushan on nyt totuttaa ihoa ja aktivoida synnytyksen aikana heikentynyttä corea.

Salilla tein jo raskauden aikana tutuksi tullutta ohjelmaa paitsi lisäsin prässin ja muutin reiden koukistuksen istualteen vatsalteen tehtäväksi. Vielä mentiin pienillä painoilla, tarkoituksena on vain herätellä kroppaa, eikä treenata itseään niin kipeäksi, että vauvan hoitaminen muuttuisi kivuliaaksi.

Lauantaina jalkatreenin jälkeen tuli pyöräiltyä hieman hakiessani pyöräni huollosta. Matkaa tuli 12-14km, mutta aika ei ollut kummoinen, sillä reitilläni oli isolta osalta matkaa jalkatiet vedetty auki ja oli paljon poikkeuksellisia liikennejärjestelyitä.

Sunnuntaina tuli pidettyä taukopäivä urheilusta, sillä silloin vietimme poikamme ristiäisiä, pikkuista voi vihdoinkin kutsua oikealla nimellä muuallakin kuin aviomiehen kanssa kahdellaan kotona ollessa.

pieni mies

Aina tuota pientä poikaa katsoessa ihmettelee, miten on voinut saada jotain noin täydellistä aikaiseksi. Pikkumies hymyilee jo äidille ja isille, on hymyillyt jo tovin, muulloinkin kuin masun toimiessa. Tänään on jälleen katse seurannut äidin touhustaessa lähellä, se ei voi enää olla sattumaa.

Uskomatonta miten aikaisemmin mitättömän kuuloiset asiat ovat muuttuneet isoimmiksi, hymyt, äänet jne. Enää yksi hetki ole ollut se elämän hienoin, vaan hienointa aikaa on ollut K:n syntymästä lähtien jokainen sekuntti.