Että koko perheen saakin onnelliseksi se, että säät ovat sallineet leikkmisen ja touhumisen pihalla. Olen huomannut, ettei pikkupojalle voi mitenkään olla liikaa autoja, joten niitä on tullut haalittua aika hulppeat määrätä pojalle.
Pojan leikkiessä olemme päässet kunnostamaan pihaa ja terassia. Vielä ei ole pihalla ruusuille varattu paikka valmis istutuksia varten, joten hankin Tokmannilta muutamia polyrottinkisia ruukkuja ja istutin ihania pikkuruusuja niihin.
Kuukausi sitten tehdyssä Hoplop-reissussa huomasin pojan olevan aivan pöhkönä säbään, joten tottakait sitten myös pihalle tuli hankittua pojalle pallo mailoineen. Tästä seurasi se, että aamuisin pojan herätessä viiden kuuden maissa, ei enää ensimmäisenä välttämättä huudella äitiä, vaan poika hokee palloa ja suuntaan portaissa alakertaa ja kohti terassin ovea.
Itse pääsen harrastamaan tässä raskauden loppumetreillä (tai no, laskuettuu on vielä kuukausi ja pari päivää) terapeuttista ruohonleikkuuta. Tuntuu, että saisi melkein pari kertaa viikossa leikata nurmikon, mutta mikäs siinä, sehän on hyvää hyötyliikuntaa ja ns omaa aikaa.
Alle pari viikkoa sitten piha sai myös hiekkalaatikon, sain syntymäpäivälahjaksi uniikin hiekkalaatikon, mikä muu tekisin äidin onnelliseksi, kuin onnellinen ja iloinen lapsi.
Pihassa olisi vielä NIIN paljon kaikkea tekemistä, tänä kesänä ei tulla edes saamaan kaikkea tehtyä, marjapensaita on tullut jo istuteltua, vanhoja ränsistyneitä pensai on raivattu ja trimmattu. Terassin vaihtaminen uuteen ja isompaan saa odottaa ensikesää. En voisi kuvitella mitään mahtavampaa, kuin mahdollisuuden antaa pojan leikkiä monipuolisesti omalla pihalla.
Kotona sisälläkin on monen monta projektia odottamassa, tänään pääsinkin jo hyvään vauhtiin yhden pitkään mieltä painaneen projektin suhteen. Pienoinen "hermoromahdus" ts totaalihermostuminen edelsi läpimurtoa verhojen lyhennysprojektia. Poika täyttää kesäkuussa kaksi vuotta, ja olen mielessäni luonut tietyillä kotihommille deadlinen, kaiken pitäisi olla kunnossa ennen synttäreitä, vaikke eihän synttäreillä kukaan tule meidän kotia arvostelemaan ja ratsaamaan. Ehkä taustalla on myös se, että olisi ihana saada nuo projektit pois alta ennen miniK:n syntymää, voi sitten vauvan kanssa keskittyä kotona olemiseen, eikä keskeneräisten töiden harmitteluun.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti