torstai 27. elokuuta 2015

äitiysloma lähenee loppuaan

En ole varmasti ensimmäinen enkä viimeinen äiti, joka ihmettelee sitä mihin aika kuluu. Vastahan pikkuinen syntyi ja juuri ennen juhannusta saimme hänet kotiin.

Matka tähän asti on pitänyt sisällään monia vaiheita, niistä olimmekin perheen kanssa kertomassa neuvolan perhevalmennusryhmälle. Oli kiva päästä jakamaan omia kokemuksia ryhmälle, toivottavasti osasimme kertoa jotain, mistä oli apua siellä jollekulle.

Tuntuu hullulta, että olin aivan varma vielä vuosi pari sitten, etten haluaisi edes lapsia, vauvakuumeesta ei ollut tietoakaan. Luonto tekee tehtävänsä, ja nyt koen viettäväni elämäni parasta aikaa. Yksi päivieni ehdoton lempihetki tällä hetkellä on illan viimeinen imetys, jonka teen omalla sängyllä. On ihanan tunne nukahtaa pojan kanssa yhdessä.

Olen huomannut myös sanovani asioita, joita en olisi koskaan uskonut suustani kuultavan. Imettäminen on ihanaa ja nyt on kovasti jo vauvakuume (mutta tässä kohtaa laitetaan nyt vähän jäitä hattuun). Aikaisemmin ahdistuin leikkipuistojen ohi kävellessä, "kohta mekin joudumme tuonne". Nyt oikeastaan odotan jo kovasti sitä, että pääsen leikkimään pojan kanssa hiekkalaatikolle ja antamaan pojalle vauhtia keinussa.

Mutta tosiaan, tänään viedään viimeistä äitiyslomapäivää. Huomisesta lähtien palaan töihin, osa-aikaisesti tosin. Meillä jaettu osa-aikainen vanhempainloma tarkoittaa paljon enemmän aikaa perheen kanssa, mikä on ihanaa. Nyt kun mies on 2-3 päivänä viikossa kotona, ja minulla on luvattoman lyhyt työmatka, niin meillä on iltaisin mahdollisuus harrastaa vielä yhdessä, toisin kuin niinä päivinä milloin mies kotiutuu töistä vasta kuuden seitsemän pintaan.

On ollut mitä ihanin päätös äitiyslomalle aviomiehen viettäessä pari viikkoa kesälomiaan meidän kanssa.


0 kommenttia:

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0